tiistai 19. helmikuuta 2013

Kuvia viime viikoilta




Tarkoitus ei ole muuttaa tätä blogia pelkästään kuvablogiksi. Viime viikkoina on vain ollut niin paljon kaikenlaista puuhaa, että sen kirjoittaminen tuntuu valtavalta möykyltä. Mitä enemmän kirjoittamista on, niin sitä vaikeampi sitä on ylöskirjata. Laura oli mm. täällä viikon ja kiertelimme kaupungia ja sen nähtävyyksiä.

Kävimme Marketan kanssa viikonloppuna pikavierailulla Mäntässä. Ajelin pakettiautolla edestakaisin kaupungissa ja roudasin tavaroita. Aika ei meinannut riittää kaikkeen ja tunsin itseni kiireiseksi. Mänttä tuntuu minulle olevan ikuisesti ajelua pakettiautolla edestakaisin. No kävin minä entisessä kodissani saunomassa, kävin myös naapurissa juhlissa, joissa oli äärettömän paljon kavereitamme. Vanhempieni luona vierailimme myös useaan otteeseen. Tapasin siskoni Annen ja tyttäreni Sonjan, joka tuli myös kaupunkiin viikonlopuksi. Kävimme kaksi kertaa Erkon haudalla. (ruusukuvat ovat ruusustamme toisellla käynnillä ) Mänttä on siis roudaamista, pakettiautolla ajamista, saunomista ja vierailuja ja juhlimista ja suremista. Kun tarkemmin mietin, niin näinhän se kaksikymmentä vuotta Mäntässä taisi mennäkin. 

Ai niin. Metsäliitto Mäntän konttori heittää kesällä keikan tässä pienessä kaupungissa. 

Olemme nukkuneet elokuusta lähtien patjoilla lattialla. Nyt meillä on sänky ja voi hyvänen aika miten sänkyä osaa arvostaa kun ilman on joutunut kärvistelemään  puoli vuotta. Sänkymme on myös valtavan iso ja se hankittiin kun lapsemme olivat kaikki vielä pieniä. Mahtui koko perhe samaan sänkyyn tarvittaessa.

Kuvat ovat sekalaisia ja sekalaisessa järjestyksessä. Tulevana viikonloppuna alan opiskella tätä valokuvausta sitten ihan tosissani. Harmittelen samalla, että en voi revetä Taivalkoskelle kirjoittamiskurssille. Olen sinne kyllä tekstini lähettänyt opiskelukavereiden riemuksi tai harmiksi.






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti