Romanttinen tekstiviesti.

Sää lauhtui nopeasti ja alkoi tuisku. En tiedä sataako lunta vai onko ilmassa oleva lumi puista tuulen irti repimää jo kertaalleen lepopaikan saanutta. Olen jotenkin perverssillä tavalla jo lapsesta pitäen pitänyt tuiskulumen hakkaamisesta kasvojani vasten. Lämpimästi pukeutuneena, kasvot tuiskua vasten on minulle miellyttävin tunne. Silmälasit vielä suojaavat silmiä eikä tarvitse siristää. Ilta oli jo hämärtymässä (kl 14.00) kun lähdin koirien kanssa jäälle. Kiersin pitkän lenkin jäällä ja nautin täysin siemauksin. Huomasin myös, että sairaus on taakse jäänyttä elämää ja voimat ovat palanneet.

Tulin takaisin mökille. Vedin huvikseni moottorikelkkaa käyntiin ja se lähti normaalilla neljännellä vedolla. Ajoin saman lenkin tuiskun lyödessä kasvoihin vielä kovempaa. Huomasin myös, että kelkka ei kulje täydellä teholla ja kun ajoin kelkan talliin, niin nostin konepellin ylös ja kokeilin. Aivan kuten arvelinkin, niin toinen tulppa oli kylmä. Onneksi minulla on jemmassa uusi tulppa, joten vaihdanpa sen kun jaksan.

En halunnut mennä sisälle, joten aloin sytytellä lyhtyihin uusia kynttilöitä. Laitoin tulet kahteen lyhtyyn tien varteen ja muutamaan tähän pihalle.  Marketta on tänään tulossa Rovaniemeltä ja on mukavaa, kun hän tuntee olevansa tervetullut. Marketalta tuli juuri teksiviesti, jossa hän kertoo Linja-auton vaihtuneen pikkubussiin , jota ajaa hänen näkemyksensä mukaa jo kauan eläkeiän ylittänyt mies. Siis jo senkin eläkeiän, jota vasta suunnitellaan. Marketta joutui toimimaan tulkkina ja oli luvannut saattaa Venäläisen rouvan Kuusamohotellille. Muut matkalaiset ovat myös itäisen naapurimaan kansalaisia.

Lähetin Marketalle seuraavan teksiviestin:

" Minä olin hetken onnellinen äskettäin ja vielä nytkin tunnen niin. Kävelin tuiskussa koirien kanssa pitkän lenkin. Ajoin kelkalla saman lenkin. Hain puita ja kun sytytin jäälyhtyyn tulen sinun iloksesi, niin tunsin olevani onnellinen. Pitkästä pitkästä aikaa. Toivon että onnellisuus tarttuisi sinuun yhtä helposti ja varmasti kuin ripuli."

Lähetin viestin ja luin sen uudestaan. Samalla totesin, että tällä viestillä ei ehkä kuitenkaan voitettaisi romanttisten tekstiviestien kilpailua.

Vuoden pimeimpään aikaan

Siirryimme pyhien alkaessa tänne Kuusamoon. Ensimmäisenä aamuna Marketta herätti minut poikkeuksellisesti katsomaa hienoa valoilmiötä. Olin aivan unenpöpperössä, kun vaimo veteli jo ulkoiluvaatteita päälle. Katsoin ulos ikkunasta ja aloin pukemaan. Aurinko täällä Kuusamossa kuitenkin nousee vuoden jokaisena päivänä. Sekä nousut että laskut ovat pitkiä ja kauniita. Tämä kuva toivottavasti auttaa ymmärtämään edes hiukan siitä minkälaista aamulla oli:

Sonja tuli Susannen ja Tiian kanssa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja menivät suoraan nukkumaan. Pakkanen paukkui ja meiltä jäi tekemättä monta suunniteltua asiaa pyhinä. Maanantaina (Jouluaatto) kävimme kuitenkin Rukalla. Marketan kanssa jätimme hiihtämisen pakkasen vuoksi väliin, mutta tytöt laskettelivat kylmyydestä huolimatta.

Parastahan tässä Kuusamon mökillä siirtymisessä oli se, että koirat saivat juosta vapaana eikä tarvinnut hihnoja käyttää ollenkaan.  Pakkanen kuitenkin aiheutti sen, että he eivät viihtyneet ulkona muuta kuin aivan välttämättömät käynnit. 

Ehkä koirat ovat myös jo kaupunkilaistuneet sen verran, että pakkasen kesto on pienentynyt.

Talvipakkanenhan aiheuttaa myös erittäin kauniit yöt sekä päivät. Kuu on täyttynyt koko ajan ja on tätä kirjoittaessa täysi. Olenkin viettänyt useita tunteja järven jäällä ja yrittänyt ottaa mielekkäitä kuukuvia. Kuvia on tullut kyllä paljon, mutta ei yhtää sellaista kuin olisin toivonut. Mutta harjoitus tekee metsurin, joten aion mennä taas kohta ulos, kun kuu alkaa nousta Lamposaaren takaa. 

Tytöt lähtivät Tapaninpäivänän aamuna ja meidän auto alkoi lakkoilemaan. Moottorin tehot alentuneet sanoo auton tietokonenäyttö. Auto on tehnyt samaa aikaisemminkin ja sitä tutkittiin huollossa perinpohjaisesti. Vikaa ei löytynyt. Oma päättely on, että se liittyy jotenkin Rukan parkkihallissa vietettyyn aikaan. Molemmilla kerroilla vika on tullut seuraavana päivänä kun auto on viettänyt useita tunteja puolilämpimässä parkkihallissa ja sen jälkeen on ajettu pakkasessa ja laitettu yöksi kylmään talliin. Vika on siitä kiusallinen, että se ei ole vain teksti näytöllä vaan tehot todellakin laskevat ja auto liikkuu vain kävelyvauhtia. 

Marketan piti lähteä Rovaniemelle Tapanina, mutta hän ei uskaltanut lähteä tällä epävarmalla autolla jonka ohi olisi varmasti jolkotellut joulureissuilta palaava joulupukki Petterin vetämällä reellä.  Hän lähti kuitenkin Tapanin iltana linja-autolla.  Jäin mökille yksin koirien kanssa. Erakkoelämää pitkästä aikaa ja se tuntui erittäin mukavalta. Kaikki menikin hyvin nukkumaan menoon asti. Alkoi tulla pikkuhiljaa huono olo ja ennen puolta yötä alkoi vessassa juokseminen kolme kertaa tunnissa. Tautia kesti rajuna aika tarkasti vuorokauden ja sitten yöllä hikoilin itseni terveeksi. Koitin keksiä mitä hyvää on vatsaflunssassa, mutta en keksinyt. Tuloksena syntyi kuitenkin pari aforismin kaltaista sanontaa: 

- Ei pidä puhaltaa torvea molemmista päistä- 

ja toinen jonka keksin viime yönä kun oireet palasivat:

 -Ripuli is back - Ripuli on perseestä.-

Olen erittäin pahoillani herkempien lukijoiden puolesta brutaaleista sanonnoista, mutta ripuli (nyk. vatsaflunssa) on brutaali tauti. Mutta jotta blogi ei menisi pelkäksi brutalismiksi, niin loppuun vielä muutama valokuva, joista löytyy ehkä kauneusarvojakin ja pieni muisto viime kesästä ja enne tulevasta.

Kyldyyria ja turisteja Rovaniemellä

Maanantaina Timo K. Mukka olisi täyttänyt 68 vuotta. Näin lehdestä, että kahvila Kauppahuoneella ylioppilasteatterilaiset lukevat Mukan tekstejä kolmena iltana. Tänään on viimeinen ilta ja olen ollut tiiviisti paikalla edellisinä ja menen myös tänään. Olin ennalta jo lukenut maanantai-iltana luettuja novelleja, mutta kuunneltuna niihin tulee vielä toisenlainen sävy.  Kuten tämän tyyppisissä tilaisuudessa usein, niin yleisömäärillä ei päässyt järjestäjä hehkuttelemaan. Maanantaina meitä oli viisi ja eilen pari enemmän. Väkimäärän vähyys tekee tilaisuudesta intiimimmän ja itseasiassa vanha sanonta väki vähenee ja pidot paranee pitää paikkansa. Tilaisuudet järjestää Timo K. Mukka -seura. Olen lukenut vain  novellikokoelman Lumen pelko, mutta aikomuksena on haalia koko tuotanto ja lukea läpi.

Rovaniemi on todellakin matkailukaupunki. Kun illalla olen kävellyt parkkihallista kävelykadun kautta kahvila Kauppahuoneelle, niin pakkasessa kadulla on turisteja noin 90 % väkimäärästä. Venäläisiä, japanilaisia, kiinalaisia ja monesta euroopan maasta. Nuoria pareja, lapsiperheitä ja vanhuksia.

Vuosikymmeniä olemme itse nauraneet suomalaisille, jotka Espanjaan loman viettoon mentyään hakeutuvat suomalaiseen ravintolaan syömään lihapullia ja perunamuusia. Annos vielä huuhdotaan alas Lapin Kulta oluella. Rovaniemen keskustassa on parikin Kiinalaista ravintolaa ja usein siellä on syömässä kiinalaisia ja japanilaisia turisteja. Myös Kiinalainen turistiryhmä marssi hyvässä järjestyksessä syömään kotomaan herkkuja. Ehkä heillä poronkäristys ja lohi jo tulevat ulos korvista.

Katukuvassa yleinen pukeutumismuoti on myös pilkkihaalarit. Ei paikallisilla, mutta turisteilla. Kokonainen joukko on pukeutunut samanlaiseen sinimustaan tai punamustaan haalariin. Matkanjärjestäjät ovat varanneet ehkä vähän kevyissä vaatteissa tulleille matkalaisille lämmintä päälle pantavaa.

Olen syntynyt ja asunut järvisuomessa. Järvien jäätyminen on aina ollut rauhoittavaa seurattavaa. Pienenä putosin muutaman kerran syysjäihin, mutta jonkinlainen oppi on tullut siitä milloin jäälle uskaltaa mennä. Tuossa parin sadan metrin päässä virtaava Kemijoki on eri asia. Kiinnostuneena seurailin kuinka virtaava vesi pikkuhiljaa jäätyi. Ei tasaiseksi  peiliksi niin kuin järvissä vaan todella epätasaiseksi jäähilematoksi. Pikkuhiljaa tuo jäähilematto pysähteli ja jäi paikalleen. Meni viikko ja mietin, että uskaltaisinko jo mennä jäälle kokeilemaan. Seisoin joen rannalla ja päätin, että ei ole kiire. Olin juuri kääntymässä pois kun näin että Kemijoen yli tuli auto jäätä pitkin. Ehkä parempi katsella aina mitä paikalliset tekevät ensin. Moottorikelkan uria on joen jäällä jo runsaasti. Tulin juuri jäältä kävelemästä, täytyy sanoa, että vähän pelottava tunne kun tietää, että jään alla virtaa koko ajan valtavat massat vettä.

Vanhat lukijat ehkä muistavatkin, että me emme vietä joulua ollenkaan. Uudemmille lukijoille laitan tähän linkin blogiin, jonka kirjoitin viime vuonna Joulun alla. Tämä joulunseutu vietetään Kuusamon mökillä ja Sonja tulee sinne parin kaverinsa kanssa. Eiköhän aatto mene Rukalla. Vapaapäivinä syödään hyvin. Luetaan paljon ja katsotaan leffoja. Siis oikeastaan ihan sitä samaa mitä muutkin tekevät. Meillä vaan Joulupukki ja Jeesus pysyttelevät vähän piilommassa. http://erakoksi.blogspot.fi/2011/12/miksi-emme-vieta-joulua.html

Hiihtäminen on ollut vaikeaa, joten on pitänyt tyytyä sauvakävelyyn.

