Taistelua mökkistudiolla. (ei taiteilua)

Tämä on loppuelämämme ensimmäinen vuosi. Vuosi 2013 on entistäkin parempi loppuelämän ensimmäinen vuosi, koska tässä on uuden alun numerot. 0, 1, 2, 3. Olen siis päättänyt katsoa vain eteenpäin ja jättää taaksepäin vilkuilut tekemättä. Eteenpäinkin katson vain, jos tässä hetkessä on pieni tila haaveilla tulevasta.

Älkää kysykö miksi, mutta minun täytyy kuvata joku minulle rakas tai mieluisa esine. Tai niin minä ainakin muistelin. Mietin pitkään, että mikä olisi rakas esine. En pidä esineistä kovin paljon joitakin taideteoksia lukuunottamatta. Voisin toki ottaa valokuvan tästä tietokoneestani, mutta tätäkin minä usein kuitenkin halveksun ja epäpidän. Älypuhelimeni on kyllä kaunis, mutta se on halveksuntani kohde numero yksi. Näissä teknisissä laitteissa on myös se paha puoli, että internet on täynnä mainoskuvia näistä kaupallisista tuotteista. Päädyin ottamaan kuvan kitarastani. Suhde omistamiini soittimiin on rakkautta. Kaipausta yhteisistä hetkistä ja vieläpä toistaiseksi katteettomia lupauksia päiväkausien yhteiselosta ja vieläpä, että oppisin soittamaan jotenkin kelvosti. Kitarat roikkuvat mökin seinällä, mutta saksofonini kohtalo on olla laatikon pimeydessä. Foni on viettänyt aikaansa siellä jo kohta kymmenen vuotta.

En ole koskaan ottanut varsinaisia esinekuvia. Pohdin jonkin aikaa, että miten rakentaisin alkeellisen studion. Studiossa on yleensä taustakangas. Otin makuuhuoneen parisänkystä  päiväpeiton ja niittasin sen parilla niitillä tuvan seinään. (Anteeksi mökin yhteisomistajat :-( ) Aloin katselemaan valoja, koska minulla ei ole edes irtosalamaa. En löytänyt muuta kuin yhden lattiavalaisimen ja yhden pöytälampun. Näillä ja yleisvalolla olisi pärjättävä. Pieni kevytjalustanikin on rikki, joten jalustana käytin pääasiassa tuoleja ja palleja. Jostain tarvitsisin lisää pistevaloa ja niin keksin taskulampun, polkupyörän valon ja otsalampun. Näillä lähdin sitten kuvaa kitarasta tekemään.

Valokalustoa

Kokeilin kitaran laittamista pöydälle, seinän vierustalle, pöytää vasten, tuolia vasten, tuolille. Ei vain onnistunut mitenkään. Viimein keksin, että hirtän sen koiran hihnalla kattoparruun roikkumaan. Ongelmaksi muodostui hiukan se, että kitara heilui ja tärisi pikkuisen, kun tilassa käveltiin. Koitin ottaa kuvia eri kuvakulmista, ja välillä tuntui, että onnistuisikin. Suurin osa oli aivan huttua ja jos kuvassa joku osa olikin hyvin, niin sitten varjo tai tausta oli epäkuranttia tavaraa.

Kuvailin myös kitaraa siten, että toinen kitara oli vähän ikäänkuin kuin taustalla. Oikeasti tuotekuvauksen arvostus nousi aika paljon. Toisaalta nykyään varmaan taustat ja muut tehdään pääasiassa tietokoneella ja muutakin sämplätään aika paljon. Minä kun olen vähän vanhankoulun miehiä , niin pyrin aina ottamaan vanhanaikaisia valokuvia.

Erikoisvalot

Juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä, niin katsoin tehtävänantoa. Ei ollutkaan kyse yksittäisestä esineestä, vaan asetelmasta, jossa tämä lempiesineeni on pääosassa. Jos jotain hyvää, niin saan taas jatkaa harjoittelua tässä mökkistudiossani taskulamppujan valossa.