Totuus karhusta

Eilen bloggailin karhunjäljistä ja mainostin niitä facebookissakin. Mökkinaapuri Mikko kiinnostui myöskin ja soitteli minulle. Sovittiin, että hän tulee katsomaan hetken kuluttua, koska illaksi ja yöksi oli luvassa lumisadetta. Tarvoimme jäljille ja seurailimme niitä jonkin matkaa. Epäröintiä oli edelleen ahman ja karhun välillä. Suojainen säähän suurentaa jälkiä aika nopeasti. Koiran jäljet näyttävät parin suojapäivän jälkeen varmoilta suden jäljiltä. Päädyimme kuitenkin, että kyllä tässä on karhu kyseessä. Vaikka ahman jalat ovat eläimen kokoon nähden erittäin suuret, niin silti päättelimme, että ei kuitenkaan näin valtavat.

Mikko tutkii ahman/karhun jälkiä

Katseltiin vielä valokuviani mökissä ja Mikko näytti omia kuviaan muun muassa jäällä seisovasta merikotkasta. Merikotkiahan täällä on maakotkien lisäksi. Merelle on matkaa idässä noin kaksisataa kilometriä (Vienanmeri) ja lännessä sama matka. (Oulu). Mikko lähti kotiin ja minä aloin saunan lämmityspuuhiin. Kohta puhelin soi ja Mikko soitti. Hän oli jutellut puhelimessa poromiesten kanssa ja he olivat vakuuttaneet, että näillä seuduilla liikkuu poikkeuksellisen isotassuinen ahma. No ei kai minun uuserakko erämiehen auta muuta kuin tunnustaa paikallisten vakuuttelut oikeiksi. Karhu siis muuttui hovissa ahmaksi.

Kävin Rauhan kanssa vähän puron toisella puolella kävelemässä. Rauha teki elämänsä ensimmäisen seisonnan. Seisoi, niin kuin lintukoiran tulee seistä. Ainut ero oli, että koira vapisi todella kovasti. Veikkaan , että seisonta oli ahmalle tai jollekin muulle pedolle. Seisoin koiran takana yli viisi minuuttia ja sitten lähdimme takaisin kohti mökkiä hyvässä järjestyksessä. Siis strateginen vetäytyminen.

Rauha seisoo ja vapisee

Yöllä satoi uutta lunta noin viisitoista senttiä. Ennen mökiltä lähtöä kävin vielä kelkkailemassa suolla ja uudessa lumessa näkyi vain jäniksenjälkiä ja kettu oli jolkotellut rajavyöhykkeen linjaa. Kuka oikeasti enää uskoo näitä minun jälkijuttuja? No käsittääkseni ketun jäljet ovat vähän niin kuin näin  . . . . . . .  ja sitten jänis on jotenkin näin  -- :   -- :  -- :

Aamulla kohti Lofootteja. Alkuperäisistä suunnitelmistani huolimatta jätän koneen kotia. Jos kalastajakylistä löytyy internetkahvila, niin voin tekstiblogeja kirjoitella. Kuvia laitan sitten jälkikäteen. Hyvää matkaa. Ai kelle? Meidän opiskeluporukalle!

Kevään ensimmäinen Tamperelainen on bongattu Kuusamossa.

Kun katsoo tämän blogin osoitetta: erakoksi.blogjaniinedelleen.com ja sitten vielä otsikkoa Piilossa maailmalta, niin täytyy ihmetellä itsekin kuinka tämä homma nyt meni näin. Erakoksi tuleminen oli väsyneen ihmisen haave ja piiloutuminen oli saman väsymyksen ja sosiaalisen puuron aikaansaama toive. Olen kuitenkin ollut sekä erakkona, että piilossakin sopivasti. Erakkona vaimon kanssa ja kaukana kaikesta entisestä. Olen kutakuinkin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Tuntuu, että jonkinlainen siirtymäriitti entisen ja tulevan välillä on pikkuhiljaa suoritettu. Valokuvauksen opiskelu on ollut ennen kaikkea terapeuttista ja samalla olen vielä paljon oppinutkin. Jos ei muuta, niin sen että erittäin hyvät kuvat ovat harvinaisia ja kun sellaisen joskus näkee, niin osaa sitä arvostaa entistä enemmän. Miksi tämä esipuhe nyt tulvahti mieleeni? Ehkä siksi, että olen tällä hetkellä yksin mökissä itärajalla. Ensimmäisen kerran pitkään pitkään aikaan. Seuranani on parin päivän päästä vuoden täyttävä Rauha. Pohdin erakkoutta ja piilossa olemista.

Viimeaikaiset blogipostaukset ovat aika eläinpainotteisia. Kuvissa näkyy pääasiassa eläimiä luonnossa tai tarhassa. En ole kuitenkaan alkamassa eläinkuvaajaksi, enkä koe luontokuvaamistakaan mitenkään minun leipälajina. Kunhan täällä metsässä kulkiessa räpsyttelen kameraa. Malttini ei riittäisi istua kopissa 12 tuntia odottamassa, josko haaskalle joku eläin kävelisi tai lentäisi. Odottelen vain, että sattumalta joku osuu kameran tielle. Tai sitten jälkien perässä juoksentelen.

Eilen etelästä lensi kevään ensimmäinen Tamperelainen. Hänet toimme tänne aamulla katselemaan vähän elinpiiriämme. Onneksi vain alle kilometrin kelkkailun jälkeen oli hänelle näyttää aito karhunjälki. Karhu oli tallustellut joenvartta kohti mökkiämme. Tällä Tamperelaisella oli myös oma valokuvauskone. Tamperelaisen tunnistaa helpohkosti siitä, että valokuvauskoneen valintaan vaikuttaa selkeästi myös asusteen väri.

Meille on muodostunut vakio-ohjelma vieraillemme. Näytämme rajantakaista Venäjää aidan läpi ja sitten keitämme nokipannukahvit laavulla. Marketta laittaa vielä lämpimät voileivät ja makkaratkin paistellaan. Sesongin jälkiä myös näytetään.

Kuvassa laavulla siis tyypillinen Tamperelainen, joka on alalajia Seija.

Ethän kiinnitä huomiota tarpeettomasti Rauhaan, joka vahingossa ei huomannut kuvanottotilannetta. Koira voisi nolostua suotta jos tietäisi millaisia kuvia hänestä on internetissä.

Tamperelaiselle tehtiin myös erakkotesti ja jätimme hänet kylmästi yksin Rauhan kanssa mökkiin kahdeksi tunniksi,  siksi aikaa kun teimme öljybusineksia Venäjällä Marketan kanssa. Naapurimaan tiet ovat erittäin haastavassa kunnossa ja päätimmekin pitää hiukan taukoa öljyn maahantuontihommissa. Marketta ajoi punaista urheiluautoa, hän kun on parempi kuski ja minä nelivedolla päristelin. Tämän nelivedon tietokoneet eivät pitäneen naapurimaan olosuhteista ja vesilammikoista, vaan näyttö piippaili kaikenlaisia varoituksia, kuinka jarrut ei toimi, eikä vaihteisto, eikä moottorikaan oikein. Takaisin kuitenkiin tultiin turvallisesti.

Marketta ja Seija lähtivät järvimökille ja minä jäin Rauhan kanssa tänne viettämään erakkoelämää. Meinasin ensin lähteä lumikengillä tutkailemaan karhun reittejä, mutta totesin, että lämmin päivä on pehmittänyt hanget. Lähdin kelkalla vanhaa uraa joenvartta ajelemaan. Palatessani huomasin taas karhun jäljet. Karhu oli tullut pohjoisrantaa kohti mökkiä ja 70 metriä ennen oli  nähnyt moottorikelkkasiltamme ja päättänyt käyttää sitä hyväkseen ja loikkinut sillan yli etelään. Aamulla meinaan lähteä hankiaisella tutkailemaan lumikengillä minne karhu on mennyt. Rauha aina välillä haukahtelee metsän suuntaan. Taitaa kontio haistella meitä tuossa aika lähellä.

Naapurin jäljet

Maanantaina lähdemme kouluryhmämme kanssa viikoksi Lofooteille kuvaamaan. Erittäin hyvä erakkoharjoitus on istua yhdeksän ihmisen kanssa yhdeksän hengen bussissa yhdeksän tuntia ensimmäisenä päivänä.  Mutta matkakuume on jo koholla ja odotan matkaa innolla. Ken kerran käy Lofooteilla sinne myös palaa. Tämä on minulle toinen reissu sinne.

Karhut ovat heränneet

Kiirastorstaina ajelimme lähelle Ruotsin rajaa Kolarin Äkäslompoloon. Edellisenä viikonloppuna täällä pari päivää olleet Kati ja Vellu saivat kostovierailun nopealla aikataululla. Tarkoitus oli perjantaina käydä Ylläksellä laskettelemassa. Perjantaiaamu valkeni kirkkaana. Ennen mäkeen lähtöä lähdimme Vellun kanssa lumikenkäilemään mökin takana nousevalle vaaralle. He olivat nähneet alkuviikosta joitakin jälkiä ja päätimme käydä tutkailemassa mikä eläin ne olisi jättänyt. Pitkien mietiskelyjen jälkeen päättelimme, että kyseessä on varmastikin ahma. Jäljet eivät olleet enää aivan tuoreita ja jos niistä suoraan ulkonäön mukaan pitäisi päätellä, niin vastaus olisi Aku Ankka.

Vellu tutkii jälkiä.

Naisväki istui lumikuoppaan tehdyssä auringonottosyvennyksessä, jonne lämpöä lisäsi nuotio. Samalla kun samoilimme vaaralla tytöt nauttivat auringosta. Mekin tulimme takaisin ja istuskelimme auringonottoiglussa. Laiskuus hiipi kehoon ja mieleen. Ei yhtään huvittanut lähteä autolla mäkeen ja pukea kamppeita päälle ja ennen kaikkea laittaa monoja jalkaan. Maksaakin vielä tästä huvista itsensä kipeäksi. Ehdotin, että otetaan laskettelusta vain rusinat pullasta. Siis suoraan afterskihin. Hain lasilliset viiniä ja laitoin musiikin soimaan puhelimestani.

Palailimme lauantaina pohjoista reittiä pitkin. Siis Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla ja Kuusamo. Aivan Suomen länsirajalta aivan itärajalle. Tulimme vielä suoraan tänne eräkämpille itärajan kylkeen.

Aamulla kävin ajelemassa kelkalla ja huomioni kiinnittyi jälkiin, jotka olivat tarttuneet noin viikon vanhaan kelkkauraan. Karhu. Olin hiukan hämmästynyt, sillä täällä on edelleen aivan täysi talvi. Luulin, että karhut vielä köllivät pesässään. Seurailin jälkiä ja sain selville, että ne menevät suoraan idästä länteen. Soitin laavulta alkuasukasystävällemme Aatokselle. (Aatos muuten ei ole alunperin Kuusamolainen) Hänkin vähän ihmetteli ja kertoi eikuulleensa vielä karhuhavainnoista tältä keväältä. Myöhemmin vielä löysin jäljen jossa karhu on tullut rajavyöhykkeen suunnasta.

Soittelin aamureissun jälkeen opettajalleni Ristolle ja pyysin häntä kyläilemään vaimonsa kanssa. He tarttuivat kutsuun ja niinpä reilun tunnin päästä auto kaarsi pihaan. Kiertelimme jälkiä katsomassa ja välillä hiipi ajatus,  josko se olisikin Ahma.  Mutta ei.  Kyllä jos takajalan jälki on noin 20 senttiä, niin muita vaihtoehtoja ei ole kuin karhu. Marketta laitteli eväitä laavun nuotiolla ja joimma siellä nokipannukahvit ja söimme vieraidemme tuomaa täytekakkua. Taisi olla kyllä ensimmäiset täytekakkukahvit tällä laavulla.

Risto kuvaa karhunjälkeä. Rukkanen on vieressä. Ei siis Ruskaa pakkasella.

Vieraiden lähdettyä menin vielä itsekseni laavulle istumaan. Aurinko lämmitti jo kovin ja nyt on tunne, että naama on palanut.

Kun nyt katson myös kuvia sieltä Äkäslompololta, niin en tiedä oliko sekään karhu vai ahma. Jos joku tunnistaa jäljet varmasti niin heitä kommenttia.

Näinköhän niitä pääsiäismunia tehdään.

Tänään on kiirastorstai. Eilen siivoilimme kämppää ja nyt aamulla on viimeistelyn aika. Tänne mökille tulee porukkaa pääsiäisen viettoon ja me itse siirrymme koirien kanssa Ylläkselle ystäviemme mökille. Luvassa on osittain lumisateinen matka, mutta kun ei kiirettä pidä, niin eiköhän se mene.

Ranualla eläimiä katsellessamme näin lintutarhassa erikoisen näytelmän. Tarkemmin katsottuna siinä näytti olevan kolmiodraama tapahtumassa. Otin kameralla muutaman ruudun. Mietin myös, että näinkö niitä pääsiäismunia tehdään.

Ankan ja heinäsorsan lemmenhetki. Huom. Herra sorsa seuraa vierestä.

Hyvää pääsiäisen seutua kaikille blogin seuraajille ja satunnaisille kurkistelijoille myöskin. Voihan se olla, että pääsiäisen seutuunkin kirjoittelututtaa. (on tämä suomenkieli kyllä hienoa. kirjoittelututtaa. )

Kun kerran eilen lupailin

Ahma

Ilves

Haluan syödä sinut

Erauspennut

Possunpotkaa

Anu Saukkonen

Tämmöinen pyörii myös meidän suolla

Ai minäkö pelätty peto?

Näistä eläimistä meidän omissa metsissä on jälkien perusteella liikuskellut Karhu, susi, ilves ja saukko. Eronahan vain on, että välissä ei ole aitaa. Karhun kanssa olin viime keväänä noin 70 metrin etäisyydellä. Rauhassa saa kuitenkin olla. Nämä korpien eläimet pysyvät meistä pedoista suurimmista loitolla. Paitsi siis tuo valkoinen karhu, jolle ihminen on puhdas ravintoeläin.

Tämmöistä tänään

Tänään käytiin Ranualla ja päästiin kuvaamaan jääkarhuja ja muita kivoja eläimiä. Talvella eläintarhassa oli säpinää. Kesällä olen joskus käynyt ja silloin pääasiassa eläimet makailee varjossa. Laitan tänne tässä päivänä muutamana lisää eläinkuvia.

Pudotin älypuhelimeni siivotessa pesuvatiin. Sain tänäään uuden puhelimen ja sitä nyt sitten säätelen. Pari puhelitonta päivää tuntui kyllä erittäin mukavalta.

Kuvissa pari nopeaa maistiaista.