Riisin valloitus suksilla

Sukulaiset lähtivät lauantaiaamuna. Eilen pyhäpäivän kunniaksi lähdettiin hiukan ajelemaan Pohjois-Kuusamoon ja tarkoitus oli myös hiihtää Korpihillasta Riisitunturille ja takaisin (14 km)
Oli kaunis aurinkoisen utuinen päivä. Pakkasta vähän yli kymmenen astetta. Autolla ajaminen oli jo nautinto ja välillä laiskuus hiipi ajatuksiin ja suunnittelin hiihtämisen sijasta ruokailua jossakin Rukan lukuisista ravintoloista.

Päätimme kuitenkin käydä Korpihillassa kahvilla ja sitten hiihtää ainakin jonkin matkaa kohti Riisitunturin majaa. Edellisellä viikolla Marketta oli vieraiden kanssa tehnyt samaa reissua. Voitelemattomat aina luistavat ja pitävät Nanogripit eivät kuitenkaan toimineet kymmenen asteen pakkasella. Hän joutui keskeyttämään, koska sukset luistivat takaperin paremmin kuin etuperin. Oli siis aika uuden yrityksen. Marketta otti toiset sukset ja veti niiden keskelle kunnolla pitovoiteita. Minullakin oli toiset sukset, mutta valitsin silti Nanogripit.

Parempi suksivalinta Marketalla

Lähdössä sukset tuntuivat pitävän jotenkin, mutta pian huomasin että jään Marketalle kuin tikku p....n. Voimat alkoivat huveta, mutta jatkoin matkaa kuitenkin hartiapankista voimaa hakien. Jossain vaiheessa oli pakko ottaa pipo päästä kun pannu alkoi keittää. Marketta pysähtyi välillä odottelemaan ja noin kolmen kilometrin kohdalla sanoin, että mene vaan. Minä hiihtelen hitaasti ja pysähdyn välillä luontoon seisoskelemaan. Minä siis luovutin. Fyysinen väsymys oli kova, mutta mieli oli hyvä. Marketta hidasti tahtia ja siinä jutellessa menimme koko ajan ylöspäin. Kun matkaa ylös oli enää kaksi kilometriä, niin peruin keskeytykseni. Katselimme kauniita tykkypuita ja alhaalla näkyvää Kitkajärveä. Se on todella suuri järvi ja näyttää kauniilta ja kiehtovalta. Tähän järveen siis tuon Martan ensi kesänä.

Saavuimme majalle ja otimme siellä hörpyn vettä. Pistäydyimme myös majassa, jossa makasi englantia puhuva nuorimies. Hän oli tullut lumikengillä tunturiin.  Takaisin olikin helpompi tulla pääasiassa alamäkeä. Autolle tullessa olin todella väsynyt mutta onnellinen. Hyvä reissu ja tänne palaamme vielä keväämmällä ja leudommalla kelillä. Nanogripit ovat parhaimmillaan muutaman pakkasasteen kelillä ja jopa plussalla pitävät ja luistavat uskomattoman hyvin.

Kuvat on otettu puhelimen kameralla. Tätä valotin tarkoituksella yli.

Kuulumisia

Edellisessä blogissa kerroin, että on kiireinen viikko kun on monta tapahtumaa samalla viikolla. Oikeasti ei mitään erityistä kiirettä ollut, mutta jotenkin viikko oli ohjelmoitu ja kun mökillä on myös muita ihmisiä, niin omarytmisyydestä ei pääse kiinni. Viikko ei siis ollut kiireinen vaan ohjelmoitu. Mukava viikko on takana ja tuleva viikko on myös mukava kun tänne tulee pitkästä aikaa pieniä lapsia. Ystävämme tulevat tänne ja heillä on kolme virkeää neitokaista. Pilpatusta varmasti riittää ja se on vaihteeksi mukavaa.

Koirakuulumisia

Olen aina koiraongelmista kertonut sen verran paljon, että eräs vanha ystävä jo ajatteli, että bretonit ovat erityisen karkaamisherkkä rotu. Kerroin hänelle, että omat kokemukseni ennen tätä ovat olleet juuri päinvastaisia. Jo pelkästään metsästyksen opettelun ja itse metsästyksen kannalta koira ei voi juosta omia reittejään. Wilma on aina kulkenut mukanani ja ilman narua. Kun asuttiin Mäntässä, niin Wilma käppelehti pihassamme aivan vapaana eikä koskaan lähtenyt omille teilleen. Eikä aikaisemmillakaan bretoneilla ole näitä ongelmia ollut. Uskon myös että nämä täällä olevat karkulaiset palaavat ruotuun. Nyt olemme jo taas välillä menneet kolmella vapaana juoksevalla koiralla jäällä. Homma alkaa toimia. Koirat päästän myös välillä tuohon pihalle kaikki kerrallaan ja hyvin tulevat takaisin. Pikkuisen vielä lenkki meinaa karata kauas oikeastaan kilpajuoksun tuloksena, mutta homma paranee koko ajan. En ole menettänyt uskoa näihin koiriin.

Valokuvauskuulumisia

Ensi viikolla Kuusamon kirjastossa aukeaa Kuusamo-opiston valokuvalinjan näyttely. Minulta sinne tulee näillä näkymin 9 kuvaa. Kuuden kuvan sarja kuunvalossa otettuja  ja kolmen kuvan sarja nuotion valossa otettuja. Kuukuvat ovat sinisiä ja nuotiokuvat ruskeasävyisiä. Sävyt ovat luomusävyjä, eli sitä mitä valo kennolle tallensi. Kuutamokuvissa olin itse mallina, mutta nuotiokuviin istutin malliksi veljeni Petrin. Mitä olen opiskelukavereiden kuvia katsellut niin uskon, että näyttely kokonaisuudessaan on kiinnostava. Kuvien koot ovat pienehköjä, koska tila on pieni, tärkeää on saada kuitenkin esiteltyä meidän ryhmän monipuolisuutta ja kuvien runsautta. Tuleva viikko meneekin tulostushommissa ja pahvillekin ne pitäisi siististi laittaa. Torstaina ripustetaan seinälle.

Puolen vuoden krouvi lähestyy

29. päivä tulee puoli vuotta täyteen Kuusamossa asumista. Tähänkään mennessä ei ole katumusta ratkaisusta ilmennyt hetkeäkään. Perjantaina kun täällä ollut Iceskreen-leiri oli juuri päättynyt ja kun jutustelin taiteilijaystäväni Vesan kanssa, niin hän kysyi: " Oletteko te täällä nyt käymässä vai onko tämä ajateltu pysyväksi ratkaisuksi?." Vastasin, että ehdottomasti ei olla vain käymässä, vaan tänne jäämme. Jos joskus täältä liikahdamme, niin sitten pohjoista kohti.

Toukokuulle asti on koulua. Huhtikuussa lähdetään koulun kanssa Lofooteille viideksi päiväksi. Mitä tapahtuu toukokuun jälkeen on osittain auki.
Toukokuussa koskien pauhe on kovimmillaan. Lumet sulaa ja vedet virtaa. Olen aina haaveillut olevani täällä toukokuussa. Nyt siitä tulee totta. Juhannuksen seutuun alan organisoimaan Martan siirtoa (8 metrinen puuvene). Haaveilin Saimaalle menosta, mutta nyt haluan olla ensimmäisen kesän täällä. Martan laitan todennäköisesti Kitkajärvelle.  Vaikka tulevaisuuteni on hyvin epävarma, niin silti olen löytänyt jo jonkinlaisen punaisen langan. Vaikka en tiedä, niin kuitenkin kaikki näyttää selkeältä. On tilaa tehdä muutoksia. On tilaa tehdä vaikka mitä.

Hevoskuulumisia

Kirjoitin kesäkuun 15. ja 16. blogit hevosmiehenä Tampesterissä osat 1. ja 2. Niissä kerroin kuinka olin tallirenkinä kun osaomistamani (2 %) hevonen oli raveissa Tampereella. Silloin ei menestystä tullut. Viimeiset juoksut ovat menneet paremmin. Voitto Joensuussa, sen jälkeen yksi kolmas tila vaikka hyppäsi välillä laukallekin ja sitten eilen tuli Kuopiossa voitto. Katsoimme Marketan kanssa juoksua suorana internetin Toto-teeveestä. Kyllä kummasti on lisäpotkua kun on oma hevonen mukana juoksussa. Vielä kun hevonen takasuoralta nousee neljänneltä sijalta kärkeen ja vain yksi hevonen pystyy vastaamaan. Sekin hyytyy loppusuoralla ja voitto on aivan ylivoimainen. Huudettiin ja pompittiin Marken kanssa täällä mökissä. Onneksi olin silloin mukana siellä Tampereella näkemässä. On aivan hirveä homma ennen kun hevonen saadaan lähtölinjalle. Usein jokin voi mennä pieleen ja tulee aivan hukkareissu. Nyt kyllä olen iloinen kun hevosella alkaa mennä hyvin. Ennen kaikkea olen iloinen Markun ja Kirsin puolesta, jotka joka ikinen päivä huolehtivat hevosista. Satoi tai paistoi.

ps. Minulla on osuus myös toisesta saman tallin hevosesta (10%) Sillä ei ole vielä juostu kaikkia koelähtöjä. Sen kilpailutulevaisuus on vielä edessä päin. Tämän hevosen aion tavata myös tulevana kesänä. Menen pariksi päiväksi kuvaamaan hevosia. En ole hevoskuiskaaja vaan hevoskuvaaja.

Erakoksi Helsinkiin.

Viikolla kymmenen on täällä hiihtoloma. Lähden viikoksi kokeilemaan elämää Helsingissä. Pidän kortteeria veljeni talossa, kun he lähtevät reissuun. Marketta lähtee loppuviikosta käymään kaupunkilomalla Kataloniassa. Käyn katselemassa näyttelyitä oikein urakalla. Välillä aivan yksin ja välillä tyttäreni Lauran kanssa. Illat mörnöttelen kaupunkierakkona ihmisten ympäröimänä. Tuntuu hyvältä suunnitelmalta.

Monta sahaa jäässä

Nyt on kiireinen viikko. Ice screen projekti lähellä rukaa Iisakin kylässä. Sukulaisia etelästä koko viikon. ensi viikolla valokuvanäyttely Kuusamon kirjastolla. Olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta ei vaan kerkeä. Monta asiaa tulessa yhtä aikaa kuin entisessä elämässä. Mutta mukavaa on. Tähän laitan yhden kuvan jonka kännykän kameralla otin tänään. Siinä varttiprofessori ottaa kuvaa Rukajärven jäällä Katalonialaisesta tytöstä aivan liian suuren moottorisahan kanssa aivan liian ohuen jään päällä. Mutta jos jotakin hauskaa, niin tänään proffa kastui komeasti. Aurinko paistaa ja elämä maistaa.

Kuva vastaan teksti

Kun aloitin tämän blogin yli vuosi sitten, niin lähdin kirjoittamaan tätä puhtaasti tekstipohjalta. Kun aloin opiskelemaan valokuvausta, niin tuli toivomuksia kuvista osana blogia. Pitkään kilvoittelin vastaan. Nyt kun olen alkanut laittaa kuvia, niin olen saanut siitä positiivista palautetta. Mutta. Tekstit ovat jääneet kuvien jalkoihin. Kun lähden tapahtumia kertomaan kuvilla, niin kirjoitan kuvien väliin silkkaa sontaa. En pysty keskittymään kirjoittamiseen kuvien kanssa. Kirjoittaminen on kirjoittamista ja kuvat on kuvia. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa sanotaan. Höpö höpö. Kuva kertoo usein vääriä asioita. Kuva voi myös valehdella enemmän kuin tuhat valetta.

Olemme tämän viikkoa siis maalanneet koulussa. Ensimmäinen asetelma oli aivan kelpo, mutta sen jälkeen olen tehnyt kaksi todella surkeaa maalausta. En ole niitä tänne kehdannut laittaa, koska aivan kuten ihmiset yleensä, niin minäkin haluan näyttää paremmalta, taitavammalta ja muutenkin fiksummalta, kuin oikeasti olen. Olen siis tehnyt yhden ihan kelvon ja kaksi paska työtä. Jäljellä oli vielä yksi mahdollisuus. Neljän päivän kurssin viimeinen työ.

Vaikka opiskelen valokuvausta ja vaikka kuvaamataidon kurssin tarkoitus ei suinkaan ole tehdä meistä taiteilijoita, niin siitä huolimatta uskon maalaamisen varmasti parantavan myös valokuvanäkemystä. Kuvataidetaustastani johtuen, minulla on jonkinlaista näkemystä myös maalauksesta ja olen nähnyt paljon hyviä ja huonoja maalauksia. Olen nähnyt mestariteoksia ja paljon mitäänsanomatonta sontaa. Vaikka kyse on "vain" pienestä kurssinpätkästä, niin kuitenkin sitä haluaisi tehdä asiat hyvin. Välttää liikaa puristamista, mutta samalla toivoo vaikka onnenkantamoisena, että saisi tehtyä edes sellaisen maalauksen, jotta sen voisi laittaa edes mökin huussin seinälle.

Eilen viimeistelin metallikannuasetelman ja olin pettynyt kun en saanut metallia esille, vaikka opettaja neuvoi kuinka. Turhauduin ja roiskin työn loppuun ja kävin kiinnittämässä sen seinällä nurkkaan häpeämään,  Sijoitin sen vieläpä niin, että osa työstä jatkui toiselle seinälle. Ole siellä!

Päätin viimeiseksi työksi maalata ihmisen kasvot. Jostakin syystä mieleeni tuli juuri edesmennyt Whitney Houston. Selailin luokassa olevia lehtiä ja toivoin , että sisäinen Hannu Hanheni toisi minulle hyvän Whitneyn kuvan. Ei löytynyt. Menin normiluokkaamme ja ajattelin katsoa googlesta hyvän kuvan. Tietokoneet olivat kiinni, koska niihin laitetaan uusia ohjelmia. Opettajamme kanssa jutellessani huomasin luokan perällä olevat National Geographyt. Otin hyllymetrin kohdasta noin neljäkymmentä senttiä yhden satunnaisen lehden. Siitä löytyi juttu afrikkalaisesta heimosta, jonka juhla-asut olivat kullalla silattuja ja kaikilla oli runsaasti kultaisia koruja. Näin kasvokuvan nuoresta naisesta ja päätin maalata hänet. Päätin myös, että maalaukseen kirjoitan tämän valokuvaajan nimen.

Menin maalausluokkaan ja näytin kuvan opettajalle. Hän kertoi, että voisin heijastaa kuvan seinälle ja siitä piirtää ääriviivat. Kieltäydyin. Mietin vähän aikaa ja totesin, että voisin siltikin käyttää tätä dooppinkia. Kävimme ottamassa kuvasta pienennöksen ja heijastin sen tykillä seinään ja piirsin hiilellä ääriviivoja ja joitakin yksityiskohtiakin. Vein piirroksen lepäämään ja lähdin kotiin.

Tänään oli se päivä jolloin ajattelin maalata teoksen valmiiksi. Vein aamulla moottorikelkan korjattavaksi. Korjaamolla ei ollut vapaita korjaajia ja olin vähän pettynyt. Myyntipuolen mies, joka on vanha tuttu aikaisemmista kelkkaongelmista alkoi kuitenkin auttamaan. Hän sai kelkan käytiin, mutta se ei kuitenkaan käynyt normaalisti. Koeajon jälkeen huomasimme, että toinen tulppa oli kylmä ja toinen lämmin. Tulpan vaihdon jälkeen kelkka kuulosti taas normaalilta. Kun tuskailin moottorikelkkaliikkeessä, niin koko ajan ajattelin maalaamatonta maalausta. Koko ajan.

Myöhästyin pahasti tunnilta ja aloin heti töihin. Hiilipiirros näytti jo hyvältä. Mietin jo aivan tosissani, että jättäisinkö sen siihen. Pystynkö tuomaan siihen sitä mitä toivoisin tuovani. Päätin kuitenkin yrittää. Kun lisäilin ja sekoittelin värejä paletilla, niin huomasin hyvin pian, että tänään en tätä saa valmiiksi. Afrikkalaisen ihmisen iholla on kymmeniä erisävyisiä ruskeita värejä. Valo kiiltää eri sävyissä ja niitä ei meinaa edes huomata. Kun maalaus oli edennyt jo useita tunteja, huomasin että naisella kuvassa on sinistä kajalia. Kun päätin, että en saa tätä valmiiksi, niin helpotuin ja rentouduin. Samalla mieleeni hiipi ajatus, että en saa tätä ehkä valmiiksi koskaan. Tunnen itseni. Jos hommaa ei vie loppuun kerralla, niin se saattaa jäädä. Maalailin lopun kuitenkin uskoen, että kyllä tämä vielä joskus on valmiina. Pelko kuitenkin lopettamisesta. Maalaus on vaikea aloittaa ja lopettaa.

Maalaus on nyt koululla taiteilija Ollin Moision työhuoneella. Menen sen lopettelemaan joskus, jos menen. Laitan tähän alle nyt yhden kamerakännykkäkuvan maalauksesta hetkellä, jolloin en lisännyt enää mitään. Uskallanko jatkaa? Kertooko se kuva enemmän kuin juuri kirjoittamani teksti. En tiedä.

Kannu ja muki

Pitkä viikonloppu vietettiin Marketan kanssa Mäntässä. Ensin perjantaiaamuna oli kokous Jyväskylässä, mutta sen jälkeen oli vain hengailua vanhempieni ja kaveriemme kanssa. Myös Sonja ja Linda tulivat Mänttään. Sunnuntaina ajeltiin sitten takaisin Kuusamoon. Kyydissämme oli opiskelukaverini Tapio, joka ajoikin melkein koko matkan takaisin. Oli pitkästä aikaa kyllä mukavaa nähdä kavereita. Iltaa tuli istuttua ihan tarpeeksi ja nyt on mukavaa olla täällä normaalirytmisesti lepäilemässä.

Tulin juuri jäältä kävelemästä koirien kanssa. Koulusta lähdin vähän aikaisemmin, kun oli tunne, että olen tulossa kipeäksi. Maalasin yhden kubistisen maalauksen, johon en oikein ole tyytyväinen. Päätä särki jo herätessäni, mutta lähdin silti kouluun. Käveleminen harmaassa säässä harmaassa hetkessä teki hyvää aivoille.

Koulussa on tämän viikkoa ollut taas kuvataidetta. Olemme päässeet piirtämään hiilellä ja sitten akryylimaaleilla olemme jatkaneet teoksen valmiiksi. Eilen tehtiin asetelma ja satuin asetelman taakse, jossa oli kannu ja muki. Mukavaa oli, että meitä oli ainakin neljä saman asetelman ympärillä ja kaikille tuli totaalisen erilaiset maalaukset. Tai mitäpä kummallista siinä on. Maalaaminen jos mikä on käsityötä ja jokaisella on omanlaisensa tapa maalata ja sotkea värejä. Ainakin meillä harrastajilla. Tai ei me olla edes kaikki mitään harrastajia. Opintosuunnitelmassa on maalausta, niin silloin maalataan. Mutta oikeasti mukavaa vaihtelua.

Ääriviivojen etsimistä hiilellä. 

Lopputulemaan olin aika tyytyväinenkin. Vähän alkoi maalatuttamaankin, mutta saa nähdä tuleeko maalailtua sitten joskus myöhemmin.

Kannu ja muki by Sampo Linkoneva

ps. kaikki kuvat on kamerakännykällä otettuja. Hiilipiirroskuva on opiskelukaverini Helin ottama.

Elämä maistuu ja pakkanen paistuu

Tänään olen koko illan hyppinyt jäällä ja metsässä kuvaamassa kuunvalossa. Pakkanen on taas kiristynyt ja nyt nukkumaan tullessa sitä on jo 33 astetta. Otin tänään sata kuvaa kuunvalossa. Koen että minulla on käytössä aika isohko studio, jossa on mukava vallitseva valo. Juoksentelen jäällä kuin heikkopäinen, koska olen sekä kuvaaja, että malli. Minulla ei ole kaukolaukaisinta, joten laitan kameran valottamaan ja sinkoan itse kuvaan esittämään kaihoisaa kuuntuijottelijaa. Tämän vuoksi henkilö kuvassa on välillä läpikuultava.  Jokaisen kuvan ottamiseen kaikkinensa menee noin minuutti. Valotusajat ovat jotain 20- 30 sekunnin luokkaa. Joitakin hyviäkin kuvia on tullut. Laitan tähän pari otosta, mutta nämä eivät ole ollenkaan parhaita. Niitä sitten vähän säästelen tulevia tarkoituksiani varten. Nämä kuvat ovat tässä luomuna, eli en ole säätänyt mitään muuta kuin olen uudelleen rajannut aivan vähän. Tämä on siis dataa, mitä kuunvalo on tallentanut dikitaalikennolle.

Kun yksin heilun ja juoksen ja hypin pakkasmetseässä ja jäällä, niin en voi kiistää ettenkö nauttisi. Mikään ei tunnu niin mukavalle. Kuuntelen samalla musiikkia korvanapeista ja olen hyvällä tuulella. Pakkanen poskissa ja sormissa vain parantaa tunnetta. Onneksi olen rakennettu näin. Tämä pakkanen on minun kotini. Sauna ja takkatulen lämpö toki kuvauksen jälkeen maistuu. Mutta ilman pakkasta nekin olisivat vain sauna ja takkatulen lämpö.

Tässä kolme eri tyyppistä otosta sadasta. Toivottavasti näistä välittyy edes hiukan siitä mistä kirjoittamalla kerroin.

Kuunkatselija

Tämmöstä täällä kokeillaan pakkasiltoina. 

Suomen kylmin paikka

Meillä on joka toinen perjantai ns. urheilupäivä. Käytännössä se on vapaapäivä, jonka voi käyttää miten itse kukin haluaa. Katselin alkuviikosta säätiedotusta, jossa loppuviikon sää oli lauhtumassa jopa alle 25 pakkasasteen. Marketalla on työkeikka Käylässä, joten pääsisin samalla kyydillä Kiutakönkäälle.
Olen käynyt Kiutakönkäällä muutamia kertoja sulan maan aikaan, mutta aina olen miettinyt miltä virtaavat vedet näyttäisivät pakkaskelillä. Nyt siihen on siis mahdollisuus.

Kiutakönkäällä on mittailtu Suomen kylmimpiä lukemia ja säätiedotukset alkoivat muuttua ja torstaina  ennusteltiin uuden ennätyksen syntymistä juurikin matkani kohteessa. Siitä sainkin enemmän vain syttyjä ja päätin lähteä reissuun kelillä kuin kelillä. Otinkin teemakseni kylmyyden etsimisen. Etsin siis Suomen kylmintä paikkaa. Aamulla kun lähdimme puoli kahdeksalta mökin mittari näytti lupaavaa 37 pakkasastetta. Lohkolämmittimessä ollut auto lähti vaivatta käyntiin. Aikamoista nitinää ja natinaa renkaat pitivät käännettäessä.

Matkalla täältä eteläisestä Kuusamosta pohjoiseen lämpötila vaihteli suuresti. Ennen keskustaa mittari kävi -38 asteessa, mutta esim. Rukan kohdalla oltiin jossain 25 asteen tietämillä. Rukallahan on yleensä 10-20 astetta lämpimämpää kuin sääasemalla 15 kilometriä pohjoisemmassa. Jätin Marketan työpaikan pihalle ja jatkoin matkaa. Auton ulkolämpötilamittari vaihteli paljon tällä reilun kymmenen kilometrin matkalla(kin).
Lähestyin Kitkajokea ja kun aloin laskeutua laaksoon, niin mittari alkoi valua alaspäin. -36 oli auton mittarissa kun pysähdyin luontokeskuksen pihaan. (-38 luontokeskuksen seinässä)

Aloin pukeutua auton ulkopuolella. Aamulla olin vetänyt päälle: Pitkä aluspaita, armeijan ohut villapaita, villapaita, takin karvavuori ja päällystakki. Jalkaan pitkät kalsarit ja toppahousut. Varpaiden paleleminen on ongelma ja ratkaisin sen kaksien villasukkien taktiikalla. Ohutta sukkaa ei ollenkaan vain kahdet villaiset päällekkäin ja sitten aikaisemmassa blogissa kuvailemani saappaat jalkaan. Käsineet on kuvatessa myös vähän ongelma. Rukkasilla ei voi kuvata ja sormikkaat ovat kylmemmät. Otin käyttöön Marketan lasketteluhanskat. Päässä karvahattu ja kaulassa vielä kaulaliina.
Tulomatkalla Marketta arveli että yhdet kalsarit ovat liian vähän ja itsekin sitä mietin, mutta asu oli sopiva kuitenkin koska liikuin lähes koko ajan.

Luontokeskus ei ollut vielä auki joten lähdin suoraan kävelemään koskia kohti. Matkaa on vain noin kilometri. Poskenpäitä nipisteli kävellessa, mutta silmien kautta näin koko ajan sellaista valoa, että suuni pysyi hymyssä. Otin kuvia silloin tällöin ja pysähdyin katselemaan. Tulin koskelle ja hämmästelin kuinka  jyrkin kohta on kuin paikalleen jäätynyt. Alapuolella vesi syöksyy vapaaseen veteen. Puut ympärillä olivat kuurassa ja aurinko paistoi. Minulla oli mukana kolme kameraa. Järkestelmäkameran akku hyytyi kohta ja otin kuvia kännykkäkameralla ja sitten vielä kinokamerallakin. Olin jättänyt jättänyt järkkärin vara-akun autoon.

Tarkkailin koko ajan sekä luontoa, että myöskin kylmiä kohtia elimistössäni. Nipistelyä poskissa ja pikkuista viileyttä varpaissa. Enemmänkin yläkropan kerrokset jäykistivät ja repun ottaminen ja laittaminen oli hankalaa. Esitin siis reppulambadaa kosken äärella, mutta ilman yleisöä. Jos haluaa liikkua täällä rauhassa, niin kannattaa tulla kovalla pakkasella aamutuimaan.

Katselin vielä maisemaa ja lähdin takaisin päin. Kun tulin luontokeskuksen pihaan, siinä seisoi neljä nuorta miestä. He hymyilivät kun tulin varmaan koska olin aika kuurainen ukkeli.  Juttelin heidän kanssa vähän aikaa ja he kysyivät onko pitkä matka koskelle. Kolme neljästä lähti katsomaan koskia suosituksestani ja yksi sanoi hommaa hullun hommaksi. Hän meni sisälle auenneeseen kahvilaan, johon minäkin siirryin haettuani autosta vara-akun. Join rauhassa kahvit ja söin savuporopiirakkaa. Partakarvat sulivat vähitellen. Siinä istuskellessani päätin lähteä heittämään toisenkin keikan. Käyn kuvaamassa sen ennätyslämpömittarin.

Kävelin siltaa pitkin Kitkajoen yli ja menin tutkimuskeskuksen pihaan. Siinähän kaksi valkoista pylvästä olikin. Kuvailin niitä ja samalla kun keli oli mitä mainioin, päätin käydä vielä kävelemässä maastossakin. Löysin tutkimusaseman yläpuolelta moottorikelkkauran joka vei koskia kohti. Kävelin ja kävelin ja usko meinasi jo loppua. Näillä keleillä pitää aina pystyä tulemaan myös takaisin ilman paleltumia. Vihdoin tulin kosken partaalle ja siellä loppui kelkkaura. Kukaan ei ollutkaan liikkunut siellä ja kävelin ilveksen tai suden jälkiä seuraillen. Koska lumi on puuterilunta, niin en tiedä kumman jäljet olivat. Saattoi ne tietenkin olla varpaillaan kävelleen balleriinankin jäljet. Mistä sitä tietää.

Näillä on mitattu tämän talven pakkasennätykset Suomessa

Tulin siis samaisen Kiutakönkään vastarannan alajuoksun puolelle. Laskeuduin varovasti jäälle. Mietin mielessäni mitä teen jos jää pettää. Siis jos pääsee ylös, niin pitäisi vain lähteä juoksemaan kohti lämpimiä tiloja. Pysähtymättä. Toki en ota mitään sellaisia riskejä, mutta aina pitää olla tosi varuillaan, että ei tee mitään tyhmää. Pitää miettiä ja keskittyä.

Mutta voi v miten hienoa siellä oli. En millään osaa kuvata edes kameralla miten hienoa se oli. Samalla kun kuvasin ja ihailin kiroilin myös akkujen hyytymistä. Vuorottelin akkuja ja pidin aina toista hanskan sisällä. Akun vaihdossa aina meinasi näpit jäätyä, mutta hyvin se homma kuitenkin sujui. Sain otettua mukavasti kuvia ja mielikuvia. Kävin vielä kuvaamassa pystyyn jäätyneen alakönkään ja lähdin takaisin ennen kuin alkoi paleltaa. Kun marssin takaisin, niin ajattelin, että tämä euforia saattaa myös johtua hypotermiasta. Siinähän kai myös tulee hyvän olon tunne ennen loppua. Mietin myös, että tämmöiset kovan pakkasen jutut on parasta tehdä nimenomaan yksin. Tai täsmälleen samanlaisen pakkassiedon omaavan ihmisen kanssa. Jos paleltaa, mutta ei kehtaa sanoa sitä, niin tulee paleltumia tosi helposti. Tai jos itsellä on hyvä olla, mutta kaverilla alkaa paikat jäätyä, niin pakkohan silloin on lähteä. Yksintekemisen hyviä puolia.

Alaköngäs

Kun tulin autolle niin join vielä rauhassa pullosta kaakaot auton ulkopuolella. Ajelin rauhassa kohti Käylää. Kävin ostamassa Salesta eväitä ja pistäydyin morjestamassa Markettaa. Lähdin ajelemaan ympäristöön auringonpaisteessa. Ajelin Kitkajärven reunamia ja tulin Rukan lähelle. Päätin poiketa katsomassa lähellä olevaa vaaraa, josta opiskelukaverini ovat kertoneet. Ajelin Virkkulantietä ja maisemat näyttivät jylhiltä. Löysin parkkipaikan, josta lähti polku ylös. Lähdin kiipeämään ja välillä käännyin maiseman ihailuun ja kuviakin räpsin. Kuinka ollakaan läähätten oli kohta ylhäällä. Katselin siellä kaikessa rauhassa ja otin myös yhden omakuvan, joka on tässä ja kertoo paljon:

ps. Eilen mittausasemalla oli pakkasta alle neljäkymmentä astetta. Tänä aamuna samassa paikassa syntyi tämän talven Suomenennätys - 40,2 astetta. Valitsin siis lämpimän päivän retkelleni.