Kun olet matkalla, niin olet jo perillä.

Ajelimme siis viime perjantaina Mänttään ja takaisin. 1332 kilometriä tuli mittariin. Monet ovat kysyneet, että oliko se raskasta. Muistan kun aikoinaan opiskeluaikaan olin Valiolla Pitäjänmäellä pakkaamassa maitoa. Välillä 80-luvulla pääkaupunkiseudulla oli työvoimapulaa. Silloin tällöin saattoi pomo kysyä tekemään kaksi kahdeksan tunnin työvuoroa peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla etukäteen tuntui, että se mahtaa olla raskasta. Mutta kun niitä alkoi tehdä niin huomasi jännän ilmiön. Puoliväli tuntuu puoliväliltä oli työpäivän pituus mikä hyvänsä. Kun on neljäsosa päivästä jäljellä, niin se tuntuu neljännekseltä eikä tietyltä määrältä tunteja. Oikeastaan näillä opeilla en ole koskaan töitä tehdessäni miettinyt hirveästi aikaa. Työtä on tehty sitä varten että saadaan työ tehtyä.

Joskus Oulun jälkeen tuntui hetken jännälle kun huomasin, että puoliväliin on vielä neljäsataa kilometriä. Ajo kuitenkin meni oikein mukavasti ja Mäntässä sitten hoideltiin pari juttua ja nopeasti lähdimme takaisin kohti kotia Kuusamossa. Tulomatkan tulimme savon kautta ja poikkesimme anoppia katsomassa syntymäkunnassani Lapinlahdella. Anopilta lähtiessä matkaa on jäljellä enää neljännes eli vaivaiset 340 kilometriä. Loppumatka meni radiota kuunnellen ja pimeästä illasta nauttien. Pohjoiseen tullessa poroja ilmestyi tielle, mutta niihin on jo totuttu. Tässä vinkki porojen kohtaamiseen: Jos porolla on pää alhaalla, niin ei mitään hätää. Jos taas pää on ylhäällä, niin se saattaa singota minne vain ja siksi pitää hiljentää voimakkaasti. Poroille on myös aivan turhaa toitottaa äänitorvea. Ei mitään vaikutusta. (minulla on nyt tunne, että olen nämä vinkit kirjoittanut tänne ennenkin. Anteeksi)

Matka siis tuli loppuun mukavasti ja jossain 80 kilometriä ennen maalia Marketta alkoi taas ajamaan. Me ajelemme yleensä reissut suunnilleen puoliksi fiiliksen mukaan. Loppumatkasta oli myös tunne, että aivan hyvin olisi voinut myös jatkaa vaikka Sallaan asti. Yksi jaksamiseen vaikuttava tekijä on myös se, että jos ajattelee koko ajan päämäärää, niin kilometrit tuntuvat loputtomilta. Mutta jos taas ajattelee, että kun on matkalla, niin on jo perillä, niin helposti menee kaikki tekeminen. Jos emme olisi perjantaina istuneet vaimon kanssa autossa, niin olisimme istuneet ehkä nojatuolissa katsomassa televisiota. Nyt istuimme ja katsoimme maisemaa ja kuuntelimme radioita. Laatuaikaa kahdestaan.

Tämän viikkoa olen koulusta vapaalla. Olemme siivoilleet varastoja kaikesta turhasta mitä mökille on kertynyt kahdessakymmenessä vuodessa. Vaihdoin myös talvirenkaat autoihin. Heti kun sain renkaat vaihdettua, niin pakkasetkin loppuivat. Kaikenlainen tekeminen on mukavaa ja rauhoittavaa, kun niitä tekee paineetta. Ei siis niin, että tänään vaihdan renkaat ja siivoan autotallin ja varaston ja puran vanhan leikkimökin ja poltan roskia. Vaan siten, että vaihdanpa yhden renkaan. Puranpa tuon itserakentamani lahon leikkimökin. Koko ajan mahdollisuus lopettaa. Koko ajan mahdollisuus pitää tauko. Koko ajan mahdollisuus ottaa päiväunet. Kaikki edellä mainitut jutut olen nyt tehnyt, mutta ilolla. Niin ja välillä olen käynyt rannassa katsomassa joutsenia, jotka valmistautuvat talvimuuttoon. Olen myös seurannut ja kuvannut piisamia. Olen hengittänyt syksyistä ilmaa nenän kautta nautiskellen. Silmät kiinni.

Ei voi kirjoittaa ja maalata yhtä aikaa.

Tämän viikkoa olemme koulussa opiskelleet värioppia ja sommittelua. Teoriaa vähän, mutta vesiväreillä maalaamista ja piirtämistä paljon. On todella mukavaa pitkästä pitkästä aikaa tehdä "taidetta" käsillä. En puhu tämän tekemisen laadusta mitään, mutta kun ensin piirtelee reunaviivoja ja sitten sekoittelee sopivaa värisävyä ja yksinkertaisesti antaa vain siveltimen siirtää väriä paperiin, niin hyvällehän se tuntuu. Keskustelu soljuu luokassa välillä vilkkaana, mutta maalaamiseen keskittyneenä voi olla erakkona ihmisten keskellä.

Joskus aikoinani aloin maalaamaan öljyväreillä oppiakseni, mitä se maalaaminen on. Siis en ollakseni taiteilija, vaan ymmärtääkseni paremmin taidetta. Olen eläessäni maalannut noin 30 pientä öljyvärimaalausta. Jossain vaiheessa aloin soittamaan saksofonia ja silloin jäi öljyvärimaalaus. Kun aloin soittaa kitaraa ja laulaa rokkibändissä, niin saksofonin soitto jäi.  Näköjään pystyn tekemään vain yhtä taidemuotoa kerrallaan.

Tällä viikolla minulla on ollut jonossa kolme kirjoitusta. Olen luvannut kirjoittaa kaksi juttua tällä viikolla, mutta en ole saanut niitä aikaiseksi. Olen koko ajan tiedostanut, että pitäisi kirjoittaa, mutta en ole saanut edes aloitettua. Olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja taluttanut koneelle, mutta ei ole irronnut ollenkaan. Tämä koulussa maalaaminen on vienyt kirjoittamishalut. Tai luovan energian vai mitä se voi olla? Tänään alkoi syysloma ja kuvataideopinnot saatiin päätökseen ja nyt olen jo kirjoittanut ja lähettänyt yhden tekstin ja tämä on toinen. Kolmannen kirjoitan varmaan helpohkosti, kunhan huomenna käväisen Mäntässä viemässä vanhempamme kotiin ja palaan samantien takaisin. Näin ainakin uskon ja varmaan toivonkin.

Toden totta huomenna ajamme Marketan kanssa Mänttään ja takaisin. Se on reilut 1300 kilometriä. Otamme sen haasteena ja hulluutena.

Herkullista lähiruokaa edullisesti

Järvimökkiämme vastapäätä on pitkä saari. Veimme verkkomme saaren toiselle puolelle. Emme vieneet kahtakymmentä verkkoa, kuten uhosimme,  vaan kaksitoista. Neljä siikaverkkoa, pari isosilmäistä verkkoa pyytämään isoa kalaa ja sitten loput muikkuverkkoja. Saaren takana on syvänne, jonne laitoimme pienimmät ja isoimmat verkot. Siis silmäkoon mukaan lajiteltuna. Siikaverkot laskimme matalikolle, joka itseasiassa on jonkinlanen vedenalaisen harjanteen selkä.

Perämoottori on ollut veneen perässä ilmeisesti alkukesästä lähtien. Sillä ei ole ajettu ollenkaan koko kesänä. Bensatankissa oli pari litraa ainetta ja sitten kanisterin pohjista tein uuden sekoituksen. Vaikka kuinka muka muistaa, missä on kaksitahtibensaa ja mikä on raakabensaa, niin kuukausien päästä ei ole mitään hajua bensan laadusta. Ei siis auttanut kuin tehdä sellaista mutubensaa, jonka öljypitoisuus on haarukassa 3- 8 prosenttia. Bensaa tankkiin entisen sekaan ja ei muuta kuin ajelemaan. Kone ei ensin halunnut lähteä käyntiin ollenkaan, mutta ehkä parinkymmenen vetäisyn jälkeen se starttasi. Savusta päätellen sekoitussuhde osui tuurilla kohdalleen. Moottori ei siis savuttanut normaalia enempää.

Eilen perjantaina laskimme veljeni kanssa verkot veteen ja tänään tyhjäksi jääneen teeripassituksen jälkeen lähdimme kokemaan verkkoja. Kone lähti käyntiin melkein ensimmäisellä vetäisyllä ja kauniissa kuulaassa syyssäässä ajelimme pitkin Kuusamojärveä. Ensimmäisenä saaren takana tuli vastaan siikaverkot. Aloimme nostaa verkkoja matalikon matalasta päästä ja heti näkyviin tuli pari siikaa. Mutta ehkä seitsemän metrin päästä alkoi siintää iso kala. Haukihan siinä oli mennyt syömään verkosta helppoa siikaa ja jäänyt itse satimeen. Hauki oli iso. Arvioimme sen noin kahden, kolmen kilon painoiseksi. Siikoja oli puolenkymmentä ja verkoissa oli toinenkin suhteellisen iso hauki. Kalastus alkoi siis ravinnonsaannin kannalta todella hyvin.

Ajelimme taas nautiskellen kohti seuraavia verkkoja. Ensin nostimme isosilmäisen verkon ja siinä olikin taas useita kelpo haukia. Hauet ovat melkoisia verkkojensotkijoita siikoihin verrattuna. Toisaalta ymmärrän heitä täysin, sillä henkensä hädässähän ne ovat siinä kamppailemassa. Seuraavana aloimme kokea muikkuverkkoja. Muikku siellä, muikku täällä, mutta haukia oli tarttunut myös näihin verkkoihin. Hymy alkoi karehtia erakon huulilla, sillä ruokakaloja oli veneessä pitkäksi aikaa.

Kokonaissaalis oli kutakuinkin seuraava: Kahdeksan haukea, kolme säynävää, noin kahdeksan siikaa ja puolisen kiloa muikkuja. Suurin hauki punnittiin ja se painoi neljä kiloa. muutkin hauet olivat usean kilon painoisia. Kun tulimme rantaan, alkoi verkkojen selvittely. Lasse otti hauet jo matkalla pois verkoista ja muita irroteltiin sitten rannalla. Lasse opetti Marketalle hauen fileeraamista ja Marketta vetikin sitten kaikki hauet fileiksi. Äitini joka on melkein sokea perkasi säynävät suolakalaksi. Lassen kanssa plarasimme verkkoja pyyntikuntoon. Paljon työtä, paljon meditaatiota.

Äitini, joka on sodan ajan kasvatti, ei heitä mitään kaloja pois. Alkuviikon siianpyynnin sivutuotteena olemme saaneet aika paljon särkiä. Monet pitävät särkeä nykyään roskakalana. Mummi säästeli peratut särjet ja teki niistä tänään puu-uunissa patakukkoa. Patakukko on vähän niin kuin kalakukko, mutta rautapadassa tehty ruiskuoren alla. Sianlihaa ja kalaa muhitetaan viisi - kuusi tuntia. Söimme patakukkoa itsekasvatettujen luomuperunoiden kanssa. Täytyy sanoa, että todellista lähiruokagourmettia pisteltiin suuhumme. Roskakalaa ei olekaan, mutta roskaruokaa syödään maailmassa edelleen paljon.

Ennen oli sanonta: Syö särkeä, se kasvattaa järkeä.

Verkkokalastusta ja meditointia

Eilen veimme vaimoni kanssa jälleen verkot järveen. Neljä siikaverkkoa on mielestäni sopivan kokoinen jata. Tänään heti koulun jälkeen lähdimme hakemaan verkot pois. Saalis oli valtaisa. Kaksi siikaa ja neljä särkeä. Verkot toki voisi selata vedessäkin ja jättää ne sinne pyytämään edelleenkin. Jotenkin selkeämmältä kuitenkin tuntuu nostaa ne kokonaan ylös ja sitten selvitellä ja puhdistaa rauhassa ja sitten myöhemmin taas laskea takaisin järveen. Kalastuksessahan tärkeintä ei ole kalansaalis vaan itse kalastus.

En ole koskaan ollut erityisen innokas verkkokalastaja. Veljeni ovat sen sijaan kalastaneet verkoilla ja olen toki soutajana ollut mukana. Olen myös ollut tekemässä avantoja talviverkkokalastukseen ja vetänyt verkkoja jään alle ja jään alta pois. Joskus venhin veljeni keljuilikin, että kyllä kala kumminkin maistuu. Sanoin, että sen verran olen soutanut, kuin olen syönytkin.

Tänne pohjoiseen tulo ja erakoksi siirtyminen on kuitenkin saanut minut innostumaan kalastuksesta jonkin verran. Muistanette, että joskus suunnitteluvaiheessa mainostin alkavani kalastamaan. Aloitus on siirtynyt ja siirtynyt ja vasta nyt, kun vanhempamme tulivat tänne, niin aloimme kalastamisen. Ensin mukana oli isäni, joka eilen täytti 81- vuotta. Mutta nyt viime kerrat olemme vaimoni kanssa olleet kahdestaan. Vaimo soutaa ja minä lasken ja nostan verkot. Niin ja luonnollisesti haukun soutajan ja unohdan myös kiittää. Vanha sanontahan on, että verkonsoutaja ei kiitosta saa. Souva souva, huopaa huopaa!!. Oikeasti avioparikalastus on sujunut hyvin. Ensimmäisenä päivänä kun vaimo souti, vaari istui keulassa ja minä perässä, niin järvellä menimme ristikkäin toisen soutelevan pariskunnan kanssa. Huikkasimme tervehdykset ja vaimoni sanoi, että ... ja naiset soutaa.. Naapuriveneen mies siihen suoraan vastapallona, että: " Sellainenhan se on täällä tapana."

Siian kutu ei ole vielä alkanut, mutta olemme kuitenkin pysyneet hyvin kalassa. Aina suunnilleen siika/ henkilö on aterioilla ollut ja pienistä hauista keitettiin jo keittokin. Särjet on myös perattu ja niistä mummo tekee jotain ruokaa myöhemmin. Kyllä kalastamalla hengissä säilyy vaikka huonompikin kalastaja.

Edellisessä blogissa lyhyesti mainitsin verkkojen selvittelyn Zen-budhalaisena harjoituksena. Käsitykseni on vain vahvistunut koko ajan. Pohdin myös, että Pentti Linkola on kalastaja ja varmaan on pohtinut maailmanmenoa verkkoja plaratessaan. Jeesus myös valitsi opetuslapsikseen kalastajia. Onkohan se sattumaa?

Huomenna tarkoitus on aloittaa suurimittainen kalastus kun veljeni tulee tänne. Aikomuksena on heittää järveen kaksikymmentä verkkoa! Onkohan se enää edes hauskaa? Emme toki heitä kahtakymmentä siikaverkkoa, vaan myös muikkuverkkoja ja sitten isompisilmäisiä, jos vaikka haukea saataisiin. Niin ja on Kuusamojärvessä myös lohta. Mitähän sitä tälläinen pieni Zen-budhalainen kalaeemeli saa päähänsä, kun selvittelee kahtakymmentä verkkoa. Pahoin pelkään, että siitä on meditaatio kaukana.

Tänään kävimme kuvausretkellä pohjois-Kuusamossa. Siellä oli mukava pieni autiotupa kosken päällä. Otin siitä muutaman kuvan ja lähdin opettajan neuvomana kulkemaan joenvartta yläjuoksulle päin. Kävelin itsekseni harjannetta ylös ja eteenpäin. Kun harjanne loppui kallion päälle, niin sieltä avautui henkeäsalpaava näkymä. Otin ensin kuvia ja harmittelin, kun opiskelukaverit eivät tulleet. Sitten rauhoitin itseni ja huomasin, että saan olla yksin ja erakkona jylhällä paikalla. Istuin kallion päälle ja meditoin. Välillä silmät auki tuijottaen kaukaisuuteen. Välillä silmät kiinni. Rauhassa ja yksin. Myöhemmin pari kaveria tuli myös sinne. Ihailimme yhdessä paikan kauneutta ja näimme sieltä myös erittäin hyvällä paikalla sijaitsevan piilopirtin. Kuka lie sen pirtin omistaja?

Zen-verkkojen selvittelyä

Tulin juuri selvittelemästä verkkoja. Verkkojen selvittely on hyvä zen-budhalainen harjoitus. Voisin hyvin kuvitella zen-munkkien kulkevan pitkin verkkoa poimien sieltä yhden roskan kerrallaan ja selvittelemässä yhden sotkun kerrallaan. Samalla kun verkko selviää, selviää myös ajatukset ja samalla kun poimii roskia pois, niin roskia poistuu ajatuksista.

Käväisin entisessä elämässä pyörähtämässä. Venettä en ehtinyt käydä katsomassa, sillä niin paljon selvitettäviä asioita oli jäänyt ja niin paljon roudaamattomia tavaroita piti vielä roudata. Välillä toki pysähdyin katselemaan ympäristöjä, joissa olen kaksikymmentä vuotta pyörinyt ja monia muistoja kaikkiin paikkoihin liittyy. Lähdin entisestä kodistä kohti Kuusamoa, niin kuin olen tehnyt joka vuosi muutaman kerran. Poikkeuksena vain se että nyt tunsin ajavani kotia kohti. Ennen kotoa pois lomanviettoon.

Olen nyt ollut täällä Kuusamossa kutakuinkin kuusi viikkoa. Olen käynyt entisessä elämässä kaksi kertaa. Seuraavan kerran pistäydyn Mäntässä marraskuun lopulla noin kuuden viikon päästä. Tänä aikana tulee ensilumi. Kuusamojärvi jäätyy ja kaamos syvenee. Mieleni toivon mukaan entisestään rauhoittuu ja ajatukset kirkastuvat. Otan kuudessa viikossa todennäköisesti pari tuhatta valokuvaa. Esittelen niistä useita kymmeniä opiskelutovereille. Katson satoja opiskelutovereiden valokuvia.Uskon saavani kuuden viikon aikana runsaasti siikoja, joitakin teeriä, ehkä yhden metson ja olisi kivaa saada myös riekko. Mutta tämä on vain tulevan ennakointia eikä siis totta. Tässä hetkessä kirjoitan blogia likaisten verkkojen hajustamilla käsillä.

Olen kirjoitellut nyt myös blogia Kuusamo Projectin sivuille. Sivut ovat lähinnä harrastajavalokuvaajille  ja taideharrastajille tarkoitettu vapaaehtoistarjontaan perustuva sivu, jota ylläpitää opiskelukaverini Jaakko. Olen luvannut kirjoitella sinne viikon kahden välein. Varmasti samantyyppisiä jorinoita kuin tännekin, mutta ehkä yritän kirjoittaa hiukan skarpimmin.  Kuusamo project -sivustolla on paljon mukavia valokuvia Kuusamosta ja kuusamolaisista. Sivusto on suunnattu entisille ja nykyisille Kuusamolaisille ja kaikille Kuusamosta kiinnostuneille.  Blogini nimi siellä on Sosiaalinen erakko.

http://kuusamoproject.com/

Pitkä ajo entiseen elämään

Tänään lähden pariksi päiväksi Mänttään. Viimeisiä muutonrippeitä pitäisi vielä tehdä. Pari kokousta on tiedossa ja sitten venettäkin pitäisi käydä katsomassa telakalla. Talvirenkaat pitää tuoda ja sitä varten otan peräkärrynkin mukaan. Toisen soutuveneen tuon tänne myös, jos kävisi toiselle järvelle laskemassa verkot, kun siellä on kuulemma lohtakin paremmin. Jotenkin hirveän kiireiseltä vaikuttaa tuo käynti etelässä. Nyt jo tuntuu , että stressikäyrä on koholla. Launtaiaamuna lähdemme ajamaan tänne takaisin. Vanhempani tulevat mukana ja ovat täällä ainakin kaksi viikkoa. Ihan mukavaa on heidän kanssa kalastella siikaa ja lohta. Savusiika. Nam.

Nyt lähden kouluun ja opettelemme taas jotain uutta. Koulun jälkeen pitkä ajo entiseen elämään. Seuraava käynti onkin sitten vasta aivan marraskuun lopulla. Sen jälkeen ei yhtään suunniteltua matkaa etelään.

Metsästystä metsässä liikkumisen vastapainoksi.

Joskus ihmiset jotka eivät pelaa golfia keljuilevat sanomalla, että sitten vasta alan pelaamaan golfia, kun en enää osu liikkuvaan palloon. Minä voisin nyt muuntaa, että sitten alan ampumaan pyitä, kun en enää osu lentävään lintuun. Olen tällä kaudella ampunut kolme pyytä oksalta. Olen myös ampunut kaksi kertaa ohi lentävään lintuun. Kerran teertä ja kerran lentävää pyytä. Tarkennettuna tällä kaudella en ole lentävään lintuun osunut kertaakaan. Pitäisiköhän hommata suomen pystykorva?

Eilinen päivä oli koulusta vapaa, koska olimme koko alkuviikon tehneet ylitöitä samoillessamme Kuusamon metsissä. Koska olimme olleet koulussa koko viikon metsässä, niin tämän vastapainona olin vapaapäivänä koko päivän metsässä. Aamulla heräsin jo viideltä ja lähdin latvalintuja kytistämään. Se oli tällä kertaa aivan turhaa hommaa, sillä tuuli voimakkaasti ja muutenkaan keli ei suosinut. Mutta sain kuitenkin istua kaikessa rauhassa laavulla kahdestaan koirani Wilman kanssa. Tämän aamumeditaation jälkeen ajoin erämökille ja siellä veljeni teki aamupalaksi munia ja pekonia. Kylläpä ne maistuivatkin hyvälle. Veljeni ja Aatos olivatkin kokeneempina jääneet mökille nukkumaan, koska tuulisella ja sateisella säällä linnut eivät tule puihin.

Wilma on kymmenen vuotias bretoni ja kun sitten aamupäivällä metsästelimme kahdestaan, niin koiran arvo vain nousi entisestään. Sen kanssa on niin mukavan leppoisaa mennä. En enää edes tarvitse seisontatilanteissa käskeä sitä etenemään. Koira seisoo edessä lintua ja kun minä tulen takaa samalle tasalle, niin koira lähtee etenemään automaattisesti. Mutta ei ennen. Me kommunikoimme ajatuksen voimalla ja pitkällä yhteisellä kokemuksella. Eilen koira löysi minulle pyyparven, josta sitten ammuin kahdella eri tilanteella kaksi pyytä oksalta. Aamun huonohkon sään jälkeen olikin sitten mukavaa auringonpaistetta joskin tuulista. Ei varmaan linnunhajujen löytämisen puolesta parasta mahdollista, mutta luonnossa olemisen kannalta kyllä. Nautin olostani toden teolla.

 Aatos ja veljeni metsästivät hänen kaksi vuotiaalla bretonillaan. Se alkaa nyt toimia jo oikein hyvin ja jänisajoja oli vain yksi ja siitäkin koira luopui hyvin lyhyen ajan jälkeen. Kyllä siitä vielä koira tulee ja oikeasti se on vasta kaksi vuotias. Nyt tavoitteena on saada sille teeri eteen ja saada kunnon seisonta aikaiseksi. Tämä veljeni bretoni fluffy on ehkä kaunisliikkeisin bretoni jonka olen koskaan nähnyt. Menee maastossa tosi kauniisti ja nopeasti.

Tänä iltana tulee pari kaveria Mäntästä tänne metsälle. Laitetaan suomenajokoira hakemaan jäniksiä siitä ihan mökin vierestä ja koitetaan saada kaato aikaiseksi. Huominen aamu alkaa jänisajolla jänisajokoiralla.
Jäniksen metsästys on vaihteeksi tosi mukavaa. Siinähän seisotaan pääasiassa passissa paikallaan. Siinä ehtii hyvin meditoida koiran haukkua kuunnellessaan.