Eilen veimme vaimoni kanssa jälleen verkot järveen. Neljä siikaverkkoa on mielestäni sopivan kokoinen jata. Tänään heti koulun jälkeen lähdimme hakemaan verkot pois. Saalis oli valtaisa. Kaksi siikaa ja neljä särkeä. Verkot toki voisi selata vedessäkin ja jättää ne sinne pyytämään edelleenkin. Jotenkin selkeämmältä kuitenkin tuntuu nostaa ne kokonaan ylös ja sitten selvitellä ja puhdistaa rauhassa ja sitten myöhemmin taas laskea takaisin järveen. Kalastuksessahan tärkeintä ei ole kalansaalis vaan itse kalastus.
En ole koskaan ollut erityisen innokas verkkokalastaja. Veljeni ovat sen sijaan kalastaneet verkoilla ja olen toki soutajana ollut mukana. Olen myös ollut tekemässä avantoja talviverkkokalastukseen ja vetänyt verkkoja jään alle ja jään alta pois. Joskus venhin veljeni keljuilikin, että kyllä kala kumminkin maistuu. Sanoin, että sen verran olen soutanut, kuin olen syönytkin.
Tänne pohjoiseen tulo ja erakoksi siirtyminen on kuitenkin saanut minut innostumaan kalastuksesta jonkin verran. Muistanette, että joskus suunnitteluvaiheessa mainostin alkavani kalastamaan. Aloitus on siirtynyt ja siirtynyt ja vasta nyt, kun vanhempamme tulivat tänne, niin aloimme kalastamisen. Ensin mukana oli isäni, joka eilen täytti 81- vuotta. Mutta nyt viime kerrat olemme vaimoni kanssa olleet kahdestaan. Vaimo soutaa ja minä lasken ja nostan verkot. Niin ja luonnollisesti haukun soutajan ja unohdan myös kiittää. Vanha sanontahan on, että verkonsoutaja ei kiitosta saa. Souva souva, huopaa huopaa!!. Oikeasti avioparikalastus on sujunut hyvin. Ensimmäisenä päivänä kun vaimo souti, vaari istui keulassa ja minä perässä, niin järvellä menimme ristikkäin toisen soutelevan pariskunnan kanssa. Huikkasimme tervehdykset ja vaimoni sanoi, että ... ja naiset soutaa.. Naapuriveneen mies siihen suoraan vastapallona, että: " Sellainenhan se on täällä tapana."
Siian kutu ei ole vielä alkanut, mutta olemme kuitenkin pysyneet hyvin kalassa. Aina suunnilleen siika/ henkilö on aterioilla ollut ja pienistä hauista keitettiin jo keittokin. Särjet on myös perattu ja niistä mummo tekee jotain ruokaa myöhemmin. Kyllä kalastamalla hengissä säilyy vaikka huonompikin kalastaja.
Edellisessä blogissa lyhyesti mainitsin verkkojen selvittelyn Zen-budhalaisena harjoituksena. Käsitykseni on vain vahvistunut koko ajan. Pohdin myös, että Pentti Linkola on kalastaja ja varmaan on pohtinut maailmanmenoa verkkoja plaratessaan. Jeesus myös valitsi opetuslapsikseen kalastajia. Onkohan se sattumaa?
Huomenna tarkoitus on aloittaa suurimittainen kalastus kun veljeni tulee tänne. Aikomuksena on heittää järveen kaksikymmentä verkkoa! Onkohan se enää edes hauskaa? Emme toki heitä kahtakymmentä siikaverkkoa, vaan myös muikkuverkkoja ja sitten isompisilmäisiä, jos vaikka haukea saataisiin. Niin ja on Kuusamojärvessä myös lohta. Mitähän sitä tälläinen pieni Zen-budhalainen kalaeemeli saa päähänsä, kun selvittelee kahtakymmentä verkkoa. Pahoin pelkään, että siitä on meditaatio kaukana.
Tänään kävimme kuvausretkellä pohjois-Kuusamossa. Siellä oli mukava pieni autiotupa kosken päällä. Otin siitä muutaman kuvan ja lähdin opettajan neuvomana kulkemaan joenvartta yläjuoksulle päin. Kävelin itsekseni harjannetta ylös ja eteenpäin. Kun harjanne loppui kallion päälle, niin sieltä avautui henkeäsalpaava näkymä. Otin ensin kuvia ja harmittelin, kun opiskelukaverit eivät tulleet. Sitten rauhoitin itseni ja huomasin, että saan olla yksin ja erakkona jylhällä paikalla. Istuin kallion päälle ja meditoin. Välillä silmät auki tuijottaen kaukaisuuteen. Välillä silmät kiinni. Rauhassa ja yksin. Myöhemmin pari kaveria tuli myös sinne. Ihailimme yhdessä paikan kauneutta ja näimme sieltä myös erittäin hyvällä paikalla sijaitsevan piilopirtin. Kuka lie sen pirtin omistaja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti