Puolierakko haaveilee täyserakkoudesta.

Olen nyt ollut täällä pohjoisessa kutakuinkin kaksi viikkoa. Silloin tällöin tulee viestejä entisestä maailmasta. Minulla on käytössä entinen sähköposti, johon tulee kutsuja näyttelyn avajaisiin, seminaareihin ja koulutuksiin. Hoh hoijaa, miten tylsältä ja kaukaiselta ne tuntuvat. Sama asia on myös uutisissa olevaa maailmaa kohtaan. Hallitus on tehnyt budjetin. Hoh hoijaa. Deekut pitivät omat urheilukilpailunsa. Ei paljon kiinnosta. Katson kyllä aamulla uutiset ja illallakin, mutta miksi kaikki tuntuu niin kaukaiselta ja tylsältä? Jotenkin, niin kuin nämä asiat eivät enää koskettaisi ollenkaan. Suomessahan kyllä asustelemme edelleen, mutta täältä katselee maailmaa nyt jotenkin eri horisontista.

Varsinaista erakoitumista en ole päässyt suorittamaan oikeastaan ollenkaan. Koska on metsätyskausi, niin erakkokämppä on varattuna lähes koko ajan. Pari päivää alkuviikosta on kyllä vapaata, mutta silloin en ole jaksanut sinne mennä. Jostain syystä nyt kun olen luonnossa paljon muutenkin, niin metsästyskin on alkanut tuntua vähän samalta tylsältä kuin kaikki muukin. Kun ei asu metsässä, niin metsästyksestä haaveilee päivittäin, mutta nyt kun se olisi mahdollista milloin vain, niin ei maistukaan. Onneksi kuitenkaan kaupunkiin meneminen ei ainakaan vielä ole alkanut siintämään haaveissa. Kuusamokinhan  on kyllä kaupunki ja siellä voin seisoskella liikennevaloissa jos huvittaa. Prisma ja CityMarket täältä löytyy, jos metsä alkaa ahdistamaan. Yksi hyvä puoli täällä on.  Jos välttämättä  tarvitsee käydä kaupassa, niin jonot eivät ole suurien kaupunkien veroisia. Kassalle voi kävellä aivan suoraan.

Tänään vanhempani ovat olleet naimisissa 60 vuotta. Se tuntuu aika pitkältä ajalta noin äkkiseltään. Mutta jos ajattelen, että olen ollut itse tuon saman naisen lakanoissa yli kolmekymmentä vuotta, niin puolessä välissähän tässä itsekin tavallaan ollaan. Me vain  harkittiin kymmenen vuotta ennen kuin rohjettiin papin pakeille marssia. Viime kesänä tuli 21 vuotta naimisissa täyteen. Onneksi olkoon vanhemmilleni. On meissä pennuissa ollut kyllä välillä vähän kestämistä. Toisaalta se varmasti myös yhdistää.

Kuten tuossa alkuun kirjoitin, niin vanha maailma tuntuu kaukaiselta. Se myös tuntuu kaukaiselta siten, että en jaksa vastailla oikein puhelimeen. Tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Pitkät ajat puhelin on kokonaan äänettömällä ja jos joku on soittanut, niin kaipa hän soittaa myöhemmin uudestaan. Tekstiviesti on oikeastaan aika kätevä keksintö. Joskus kyllä tekstiviestitkin vähän rasittavat ja on mietittävä mitä niihin nyt sitten kirjoittaisi.

Ei oo helppoo tämä erakoksi yrittäminen. Maailma vyöryy päälle ihan väkisin. Kunhan nyt saan tämän talvenselän menemään puolierakkona, niin ensi kesänä vähennän kommunikointia edelleen ja seuraavana syksynä sitten vetäydyn johonkin kammiin kirjoittamaan. Blogia sitten kirjoitan vain kerran viikossa ja annan parran kasvaa. Samoan metsässä ja aamupäivät kirjoitan. Oikeastiko? En tiedä, mutta haluaisin kokeilla. Mitä kirjoittaisin? En tiedä, mutta kai jos istuu aamupäivät koneen äärellä, niin joku juuri alkaa irrota. Puolierakko haaveilee siis täyserakkoudesta.

Miten minulla on tunne, että haaveet saattavat joskus toteutua?

Riisitunturilla on sumua.

Tänään olimme Riisitunturilla kouluporukan kanssa. Tiesimme jo eilen, että mahdollisesti tänään on sateista. Päätimme kuitenkin lähteä. Jos aina odottelee vain hyviä säitä ja auringonpaisteita, niin moni mukava asia jää tekemättä. Ajelimme Posiolla sijaitsevalle tunturille. Posio on Kuusamon naapurikunta, mutta kuuluu Lapinlääniin. Kävimme siis lyhyellä lapinreissulla. Lähes koko kiipeämisen ja laskeutumisen ajan tihuutti vettä ja oli sumuista. Linssejä sai pyyhkiä koko ajan, mutta kyllä sinne ruskakuviakin tarttui mukaan. Äskettäin vilkaisin nopeasti, niin saattaa siinä seassa joku hyväkin olla. Ajatuksenani olisi, että tälläiseltä reissulta onnistuisi yksi kuva hyvin ja sitten olisi muutamia kohtuullisia.

Taukopaikkana oli tunturin rinteellä sijaitseva autiotupa. Tuvassa oli lämmitä kun menimme sisään, mutta käännyin heti takaisin, koska se oli liian lämmitä ja kosteaa. Sen sijaan teimme ulkona olevalle tulipaikalle nuotion. Sadekin taukosi sopivasti ja niin istuimme tulilla rupattelemassa. Vaikka oli sateinen sää, niin tunturissa oli paljon ruskaturistejakin. Jotkut huomatessamme että olemme kuvausretkellä lähestyivät opettajaamme kysymällä mm. Millainen on hyvä kamera? Hmmm. No se vähän riippuu...

Laskeuduimme alas ja ajelimme muutaman kilometrin päässä olevalle vanhalle koululle rakennetulle kahvilalle. ( olipas paljon lleitä tuossa lauseessa?) Koulun sisusta oli rakennettu kartanomaisesti ja siellä oli myynnissä vaikka minkälaisia siirappeja ja hajuvesiä, jotka on tehty luonnontuotteista. Joimme siellä kahvit ja osa otti myös vohvelin kermavaahdolla ja siirapilla. (älkää kertoko vaimolleni, sillä olemme vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. ) Siis minäkin otin. Samalla kun nautimme tästä kielletystä hedelmästä, niin rakennuksen ikkunoista siilautui kaunis syksyinen auringonpaiste.

Huomenna käsittelemme kuvia ja viimeistään perjantaina on taas arviointien aika. Viimeksi arviointi meni oikein mukavasti ja on todella hauskaa katsella toisten kuvia samoilta reissuilta.

Luontokuvia niin että piisaa. Metsästyskausikin on avattu.

Rakas päiväkirja. Anteeksi, että en ole kirjoittanut taaskaan moneen päivään. Erakolla on ollut niin kiirettä ja olen tavannut niin paljon ihmisiä, että olen sosiaalisen ähkyn vaivaama. Yritän nyt kuitenkin lyhyesti kirjata tapahtumia viikonlopulta.

Viikonloppu meni siis Nature Photossa Kuusamotalolla. Katselimme tuhansia ammattiluontokuvaajien ottamia kuvia. Kuulimme paljon tarinoita luontokuvaajan työstä ja saimme paljon vinkkejä kuvaamiseen. Vaikka vaimoni lähti alun perin vain joukon jatkoksi, niin hän nautti olostaan silminnähden. Paras juttu oli Kuusamosta kertovan luontodokumentin maailmanensi-ilta, joka oli lauantaiaamuna. Dokumenttiä on kuvattu kolme vuotta ja se kertoo vuodenajoista Kuusamon seudulla. Erittäin hienoa kuvaa ja hyvin tehty ohjelma. Se tulee joskus lähiaikoina joltakin yleisradion kanavalta.

Kun elokuva tulee DVD:lle, niin hankimme sen tänne ja pakkonäytämme kaikille mahdollisille vieraillemme. Kun olemme olleet täällä pohjoisessa, niin Marketta on usein sanonut, että olisi mukavaa olla täällä kokonainen vuosi, jolloin näkisi kaikki vuodenajat ja niiden siirtymät. Tämä dokumentti kertoi juuri samalla idealla Kuusamosta ja ennen kaikkea sen luonnosta. Elokuvaa katsoessamme, tulimme molemmat erittäin vakuuttuneiksi tästä meidän ratkaisustamme. Elokuvan nimi on Pohjoisen taivaan alla.

Avasin myös sunnuntai-iltana metsästyskauden. Kuten ennustelin, niin jätin aseen mökille pussiin ja otin mukaan kaksi kameraa. Helsingin veljeni oli mukanani pyövelinä. Pari seisontaa vanhalle jäljelle oli ensi alkuun. Illan jo alkaessa hämärtää lähestyimme mökkiämme. Ensin soi veljeni puhelin. Sitten omani. Vastasimme molemmat ja kailottelimme suureen ääneen ja samalla valuimme pikkuhiljaa mäeltä kapealle suolle. Kuulin puhuessani teeren lähtöäänen. Heti perään toisen ja sitten vielä muitakin. Löpetimme puhelut ja sanoin, että siinä niitä teeriä sitten olisi ollut. Puhelimessa pölisemällä ei metsästämisestä tule oikein mitään. Jos siis joskus olen puhelinhiljaisuudessa pitkään, niin tässä on myös yksi syy. Tästä lähtien en vastaa puhelimeen jos metsästän.

Kello on seitsemän aamulla ja lähden aamupalan tekoon. Tänään koulussa katsomme toistemme kuvia juhlasalin isolta skreeniltä ja arvostelemme niitä. Ei. Vaan arvioimme toistemme kuvia hyvässä hengessä.
Huomenna on luvassa pieni vaellusmatka Riisitunturille. Mukavaa käydä siellä, kun se on uusi tuttavuus. Olen kuullut siitä paljon hyvää. Sain myös eilen omat vaelluskenkäni, joita olenkin kaivannut. Ne olivat jäänet ystäväni Paulin autoon ja hän sitten lähetti ne matkahuollolla tänne.

Nyt on taas aika ottaa vähän rauhallisemmin ja iltaisin erakkoutta harrastaa yhdessä vaimon ja kolmen koiran kanssa. Kirjoittenkin toivottavasti taas jostain tapahtumasta vähän tarkemmin. Jos ottaisi mallia naapurikylän suuresta pojasta Kalle Päätalosta. En kyllä ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, mutta tarkasti hän kuulemma kirjoittaa.

Suis siunakkoon!

Kuulin juuri, että metsästysalueellamme liikkuu 3-5 sutta. En pelkää näiden omien koirien puolesta, sillä he kulkevat hyvin lähellä isäntää. Susi taas pelkää ihmistä sen verran, että en näe siinä vaaraa. Veljeni jäniksiä ajava koiran sen sijaan saattaa olla vaarassakin. Karhuja, susia ja ilveksiä on siis eläintarhassamme.

Kohta lähden kirkolle ja käyn ostamassa teeren kuvia ja käyn ripustamassa niitä uuden laavumme etumaastoon. en tiedä auttaako ne mitään. Onhan nimittäin niin, että noilla seuduilla teeret ovat istuskelleet puissa jo satoja vuosia ilman kuviakin. Mutta onpahan jotakin mitä hämärässä aina voi säpsähdellä.

Kanalintukausi alkaa ja minä olen muualla.

Olen kohta kolmekymmentä vuotta varannut tämän syyskuun kymmenennen päivän seudun metsästykselle. Olen yli kaksikymmentä vuotta tullut lähes joka syksy tänne Kuusamoon aloittamaan kanalinnun metsästyskauden täältä. Nyt kun kausi alkaa huomenna lauantaina ja minä asustelen täällä, niin menenkin Kuusamotalolle kuuntelemaan luentoja ja katselemaan kuvia. Olen koko viikonlopun Nature Photo tapahtumassa vaimoni kanssa. Olemme tapahtumassa jopa niin tiiviisti, että asumme viikonlopun opiston asuntolassa. Tapahtuma sisältää näyttelyitä ja luentoja. Luontovalokuvaajia tulee luennoimaan ympäri maailmaa ja varmasti katselemme todella paljon kuvia.

Kun nyt asustelen täällä, niin metsästysmahdollisuuksia on luonnollisesti vaikka joka päivä. Uskon, että joskus aamuisin käyn ensin kyttäämässä latvalintuja ja sitten lähden vasta kouluun. Välillä voin koulun jälkeen käydä vielä koiran kanssa kiertelemässä suonlaitoja. Viikonloput ovat myös käytettävissä ja joka toinen perjantai on myös koulun liikuntapäivä, jonka voin käyttää suokävelyyn.

Kello on tätä kirjoittaessani 04.11 aamulla ja vinttihuoneen ovi on auki. Nautin luonnon hiljaisuudesta. Oikeasti joutsenet toitottavat kuin laivan sumutorvet. Tämä mökkihän sijaitsee kahden järven välissä ja molemmilla järvillä on joutsenia. Melkein joka yö kuuluu kovaa toitotusta. Ei se ovi kiinni häiritse, mutta nyt kun tuuletan ja otan raitista ilmaa, niin melu on kova. Luonnonmelusaastetta.

Vaikka minä en aloitakaan kautta, niin koirani aloittavat sen jo huomenna. Veljeni on tullut tänne Helsingistä ja veljenpoikani tulee vielä tänään illalla. Koirat pääsevät metsään kulkemaan. Vaikka veljenpoikani ei ole vielä kovin kokenut metsästäjä, niin koirani on. Eiköhän se johdata pojat lintujen äärelle. Täällä on myös toinen veljeni, joka metsästää omalla koirallaan.

Tätä lukee varmasti myös ihmiset, jotka eivät ymmärrä metsästystä. Tai siis ovat sitä mieltä, että viattomia luontokappaleita ei pitäisi ampua. Lihansyöjät syövät lihaa ja mikään ei ole niin luomulihaa kuin riista. Kanalinnun elinkaari on joka tapauksessa aikalailla lyhyt. Suurin osa kanalinnuista kuolee kettujen ja muiden petojen suihin. Veikkaanpa, että kanalintu kuolee ja elää onnellisempana kuin hänen yleisesti syöty serkkunsa tehotuotettu broileri.

Illalla Nature Photossa esiintyy myös Tuomari Nurmio. Hänen konserttiinsa on liitetty myös jotenkin kuvia. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia.

Julma-ölkyllä

Aamu alkoi jotenkin mukavalla kaaoksella. Keräilin tavaroita Julma-ölkyn kuvausretkeä varten. Olin ladannut kameran akut, tyhjentänyt oman muistikortin, koska eilen kuvasin koulun kortin täyteen Penningissä. Pistin kahvit tippumaan ja laitoin kortin koulun Nikoniin. Kortti hutkahti hienosti kameraan, mutta siinä kohti missä on jäljellä olevien kuvien määrä olikin joku kirjainyhdistelmä. Oliko se CRS tai joku vastaava. Tapojeni vastaisesti otin ohjekirjan käteen ja istuin keinutuoliin. En löytänyt ohjekirjasta neuvoa enkä kirjainyhdistelmää. Nousin ylös nähdäkseni, että en ollut laittanut kahvinkeittimeen pannua ollenkaan, vaan kahvit olivat valuneet lusikkalaatikkoon. Hieno homma ja fiilistä nostattava juttu kertakaikkiaan.

Paistelin munia ja nakkeja ja hotkaisin nekin samalla. Minun oli mentävä ajoissa koululle, jotta voin purkaa kortin kuvat koulun koneelle tai sitten yrittäisin saada sieltä uuden kortin. Menin koululle ja kyselin opettajaamme Ristoa. Hänet oli nähty. Miestä ei näkynyt missään, joten soitin hänelle. Ei hätiä mitiä. Risto sanoi antavansa minulle toisen kortin. Pihalle alkoi valua ryhmämme jäseniä ja kävimme ruokalassa tekemässä retkieväitä. Tapana on että retkipäivänä otamme eväät mukaan koululta. Tein pari voileipää ja otin pari makkaraa.

Koska Julma-ölkky on mökkimme suunnassa, niin lähdin omalla autolla siihen suuntaan ja jätin sen risteykseen, josta kääntyy tänne meidän mökkitiellemme. Tapio lähti mukanani. Odottelimme hetken sovitulla kohtauspaikalla ja siihen tulikin sitten Riston ajama koulun pikkubussi. Tämä Peugeut- merkkinen 9 hengen bussi tulee meille varmasti tutuksi tämän vuoden aikana. Linja-autossa kun on tunnetusti tunnelmaa.

Ajelimme kohteeseemme turinoiden. Tulimme parkkialueelle ja saimme tehtävän. Joku yksityiskohta pitäisi ikuistaa täältä. Kun lähdimme kävelemään polkua, niin otin kuvan oranssista merkkimaalista, joita oli polun varrella. Sen vain sitä varten, että yksityiskohtatehtävä unohtuisi. Tehtävä suoritettu, mutta ehkä huonoin arvosanoin.

Kyllä täytyy sanoa, että Julma-Ölkky on maineensa veroinen. Siis niin pelottavan kiehtovan jännittävä paikka. Kävelimme ja kuvailimme kanjonin yläosissa. Porukka hajosi ja tytöt painelivat jossain ja me pojat sitten jäimme kuvailemaan vähän rauhallisemmalla tahdilla. Suurin osa kuvista on varmasti kuvia opiskelukavereista hienoissa maisemissa. Ylhäältä näimme myös veneen ja siinä oli oransseihin liiveihin pukeutuneita leirikoululaisia, jotka vilkuttivat meille.

Otin myös tästä tilanteesta sen yksityiskohtatehtävän. Istuin kalliolla ja otin yksityiskohdan kalliolla olevasta puolukanvarvusta. Siis tarkensin läheltä varpuun ja sitten siirsin kameraa siten että varpu näkyy terävänä, mutta samassa kuvassa on suuri vene täynnä oranssiin pukeutuneita koululaisia epätarkkana. Kerkesin vetää ehkä kolme ruutua näin. En vielä tiedä onnistuiko ajatukseni, enkä onko se edes hyvä, mutta yritystä oli kuitenkin.

Vaeltelimme rauhallisesti kohti taukolaavua. Jossakin vaiheessa opettaja soitti ja kysyi missä olemme. Hänen äänestään olin kuulevinani, että olemme vielä aika kaukana. Hän oli saanut siirrettyä veneen hakuaikaa parikymmentä minuuttia. Petrillä oli kellossa gps- paikannin ja hän katsoi, että olimme tulleet vasta pari kilometriä. Taukopaikka oli kuulemma viiden kilometrin päässä. Kiristimme tahtia, mutta otimme kuitenkin kuviakin matkalla. Matka tuntui välillä loputtomalta, mutta viimein saavuimme perille. Tosi mukavan laavun oli metsähallitus rakentanut Ölkyn päähän. Laavulla oli myös toinen porukka tauolla. Istuimme siinä ja paistelimme makkaraa ja söimme eväsleipiä. Kuinka ollakaan reppuuni oli "unohtunut" yksi keskiolut. Olin vaistoavani pientä kateutta ilmassa sihauttaessani sen auki. Harvoin olut maistuu niin hyvältä kuin hikisen vaelluksen tauolla makkaran ja ruisleivän kanssa.

