Syksyä

Uhripaikkaa etsimässä.

Olen pitkään haaveillut kiipeäväni Pyhävaaralle. Pyhävaarahan on Rukan eteläpuolella oleva kalliopintainen nyppylä. Se näkyy 5-tielle oikealla etelästä tultaessa. Olin myös kuullut, että vaaralla on ollut uhrikivi, jonka paikallinen nimismies on käskenyt työntää laaksoon, kun kristinusko pakanoiden menoja pyrki karsimaan 1800-luvulla. Etsiskelin tapauksesta tietoja googlaamalla, mutta en löytänyt mitään. Olen siis kuulopuheiden varassa.

Lähdin polkupyörällä kohti vaaraa eilen aamulla sumuisen sään vallitessa. Sumun sisällä ajaessa on kuin unessa ajelisi. Noin viisi kilometriä ajettuani tulin paikalle, josta olen kuullut polun lähtevän ylös mäelle. Jätin pyörän metsän sisään ja otin repun selkään ja lähdin kohti huippua. Matkalla täysin valkoinen poro tervehti minua, mutta sitten ujouksissaan juoksi metsään piiloon.

Huipulle noustessa välillä ohimoissa tuntui sydämen syke. Aivan ylhäällä jo aurinko paistoi ja tuuli kuljetteli sumun rippeitä pitkin vaaran seiniä. Kun tulin huipulle, niin istuin hetken nauttien lämmöstä ja utuisesta maisemasta. Olin kuullut, että uhripaikka ei ole huipulla vaan länsiseinämän yläosassa. Paikalla vaaleassa kalliossa on pyöreä reikä. Lähdin huipulta kohti länttä, mutta vaara tuntui loppuvan ja laakson jälkeen oli näkyvissä toinen kumpare. Oli soitettava Ristolle ja varmistettava asia. Uhripaikka on toisella nyppylällä. Laskeuduin varovasti liukasta kalliota ja tulin vielä hienommalle alueelle. Käkkärämäntyjä ja kelopuita. Sumu hälveni ja alhaalla laaksossa näkyi jo vettäkin.

Seitapaikkaa lähestyessäni mustikat suurenivat ja olivat suurempia kuin kertaakaan näkemäni tänä syksynä. Riivin mustikoita suuhuni. Ihailin maisemia ja kiersin jyrkänteen reunamia. Pysähdyin tähyilemään ja silloin näin takanani kuin sadevesiviemärin reijän ilman kantta. Olin löytänyt tämän uhripaikan.  Kurkistin reijästä sisään ja totesin, että sen on alle metrin syvä kuoppa joka laajenee vähän alaosastaan. Tämä ei ole hiidenkirnu vaan joko laavaan jäänyt kaasukupla tai sitten jonkun hakkaama. Reunat eivät ole sileitä niin kuin jääkauden sulamisvesien ja kivien synnyttämissä hiidenkirnuissa. Kuopan pohjalla kasvoi saniaisia.

Istuin vähän aikaa paikalla ja söin eväitä samalla jutustellen muinaisille jumalille. Uhrasin pieniä paloja hapankorppua ja pari kolikkoa. Pohdiskelin samalla, että onkohan paikalla ollut kivi tuolla alhaalla kokonaisena vai onko se pudotessaan murskaantunut? Päätin tehdä uuden retken joskus alakautta ja tutkia asian. Samalla kun olin päätökseni tehnyt pyörsin sen ja lähdin tutkimaan reittiä alas. Jyrkältä näytti ja utuisen aamun jäljiltä hiukan liukkauttakin piti varoa. Rinteessä kuitenkin kasvoi puita, joten sain hyvin tukea puista. Menin tosi hitaasti alas ja varoin ja asettelin joka askelta. Kun olin jo melkein alhaalla, niin jalka lipesi ja liu-uin viimeiset metrit alas mustikoiden ja puolukoiden päällä pehmeästi. Onneksi viimeisillä metreillä eikä ensimmäisillä.

Jyrkänteen alla oli kivenlohkareita runsaasti. Löysin yhden vaalean kiven, joka mielessäni saattoi olla peräisin seitakivestä, sillä se oli juuri sitä samaa kivilajia, jota uhripaikan ympärillä oli. Vaaleaa haurasta kiveä. Mietin myös sitä pyhäinhäväistystä, mitä nimismies on silloin aikoinaan päätöksellään tehnyt. Kirkon polttamiseen verrattava rikos virkavallan toimesta.

Kiertelin vielä alla olevan Vaaralammen ja katselin Pyhäjärveä tästäkin suunnasta. Ihailin myös Pyhävaaran kallioita alhaalta ja ymmärrän hyvin miksi paikka on ollut Pyhä.

Ps. Jos sinulla on lisätietoa tästä uhripaikasta tai jos tietoni/arvailuni ovat vääriä, niin laita kommenttia tänne. Paikka ja paikan historia kiinnostaa varmasti yleisemminkin.

Karppaus voi mennä läskiksi.

Karppaaminen tappaa! otsikoidaan mediassa useasti. Pekka Puska ja kumppanit kertoivat viime viikolla, että kansan kolesteroliarvot ovat nousseet huolestuttavasti  ja tämä tappaa 400 - 500 ihmistä tulevaisuudessa. Syynä on se, että hiilihydraatit vaihdetaan koviin rasvoihin. Voihin, kermaan, juustoon, pekoniin ja kananmuniin.

Olen ollut hiilihydraattitietoinen jo monta vuotta. Siis välillä olen vältellyt hiilihydraatteja, mutta kun olen syönyt niitä, niin olen tiennyt syöväni hiilihydraattisontaa. McDonalds on tuttu paikka ja BigMac- aterioita olen syönyt ainakin sata.  Olen juonut nautinnolla Coca Colaa ja tiennyt, että tätä sokerilientä ei pitäisi juoda. Ai miten kesällä kylmä lonkero maistuu hyvälle.

Perinteisen terveyskoulukunnan edustajat antavat helposti kuvan, että hiilihydraatit korvataan rasvoilla. Eihän se näin mene. Ajatelkaa tilannetta, että menen ravintolaan ja tilaan pihvin. Tarjoilija kysyy, että millä perunoilla laitetaan vai olisiko riisi mahdollisesti hyvä lisuke? Vastaanko, että otan pihvin sadalla grammalla voita. Vai ottaisinko pihvin munilla ja pekonilla? Silloin kun olen pudottamassa painoa ja muutenkin tietoisuuden vallitessa otan pihvini tuplakasviksilla ja salaatilla.

Karppaamisessa korvataan hiilihydraatit salaatilla, vihanneksilla ja kasviksilla. Toki aamiaiseksi syödään välillä munia ja pekonia ja sen kanssa on yleensä vähintään kurkkua ja tomaattia.
En kiellä sitä, etteikö ruuanvalmistuksessa kuitenkin helposti lorauta oikeaa kermaa sekaan ja aina olen suosinut myös aitoa voita, jossa on 80 prosenttia rasvaa. Myös oliiviöljyä ja rypsiöljyä menee välillä tilanteen mukaan.

Luulen, että monet sanovat karppaavansa ja sillä varjolla syövät paljon rasvaista ja suolaista ruokaa. Tämän lisäksi välillä nautitaan munkkikahvit tai suklaapatukka. Täydellisesti suunnitellun karppiaterian jälkeen hemmotellaankin itseä vaikkapa kahvilla ja leivoksella.  Jos karppaa tarkasti, mutta sitten käyttää sokeria vaikkapa suhteellisen vähänkin, niin laihduttaminen menee suoraan sanoen läskiksi. Ei kannata karpata ja samalla nautiskella sokerivehnäjauhoydistelmistä.

Jos et halua karpata, niin uskon, että sellainenkin ja varmasti Puskan ja kumppaneiden hyväksymä ruokavaliomuutos on valkoisen vehnäjauhon, sokerin, riisin ja pastan poisjättäminen. Perunaakin kannattaa nauttia vain sunnuntaisin ja jättää ranskalaiset kokonaan syömättä. Mitä sitten syödään lisukkeena? Kukkakaalia, kesäkurpitsaa, paprikaa, parsaa, papuja, kaalia, tomaattia, kurkkua, salaattia.

Olemme nyt vaihteeksi olleet erityisen hiilihydraattitietoisia kaksi viikkoa. Olemme toki liikkuneet myös lisääntyneessä määrin, mutta ei mitenkään ylisuuria määriä. Marketta on keventynyt kaksi kiloa ja minä kolme.

Viikonloppuna mökillä nautimme kuivaa kuohuviiniä ja punaviiniä. Ei saunakaljaa eikä siideriä. Joskus tulee halua syödä leipää ja silloin voin ottaa pari hapankorppua. Kyseessä ei ole mikään erityinen kuuri tai villitys, mutta meille sopiva tapa katsoa mitä syö. Kasviksia ja salaatteja ym. kaikkien hyväksymiä terveysruokia syömme todella paljon. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen pelottelemia rasvaruokia koko ajan vähemmän. Kuka nyt jaksaisi vettä munia ja pekonia joka aamu? Paitsi ihmiset Brittein saarilla.

Niin ja olenhan syönyt marjoja päivittäin. Mustikat on makeita ja niissä on sokeria, mutta siitä en välitä. Mustikat on superruokaa.

Hätä keinot keksii.

Viikonloppu oltiin mökillä laittamassa polttopuut ulkoa liiteriin. Aika monta kertaa niillä puilla lämmittää saunaa ja kaminaa. Illalla saunottiin pitkän kaavan mukaan ja uskaltauduin jopa molempina iltoina puroon uimaan. Virtaavan veden lämpötila oli 11 astetta ja minulle se on jo avantouintia. Marketta polskuttelee vedessä yli minuutin ja minä henkeä haukkoen vedän kolme vetoa vastavirtaan ja sitten nopeasti portaille ja ylös. Ei taida minusta tulla avantouimaria.

Perjantaiaamuna Marketta lähti kouluun. Hörpiskelin aamukahvia ja ajattelin laittaa koirat pihalla olevaan koiratarhaan. En ole päästänyt koiria irti, etteivät lähtisi taas tutustumaan lähiseutuihin liian innokkaana. Wilma kyllä saa olla irti, mutta tämä vanha rouva pysytteleekin lähellä ja tulee kutsuttaessa varmasti luokse. Wilma ulos. Rauha rappusilta juoksunaruun, Sota taluttimeen ja painelin ulos. Perässäni paiskasin ulko-oven kiinni ja samalla kun käsi vielä työnsi, niin tajusin, että ovessa ei taida olla avainta.

Se oli liian myöhäistä. Aivojen käsky ei kerennyt mennä käteen ja jarrutus ei onnistunut. Pam. Ovi oikein läpsähti lukkoon. Ajattelin, että ei kannasta hermostua vaikka suunnittelemaamme vara-avain piiloa ei ole vielä toteutettukaan. Onneksi myös puhelin jäi sisälle mökkiin, sillä siellähän sen on hyvä olla. Laittelin Sodan tarhaan ja aloin pohdiskelemaan. Kävin vielä kokeilemassa ovea, mutta hyvin oli lukossa. Onneksi olin kuitenkin jo pukenut päivän vaatteet päälle, että en pitkä flanellikauhtana päällä kuitenkaan haahuillut. Muistin, että vessan ikkuna on usein auki myös yöaikaa, jotta saunan kosteus pääsee ulos. Kiersin takapihalle ja niinhän se olikin rakosellaan.

Pieneltä näytti ikkuna, mutta se on ainut vaihtoehto. Ikkunassa on hyttysverkko. Muistin nähneeni yhden hirren väliin työnnetyn Moran talon toisella nurkalla. Hain puukon ja irrottelin nastat jolla hyttysverkko oli alapäästä kiinni. Revin loput verkosta ja kävin hakemassa pukin joka oli liiterin nurkalla. Samalla kun raahasin pukkia, niin mieleen tuli monta pikku-uutista, joissa rosvo on juuttunut ikkuna-aukkoon moneksi tunniksi. Näin jo itseni kiinni leveästä takapuolestani pää alaspäin roikkumassa vessan pöntön päällä.

Yritin tarkkaan miettiä miten pääsisin aukosta sisään. Jos joudun menemään pää edellä, niin miten selviän käsinseisonnasta pöntönreunalta jaloilleni sisälle. Teenkö puolivoltin? Loppujen lopuksi pääsinkin istuma-asennosta toinen jalka pöntön vesisäiliön päälle asettaen ja ylävartalon muljautten helposti sisälle. Yllättävän helppoa. Jos ikkuna olisi ollut kiinni, niin mitkä olisivat olleet keinot silloin? Ei niitä kannata miettiä, vaan sen näkee sitten seuraavalla kerralla. Hätä keinot keksii nääs.

Marketta kotiin tultua ihmetteli miten olin siitä pienestä ikkunasta päässyt sisälle. Salaisuuteni taitaa olla notkea latinomiehen lantio.

Ovesta tulee yllätysvieraita.

Taivalkoskella on Jalavan kauppa. Kauppahuone on toiminut samalla paikalla ensi vuonna 130 vuotta. Osittain tuntuu, että osa tuotteista on alkuperäisiä. Kaupasta voi ostaa vaikka pussihousuja ja flanellivaatteita. Rottinkisauvoja ja puukkoja. Seassa on myös uniikkeja käsintehtyjä vaatteita. Kahvilassa on aitoa vanhan kyläkaupan henkeä. Helposti voi kuvitella kuinka Päätalon Herkko istuu epäluuloisena tuvan nurkassa ja polttelee kessua samalla kun emäntä suorittaa ostoksia.

Kävin kaupassa jutuntekoreissulla ja silloin näin siellä myös pitkän flanellisen miesten yöpaidan. En osta mitään heräteostona, joten yöpaita jäi kummittelemaan mieleeni. Kun kävin seuraavan kerralla Taivalkoskella, niin pakkohan se oli ostaa, vaikka alennusmyyntejä ei kyseisessä kaupassa taideta harrastaa. Tingin kuitenkin ja taisin saada jopa 4 euroa alennusta.
Tämä harmaa pystyraitainen paita päällä olen kuin vanhemmat miehet Egyptiläisen pikkukaupungin kadulla. Käytän tätä asustetta pääasiallisena yöasuna ja olen se päällä myös usein pitkälle aamupäivään jos ei minnekään ole menoa.

Oli arkinen aamu ja istuskelin flanellipaita päällä tietokoneen äärellä. Koirat tulivat levottomaksi ja olin kuulevinani jotain ääntä pihasta. Heristin korviani ja samassa ovikello soi. Samalla muistin kuinka olin pukeutunut ja ryntäsin koirien haukkuessa saunan pukuhuoneeseen laittamaan jotain asiallista päälle. Koirat suorastaan huusivat ja ovikello soi pukiessani uudestaan. Vedin shortsit jalkaan ja riivin jonkun paidan päälle. Menin avaamaan.

Näin oven ikkunasta kaksi tummiin pukeutunutta nuorta miestä. Hivuttauduin ulko-ovesta ja jätin räkyttävät koirat sisälle huutamaan. Samalla kun tervehdin miehiä, niin ajattelin, että nokikolarit tulivat varmaan piippuja rassaamaan. Joku tässä ei kuitenkaan täsmännyt ja kun toinen miehistä kysyi vaimoani nimeltä, niin katsoin tarkemmin. Poliiseja.

Kerroin, että kyllä vaimoni asuu täällä, mutta on tällä hetkellä Tampereella tyttäremme luona. Mitä asia koskee? Samalla päässäni pyöri monenlaiset mietteet, mutta lähinnä päässä potki tyhjää ja hämmennystä. Poliisimiehet kertoivat, että heillä on määräys suorittaa kotietsintä. Mieleni sopukoista muistin, että kotietsintä suoritetaan vain rikoksista joista voi seurata vähintään puoli vuotta vankeutta. Olin entistä enemmän hämmentynyt. Sanoin, että tottakai tervetuloa vain sisälle ja tutkikaa vain paikkoja. Mistä on tarkemmin ottaen kyse? Poliisit kertoivat, että Marketan nimissä olevalla telelaitteella on ostettu tavaraa jonkun toisen nimissä. Kyse on siis maksuvälinepetoksesta. Hämmennykseni vain kasvoi.

Tulimme sisälle ja rauhoittelin koiria. Poliisi kysyi, että onko meillä X-boxia. Ei,  olemme enemmän Playstation-tyyppejä vastasin pidätetyllä huumorilla. Kerroin, että pleikkarimme on tyttärellä Tampereella. Poliisit vähän pintapuolisesti katselivat olohuonetta ja sanoin, että vapaasti saa katsella paikkoja. Sitten he kyselivät tietokoneistamme. Näytin pöydällä olevaa iMacciä ja sanoin, että vintillä on vielä pari peeseetä, joista toinen on Marketan ja toinen on minun vanha, mutta se ei ole edes käytössä. Sain luettavakseni pari sivua paperia ja otsasuonet pullistellen luin, että epäiltyjä on kolme (yksi nimetty oli Marketta)  ja että heidän nimissään olevilla liittymillä on menty X-box-storeen ja ostettu tavaraa jonkun henkilön tiliin. Heillä kaikilla on sama tunnus. Kysyin, että en tiennytkään, että voi olla samoja tunnuksia ja poliisit sanoivat, että ei hekään. Marketan teleyhdeyksiä on myös seurattu ja tekohetkellä 30.10.2011  hän oli Kuusamossa.

Vähän aikaa juteltuamme, toinen poliisi meni ulos soittamaan tutkivalle komisariolle Espooseen. Jäin juttelemaan toisen poliisin kanssa tuvan pöydän ääreen. Kerroin, että itseasiassa tilanne on erittäin kiusallinen ja että tälläinen ei ole ihan jokapäiväistä. Hän myönsi näin varmaankin olevan. Nämä paikalliset poliisit olivat erittäin fiksuja ja kaikin puolin hyvin käyttäytyviä. Toinen poliisimies tuli ulkoa ja sanoi, että he eivät vie meidän tietokoneita, niin kuin etelästä tulleessa käskyssä luki. Määräyksessä oli, että kaikki tietokoneet pitää takavarikoida tai tiedostot kopioida. Siinä olisikin voinut poliisilaitoksen muistitikut täyttyä, kun olisivat kopioineet minun 14 000 RAW kuvaa kaiken muun lisäksi.

Sain sen käsityksen, että ainakin näiden poliisien mielestä hävisivät epäilyt Marketan syyllisyydestä.
En edes ymmärtänyt kahveja tarjota kun poliisit lähtivät. Kysyin vielä, että voinko soittaa vaimolleni, että kävitte? Ilman muuta, he sanoivat.

En ole varma, mutta mielikuvani on, että poliiseilla oli päällään kevyet luotiliivit. Ainakin pistoolit olivat vyöllä.
Alkuhan oli tosi lupaava. Poliisi soittaa ovikelloa. He näkevät kun mies ryntää oven ohi ja lauma koiria alkaa raivoisan haukun. Menee muutama minuutti, ennen kuin mies tulee ovelle. Jos olisi tullut kyse siitä, miksi juoksin ensin pois, niin olisin nolona joutunut pukemaan päälleni sen pitkän flanellikaavun.

Osa 2.

Soitin Marketalle Tampereelle. Sanoin, että istuppa alas, niin kerron mitä tapahtui. Istutko nyt tykevasti  varmistin? Sitten kerroin koko tarinan, ja kun pääsin vähän matkaan, niin Marketta keskeytti: "Mikä on X-box?"Luonnollisesti vaimoni kauhistui ja koki, että joku on vienyt hänen identiteettinsä. Häntä kohtaan on tehty rikos ja hänestä on tullut rikoksesta epäilty. Rauhoittelin häntä ja sanoin, että palataan asiaan sitten kun hän palaa takaisin. Poliisit myös kertoivat tutkijan olevan lomalla tällä hetkellä. Rauhoitteluistani huolimatta Marketan loma oli pilalla. Ajatuksissa pyöri tälläinen mystinen tapaus, koska ei voi ymmärtää mistä tässä on kyse.

Marketta palatasi viikonloppuna ja heti maanantaiaamuna hän soitti tutkijalle, joka olikin edelleen lomalla. Lasten taustamelusta huolimatta tutkija jo vähän rauhoitteli. Seuraavana päivänä he soittelivat vielä muutaman puhelun ja nyt Marketalla on puhtaat paperit. Tai ei ole. Jossakin arkistojen sisällä on merkitä, että hän on ollut vakavasta rikoksesta epäiltynä. Pelottavaa eikös totta?

Olimme jo unohtamassa tämän tapauksen, mutta näin iltapäivälehtien juttuja, että eilen 45- minuuttia ohjelmassa on käsitelty vastaavia tapauksia.

Tarinan opetus: Pue aina päälle sellaiset vaatteet, että voit mennä suoraan avaamaan oven. Koskaan ei tiedä kuka tulee käymään.

Elämänmuutoksia

Katson ikkunasta pienelle suolammelle. Selän takana räiskyy takkatuli. Äskettäin kolme komeasarvista urosporoa käveli toverillisesti yhdessä lammelle juomaan. Juopottelemaan lammen rantaan. Ei mene kuin reilu kuukausi, niin samat äijät tappelevat verissäpäin naaraista ja vain voittaja pääsee lemmiskelemään ja jatkamaan sukuaan.

Olemme asuneet nyt kymmenen päivää uudessa piilopaikassa Pohjoiskuusamossa. Vaikka meillä onkin ollut mahdollisuus asua sukumme kimppamökillä, niin jotenkin ihminen kaipaa aivan omaa kotia. Omaa pesää. Nyt kun syksy ja metsästykausi lähestyy, niin joutuisimme väistymään vähän väliä tai sitten sopeutumaan muiden ihmisten rytmiin. Alun perinkin tarkoitus oli etsiä oma pesä puolen vuoden sisällä, mutta se venyi vuodeksi. Pari päivää sitten tuli vuosi täyteen Kuusamossa asumista. Onko vuosi ollut sellainen kuin etukäteen ajattelimme? Ei.

Joskus ennakolta spekuloin, mitä teen sitten ensimmäisen erakkovuoden jälkeen. Vietänkö toisen erakkovuoden? Itseasiassa en ole viettänyt vielä sitä ensimmäistäkään. Ehkä erakkous onkin utopia, eikä se voikaan toteutua. Puhelin soi monta kertaa päivässä. Olen facebookissa ja siellä pidän yhteyksiä sukulaisiin, tuttuihin ja puolituttuihin. Kävin pitkään koulua ja siellä oli oma yhteisönsä, joka myös jatkuu edellä mainitussa sosiaalisessa mediassa. Vaikka en etsimällä ole etsinytkään, niin on jo joitakin paikallisia ystäviäkin siunaantunut.

Viihdyn edelleen hyvin myös yksin ainakin tunnin kaksi tai päivän kaksi. Silti täytyy koneelle tullessa katsoa, mitä ihmiset puuhailevat eri puolilla suomea ja maailmaa. Yhtä aikaa erakkona ja verkostossa. Olisikohan facebookissa ryhmää erakoille?

Kun muutimme tänne omaan pieneen kotiimme, niin päätimme samalla kieltäytyä tietyistä elämän nautinnoista. Emme viljele täällä valkoisia vehnäjauhoja, emmekä sokereita. Emme myöskään alkoholeja emmekä televisioita. Olen sen sijaan syönyt joka päivä marjoja suoraan pensaasta tai puskasta. Mustikoita olemme keränneet talven varastoon ja olen joka ikinen päivä aamuin illoin riipinyt maasta suoraan suuhun vähintään kaksi kourallista mustikoita. Vuokraemännän pensaista olen myös popsinut mustia viinimarjoja. Jo edesmennyt taidemaalari ja Dallape-orkesterin laulusolistai Leo Matinpalo uskoi, että kaikissa marjoissa on erilaisia vitamiineja. Siis puolukassa puolukkavitamiinia ja mustikassa mustikkavitamiinia. Minä nyt myös paremman uskonnon puutteessa uskon samaan. Mustikka-aika menee kohta ohi, mutta puolukoita olen jo vähän päässyt popsimaan.

Marjastuksen lisäksi olemme käyneet pyörälenkeillä useita kertoja. Ympäristö tulee tutuksi, kun ajelee päämääröttömästi metsäautoteitä ja tuntemattomia polkuja. Paino on myös pudonnut jo pari kiloa ja kesän makkarat ja kaljat alkavat mahan seutuvilta poistua. Tässä muutoksessa on myös ollut sellainen piirre, että en ole pystynyt kirjoittamaan mitään. En blogeja, enkä muitakaan muistiinpanoja. Olen silloin tällöin avannut koneen, mutta kynnys on ollut liian suuri. Lenkillä on tullut päähän kirjoitettavia asioita, mutta koneen edessä pää on ollut tyhjä. Eilen sain kirjoituspöydän ja laitoin kirjoituspisteen ikkunan eteen. Kun kurkin näytön yli, niin suolampi siintelee näkökentässäni.

Jos ei laatua, niin määrää tuli sivu.

Lisään puita takkaan ja kirjoitan tapahtuman, joka sattui noin kuukausi sitten.

Näitä karilleajojuttujahan ei yleensä kerrota.

Marketta on ollut poissa koko viikon. Alkuviikosta täällä satoi ja oli todella kylmää. Lämpötilat olivat lokakuulta, mutta sieluni eli kuitenkin elokuun alkua. Istuin lepotuolissa ja katsoin urheilua. Ilahduin siitä, että koska suomalaismenestystä ei ole, niin suorituksiin voi keskittyä ilman nationalistisia intressejä. Urheilua urheilun vuoksi.

Kävin keskiviikkona veneellä kirkolla, koska luovuimme punaisesta vanhasta Volvosta ja elämme yhden auton taloudessa. Veneellä kaupalla käynti toi mieleen Myrskyluodon maijan ja hänen miehensä, jotka vain silloin tällöin kävivät mantereella täydentämässä elintarvevarantoja. Vajaa pari tuntia suuntaansa kestää kun Martalla kauppareissun tekee. Ajassa mitattuna se olisi sama, jos Tamperelaiset kävisivät Helsigissä ruokakaupoilla. Toisaalta ihmiset ajelevat samoja aikoja Tuuriin ostamaan halvat hohtimet.

Eilen iltapäivällä kävin Lämsänkylän erämiesten kanssa tekemässä riistakolmiolaskentaa. Kun palailin sieltä hikisenä totesin, että säätyyppi on muuttumassa ja olisi tulossa nautinnollisia veneilykelejä. Päätinkin viettää perjantai-illan veneilemällä Muojärvellä.

Lähdin tänään viiden maissa (juuri tätä kirjoittaessani kuulen kuinka U.S.A:n naiset tekevät maailmanennätyksen 4 x 100 metrin juoksussa). Siis pakkasin Marttaan vähän eväitä ja laivakoirat Wilman ja Sodan. Aurinko paistoi ja oli lähes tyyni keli. Lämmintä täällä ei ole vieläkään, mutta kun päällä on villapaita ja pelastusliivit, niin kajuutassa on ihan miellyttävää matkustaa. Ajoin Kuusamojärveltä Muojärvelle kapean salmen läpi ja sillan ali. Katselin tyhjiä mökkejä ja ihmettelin kuinka järvillä eikä rannoilla näy ihmisiä ollenkaan.

Kun lähestyin Muojärveä näin muutamia uisteluveneitä. Viikon päästä täällä on vetouistelukilpailut, joten varmaan jotkut käyvät harjoittelemassa ja etsimässä ottipaikkoja. Kävin katsomassa Sossonniemen kalasatamaa ja totesin, että siellä on hyvä rantautumispaikka joskus jos on tarpeen. Päätin jatkaa matkaani Muojärveltä pohjoiseen.

Tunsin olevani tutkimusmatkailija, kun ajelin kapeita salmia pitkin kohti ennalta minulle tuntemattomia vesiä. Mökkejä ja taloja siellä täällä, mutta ei ihmisiä. Tulin Heikkilän kylän edustalle. Ajelin rantoja pitkin ja katselin taloja ja maisemia. Luin koko ajan tarkasti navigaattoria ja päätin ajaa katsomaan jokea joka vie Kiitämäjärvelle. Ajoin hiljaa joensuulle ja totesin, että tuosta ei Martalla kyllä pääse läpi. Olin siis pohjoisimmassa kohdassa tällä vesistöllä.

Kaarsin hitaasti paluumatkalle ja totesin, että kartalla näkyy karikko. Näinkin yhden pinnalla olevan kiven ja otin kurssin noin seitsemänkymmentä metriä oikealle karista. Sota hyppäsi veneen keulaan ja valo kävi jotenkin hyvin. Otin kameran. painoin laukaisinta ja otin tämän kuvan kun......

pamahti. Vene heilahdi ensin voimakkaasti vasemmalle ja sitten oikealle. Meinasin kaatua kamera kädessä ja kurotin kaasukahvaa kohti. Sain vaihteen vapaalle ja kierrokset koneesta pois. Tiesin heti ajaneeni karille. Tulin ulos kajuutasta ja huomasin kuinka vene kallistelee voimakkaasti puolelta toiselle. Olemme siis köliraudan varassa kalliolla. Palasin vielä sisälle ja totesin, että vuotoja ei ole. Mistään ei siis tulvi vettä sisään. Koirat olivat vähän säikähtäneen oloisia.

Mietin ankarasti mitä pitäisi tehdä. Katselin laidan yli ja totesin, että vettä paikalla on vain noin 40-50 senttiä. Martan syväys on noin 70-80 senttiä. Menin veneen perään ja totesin, että potkuri on ehjänä ja veneen perässä on syvempää. Yritin lähteä peruuttamalla pois, mutta vaikka ajoin pakilla täydellä kaasulla, niin vene keikuttelusta huolimatta ei hievahtanutkaan.

Riisuin vaatteet pois ja kahlasin keulaan. Työnsin venettä täysillä ja totesin sen laivaksi. Martta ei liikkunut senttiäkään. Tein vielä erilaisia kallisteluyrityksiä, mutta konstit loppuivat. Soitin levätessäni Marketalle ja kerroin olevani tiukasti karilla. Sanoin, että laiva ei uppoa ja minulla on ruokaa ja juomaa mukanani. Voisin olla karilla vaikka vuorokauden.

Kuten aiemmin kerroin, niin olin juuri Heikkilän kylän kohdalla. Silmäilin silloin tällöin taloihin päin, mutta ihmisiä ei näkynyt. Tein askareita veneen irrottamiseksi ja askaroin ajatusteni kanssa ja tulin aika epätoivoiseksi. Vihdoin näin jonkun miehen kävelevän venevajaa kohti. Vajassa näkyi olevan isohko perämoottorivene, mutta mies lähti soutamaan kohti. Istuin takakannelle ja odottelin. Ei tarvinnut kuitenkaan palokunnalle soitella.

Samalla kun mies sousi kohti minua, niin  rannalle tuli toinen mies ja käynnisti vesiskootterin. Ajattelin mielessäni, että niinhän tämä 2500 kiloa painava laiva liikahtaakin soutuveneellä ja seisoen ajettavalla vesiskootterilla. Soutuvene-, ja vesiskootterimies tulivat yhtä aikaa. Molemmilla oli mukava ystävällinen hymy huulillaan. Siis huvittunut hymy, kun yksi urpo on ajanut laivansa kiville aivan kylän edustalla.

Soutuveneellä tullut vanhempi Hentilä

Vesiskootterimiehellä oli mukana pitkä köysi ja hän sanoi vetävänsä laivani irti skootterilla. Olin epäuskoinen, mutta ei parempaakaan ideaa ollut tarjolla. Nuori mies kiersi Martan kävellen ja oli vakuuttunut keinonsa onnistumisesta. Katsottiin perästä paikkaa, johon köyden voisi kiinnittää. Laitettiin se kiinni potkurin suojarautaan veden pinnan alapuolelle. Se on ruostumatonta terästä ja pohjaraudassa kiinni.

Seisoin veneen reunalla ja kallistelin. Nuorimies laittoin vesiskootteriinsa kierroksia. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta hetken päästä tunsin kuinka Martta tärisi. Tunsinko oikein ajattelin. Kyllä. Tuo pieni vesilelu veti laivani irti karilta. Tuuletin kannella ja olin todella iloinen. Olen joskus ollut aika kriittinen näitä vesiskoottereita kohtaan, mutta nyt perun kaikki pahat sanani. Nuorimies sanoi, että tässä pienessä laitteessa on yhtä paljon voimaa kuin isommissa perämoottoreissa. Tottahan  se onkin. Juteltiin vielä leppoisasti kaikenlaista ja vanhempi miehistä kertoi, että en ole ensimmäinen veneilijä tällä karilla. Eräs kunnallispoliitikko oli kerran pamauttanut samalle kivelle kovalla vauhdilla. Oli kuulemma veneilyharrastus loppunut siihen.

Yamaha merkkinen hinaaja ja nuorempi herra Hentilä.

Tarjosin korvausta ja kiittelin vuolaasti, mutta ei kelvannut korvaukset. Selvästikin tapaus oli hauskaa huvia perjantai-iltaan. Soutuvenemies oli vanhempi herra Hentilä ja vesiskootterimies nuorempi. Syvä kiitos heille.

Takaisin ajelin vanhaa jälkeä pitkin varovasti, mutta iloisena uudesta kokemuksesta. Oli muuten onni, että ajoin karille juurikin elävän kylän edustalla. Yhtä hyvin vastaava vahinko olisi voinut sattua jossain korpien keskellä. Ainut vaihtoehto olisi soittaa palokunta avuksi. Yksin en olisi millään saanut laivaa irti pohjasta.

Ps. Tälläisen kuvan otin pari päivää sitten kun juuri aurinkonlaskun aikaan aurinko pilkahti kesken sateen. Lähetin myös kuvan aamuteeveen elokuun kuvakisaan. Keltainen hetki voisi olla kuvan nimi.