Umpihankea

Elämä on välillä kuin lumessa tarpoisi. Vaikka aurinko paistaa, niin silti vain tuntuu raskaalta. Jalka lipsuu syvällä hangessa ja lumi on rakeista ja nuljuavaa. Zen-buddhalainen sanonta: Muta on vain mutaa, voidaan pohjoisen oloihin laittaa muotoon umpihanki on vain umpihankea. Viimeistään Juhannuksena elämä voittaa ja valoa tulee pimeimmänkin tunnelin päähän. Umpihanki on väistynyt pois, kunnes  juhannuspäivän aamuna elämä taas muuttuu raskaaksi, mutta vain hetkeksi.

Umpihanki on vain umpihankea tarkoittaa sitä, että jossakin vaiheessa se elämänraskaus loppuu ja kulkeminen helpottuu. Silloin kun tarpoo hangessa pitää muistaa, että se ei ole loputonta. Hankikin on rajallinen. Ensin pää nousee pinnalle ja sitten kaikki tuntuu taas paremmalta ja helpommalta.

Muistan  armeijassa raskaalta metsäkeikalta tullessamme kuinka osa porukasta sadatteli keikan raskautta ja jäi siihen ikävään negatiivisuuteen elämään. Minä istuskelin tuvan jakkaralla ja ajattelin: Paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Mitä sitä raskaita asioita miettimään liian pitkään ja jälkikäteen. Toki menneisyydessä tulee välillä pyöriskeltyä ja menneisyyden ratkaisuja vatvottua , mutta kaikki tehdyt ratkaisut on kuitenkin loppujen lopuksi ollut oikeita. Tai mistä näistä tietää, kun on vain yksi polku jonka on valinnut kuljettavaksi.  Olen sulkenut ovia takana, mutta aina edessäkin on uusia haasteita ja mahdollisuuksia auennut.  Siltoja on palanut, mutta uusia on aina myös rakenteilla. Pää on noussut pinnalle.

Haasteita näyttäisi olevan edessä, niin kirjoittamisen kuin valokuvaamisenkin saralla ja usko on koetuksella. Kuitenkin haluan ajatella, että hyvin se elämä vielä lentoon lähtee. Miksi ei lähtisi?

Tämä taas oli itse keksitty harjoitus päivän kuvien ja elämänpohdinnan yhdistämisestä. Fiilis on tällä hetkellä lähinnä tuon viimeisen kuvan kaltainen.