Näitä karilleajojuttujahan ei yleensä kerrota.

Marketta on ollut poissa koko viikon. Alkuviikosta täällä satoi ja oli todella kylmää. Lämpötilat olivat lokakuulta, mutta sieluni eli kuitenkin elokuun alkua. Istuin lepotuolissa ja katsoin urheilua. Ilahduin siitä, että koska suomalaismenestystä ei ole, niin suorituksiin voi keskittyä ilman nationalistisia intressejä. Urheilua urheilun vuoksi.

Kävin keskiviikkona veneellä kirkolla, koska luovuimme punaisesta vanhasta Volvosta ja elämme yhden auton taloudessa. Veneellä kaupalla käynti toi mieleen Myrskyluodon maijan ja hänen miehensä, jotka vain silloin tällöin kävivät mantereella täydentämässä elintarvevarantoja. Vajaa pari tuntia suuntaansa kestää kun Martalla kauppareissun tekee. Ajassa mitattuna se olisi sama, jos Tamperelaiset kävisivät Helsigissä ruokakaupoilla. Toisaalta ihmiset ajelevat samoja aikoja Tuuriin ostamaan halvat hohtimet.

Eilen iltapäivällä kävin Lämsänkylän erämiesten kanssa tekemässä riistakolmiolaskentaa. Kun palailin sieltä hikisenä totesin, että säätyyppi on muuttumassa ja olisi tulossa nautinnollisia veneilykelejä. Päätinkin viettää perjantai-illan veneilemällä Muojärvellä.

Lähdin tänään viiden maissa (juuri tätä kirjoittaessani kuulen kuinka U.S.A:n naiset tekevät maailmanennätyksen 4 x 100 metrin juoksussa). Siis pakkasin Marttaan vähän eväitä ja laivakoirat Wilman ja Sodan. Aurinko paistoi ja oli lähes tyyni keli. Lämmintä täällä ei ole vieläkään, mutta kun päällä on villapaita ja pelastusliivit, niin kajuutassa on ihan miellyttävää matkustaa. Ajoin Kuusamojärveltä Muojärvelle kapean salmen läpi ja sillan ali. Katselin tyhjiä mökkejä ja ihmettelin kuinka järvillä eikä rannoilla näy ihmisiä ollenkaan.

Kun lähestyin Muojärveä näin muutamia uisteluveneitä. Viikon päästä täällä on vetouistelukilpailut, joten varmaan jotkut käyvät harjoittelemassa ja etsimässä ottipaikkoja. Kävin katsomassa Sossonniemen kalasatamaa ja totesin, että siellä on hyvä rantautumispaikka joskus jos on tarpeen. Päätin jatkaa matkaani Muojärveltä pohjoiseen.

Tunsin olevani tutkimusmatkailija, kun ajelin kapeita salmia pitkin kohti ennalta minulle tuntemattomia vesiä. Mökkejä ja taloja siellä täällä, mutta ei ihmisiä. Tulin Heikkilän kylän edustalle. Ajelin rantoja pitkin ja katselin taloja ja maisemia. Luin koko ajan tarkasti navigaattoria ja päätin ajaa katsomaan jokea joka vie Kiitämäjärvelle. Ajoin hiljaa joensuulle ja totesin, että tuosta ei Martalla kyllä pääse läpi. Olin siis pohjoisimmassa kohdassa tällä vesistöllä.

Kaarsin hitaasti paluumatkalle ja totesin, että kartalla näkyy karikko. Näinkin yhden pinnalla olevan kiven ja otin kurssin noin seitsemänkymmentä metriä oikealle karista. Sota hyppäsi veneen keulaan ja valo kävi jotenkin hyvin. Otin kameran. painoin laukaisinta ja otin tämän kuvan kun......

pamahti. Vene heilahdi ensin voimakkaasti vasemmalle ja sitten oikealle. Meinasin kaatua kamera kädessä ja kurotin kaasukahvaa kohti. Sain vaihteen vapaalle ja kierrokset koneesta pois. Tiesin heti ajaneeni karille. Tulin ulos kajuutasta ja huomasin kuinka vene kallistelee voimakkaasti puolelta toiselle. Olemme siis köliraudan varassa kalliolla. Palasin vielä sisälle ja totesin, että vuotoja ei ole. Mistään ei siis tulvi vettä sisään. Koirat olivat vähän säikähtäneen oloisia.

Mietin ankarasti mitä pitäisi tehdä. Katselin laidan yli ja totesin, että vettä paikalla on vain noin 40-50 senttiä. Martan syväys on noin 70-80 senttiä. Menin veneen perään ja totesin, että potkuri on ehjänä ja veneen perässä on syvempää. Yritin lähteä peruuttamalla pois, mutta vaikka ajoin pakilla täydellä kaasulla, niin vene keikuttelusta huolimatta ei hievahtanutkaan.

Riisuin vaatteet pois ja kahlasin keulaan. Työnsin venettä täysillä ja totesin sen laivaksi. Martta ei liikkunut senttiäkään. Tein vielä erilaisia kallisteluyrityksiä, mutta konstit loppuivat. Soitin levätessäni Marketalle ja kerroin olevani tiukasti karilla. Sanoin, että laiva ei uppoa ja minulla on ruokaa ja juomaa mukanani. Voisin olla karilla vaikka vuorokauden.

Kuten aiemmin kerroin, niin olin juuri Heikkilän kylän kohdalla. Silmäilin silloin tällöin taloihin päin, mutta ihmisiä ei näkynyt. Tein askareita veneen irrottamiseksi ja askaroin ajatusteni kanssa ja tulin aika epätoivoiseksi. Vihdoin näin jonkun miehen kävelevän venevajaa kohti. Vajassa näkyi olevan isohko perämoottorivene, mutta mies lähti soutamaan kohti. Istuin takakannelle ja odottelin. Ei tarvinnut kuitenkaan palokunnalle soitella.

Samalla kun mies sousi kohti minua, niin  rannalle tuli toinen mies ja käynnisti vesiskootterin. Ajattelin mielessäni, että niinhän tämä 2500 kiloa painava laiva liikahtaakin soutuveneellä ja seisoen ajettavalla vesiskootterilla. Soutuvene-, ja vesiskootterimies tulivat yhtä aikaa. Molemmilla oli mukava ystävällinen hymy huulillaan. Siis huvittunut hymy, kun yksi urpo on ajanut laivansa kiville aivan kylän edustalla.

Soutuveneellä tullut vanhempi Hentilä

Vesiskootterimiehellä oli mukana pitkä köysi ja hän sanoi vetävänsä laivani irti skootterilla. Olin epäuskoinen, mutta ei parempaakaan ideaa ollut tarjolla. Nuori mies kiersi Martan kävellen ja oli vakuuttunut keinonsa onnistumisesta. Katsottiin perästä paikkaa, johon köyden voisi kiinnittää. Laitettiin se kiinni potkurin suojarautaan veden pinnan alapuolelle. Se on ruostumatonta terästä ja pohjaraudassa kiinni.

Seisoin veneen reunalla ja kallistelin. Nuorimies laittoin vesiskootteriinsa kierroksia. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta hetken päästä tunsin kuinka Martta tärisi. Tunsinko oikein ajattelin. Kyllä. Tuo pieni vesilelu veti laivani irti karilta. Tuuletin kannella ja olin todella iloinen. Olen joskus ollut aika kriittinen näitä vesiskoottereita kohtaan, mutta nyt perun kaikki pahat sanani. Nuorimies sanoi, että tässä pienessä laitteessa on yhtä paljon voimaa kuin isommissa perämoottoreissa. Tottahan  se onkin. Juteltiin vielä leppoisasti kaikenlaista ja vanhempi miehistä kertoi, että en ole ensimmäinen veneilijä tällä karilla. Eräs kunnallispoliitikko oli kerran pamauttanut samalle kivelle kovalla vauhdilla. Oli kuulemma veneilyharrastus loppunut siihen.

Yamaha merkkinen hinaaja ja nuorempi herra Hentilä.

Tarjosin korvausta ja kiittelin vuolaasti, mutta ei kelvannut korvaukset. Selvästikin tapaus oli hauskaa huvia perjantai-iltaan. Soutuvenemies oli vanhempi herra Hentilä ja vesiskootterimies nuorempi. Syvä kiitos heille.

Takaisin ajelin vanhaa jälkeä pitkin varovasti, mutta iloisena uudesta kokemuksesta. Oli muuten onni, että ajoin karille juurikin elävän kylän edustalla. Yhtä hyvin vastaava vahinko olisi voinut sattua jossain korpien keskellä. Ainut vaihtoehto olisi soittaa palokunta avuksi. Yksin en olisi millään saanut laivaa irti pohjasta.

Ps. Tälläisen kuvan otin pari päivää sitten kun juuri aurinkonlaskun aikaan aurinko pilkahti kesken sateen. Lähetin myös kuvan aamuteeveen elokuun kuvakisaan. Keltainen hetki voisi olla kuvan nimi.