Jänismetsällä hautausmaalla

Eilen illalla kävimme Marketan kanssa koiralenkillä. Marketta ja koirat menivät kotiin, mutta minua vielä kävelytytti hiukan. Päätin mennä hautausmaalle käyskentelemään ja pohdiskelemaan maailman menoa ja maailman menon loppumista. Lumisia hautakiviä ja kivien vierellä siellä täällä palavia kynttilöitä. Koko illan oli satanut, joten sain kävellä puuterilumessa ja jättää omia jälkiä puhtaaseen pumpuliin.  Näin jäniksen. Jänis oli puhtaan valkoinen, vain korvien kärjet olivat mustat. Seurailin vähän aikaa jänön menoa ja hetken päästä minä käännyin vasemmalle ja jänö oikealle. Kiertelin hautausmaan reuna-aitaa ja paikalla oli tosi hiljaista. Katselin kivistä nimiä ja vertailin niitä päässäni oleviin nimitiedostoihin. Paljon suomalaisia perussukunimiä, mutta myös paljon pohjoisen nimiä kuten vaikkapa Tuisku ja Kinos.

Kun olin kiertänyt jonkin aikaa, niin hämmästyin, koska erästä hautakiveä katseli istuva jänis. Jänis huomasi minun tuloni eikä ensin liikahtanutkaan. Näytti vahvasti siltä, että hän jätti jäähyväsiä  edesmenneelle ystävälle. Seurasin toimitusta  etäämmältä ja kohta jänis lähtikin jatkamaan matkaa. Lähdin seuraamaan jänöä ja harmittelin, ettei kamera ole mukana. Toisaalta hautausmaalla on erittäin hämärää vaikka se onkin valaistu puistomaisesti . Seurailin jänistä ja kävin lukemassa kiviä, joita  se tuntui katselevan pidempään. Mietin vimmatusti oliko jäniksellä minulle jotain asiaa tai viestiä. Olenko minä vaikka uudelleensyntyneenä tuo mies joka on kuollut vuonna 1961, kolme vuotta ennen syntymääni tähän elämään. En kuitenkaan keksinyt yhteyttä. Ja muutenkin olen tälläisten asioiden suhteen aika skeptinen.  Matkasimme hautausmaata ristiin rastiin ja viimein tulimme lähelle porttia, joka on lähimpänä kotiani. Sanoin jänölle ääneen näkemiin ja lähdin portista ulos. Käännyin vielä katsomaan taaksepäin ja katseemme kohtasivat.

Tänään päivällä menin kameran kanssa hautausmaalle. Marketta kyllä sanoi, että ne taitaa liikkua siellä vain myöhään illalla. Menin kuitenkin ja kiertelin hautausmaata näkemättä vilaustakaan Jänisoppaastani. Otin muutamia kuvia ohikulkevista ihmisistä. Hautauksiakin oli menossa, mutta en tohtinut häiritä surutilaisuuksia. Jäniksiä vain ei näkynyt.

Illalla kävin Korundissa kuuntelemassa Oulu All Stars Big Bandiä, jonka solistina oli Lenni-Kalle Taipale. Konsertin nimi oli In the Spirit of Count Basie. Ensimmäisestä biisistä lähtien olin suu korvissa. Oli erittäin hyvin rakennettu ohjelmisto ja Jazz-hommissa on aina vaan jotenkin rennompaa.

Tulin kotia ja lähdin koirien kanssa ulos. Kävelin pienoisessa lumisateessa vakiolenkin ja toin koirat sisälle. Kamera pidemmällä putkella mukaan ja hautausmaalle. Tuli myös mieleen, että joku voi soittaa poliisille kun hiippailen yöllä hautausmaalla pitkän putken kanssa. (Ja oikeat kuvaajatuttavat ei nyt saa nauraa kun sanon 200 millistäni pitkäksi) Sillä pituudella on pärjättävä minkä luoja suo.

Kello oli vähän yli yhdeksän, jota ei kai yöksi voi vielä sanoa. Joka tapauksessa Rovaniemellä on yhdeksältä ollut pimeää jo melkein kahdeksan tuntia. Hautausmaalla ei näkynyt muita ihmisiä. Menin portista sisään ja lähdin kävelemään samaan suuntaan, jossa edellisenä iltana olin nähnyt jäniksen. Kuulin pitkän narisevan äänen. Käännyin katsomaan ja näin jonkun tulevan hautausmaalle. Ei siinä, että joku tulee myös tänne rauhoittumaan tai suremaan, mutta se ääni oli kuin efekti kauhuelokuvasta.
 Lähdin kiertämään hitaasti hautausmaata ja katselin käytävien kohdilla näkyisikö jänistä. Ei näkynyt. Otin kuvia lyhdyistä ja hautakivistä ja ne tärähtelivät luonnollisesti, hämäryydestä johtuen. En käytä jalustaa kovinkaan usein.  Väänsin ISO -arvoa isommalle, kuin mitä normaalisti koskaan, mutta näin jo takalasista että kelvotonta tulee. Toisaalta kuvaaminen oli lähinnä ajanvietettä jänön metsästystä odotellessa.

Kiertelin hautausmaata ristiin rastiin välillä järjestelmällisesti ja välillä sponttaanisti suuntaa vaihtaen. Ei näkynyt jänistä missään. Alkoi jo paleltaakin ja suuntasin matkaani kohti poistumisporttia. Matkalla näin tuoreen haudan ja menin sen kautta, sillä arvelin jänisten olevan kiinnostuneita tuoreista kukkasista. Vaikka se vähän brutaalilta tuntuukin, niin jänöt taitavat herkutella hautausmaan kukkasilla. Mitäpä ne siellä muuta saisivat ravinnokseen.

Portti jo lähestyi ja heitin kameran selkään. Olin pitkän käytävän kohdalla ja sanoin ääneen: No et kaveri sitten tänään tullutkaan minua tervehtimään. Samalla käännyin katsomaan olkani yli ja näin jotain seisovan keskellä pitkää käytävää noin 130 metrin päässä. Olin kuin puulla päähän lyöty. En tiedä uskoisinko silmiäni vai en, mutta lähdin tarkastamaan. Vedet valuivat silmistä kun koitin pitää silmällä käytävällä näkyvää möykkyä. Kohta möykky liikahti ja sen perään lähti toinen samanlainen. Kun jänikset olivat kahdestaan, niin he olivat paljon arempia. Kun edellisena iltana pääsin 20 metrin päähän, niin nyt hädin tuskin 35 metristä pääsi katsomaan. Tarkentaminen hämärässä valkoisella taustalla olevaan valkoiseen jänikseen on hiukan haastavaa. Sain kuitenkin otettua pari kuvaa, josta ilmenee ainakin, että tässä tarinassa oleva jänis on oikea elävä olento. Seurailin jäniksiä vähän aikaa ja sitten ne menivät piiloon. Kiertelin tovin etsiskellen, mutta ilmeisesti kavereita ei enää leikityttänyt enää tai sitten olin vain kolmas pyörä. Lähdin kotiin. Hyvillä mielin.