Ilmeisesti eteläsuomessa on paljon lunta. Kuulin jostakin, että Tukholmassa on enemmän lunta kuin Rovaniemellä. Se on varmaan aivan totta. Latujakaan ei ole auki muuta kuin 1,8 kilometrin pätkä Ounasvaaran hiihtokeskuksessa. Kävimme testaamassa sen viime viikonloppuna. Vaimoni on muuten aika vaativa hiihtokaveri. Kun ajettiin launtaina kohti Ounasvaaraa, niin vaistosin, että Markettaa ei erityisesti hiihdättänyt. Lähti vain mukaan kun pyysin. Ajettiin hiljaa ja hän totesi: En pidä mistään lyhyistä lenkeistä joita sahataan moneen kertaan. En oikein pidä, jos on jyrkkiä pitkiä ylämäkiä. Vanhemmiten ei oikein jyrkät alamäetkään ole mukavia. Kuuntelin hiljaa ja välillä hengitykseni pysähtyi. Arvelin, että Ounasvaaralla on kaikkea tätä.  Lopuksi hän vielä totesi: On tosi ärsyttävää kun maajoukkuetasoiset hiihtäjät pyyhkivät ohi ja tuntee olevansa tiellä. En sanonut mitään. Hiihdimme edestakaisin ensin pitkiä ylämäkiä ja sitten jyrkkiä alamäkiä. Ainut että maajoukkuehiihtäjät olivat leireilemässä jossakin muualla ja vain piirikunnallisen tason hiihtäjät luistelivat ohitsemme . Nyt odotellaan, että lunta tulisi riittävästi jotta pitkät loivat sopivat latuverkostot aukeavat. Niillä ei ehkä myöskään törmää maajoukkuehiihtäjiin.

Marketta kertoi takaisintulomatkalla, että hän oli huomioinut pienen ärsyyntymiseni ja henkityskatkon. Ei siis tarvittu sanoja laisinkiaan. Yli 30 vuotta yhdessäoloa opettaa, että joskus on parempi olla hiljaa ja viedä vain muija mäkeen.

Jänismetsällä hautausmaalla

Eilen illalla kävimme Marketan kanssa koiralenkillä. Marketta ja koirat menivät kotiin, mutta minua vielä kävelytytti hiukan. Päätin mennä hautausmaalle käyskentelemään ja pohdiskelemaan maailman menoa ja maailman menon loppumista. Lumisia hautakiviä ja kivien vierellä siellä täällä palavia kynttilöitä. Koko illan oli satanut, joten sain kävellä puuterilumessa ja jättää omia jälkiä puhtaaseen pumpuliin.  Näin jäniksen. Jänis oli puhtaan valkoinen, vain korvien kärjet olivat mustat. Seurailin vähän aikaa jänön menoa ja hetken päästä minä käännyin vasemmalle ja jänö oikealle. Kiertelin hautausmaan reuna-aitaa ja paikalla oli tosi hiljaista. Katselin kivistä nimiä ja vertailin niitä päässäni oleviin nimitiedostoihin. Paljon suomalaisia perussukunimiä, mutta myös paljon pohjoisen nimiä kuten vaikkapa Tuisku ja Kinos.

Kun olin kiertänyt jonkin aikaa, niin hämmästyin, koska erästä hautakiveä katseli istuva jänis. Jänis huomasi minun tuloni eikä ensin liikahtanutkaan. Näytti vahvasti siltä, että hän jätti jäähyväsiä  edesmenneelle ystävälle. Seurasin toimitusta  etäämmältä ja kohta jänis lähtikin jatkamaan matkaa. Lähdin seuraamaan jänöä ja harmittelin, ettei kamera ole mukana. Toisaalta hautausmaalla on erittäin hämärää vaikka se onkin valaistu puistomaisesti . Seurailin jänistä ja kävin lukemassa kiviä, joita  se tuntui katselevan pidempään. Mietin vimmatusti oliko jäniksellä minulle jotain asiaa tai viestiä. Olenko minä vaikka uudelleensyntyneenä tuo mies joka on kuollut vuonna 1961, kolme vuotta ennen syntymääni tähän elämään. En kuitenkaan keksinyt yhteyttä. Ja muutenkin olen tälläisten asioiden suhteen aika skeptinen.  Matkasimme hautausmaata ristiin rastiin ja viimein tulimme lähelle porttia, joka on lähimpänä kotiani. Sanoin jänölle ääneen näkemiin ja lähdin portista ulos. Käännyin vielä katsomaan taaksepäin ja katseemme kohtasivat.

Tänään päivällä menin kameran kanssa hautausmaalle. Marketta kyllä sanoi, että ne taitaa liikkua siellä vain myöhään illalla. Menin kuitenkin ja kiertelin hautausmaata näkemättä vilaustakaan Jänisoppaastani. Otin muutamia kuvia ohikulkevista ihmisistä. Hautauksiakin oli menossa, mutta en tohtinut häiritä surutilaisuuksia. Jäniksiä vain ei näkynyt.

Illalla kävin Korundissa kuuntelemassa Oulu All Stars Big Bandiä, jonka solistina oli Lenni-Kalle Taipale. Konsertin nimi oli In the Spirit of Count Basie. Ensimmäisestä biisistä lähtien olin suu korvissa. Oli erittäin hyvin rakennettu ohjelmisto ja Jazz-hommissa on aina vaan jotenkin rennompaa.

Tulin kotia ja lähdin koirien kanssa ulos. Kävelin pienoisessa lumisateessa vakiolenkin ja toin koirat sisälle. Kamera pidemmällä putkella mukaan ja hautausmaalle. Tuli myös mieleen, että joku voi soittaa poliisille kun hiippailen yöllä hautausmaalla pitkän putken kanssa. (Ja oikeat kuvaajatuttavat ei nyt saa nauraa kun sanon 200 millistäni pitkäksi) Sillä pituudella on pärjättävä minkä luoja suo.

Kello oli vähän yli yhdeksän, jota ei kai yöksi voi vielä sanoa. Joka tapauksessa Rovaniemellä on yhdeksältä ollut pimeää jo melkein kahdeksan tuntia. Hautausmaalla ei näkynyt muita ihmisiä. Menin portista sisään ja lähdin kävelemään samaan suuntaan, jossa edellisenä iltana olin nähnyt jäniksen. Kuulin pitkän narisevan äänen. Käännyin katsomaan ja näin jonkun tulevan hautausmaalle. Ei siinä, että joku tulee myös tänne rauhoittumaan tai suremaan, mutta se ääni oli kuin efekti kauhuelokuvasta.
 Lähdin kiertämään hitaasti hautausmaata ja katselin käytävien kohdilla näkyisikö jänistä. Ei näkynyt. Otin kuvia lyhdyistä ja hautakivistä ja ne tärähtelivät luonnollisesti, hämäryydestä johtuen. En käytä jalustaa kovinkaan usein.  Väänsin ISO -arvoa isommalle, kuin mitä normaalisti koskaan, mutta näin jo takalasista että kelvotonta tulee. Toisaalta kuvaaminen oli lähinnä ajanvietettä jänön metsästystä odotellessa.

Kiertelin hautausmaata ristiin rastiin välillä järjestelmällisesti ja välillä sponttaanisti suuntaa vaihtaen. Ei näkynyt jänistä missään. Alkoi jo paleltaakin ja suuntasin matkaani kohti poistumisporttia. Matkalla näin tuoreen haudan ja menin sen kautta, sillä arvelin jänisten olevan kiinnostuneita tuoreista kukkasista. Vaikka se vähän brutaalilta tuntuukin, niin jänöt taitavat herkutella hautausmaan kukkasilla. Mitäpä ne siellä muuta saisivat ravinnokseen.

Portti jo lähestyi ja heitin kameran selkään. Olin pitkän käytävän kohdalla ja sanoin ääneen: No et kaveri sitten tänään tullutkaan minua tervehtimään. Samalla käännyin katsomaan olkani yli ja näin jotain seisovan keskellä pitkää käytävää noin 130 metrin päässä. Olin kuin puulla päähän lyöty. En tiedä uskoisinko silmiäni vai en, mutta lähdin tarkastamaan. Vedet valuivat silmistä kun koitin pitää silmällä käytävällä näkyvää möykkyä. Kohta möykky liikahti ja sen perään lähti toinen samanlainen. Kun jänikset olivat kahdestaan, niin he olivat paljon arempia. Kun edellisena iltana pääsin 20 metrin päähän, niin nyt hädin tuskin 35 metristä pääsi katsomaan. Tarkentaminen hämärässä valkoisella taustalla olevaan valkoiseen jänikseen on hiukan haastavaa. Sain kuitenkin otettua pari kuvaa, josta ilmenee ainakin, että tässä tarinassa oleva jänis on oikea elävä olento. Seurailin jäniksiä vähän aikaa ja sitten ne menivät piiloon. Kiertelin tovin etsiskellen, mutta ilmeisesti kavereita ei enää leikityttänyt enää tai sitten olin vain kolmas pyörä. Lähdin kotiin. Hyvillä mielin.

Meditointiharjoitus muuttuu tarinaksi

On ollut levoton mieli jo jonkin aikaa. Päätin kokeilla meditoimista saunassa pari iltaa sitten. Istuminen on vähän vaikeaa pitkään ja ilmakin loppuu saunassa jos kauan istuu paikallaan. Kehittelin toisenlaisen meditointiasennon. Asento on samanlaista röhnottämistä kun ärsyttävät teinipojat harrastavat koulun takapenkillä. Muistan itsekin kokeilleeni joskus lukioaikoina tälläistä lepoa. Testasin  asentoa saunassa, mutta keskittyminen alkoi herpaantua hyvin pian, kun mieleeni alkoi syntyä seuraavanlainen tarina. Kirjoitin sen ylös tänä aamuna ja tässä on virittelemätön ensiversio vielä nimeämättömästä tarinasta:

Erkki ja Laila olivat olleet jo useita vuosia eläkkeellä. Lapset olivat lähteneet maailmalle jo parikymmentä vuotta sitten.  Kerran eräs äijävoimisteluryhmän jäsen sanoi Erkkiä aivan Buddhan näköiseksi. Erkki ensin loukkaantui, mutta sitten hän alkoi tutkiskella buddhalaisuutta ja hymyssä suin totesi miehen olleen oikeassa. Toden totta hänellä ylipainoisella kaljulla miehellä oli yhdennäköisyyttä useimpien buddhan kuvien kanssa. Mitä enemmän Erkki tutki sitä kiinnostuneemmaksi tästä monitasoisesta ajatusmaailmasta hän tuli. Zen-Buddhalaisuus ja joogat tulivat tutuiksi, mutta vain kirjoista lukien. Erkki oli levoton sielu, eikä meditoiminen hänelle oikein sopinut. Pari kertaa yritettyään Erkki ei saanut ajatuksia pysähtymään. Ei vaikka laski hengityksiä kuinka. Istui kovalla tai pehmeällä alustalla. Ei seisten eikä maaten. Ainoastaan kävelyharjoitukset sopivat Erkille paremmin. Sai olla liikkeellä ja piti vain keskittyä jokaiseen askeleeseen.

Tavallinen aamu ja tavalliset aamurutiinit. Uni loppui molemmilta kello viisi. Laila keittää kaurapuuroa, Erkki hakee aamulehden postilaatikosta. Ennen koirien nopea ulkoilutus kuului tähän kohtaan aamua, mutta koiria ei enää ole ollut moneen vuoteen. Aamukahvia juodessaan Erkki lukee lehteä ja Laila katsoo hiljaa ikkunasta ulos. Erkki lukee ääneen otsikoita ja pätkiä uutisista ja artikkeleista. Laila kommentoi ja keskustelu käy jouhevasti ja välillä kiivaanakin. Lehdessä on juttua saunassa pidettävästä joogasta. Erkki on innokas saunoja, joten kiinnostus herää välittömästi. Tuota pitäisi kyllä jotenkin kokeilla. Erkillä ei ole enää haluja mennä mihinkään ryhmäjuttuihin, kun siellä saatetaan nimitellä vaikka miksikä. Mutta onhan meillä oma sauna.

Kun illalla saunotaan, niin aamun lehti on jo unohtunut. Hämärässä saunassa istutaan yhdessä hiljaa. Erkki sanoo rauhallisella äänellä; On se tämä sauna meille suomalaisille sellainen pyhä paikka. Paikka jossa voi rauhoittua. Samalla hän muistaa aamulla lukemansa jutun. Erkki alkaa touhuilla tavallisia pesuaskareita vähän rivakammin. Hänelle tuli kiire rauhoittumaan. Laila vaistoaa, että taas se ukko höyryää jotakin ja siirtyy myös itse pesutiloihin. Erkki menee takaisin löylyhuoneeseen ja ensin istuutuu sovellettuun lootusasentoon ylälauteelle. Minuutin istuttuaan hän vaihtaa lauteiden toiseen päähän. Asentoa ei löydy millään. Erkki on levoton Buddha.

Laila katselee touhua vähän aikaa ja sanoo sitten menevänsä lukemaan ja nukkumaan. Erkki on tästä salaa tyytyväinen. Hän toivottelee hyvää yötä ja kertoo meditoivansa nyt saunassa ihan tosissaan. Nyt suoritan rauhoittumista oikein kunnolla.

Erkki saa oivalluksen. Jos menen alalauteille väärinpäin istumaan siten että jalat roikkuu ylälauteiden alla ja taivutan ylävartalon ylälauteille, niin silloin siinä on hyvä ja rento asento. Hän komuaa tähän asentoon ja laittaa kädet leuan alle tueksi. Asento on täsmälleen sama kuin nuorena yläkoulussa nukutaan pulpetin päällä. Erkki alkaa laskea hengityksiä ja mieli selvästi rauhoittuu. Yksi ja uloshengitys. Kaksi ja uloshengitys. Aikaa menee tovi ja Erkin ajatukset alkavat siirtyä roikkuviin jalkoihin. Ole ajattelematta jalkoja Erkki ajattelee. Ja mitä enemmän hän on ajattelematta jalkoja, sitä enemmän ajatus siirtyy jalkoihin. Puutuviin jalkoihin.

Erkki nousee ylös ja miettii ankarasti. Asento on todella hyvä ja olin siirtymässä ajatuksettomaan tilaan. Mutta helkutin jalat.

Vaimo ei osaa peseytyä seisaaltaan suihkussa ja sitä varten heillä on suihkujakkara. Erkki ottaa sen ja työntää lauteiden alle. Taas hän vääntäytyy istumaan lauteiden väliin ja laittaa jalat suihkujakkaralle. No nyt tuntuu hyvältä.  Keskittyminen ja sen aloittaminen uudestaan tuntuu vaikealta. Erkki laskee sisäänhengityksiä ja joutuu aina aloittamaan alusta. Pikkuhiljaa saunan lämpö ja touhuamisesta johtuva väsymys saa vallan. Erkin ajatukset katkeavat ja hän vaipuu ajatuksettomaan tilaan. Ensin on täysin mustaa, sitten väri muuttuu syvän sinisen kautta valkeudeksi.

Erkin tyttären puhelin soi varhain aamulla. Puhelimessa on hänen äitinsä, joka sanoo hyvin rauhallisella äänellä: Minusta tuntuu että Erkki-isä on valaistunut. Kuinka niin kysyy tytär ihmeissään. No kun illalla menin nukkumaan ja isäsi jäi saunaan kokeilemaan jotakin sen mietiskelyjuttuja, niin siellä se vieläkin istuu selkä lasioveen päin. Ennen se ei ole pystynyt keskittymään montaakaan minuuttia. Nyt on jo mennyt monta tuntia. En uskalla häiritä, kun se on joskus suuttunut kun olen mennyt kyselemään kesken istunnon. Mitä!  Tarkoitatko, että  isä on  ollut useita tunteja saunassa tytär kysyy nousevalla äänellä. Onko sauna ollut päällä koko ajan? On kai en minä tiedä. Laila vastaa.

Keventynyt Erkki kannetaan ruumisautoon ja Poliisi jututtaa Erkin tytärtä ja leskeä. Laila on itkuinen, mutta rauhallinen. Hän hokee vain koko ajan, että nyt Erkki on valaistunut. Poliisi on hiukan kiusaantuneen oloinen, mutta ei osaa sanoa tähän mitään. Musta auto poistuu ja poliisit menevät omaan autoonsa. Tytär ja äiti istuvat vierekkäin sohvalle ja pitävät toisiaan kädestä. Kynttilä palaa Erkin kuvan vieressä ja kuvan vieressä on hymyilevä pullea Buddhan patsas.

Poliisit ajavat hiljaa kohti asemaa. Kuulustelun tehnyt vanhempi konstaapeli istuu pelkääjänpaikalla. Hän puhuu lähinnä itsekseen: Miksiköhän se leski puhui koko ajan valaistumisesta. Oli harvinaisen rauhallinen ihminen tuossa tilanteessa. Tällä kokemuksella mikä minulla on kertynyt, niin sanoisin kyllä, että se mies oli pikemminkin paistunut. 

Nätti-Jussi

Viime viikolla näin paikallislehdestä, että Lasse Lehtinen on tulossa kirjakauppaan kertomaan Nätti-Jussi-kirjasta, jonka hän on loppuun saattanut Arto Paasilinnan alkuperäisen ajatuksen pohjalta. Olen joskus parikymmentä vuotta sitten saanut käsiini vihkosen, jossa oli Nätti-Jussin tarinoita. Jotenkin pidin häntä satuolentona Joulupukin tapaan. Tai en tiennyt mitenkä suhtautua mieheen, joka selvästikin liioittelee kaikissa jutuissaan loputtomiin.

Menin uteliasuuttani kuuntelemaan tilaisuutta ja kuunneltuani tein päätöksen myös hankkia kirjan. Otin kirjan kätöseeni ja menin kiltisti jonottamaan myös nimikirjoitusta. Vaihdoin muutaman sanan Lehtisen kanssa savonmurteella, sillä tiesin hänellä olevan kesämökin Varpaisjärvellä ja taitavan murteen. Varpaisjärvi on nykyään samaa kuntaa synnyinpaikkani Lapinlahden kanssa.

Kotiin tultuani aloin lukea kirjaa. En päässyt montaakaan sivua, kun tarinassa Nätti-Jussi kertoo oikeasti syntyneensä Mäntässä, vaikka kirkonkirjoissa hänen synnyinpaikakseen on merkitty Karstula. Hyvin nopeasti aloin aprikoimaan kuka on Nätti-Jussin isä ja minulla on pienehkö teoriakin aiheesta.

Seuraavan päivän lehdestä näin, kuinka Lehtinen poseeraa Nätti-Jussin haudalla tuossa Viirinkankaan hautausmaalla. Siis Nätti-Jussi syntyi parinsadan metrin päässä minun Mäntän kodistani ja on haudattuna parin sadan metrin päähän Rovaniemen kodistani.

Hautakivi on suurmiehelle vaatimaton, mutta toki monta kertaa suurempi kuin sen ympärillä olevat muistolaatat. Kiven takana on Nätti-Jussin juttu revontulien sytyttämisestä, joka on luettavissa oheisesta kuvasta.

Ennen kuin tilaisuus kirjakaupassa alkoi, niin eteeni tuli istumaan sellainen, miten sen nyt sanoisi diblomaattisesti? Hmm.  Sellainen ehkä hiukan normaalia enemmän, hieman tavanomaista pidempään ja tavanomaista syvällisemmin päihdyttäviin juomiin tutustunut naishenkilö. Hän lastasi kassinsa edessäni olevalle tuolille ja pyysi minua vahtimaan niitä. Herrasmiehenä en millään tohtinut kieltäytyäkään tehtävästä. Olin siis kassialman kassivahtina kirjakaupassa. Kun hän palasi, niin hän kiitti minua ystävällisesti suorittamastani tehtävästä. Kun tilaisuus alkoi, niin samainen naishenkilö joidenkin mielestä häiritsi tilaisuutta ja hänet ohjattiin myöhemmin  pois. Minusta hän teki tilaisuudesta ikimuistoisen. Hän kävi myös kertomassa Lasse Lehtiselle seuraavan kirjan aiheen.

Olen lukenut kirjaa nyt puoleen väliin ja Nätti-Jussi on Amerikassa ja asuu intiaanien kanssa. Odottelen hänen paluutaan tänne pohjolan perille. Kirjan tarinat eivät ole aivan niin liioiteltuja, kuin alkuperäiset ennen lukemani jutut. Näistä tulee vähän mieleen Roope Ankan kertomukset, ennen kuin hänestä tuli se rikas mies, jonka me kaikki tunnemme niin hyvin.

Olin siis pitänyt koko miestä taruolentona ja nyt alan olla vakuuttunut, että hän onkin oikeasti olemassa. Fiktio on muuttumassa faktaksi, mutta vain pienin osin.  Mitenkähän on sen toisen pohjoisen satuolennon kanssa? Missä on Joulupukin hauta? Ai niin. Eihän hän  ole vielä kuollutkaan. Tämän päivän lehdestä luin, että hän on tänään tavattavissa illalla kaikissa Rovaniemen kauppakeskuksissa aikataulutettuna.


Eli:  Kaupallista joulua vain kaikille!