Olin jotenkin ajatellut, että Juhannuksen jälkeen pääsen veneilemään Kuusamo- ja Muojärville. Kävin telakalla Hattulassa katsomassa viimeistelytöitä, mutta vene oli vielä pahasti vaiheessa. Harmitti vietävästi, mutta ymmärrän kyllä veneveistäjää. Veneen hytin puiset muodot eivät ole niitä helpoimpia. Jos joskus olet rakentanut vaikka taloa tai kesämökkiä, niin tiedät. Paitsi että veneessä ei ole yhtään suoraa linjaa eikä suoraa kulmaa. Kaikki pinnat ovat kaarella johonkin suuntaan. Useat listat vielä kaartuvat useampaan suuntaan. Sanoinkin veistäjälle, että ei tarvitse alkaa nyt loppusuoralla kiirehtimällä hutiloimaan eikä väsyneenä tekemään. Vaikka nyt tuntuu, että kestää, niin lopulta on parempi, että tehdään hyvin kuin huonosti. Uskon että saan veneen ensi viikolla. Vielähän on kesää jäljellä vaikka päivän pituus Kuusamossa onkin enää 22 tuntia ja 45 minuuttia.
Samalla reissulla tarkoitukseni oli myös tutkia Mäntän taidenäyttelyitä. Menomatkalla kävin myös Lapinlahden taidemuseolla, jossa "urani" aloitin joskus -70- luvulla lipunmyyjänä. Katselin näyttelyn ja se oli jollakin lailla oikein mukava ja pirteä. Erittäin hyvä kesänäyttely, joka varmasti kelpaa sekä ammattilaisille, että maallikoille.
Mäntässä kävin ensin katsomassa Gustafissa (Valkoinen talo.. öö.. Serlachius -museo) Operaatio taidekaupunki näyttelyn. Hyvin rakennettu mukava näyttely, josta saa pintaraapaisun siitä kuinka Mänttä on nykyään tunnettu taidekaupunki. Katsojien pitää vain uskaltaa kuunnella tarinoita puhelimen luurista. Näyttelyyn tuli kaksi iäkästä miestä ja puhelin soi. Miehet puhuivat toisilleen, että pitäisikö puhelimeen vastata. Minä sanoin, että kyllä. Toinen miehistä vastasi ja kuunteli viisi sekuntia. Sanoin miehille, että tarinat ovat näissä puhelinluureissa samalla kun itse kuuntelin läheisestä luurista joitakin tarinoita. Miehet olivat näyttelytilassa vain hetken eivätkä vaivautuneet juttuja kuuntelemaan. Tämähän se on hiukan ongelmana monissa näyttelyissä. Ihmiset eivät viitsi vaivautua edes pientä rippusta. Toisaalta jos ei halua, niin ei sitä voi väkisinkään ihmisiä pakottaa.
Otin museolta lainapyörän ja ajelin Jopolla kuin taideturistit ikään. Kamera kaulassa ihmetellen. Kävin välillä vanhemmillani syömässä ja samalla tapasin sisarenpoikani tyttöystävänsä kanssa. He ovatkin olleet pitkään ulkomailla ja oli mukavaa nähdä heitä face to face facebookin sijaan.
Menin Pekilolle katsomaan Mäntän kuvataideviikkoja. Ensimmäistä kertaa katson kuvataideviikkoja ilman, että olen ollut mitään näyttelyä rakentamassa minnekään. Kokemus oli jotenkin outo. Kiertelin ja kaartelin ja etsiskelin. Pohdiskelin ja ihmettelin. Väkisin myös joitakin näyttelyrakenneratkaisuja pohdiskelin ajatellen, että miten itse olisin sen ratkaissut. Muuten olin kyllä saanut etäisyyttä näyttelyn rakentamiseen. Ymmärrys siitä, miten suuri työ tälläisen näyttelyn rakentaminen on sai minut uupumaan. En ehkä enää jaksaisi. Tuhansia ratkaistavia asioita. Huh huh.
Kävin lähtiessäni pömpeleissä Pekilon pihalla. Olin ilahtunut, että nämä vanhat säiliönjalustoihin tehdyt pyöreät tilat oli otettu jälleen käyttöön. Siellä myös istahdin työn keskelle hetkeksi.
Kauppakadulle oli juuri avattu uusi kahvila. Oli avajaispäivä. Väkeä oli tupa täynnä ja puheensorina valtasi tilan. Join kahvia omistaja Danielin kanssa ja iloitsimme väkimäärästä. Toivottavasti kahvin juojia riittää myös sen jälkeen kun kahvista pitää vielä maksaakin pari euroa. Lupaan käydä joka kerta Mäntässä käydessäni kannattamassa tätä kahvilaa, mutta ennen kaikkea sen viihtyisän sisustuksen ja ilmapiirin vuoksi. Ilmapiirin luo henkilökunta ja miljöö.
Seuraavaksi pyöräilin Honkahoviin. Jo Johtokunnantien päästä näin, että tien päähän on ilmestyntyt kirkas liikennemerkki. Ajoin tätä punareunaista keltaista ympyrää kohti. Ilahduin kun näin parkkipaikalla paljon autoja. Sain kuulla tutulta lipunmyyjältä, että menossa on kuraattorikierros. Katsoin näyttelyä, mutta en mennyt ryhmään mukaan. Kiertelin myös puistossa ja katselin kuinka paikat ovat muuttuneet. En enää tuntenut sitä oikein omaksi. Ei tullut yhtään ikävä enkä myöskään harmitellut enkä kaipaillut takaisin. Näyttelytoimintahan on nyt pienimuotoisempaa ja hyvin erilaista. Honkahovissa toimii hotelli ja alakerran tiloissa on taideteoksia seinillä. Ihan mukavia töitä roikkui seinällä. Kalervo Palsaa, joka ei pahastuta ketään. Näyttelyyn on siis valittu Palsan "nättejä" töitä, ettei hotellivieraalla mene kahvi väärään kurkkuun eikä yöunet.
Koska olin varannut taidenäyttelyille vain yhden päivä, jätin taidemuseon väliin. Jälkikäteen ajatellen saatoin tehdä virheen, sillä taidemuseo sulkee ovensa syksyllä. Ovia ei suljeta sen vuoksi, että ei olisi varaa ylläpitää, niin kuin hyvin usein Suomessa tapahtuu. Mänttäläiseen tyyliin museo suljetaan sitä varten, että yli 3500 neliön lisäsiipeä aletaan rakentaa. (elintasosiipi) Mäntän näyttelytilat kasvavat taas merkittävästi. Kun uusi museo valmistuu, niin Mänttään pitää mennä useaksi päiväksi taidetta ihmettelemään. Tällä hetkelläkään ei kaikkea jaksa ottaa vastaan yhdessä päivässä. Mäntässä voi myös hyvin yöpyä, esimerkiksi edellä mainitussa Art Hotel Honkahovissa, Mäntän Klubilla tai vaikkapa sen uuden kahvilan yläkerrassa olevassa Hotelli Aleksanderissa. (Tämä ei ole maksettu mainos)
Venettä en siis saanut mukaani, joten lähdin jo lauantaina ajelemaan kotia päin. Päätin pysähtyä matkalla jos siltä tuntuu tai näen jotain mielenkiintoista. Tikkakoskella poikkesin ilmailumuseoon. Pihalla oli maalattu Mig 17. Jos kaikki maailman sotilaskoneet maalattaisiin tähän tyyliin, niin vähenisikö sotiminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti