Uhripaikkaa etsimässä.

Olen pitkään haaveillut kiipeäväni Pyhävaaralle. Pyhävaarahan on Rukan eteläpuolella oleva kalliopintainen nyppylä. Se näkyy 5-tielle oikealla etelästä tultaessa. Olin myös kuullut, että vaaralla on ollut uhrikivi, jonka paikallinen nimismies on käskenyt työntää laaksoon, kun kristinusko pakanoiden menoja pyrki karsimaan 1800-luvulla. Etsiskelin tapauksesta tietoja googlaamalla, mutta en löytänyt mitään. Olen siis kuulopuheiden varassa.

Lähdin polkupyörällä kohti vaaraa eilen aamulla sumuisen sään vallitessa. Sumun sisällä ajaessa on kuin unessa ajelisi. Noin viisi kilometriä ajettuani tulin paikalle, josta olen kuullut polun lähtevän ylös mäelle. Jätin pyörän metsän sisään ja otin repun selkään ja lähdin kohti huippua. Matkalla täysin valkoinen poro tervehti minua, mutta sitten ujouksissaan juoksi metsään piiloon.

Huipulle noustessa välillä ohimoissa tuntui sydämen syke. Aivan ylhäällä jo aurinko paistoi ja tuuli kuljetteli sumun rippeitä pitkin vaaran seiniä. Kun tulin huipulle, niin istuin hetken nauttien lämmöstä ja utuisesta maisemasta. Olin kuullut, että uhripaikka ei ole huipulla vaan länsiseinämän yläosassa. Paikalla vaaleassa kalliossa on pyöreä reikä. Lähdin huipulta kohti länttä, mutta vaara tuntui loppuvan ja laakson jälkeen oli näkyvissä toinen kumpare. Oli soitettava Ristolle ja varmistettava asia. Uhripaikka on toisella nyppylällä. Laskeuduin varovasti liukasta kalliota ja tulin vielä hienommalle alueelle. Käkkärämäntyjä ja kelopuita. Sumu hälveni ja alhaalla laaksossa näkyi jo vettäkin.

Seitapaikkaa lähestyessäni mustikat suurenivat ja olivat suurempia kuin kertaakaan näkemäni tänä syksynä. Riivin mustikoita suuhuni. Ihailin maisemia ja kiersin jyrkänteen reunamia. Pysähdyin tähyilemään ja silloin näin takanani kuin sadevesiviemärin reijän ilman kantta. Olin löytänyt tämän uhripaikan.  Kurkistin reijästä sisään ja totesin, että sen on alle metrin syvä kuoppa joka laajenee vähän alaosastaan. Tämä ei ole hiidenkirnu vaan joko laavaan jäänyt kaasukupla tai sitten jonkun hakkaama. Reunat eivät ole sileitä niin kuin jääkauden sulamisvesien ja kivien synnyttämissä hiidenkirnuissa. Kuopan pohjalla kasvoi saniaisia.

Istuin vähän aikaa paikalla ja söin eväitä samalla jutustellen muinaisille jumalille. Uhrasin pieniä paloja hapankorppua ja pari kolikkoa. Pohdiskelin samalla, että onkohan paikalla ollut kivi tuolla alhaalla kokonaisena vai onko se pudotessaan murskaantunut? Päätin tehdä uuden retken joskus alakautta ja tutkia asian. Samalla kun olin päätökseni tehnyt pyörsin sen ja lähdin tutkimaan reittiä alas. Jyrkältä näytti ja utuisen aamun jäljiltä hiukan liukkauttakin piti varoa. Rinteessä kuitenkin kasvoi puita, joten sain hyvin tukea puista. Menin tosi hitaasti alas ja varoin ja asettelin joka askelta. Kun olin jo melkein alhaalla, niin jalka lipesi ja liu-uin viimeiset metrit alas mustikoiden ja puolukoiden päällä pehmeästi. Onneksi viimeisillä metreillä eikä ensimmäisillä.

Jyrkänteen alla oli kivenlohkareita runsaasti. Löysin yhden vaalean kiven, joka mielessäni saattoi olla peräisin seitakivestä, sillä se oli juuri sitä samaa kivilajia, jota uhripaikan ympärillä oli. Vaaleaa haurasta kiveä. Mietin myös sitä pyhäinhäväistystä, mitä nimismies on silloin aikoinaan päätöksellään tehnyt. Kirkon polttamiseen verrattava rikos virkavallan toimesta.

Kiertelin vielä alla olevan Vaaralammen ja katselin Pyhäjärveä tästäkin suunnasta. Ihailin myös Pyhävaaran kallioita alhaalta ja ymmärrän hyvin miksi paikka on ollut Pyhä.

Ps. Jos sinulla on lisätietoa tästä uhripaikasta tai jos tietoni/arvailuni ovat vääriä, niin laita kommenttia tänne. Paikka ja paikan historia kiinnostaa varmasti yleisemminkin.