Karhut ovat heränneet

Kiirastorstaina ajelimme lähelle Ruotsin rajaa Kolarin Äkäslompoloon. Edellisenä viikonloppuna täällä pari päivää olleet Kati ja Vellu saivat kostovierailun nopealla aikataululla. Tarkoitus oli perjantaina käydä Ylläksellä laskettelemassa. Perjantaiaamu valkeni kirkkaana. Ennen mäkeen lähtöä lähdimme Vellun kanssa lumikenkäilemään mökin takana nousevalle vaaralle. He olivat nähneet alkuviikosta joitakin jälkiä ja päätimme käydä tutkailemassa mikä eläin ne olisi jättänyt. Pitkien mietiskelyjen jälkeen päättelimme, että kyseessä on varmastikin ahma. Jäljet eivät olleet enää aivan tuoreita ja jos niistä suoraan ulkonäön mukaan pitäisi päätellä, niin vastaus olisi Aku Ankka.

Vellu tutkii jälkiä.

Naisväki istui lumikuoppaan tehdyssä auringonottosyvennyksessä, jonne lämpöä lisäsi nuotio. Samalla kun samoilimme vaaralla tytöt nauttivat auringosta. Mekin tulimme takaisin ja istuskelimme auringonottoiglussa. Laiskuus hiipi kehoon ja mieleen. Ei yhtään huvittanut lähteä autolla mäkeen ja pukea kamppeita päälle ja ennen kaikkea laittaa monoja jalkaan. Maksaakin vielä tästä huvista itsensä kipeäksi. Ehdotin, että otetaan laskettelusta vain rusinat pullasta. Siis suoraan afterskihin. Hain lasilliset viiniä ja laitoin musiikin soimaan puhelimestani.

Palailimme lauantaina pohjoista reittiä pitkin. Siis Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla ja Kuusamo. Aivan Suomen länsirajalta aivan itärajalle. Tulimme vielä suoraan tänne eräkämpille itärajan kylkeen.

Aamulla kävin ajelemassa kelkalla ja huomioni kiinnittyi jälkiin, jotka olivat tarttuneet noin viikon vanhaan kelkkauraan. Karhu. Olin hiukan hämmästynyt, sillä täällä on edelleen aivan täysi talvi. Luulin, että karhut vielä köllivät pesässään. Seurailin jälkiä ja sain selville, että ne menevät suoraan idästä länteen. Soitin laavulta alkuasukasystävällemme Aatokselle. (Aatos muuten ei ole alunperin Kuusamolainen) Hänkin vähän ihmetteli ja kertoi eikuulleensa vielä karhuhavainnoista tältä keväältä. Myöhemmin vielä löysin jäljen jossa karhu on tullut rajavyöhykkeen suunnasta.

Soittelin aamureissun jälkeen opettajalleni Ristolle ja pyysin häntä kyläilemään vaimonsa kanssa. He tarttuivat kutsuun ja niinpä reilun tunnin päästä auto kaarsi pihaan. Kiertelimme jälkiä katsomassa ja välillä hiipi ajatus,  josko se olisikin Ahma.  Mutta ei.  Kyllä jos takajalan jälki on noin 20 senttiä, niin muita vaihtoehtoja ei ole kuin karhu. Marketta laitteli eväitä laavun nuotiolla ja joimma siellä nokipannukahvit ja söimme vieraidemme tuomaa täytekakkua. Taisi olla kyllä ensimmäiset täytekakkukahvit tällä laavulla.

Risto kuvaa karhunjälkeä. Rukkanen on vieressä. Ei siis Ruskaa pakkasella.

Vieraiden lähdettyä menin vielä itsekseni laavulle istumaan. Aurinko lämmitti jo kovin ja nyt on tunne, että naama on palanut.

Kun nyt katson myös kuvia sieltä Äkäslompololta, niin en tiedä oliko sekään karhu vai ahma. Jos joku tunnistaa jäljet varmasti niin heitä kommenttia.