Luulimme jo olevamme melkein perillä olihan vene tilattuna lähelle laavua. Matkaa oli vielä kuitenkin noin kilometri ja edessä oli suhteellisen vaativa lasku jyrkänteeltä alas. Risto oli katsonut helpoimman kohdan ja se olikin varmasti turvallisin. Tämän reitin bonuksena oli sellainen sadan metrin siirtymä louhikkoa pitkin. Mutta kun varovasti eteni ja Zen-budhalaisittain keskittyin jokaiseen askeleeseen, niin turvallistahan se oli. Kivalle tuntui kuitenkin päästä veneeseen joka oli yksi suurimpia avoveneitä joita olen koskaan nähnyt. Puustahan se alus oli tehty, niin kuin hyvät alukset tehdään. Veneessä matka meni leppoisasti ja nopeasti. Kuvailimme lähinnä toisiamme, mutta toki myös seinämaalauksella pysähdyttiin.

Hyvä reissu kaikkinensa. Suosittelen lämpimästi. Tai tarkemmin mietittyäni en suosittelekaan. Sillä oli aikalailla mukavaa, kun liiat turistit ei ollut siellä ruuhkia aiheuttamassa.

Puskaa nurin ja huomenna Jylmalle Ölkylle.

Heräilin auringon noustessa viiden aikoihin. Makailin sängyssä hiljaa ja pohdiskelin elämän menoa. Täällä sitä kulutellaan loppua elämää päivä kerrallaan. Jotenkin kuitenkin tuntuu elo nyt mielekkäältä. Opinnot maistuu ja arkipäivän rytmi tuntuu erittäin hyvältä. Aamulla kouluun, koulun jälkeen päiväunet, herättyä joku sopiva projekti. Sitten saunaan. Saunan jälkeen vähän telkkaria ja makkaran paistoa. Nukkumaan hyvissä ajoin.

Sunnuntaina kävimme hakemassa polttopuukuorman toisen mökin läheltä. Lastailimme peräkärryn täyteen puita ja köröttelimme tänne takaisin. Vaimoni alkoi purkaa kuormaa liiteriin ja minä aloin raivaamaan tonttia raivaussahalla. Tämä mökki sijaitsee niemessä. Vuosien mittaan rantapusikot ovat kasvaneet niin, että järveä ei meinaa nähdä muuta kuin laiturin kohdalta. Ajelin puskia nurin ja voi hyvänen aika miten hienosti järvimaisemat alkoivat löytyä. Taidan jatkaa vielä jonakin päivänä hiukan, mutta varovasti. Vaimo jo valitti, että kohta mökki on aukiolla. Miten minulla on mielikuva, että kun pienenä ollessani kesällä ajelimme ympäri suomea, niin suomi näytti tuhansien järvien maalta. Nykyään kun ajelee, niin navigaattori näyttää, että tien vieressä on järvi, mutta sitä ei näe puskilta. Oliko se ennen karja joka piti puskista huolta vai pitikö niistä huolta ne kaikki 300 000 pienviljelijää, joita suomessa oli vielä 70-luvun alkupuolella? Suomi. Tuhansien puskien maa!

Eilen koulussa opiskeltiin Lightroom kuvankäsittelyohjelmaa. Tänään jatkamme harjoituksia. Koska en ole mikään tietokonenörtti, niin ennakkoon vähän jännitin, kuinka opin tällaista ohjelmaa käyttämään. Meni yllättävän hyvin jakeluun, vaikkakin yhden kerran sain koneen sillä lailla jumiin, että opettajakaan ei meinannut saada sitä auki. Keskiviikkona on taas vuorossa materiaalin hankintaa. Lähdemme kuvausretkelle Julmalle Ölkylle. Julma Ölkky on syvä ja kapea kanjonijärvi noin 40 kilometriä Kuusamosta etelään. Odotan retkeä innolla. Viime viikon retkihän minulta jäi väliin. Näin syksyllä olemme paljon maastossa kuvaamassa. Syyskuun lopulla olemme käytännössä koko viikon erämaassa. Muutenkin vähintään yksi retki viikossa. Eräjorma viihtyy metsässä.