Kierreportaat

Asumme perustylsässä peruskerrostalossa Rovaniemellä. Mietin viime viikolla, että mikä on mielenkiintoisimman näköinen rakenne perustylsässä talossa ja hyvin nopeasti ainoana tuli mieleen kierreportaikko. Asia unohtui, mutta kun luin yhtä oppikirjaa ja siinä näin Rafael Roosin ottaman kuvan stadionin portaista vuodelta 1952, niin päätin kokeilla. Katselin ja kokeilin olisiko parempi ottaa kuva kun rapussa on valot päällä vai poissa. Rappukäytävän yllä on kattoikkuna ja alaovesta tulee myös luonnonvaloa.

Menin kellariin ja laitoin kameran lattialle kohti kattoa. Aikalaukaisimen päälle ja otin kuvan. Katsoin välillä  ja siirsin paikkaa useita kertoja. Laitoin aukon pieneksi, jotta terävyysalue kasvaisi.
Otin parikymmentä kuvaa välillä säätöjä ja sijaintia vaihtaen ja tulin koneelle katsomaan lopputulosta. Parhaiten portaikko kuvautui pelkällä luonnonvalolla. Rajasin kuvaa ja käänsin sen pystyyn. Kuva oli melkein mustavalkoinen luonnostaan, joten käänsin sen oikeasti mustavalkoiseksi. Säätelin kontrastia ja lisäsin aavistuksen valoa. Pieniä säätöjä.

Kun nyt katselen kuvaa, niin näen sen lähes abstraktina maalauksena, joka kuitenkin kertoo oppimisprosessista. Keskellä näkyy kirkkaana tavoitteena oppia joku asia hyvin. Tikkaita noustaan ylös ja juuri kun luulet osaavasi jonkin asian, niin putoat alas. Ei aivan lähtöpisteeseen mutta alas kuitenkin. Alkaa uusi kipuaminen kaarevia tikkaita, kunnes taas tulee pudotus. Päämäärä kuitenkin kirkkaana edessä.

Valokuvauksen opettelu on minulle juuri tälläistä. Mitä enemmän opiskelen, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Silti hyppään tikkaille uudestaan ja uudestaan ja pyrin valoa kohti. Enemmän ja enemmän myös osaa arvostaa hyvää valokuvaa. Valokuvauksessa on yksinkertaisimmillaan kyse vain napin painamisesta, mutta se miten ja milloin sitä painaa, on se mielenkiintoinen kysymys. Yksi mielenkiintoisista kysymyksistä.