Ajelimme siis viime perjantaina Mänttään ja takaisin. 1332 kilometriä tuli mittariin. Monet ovat kysyneet, että oliko se raskasta. Muistan kun aikoinaan opiskeluaikaan olin Valiolla Pitäjänmäellä pakkaamassa maitoa. Välillä 80-luvulla pääkaupunkiseudulla oli työvoimapulaa. Silloin tällöin saattoi pomo kysyä tekemään kaksi kahdeksan tunnin työvuoroa peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla etukäteen tuntui, että se mahtaa olla raskasta. Mutta kun niitä alkoi tehdä niin huomasi jännän ilmiön. Puoliväli tuntuu puoliväliltä oli työpäivän pituus mikä hyvänsä. Kun on neljäsosa päivästä jäljellä, niin se tuntuu neljännekseltä eikä tietyltä määrältä tunteja. Oikeastaan näillä opeilla en ole koskaan töitä tehdessäni miettinyt hirveästi aikaa. Työtä on tehty sitä varten että saadaan työ tehtyä.
Joskus Oulun jälkeen tuntui hetken jännälle kun huomasin, että puoliväliin on vielä neljäsataa kilometriä. Ajo kuitenkin meni oikein mukavasti ja Mäntässä sitten hoideltiin pari juttua ja nopeasti lähdimme takaisin kohti kotia Kuusamossa. Tulomatkan tulimme savon kautta ja poikkesimme anoppia katsomassa syntymäkunnassani Lapinlahdella. Anopilta lähtiessä matkaa on jäljellä enää neljännes eli vaivaiset 340 kilometriä. Loppumatka meni radiota kuunnellen ja pimeästä illasta nauttien. Pohjoiseen tullessa poroja ilmestyi tielle, mutta niihin on jo totuttu. Tässä vinkki porojen kohtaamiseen: Jos porolla on pää alhaalla, niin ei mitään hätää. Jos taas pää on ylhäällä, niin se saattaa singota minne vain ja siksi pitää hiljentää voimakkaasti. Poroille on myös aivan turhaa toitottaa äänitorvea. Ei mitään vaikutusta. (minulla on nyt tunne, että olen nämä vinkit kirjoittanut tänne ennenkin. Anteeksi)
Matka siis tuli loppuun mukavasti ja jossain 80 kilometriä ennen maalia Marketta alkoi taas ajamaan. Me ajelemme yleensä reissut suunnilleen puoliksi fiiliksen mukaan. Loppumatkasta oli myös tunne, että aivan hyvin olisi voinut myös jatkaa vaikka Sallaan asti. Yksi jaksamiseen vaikuttava tekijä on myös se, että jos ajattelee koko ajan päämäärää, niin kilometrit tuntuvat loputtomilta. Mutta jos taas ajattelee, että kun on matkalla, niin on jo perillä, niin helposti menee kaikki tekeminen. Jos emme olisi perjantaina istuneet vaimon kanssa autossa, niin olisimme istuneet ehkä nojatuolissa katsomassa televisiota. Nyt istuimme ja katsoimme maisemaa ja kuuntelimme radioita. Laatuaikaa kahdestaan.
Tämän viikkoa olen koulusta vapaalla. Olemme siivoilleet varastoja kaikesta turhasta mitä mökille on kertynyt kahdessakymmenessä vuodessa. Vaihdoin myös talvirenkaat autoihin. Heti kun sain renkaat vaihdettua, niin pakkasetkin loppuivat. Kaikenlainen tekeminen on mukavaa ja rauhoittavaa, kun niitä tekee paineetta. Ei siis niin, että tänään vaihdan renkaat ja siivoan autotallin ja varaston ja puran vanhan leikkimökin ja poltan roskia. Vaan siten, että vaihdanpa yhden renkaan. Puranpa tuon itserakentamani lahon leikkimökin. Koko ajan mahdollisuus lopettaa. Koko ajan mahdollisuus pitää tauko. Koko ajan mahdollisuus ottaa päiväunet. Kaikki edellä mainitut jutut olen nyt tehnyt, mutta ilolla. Niin ja välillä olen käynyt rannassa katsomassa joutsenia, jotka valmistautuvat talvimuuttoon. Olen myös seurannut ja kuvannut piisamia. Olen hengittänyt syksyistä ilmaa nenän kautta nautiskellen. Silmät kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti