Toritaidetta ja politiikkaa.

Paluu normaaliaikaan (talviaika) tekee sen, että päivänvaloa ei riitä enää ilta-askareisiin. Jos ajattelee valokuvaavansa luonnossa, pitää lähteä viimeistään kolmelta liikkeelle. Lunta on muutama sentti ja valon määrä sinänsä on suurempi kuin vuosi sitten, jolloin täälläkin lumi tuli vasta marraskuun lopulla. Huomenna pitäisi tulla jo sen verran taivaanmannaa, että voisi jo hiihtokaudenkin aloittaa. Vähän Marken kanssa uhottiin, että tuhat kilometriä menisi rikki tänä talvena suksien päällä.

Meillä on molemmilla sellaiset Nanogrip-sukset. Ne on parhaimmillaan kai 200 hiihdetyn kilometrin jälkeen. Sukset on ollut kaksi talvea ja varmaan kohta siis alkaa toimia.

Sanon aika usein, että on niin kaunis maisema tai valo, että jos sen maalaisi tauluksi, niin en pitäisi siitä, koska en pidä toritaiteesta. Tänään oli sellainen aurinkoinen utuinen päivä, että pari toritauluvalokuvaa tuli. Mielessä oli jo metsään mennessä, että yritän ottaa blogiin kunnon pystykuvan. Tuossa se vieressä nyt sitten möllöttää. Suomalainen mänty suomalaisella suolla auringonlaskun hämyssä.

Perussuomalaiset voittivat vaalit sanotaan mediassa, vaikka sinänsähän perussuomalaiset tulivat neljänneksi. Jos minä vaikka alan nyt hiihtää ja treenata ihan hirveästi. Menen ensi viikolla ensimmäisiin kilpailuihin ja tulen vaikka 10 kilometrillä sijalle 98 ajalla 1.32.56. Vappukisoissa 1000 kilometrin treenaamisen jälkeen samalla matkalla hiihdän ennätysajan 56.58 ja sijoitus on jo 43. Olenko minä silloin näiden hiihtokilpailujen voittaja?

Mutta toki Perussuomalaiset eniten kannatustaan kasvattivat ja tänne Kuusamon valtuustoonkin pääsi viisi uutta innokasta kaikkitietävää maailmanparantajaa. Mänttäänkin taisi mennä koko neljän ehdokkaan lista läpi. Vaikuttaako tämä nyt sitten elämään? Kyllä. Koska aina olen edustanut juuri sitä taidemuotoa, jota perussuomalaiset ovat vastustaneet, niin nyt tuossa vieressä ja allakin on varmasti sellaista taidetta, jota perusperusperussuomalainenkin ymmärtää ja pitää. Parhaani yritän sekä taide, että hiihtomarkkinoilla. Katsotaan mihin se riittää.

Pakkasta on ollut jo viikon, mutta sateisesta syksystä johtuen metsäojat virtaavat vielä valtoimenaan. Tuossa lähimetsässä kävellessäni tänään näin jäätä muodostuneen ojan reunalle. Otin puolenkymmentä ruutua ja kun tulin kotia ja laiton koneelle, niin aloin nähdä eläimiä jäässä. Käänsin kuvaa 90 astetta ja ainakin minun silmään tässä on karhun tai possun painia. Näin muuten tuossa yllä olevalla suolla tuoreet kaksi ja puoli vuotta vanhan naaraskarhun jäljet. Karhu oli kävellyt suon halki ja varmaan etsii jo talviunipaikkaa. Ai mistäkö tiedän, että se on kaksi ja puolivuotias naaraskarhu? No en mistään. Ja jos olet aiempia blogejani lukenut, niin ei se välttämättä ole karhukaan. Mutta ei se kumisaappaan jälkikään ollut.

Jotenkin tätä kaamosaikaa odotellessa valo on tullut tärkeäksi. Aikaisemmassa blogissa oli sellainen lehtivalolamppu. Tässä kuva samasta lehdestä. Antakoon se valoa kaamokseen.

Pop-up ravintoloita ja talven tuloa.

Huomenna lauantaina on Kuusamon keskustassa useita  pop-up ravintoloita. Tarjolla on esimerkiksi: hernekeittoa ja kahvia (kepu). Makkaraa ja kahvia (kepu). Räiskäleitä, mehua, karkkeja ja träppäreitä (kok). Lapinukonkeittoa (sdp). Vaalivalvojaisiakin tuntuu olevan kaikilla puolueilla. Pientä purtavaa on niissä tarjolla. Kukaan ei kuitenkaan ole uskaltanut mainostaa, että tarjolla on suurta juotavaa. Silloin yleisömenestys olisi taattu.  Suuresta kampanjoinnista  päätellen Perussuomalaiset tarjoavat hiillostettua kepulaista vaalien jälkeen. Demareiden lapinukonkeitto on porokeittoa. Poroporvariakohan siinä keitellään.

Minun piti viime blogissa kirjoittaa runollisesti, että Joutsenet lähtivät eilen. Unohdin. Sunnuntaiaamuna kun ajelin Taivalkoskelle sen lahden ohi, josta olen kuvannut paljon näitä suuria lintuja, niin jäljellä oli vielä muutamia kymmeniä yksilöitä. Ne uiskentelivat kapeita kanavia pitkin ja söivät pohjasta ruokaa pitkää matkaa varten. Lahti oli käytännössä läpijäässa, mutta noin metrin levyiset urat pysyivät sulina lähinnä kai lintujen aiheuttaman liikkeen vuoksi.

Joutsenet viimeisenä aamuna kanavassa

Kun iltapäivällä palasin, niin lahti oli tyhjä ja kansi oli jäätynyt umpeen. Kun olin aiemmin kuvaamassa, niin kaikki joutsenet olivat puhtaan valkoisia aikuisia yksilöitä. Yhtään harmaata ei ollut tällä lahdella mukana. Pari päivää myöhemmin eräällä toisella edelleen sulana pysyneellä järvellä näin pariskuntia joiden mukana seurasi kaksi harmaata nuorta lintua. Nuoriso on jo hyvinkin lentokykyistä, mutta ilmeisesti kunto-ohjelma on vielä kesken pitkää muuttomatkaa varten. Viime yönä oli jo 14 astetta pakkasta ja varmastikin aivan näinä aikoina vain virtapaikat jäävät avoimeksi. Nuorison on pakko lähteä synnyinseudulta etelää kohti.

Talvi on tullut ja olen siitä iloinen. Pidän enemmän pakkasen puremasta iholla kuin auringon paahteesta. Auringon valosta kyllä pidän, mutta kuunvaloa sekään ei voita. Paitsi, että kuunvalokin on auringonvalon heijastus. Odottelen taas talven kirkkaita täyden kuun iltoja ja öitä. Viime talvena kovillakin pakkasilla juoksentelin ulkona kuvaamassa pimeässä/valoisassa metsässä. Tässä yksi näyte kuunvalokuvista viime talvelta.

Kuu-ukko

Aurinkolamppu

Aamulla oli 8 astetta pakkasta. Oli tulossa kirkas aurinkoinen päivä. Syksyn aurinkopäivät ovat harvinaisia ja valo on aivan eri väristä kuin keväällä. Keltaisempaa. Lähdimme aamulla kapuamaan Pyhävaaralle, jossa Marketta ei ollut aikaisemmin käynytkään.  5.9.2012 Uhripaikkaa etsimässä blogissani kirjoitin tästä paikasta.

Toivoin, että ensin tulisi pakkasta ja sitten vasta lunta. Tämä järjestys luo turvallisuutta. Olisi hyvä, että järvet ja suot jäätyisivät kunnolla, ennen suojaavan lumen satamista. Viime talvenahan jäät olivat heikot koko talven, koska lumet ja pakkaset tulivat samoihin aikoihin. En uskaltanut kelkalla oikein ajaa koko talvena suolla ja järvilläkin oli aika stressaavaa liikkua. Nyt on luvattu pariksi päiväksi pakkasta ja sitten vasta lunta.

Tässä muutama kuva tämän päivän retkeltä.

Aurinkolamppu

Hän ei näe metsää puilta

Puolukkapakaste

Eilen kävimme Rukalla katsomassa joko latu olisi auki. Ei ollut vielä, mutta rinteillä lumetus on täydessä käynnissä. Lehtitietojen mukaan huomenna tiistaina 23.10 aukeaa ensimmäiset rinteet. Nyt olisi kyllä hyvä mahdollisuus ovata oma laskettelukausi todella aikaisin. Toisaalta viime vuosina koko laskettelukauteni on kestänyt noin yhden päivän, joten taidan säästää sen keväthangille. Murtomaahiihtokausi kyllä alkaa välittömästi kun ensimmäinen latu aukeaa. Viimeistään viikonloppuna toivoisin.

Lumitehdas Rukalla

Kirjoittelija

On kuusi astetta pakkasta ja tähtitaivas. Herään virkeänä ennen kuutta ja käyn laittamassa auton sähköjohdon päähän. Liekaan, niin kuin vaimoni kotona sanottiin. On sunnuntai ja lähden ennen kahdeksaa ajelemaan Taivalkoskelle. Olen ollut perjantaista lähtien siellä luovan kirjoittamisen kurssilla. Kurssi kestää toukokuulle asti. Neljä kertaa pitkä viikonloppu kirjoittamisen ja kirjojen parissa. Viikonloppujen välissä suollamme tekstejä yhteisesti arvioitavaksi. Näin yhden illan ja yhden päivän kokemuksella tämä tuntuu mukavalta. Meitä on kymmenen kirjoittelijaa ryhmässä. Hyvin erilaisista taustoista ja hyvin erilaisilla motiiveilla. Ryhmä tuntuu mukavalta ja alku-ujouden jälkeen myös keskustelevalta. Opettaja on innostava ja innostuva.

Kirjailijaksihan tullaan sitten kun on julkaissut kirjan. Vai onko se näin? Omakustannekirja ei taida riittää? Taiteilijaksihan voi itseään nimittää kuka hyvänsa silloin kun itse haluaa. Kirjailija ennen kirjaa voisikin varmaan olla kirjoittelija. Sehän on vähän niin kuin harjoittelija. Kirjailijaharjoittelija eli kirjoittelija.

Sain viime viikolla lähtemään neljä pientä juttua puolilehteen. Lähetin myös kuvia, joista taittaja voi sitten valita mieleisiään. Tavoistani poiketen, en nojannut suoraan deadlineen, vaan olin jopa hyvissä ajoin aamupäivän seutuun valmiina, kun olin puoleen yöhön mennessä luvannut tekstit perjantaiksi. Ilman tiettyä sovittua hetkeä kirjoitustyöt venyisivät helposti. Samoin kuin kuvataiteilijolla näyttely on sellainen liikkeellä pitävä voima ja töidentekokannustin. Kuinkahan paljon vähemmän maailmassa olisi taidetta, jos näyttelytoimintaa ei olisi?

Luovan kirjoittamisen kurssilla on neuvottu moneen kertaan, että kirjoittajan pitää kirjoittaa paljon, jotta kirjoittaminen aukeaa ja tekstiä alkaa syntyä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Tämä blogi on ollut minulle sekä päiväkirja, että pöytälaatikko. Avoin pöytälaatikko, jonne luvan kanssa saa halukkaat käydä kurkkimassa. Kiitos teille, jotka käytte täällä. On mukavampi kirjoittaa kun tietää, että on ihmisiä jotka lukevat näitä.

Syksyn loppu

Viime aikoina olen kirjoitellut vähän muita juttuja, joten tänne en ole mitään saanut kirjoitettua. Lumi tuli eilen ja tällä hetkellä aurinko paistaa ja kevyttä lunta tiputtelee. Olen päivittäin ottanut joitakin kuvia ja julkaissut niitä facebookissa. Laitan tänne muutaman kuvan teille, jotka ette käytä tuota sosiaalisen media muotoa.

Olkoon nämä yksittäiset kuvat vaikka sarjaa: Syksyn loppu.

Sateinen Rovaniemi ei nuku

Perjantaina lähdettiin Marketan kanssa Posion kautta Rovaniemelle. Posiolla kävin tapaamassa ja haastattelemassa erästä taiteilijaa juttuun, jonka kirjoitan seuraavaan puolilehden numeroon. Illalla oli tarkoitus mennä Rovaniemellä teatteriin katsomaan Kai Lehtisen Korvenkulkijat. Internetistä katsottiin,  mitä voisi illalla tehdä Rovaniemellä. Kai Lehtinen osui silmiin joten sokkona Korvenkulkijoita katsomaa.

Ennen lähtöä mieleeni tuli, että pitää käydä katsomassa venettä kun sateita on ollut ja koko viikonlopuksi on myös luvattu märkää säätä. Automaattipilssipumppu on reistaillut ja sen vuoksi aika ajoin täytyy käydä vene tyhjentämässä käsiajolla. Ajettiin mökille tihkusateessa. Marketta meni mökkiin ja minä laitoin pelastusliivit päälleni ja kävelin rantaa kohti. Jo mäen päältä katsoin hölmönä poijua. Marttaa ei näkynyt poijussa. Katkennut ketju roikkui vain lenkistä.

Marketta puhui mökissä puhelimessa äitinsä kanssa. Sanoin, että vene on karannut. Samalla hain moottoriveneen tankin liiteristä ja huikkasin vaimolle, että lähde mukaan. Marketta puhelun aikana käveli rantaan ja näytti minulle merkkiä kädellä, että Martta on tuolla kaislikossa. Kun tulin laiturille, niin näin, että siellähän se matalassa lahdessa lillui vahingoittumattomana. Tiesin, että naarmuakaan ei ole tullut, mutta epävarmuus sen pois saamisesta jäyti mielessäni. Kivikkoon ajautuessaan puinen vene voi hakkautua käyttökelvottomaksi tosi nopeasti.

Menimme perämoottoriveneellä sitä hakemaan. Marke otti köyden keulasta ja kiskoi samalla kun minä pakki päällä vedin. Laiva ei irronnut, mutta sen keula siirtyi kohti avovettä. Hyppäsin Martan kyytiin ja pumppasin ensin vesiä pois laivan keventämiseksi ja käynnistin moottorin. Hyvin varovasti ja pohjamutia sotkien pääsin kaislikosta. Marketta sousi veneen takaisin rantaan.  Se oli toivottavasti kesän viimeinen vesiseikkailu. Riimu oli kiertynyt poikki poijussa. Maanantaina nostan Martan trailerille ja se saa talvehtia pressun alla.

Lähdimme kohti Posiota noin tunnin aikataulusta myöhässä. Tulimme taiteilijan kotia ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Juttelin taiteilijan kanssa taiteesta ja taiteen tekemisestä, taiteen rahavirroista ja taiteen hinnoista. Otin välillä kuvia sekä taiteilijasta, että hänen lapsenlapsistaan, jotka pyörivät virkeänä jaloissa. Taiteilija puhui polveillen ja minä yhtä polveillen siirryin kysymyksissäni aiheista toiseen. Minkähänlainen kollaasi tulee, kun alan juttua kirjoittaa tulevalla viikolla.

Jatkoimme matkaa Rovaniemelle ja kirjauduimme hotelliin. En ollut syönyt muuta kuin yhden palan mustikkapiirakkaa koko päivänä. Hotellin ravintola aukesi vasta viideltä, joten kävimme vähän koirien kanssa ulkona ennen sitä.  Voi että ruoka maistui taivaalliselle, vaikka jouduimmekin säätämään hiukan annosta, jotta saimme siitä vähähiilihydraattisen. ( Olen muuten keventynyt yli viisi kiloa ja Marketta melkein saman verran)

Sateinen Rovaniemi ei nuku

Kävin kysymässä respasta missä teatteri sijaitsee? Olin hämmentynyt kun respassa ei tiedetty. Sitten henkilökunnan neuvottelun jälkeen sain tietää, että teatteri on remontissa ja näytöksiä on vähän eri puolilla. Löysin osoitteen, jossa tämä esitys olisi. Söimme illallisen rauhassa nautiskellen ja oli aika siirtyä teatterin pariin. Satoi vettä koko ajan, mutta se ei saanut mielialaa laskemaan. Kävelimme pitkää Rovakatua alaspäin ja tulimme Rovakatu 4 kohdalle. Ovi oli lukossa. Kiersimme rakennusta ja näimme ihmisiä menossa näytökseen. Narikkapoika sanoi, että takit tänne. Me kysyimme, että mistä lippuja saa. Hän vastasi että kadun toiselta puolelta. Takaisin sateeseen ja kadun yli toiselle puolelle. Ihmettelin samalla, että miten lipunmyynti voi olla Rovakadun rinnakkaisella kadulla. Viimein löysimme rakennuksen aulasta lasivitriinistä naisen.

Hän sanoi, että tämä Maaninkavaara on loppuunmyyty. Minä jatkoin smaltalkkina, että harmi, sillä olisimme halunneet nähdä tämän Kai Lehtisen pienen näytelmän. Ei kun Kai Lehtinen tulee ensi torstaina esittämään kairankulkijoita. Että sillälailla. Olimme taas jotenkin katsoneet väärin ja sekoittaneet sekä esitykset, että päivämäärät. Mieliala hiukan laski, mutta kuitenkin reippaasti menimme kadulle sateeseen, joka oli välillä tyyppiä kaato.

Päätimme mennä elokuviin.

Meillä ei ollut minkäänlaista hajua, missä sateisessa pimeässä kaupungissa olisi elokuvateatteri. Hortoilimme aikamme ja utuisten silmälasien läpi näkyi lupaava teksti Sampokeskus. Tulimme sisälle valoon ja lämpöön. Mies tuli samanaikaisesti pankkiautomaatilta ja kysyin: "Anteeksi, mutta missä Rovaniemellä on elokuvateatteri?" "En tiedä" sanoi mies ja jatkoi. "Olen asunut neljä vuotta Rovaniemellä, enkä tiedä missä on elokuvateatteri." Minusta hän näytti itsekin hämmästyneeltä. Samanaikaisesti Marketta katsoi infotaulua ja sanoi, että elokuvateatteri on tässä rakennuksessa. Riensimme elokuvateatterin lipunmyyntin ja kysyimme mitä elokuvia tänään pyörii? Matkalla pohjoiseen ja Vares Pimeyden tango. Matkalla pohjoiseen on nähty, joten kaksi lippua Varekseen. Se alkaa puoli yhdeksältä. Otimme liput ja menimme taas sateiselle kadulle ja etsimme mukavan lämpimän ravintolan. Päädyimme Hemingway-ravintolan kirjanurkkaukseen.

Siirryimme vähän liian aikaisin elokuvateatterin lämpiöön. Elokuvan alussa oli liikaa trailereita ja mainoksia, mutta vihtoin viimeinen Vares alkoi. Olen aiemmin nähnyt tästä sarjasta satunnaisia elokuvia. Yhden jossa pääroolissa oli Juha Veijonen ja varmaan ensimmäisen nykyisen pääosanesittäjän Antti Reinin Vareksen. Elokuva ei oikein lähtenyt millään käyntiin. Pääosanesittäjä oli myös tarinan kertoja ja hän kertoi koko ajan taustoja ja tuntoja tapahtumille. Olen sitkeä katsoja, mutta koko ajan enemmän ja enemmän tuli tuntu, että tämä on paska elokuva. Mielessäni mahdolliset tähdet vähenivät ja vähenivät ja olisivat menneet alle nollan, mutta aivan lopussa naurahdin kerran. Siksi anna elokuvalle melkein yhden tähden.

Elokuvan jälkeen kävelimme sateessa hotellille ja menimme nukkumaan. Heräsin kahden aikaan ja vähän aikaa tuijottelin ikkunasta ulos näkymää nakkikioskille. Sateinen Rovaniemi ei nukkunut.

Aamiaisen jälkeen kulutimme aikaa Korundin aukeamiseen saakka. Sade jatkui ja kävimme napapiirillä katsomassa hiljaisia turistikohteita. Sekä keskustassa, että napapiirillä suurin turistiryhmä olivat Japanilaiset. Hotellissakin nurkan takaa tuli aina pieninä joukkoina näitä iloisesti hymyileviä maailmanmatkaajia. Mieleen tuli jouluaatto 2009 kun Gizan pyramidin sisällä oli 144 Japanilaista, Marketta, minä ja tytöt, sekä kaksi muuta suomalaista.

Kävimme Korundissa katsomassa kaikki näyttelyt. Kylläpäs on hulppeat ja hyvät tilat. Kokoelmanäyttely on runsas mutta hyvä ja tasokas. Nähtävillä oli myös enemmän Reidar Särestöniemen teoksia, kuin olen aikaisemmassa elämässäni nähnyt yhteensä. Kahvilan seinällä oli myös haastattelemani Posiolaisen taiteilijan teossarja.

Yksityiskohta Osmo Valtosen teoksesta Korundissa.

Vaikka satoi koko ajan ja kaikki ei mennyt ihan putkeen, niin tämä reilun vuorokauden lomanen tuntui tosi hyvältä ja mukavalta. Söimme hyvin, nukuimme hyvin ja näimme paljon hyvää taidetta ja yhden todella huonon elokuvan.

Mielialalääkettä korpiapteekista.

Viikon olen nyt asunut täällä metsässä. Kaverit lähtivät sunnuntaiaamuna varhain ja sen jälkeen olen yksin viettänyt erakkoelämää. Minulla ei ole edes autoa, joten lähimpään kauppaan olisi patikointia 50 kilometriä. Viikko mieselämää ahtaissa tiloissa on mukavaa, mutta myös rasittavaa. Koko päivä tarpomista metsässä ja sitten illalla saunomista ja syömistä "normaalien ruokajuomien" kanssa. Lähes koko viikon satoi tihkua. Sadetta ei silti pidelty, vaan kilometrejä tuli ja joitakin kohtaamisiakin lintujen kanssa. Kokonaissaalis oli yksi pyy ja yksi telkkä. Toteutin suunnitelmaani ja olin vain koiranohjaajana ja vaihdoin haulikon kameraan. Ohjeistin myös seisonnoissa toimintoja. Se riitti minulle. Tappamisviettiä ei enää ole, mutta nautin miesten ja koirien yhteistoiminnasta ja sen seuraamisesta. Hyvä mukava viikko oli kaikkinensa.

Eilen ja tänään on satanut koko ajan. Alakulo on vaivannut. Ei mikään masennus mutta sellainen pieni vitutus ja väsymys. Tutkimusten mukaan käveleminen metsässä auttaa paremmin kuin mielialalääkkeet. Olisi iltapäivällä tehnyt mieli painua peiton alle mököttämään. Kaikkea ikävää on tullut sähköpostiin ja tekstiviesteinäkin. Asioihin pitäisi ottaa kantaa ja pientä vääntöäkin käydä. Tämä erakkoelämänikin on tullut jo naurettavaksi, kun koko ajan kommunikoin kaikilla mahdollisilla välineillä. Tuntemattomiin numeroihin en ole vastannut kuukausiin ollenkaan.

Sää- ja mielentila tänään

Ei ole mielialalääkkeitä, mutta metsäähän tässä ympärillä piisaa. Puin vanhan goretexpuvun ja laitoin lierihatun päähän. Siitäkin särkyi se vanne, mutta se jotenkin kävi tämän harmaan päivän teemaan. Armeijan palikkatestissä muuten kysyttiin: " Kiristääkö vanne päätänne?" Jos testi olisi tänään kirjoittaisin että kiristää. Otin koirat ja kameran mukaan. Lähdin puronvartta yläjuoksun suuntaan. Satoi koko ajan ja välillä kaatamalla. En välittänyt. Jos minulla ei ole asetta, niin en laita koirille myöskään värikkäitä liivejä. Uskon, että koirat tästä sitten erottavat milloin harjoitellaan ja milloin metsästetään. En tiedä mutta uskon.

Koski solisi koko ajan vierellä ja yritin ottaa kuvia. Lääke ei meinannut tehota, kun välillä lensin tarpoessani turvalleni. Kaikesta huolimatta motivaatio oli kova ja kohdallaan. Menin omilta mailta pois ja yhtä-äkkiä maisema muuttuu vanhaksi erämaametsäksi kaatuneine puineen. Kosken kohina yltyy ja on kuin Narniassa olisi. Viidakkoa suomalaismetsässä. Valokuvaamisesta tulee suttua ja linssit on sekä miehellä, että kameralla huurussa. Paukuttelen kuitenkin kuvia aina silloin tällöin. Laitoin pitkän putken ja harmittelin, että lyhyelle olisi enemmän käyttöä. Joskus kuljetan molempia mukana, mutta oikeasti pitäisi olla myöskin kaksi runkoa.

Löysin sortuneen sillan ja menin joen yli. Tällä kohden olen käynyt viime viikolla kun kävimme metsällä siellä. Jatkoimme viimeksi joen jälkeen toiseen suuntaan. Joen pohjoispuolella oli polku. Ei mikään ihmispolku vaan selvästikin eläinten aikaansaama. Välillä näkyi kavion jälkia ja välillä pyöreämpiä ja isompia. Mietin itsekseni, että onneksi en pelkää karhuja. Hauskaahan on kulkea täällä samoja polkuja niiden kanssa ja toivoa ettei tarvitsisi mitellä siitä kumpi väistää.

Jatkoin matkaa ja sitten vilkaisin huuruisilla linsseilläni suon takana olevaan pusikkoon: "Onko tuo karhu?" Huuruisten lasien läpi se näytti karhulta. Otin kameran ja painoin laukaisinta. Syke nousi aika korkealle. Adrenaliinia kehittyi elimistöön. Miksi koirat ei reagoi mietin, mutta silti minusta tuntui että näin karhun. Jatkoin matkaa ja viheltelin mennessäni. Sitä olen tehnyt jo pitkään silloin kun minulla on tunne, että karhu on lähellä. Kutsuin myös koiria normaalia äänekkäämmin.

Tarvoin kotia kohti ja täytyy myöntää, että vilkuilin välillä olkani yli. Tässä paras kuva karhusta:

Kuten kuvasta näkyy, niin kyseessä ei ole karhu. Huuruisilla laseilla se oli aivan uskottavan näköinen.

Ennen tätä kohtaamista menomatkalla näin vielä seuraavan puun, jota ehkä karhu on vähän syleillyt: