Tulin juuri oopperasta

Tulin juuri oopperasta. Juoni oli kutakuinkin seuraavanlainen:

Mies ottaa junaa odotellessa nopeasti yhden Jegermaisterin. Paukun juotuaan hän rientää junaan. Ihmiset kävelevät ylikovaa, vaikka junan lähtöön on vielä seitsemän minuuttia. Mies menee ensimmäisestä ovesta sisään ja katselee aivan uutta junaa. Ihmisiä istuu siellä täällä, mutta on tunne, että kaikki haluavat reviiriä.

Paikka löytyy humalaisen naisen vastapäätä. Käytävän toisella puolella istuu kaksi teiniä. Toinen Afrosuomalainen ja toinen Suomisuomalainen. He ovat selvästi parhaita ystäviä keskenään. Tytöt hölöttävät ja hihittävät teinityttöjen tapaan.

Tytöt alkavat pälyillä junan vessan suuntaan nauraen. Mies kiinnittää myös huomiota vessasta kuuluvaan ääneen. Joku on selvästi juuttunut aivan uuden junan vessaan. Tyttöjä naurattaa. Mies menee avaamaan ovea, joka ei aukea. Sisällä oleva henkilö anelee, että hakisitteko konnarin päästämään hänet ulos. Mies lupaa näin toimia. Hädän kuullut nuori maahanmuuttajataustainen mies sanoo, että hän hakee konnarin. Konnari tulee pelastamaan vangin. Siistin näköinen nuori mies. Kiusallisessa tilanteessa. Toimii kuin junan vessa ei siis enää ole kurantti lause.

Juna saapuu asemalle ja mies nousee junasta. Hän hakee entiseltä essolta sämpylöitä ja makkaraa ilta- ja aamupalaksi. Kuu paistaa täytenä ja mies kävelee kotiin.

Tämä oli siis juoni oopperasta palaamisesta.

Itse oopperan juoni noudatteli oopperoiden tyypillisiä vähän naiveja juonen kulkuja. Satumainen tarina merenneidosta, joka halusi tulla ihmiseksi. Ooppera oli kolmessa osassa ja ensimmäisen osan jälkeen olin hiukan turhautunut. En oikein saanut imua päälle. Toisessa osassa väliajan jälkeen meno parani huomattavasti ja aloin viihtyä. Kolmannen osan alku oli aivan mahtavaa menoa ja olin innoissani. Lavastus myös parani joka osassa. Vaikka kyseessä oli satu, niin toteutus oli erinomainen. Vahvaa draamaa ja hienoja näyttämökuvia. Viihdyin kyllä aivan koko rahan edestä. Suosittelen, jos vähänkin olet oopperan ystävä. Suosittelen vaikka et olisikaan.

Oopperan ja oopperasta paluun yhdistävä tekijä on täysikuu. Kuu on keskeisessä asemassa molemmissa tarinoissa.

Turistina Helsingissä 5

Aamulla kello soi vartin yli viisi. Marketan piti olla kentällä puoli seitsemään mennessä. Lupasin illalla tehdä hänelle aamiasen. Halpalentofirmoilla ei taida olla ruokaa koneessa. Ainakaan yhtä halvalla kuin mitä lennot ovat. Herätessäni minua palelsi kovasti. Nousin ylös ja huomasin olevani sairas. Otin tyynyn ja täkin ja siirryin sohvalle odottelemaan buranan vaikutusta. Paistelin kohta munia ja otin toisenkin pillerin.

Ajoin autoa ja aloin hikoilemaan. Vaikka kuinka katselin lentokoneen kuvia opastauluissa, niin kehä III lähdin itään kun olisi pitänyt lähteä länteen. Kiroilin ääneen ja manasin suunnistustaitojani. Ihan sama ollaanko metsässä vai moottoritiellä, niin aina valitsen väärän polun. (Jukola 2012 on muuten Vantaalla)

Sain kuitenkin naistenpäivänä kuskattua naiseni lentokentälle. Minusta muuten tuo naiseni kuulostaa rumalta. Vein siis rakkaan vaimoni lentokentälle. En käynyt saattamassa sisälle, jotta pääsin takaisin pehkuihin. Hikoilin edelleen koko ajan ja onneksi olin valinnut villapaidan joka kutisi hikoillessani.

Tulin tänne residenssiin ja hyppäsin lakanoihin. Nukahtelin, mutta en nukkunut kunnolla. Päätin kuitenkin lähteä vähän taidetta katselemaan keskustaan. Yhdeksän korvilla puhelin soi ja Laura soitti. Suunnitelmiin tuli muutos. Päätettiinkin lähteä EMMA:aan ( Espoon Moternia Museo Arskaa) (toimituksen vapaa suomennos). Viivästytimme lähtöä sen verran, että olisimme aukiolohetkellä kello 11.00 paikalla.

Hain Lauran ja kirosin kun hän ei vastannut puhelimeen. Viimein jo kun olin pihalla, niin hän vastasi. Meinasin hermostua, mutta hän pyyteli anteeksi. Puhelin oli laturissa äänettömällä. Suuttumustani taittoi huomattavasti se, että itsellänikin puhelin unohtuu äänettömälle suhteellisen usein.

Museolla lippuja ostaessamme lipunmyyjä sanoi, että jos aiotte kuvata niin teillä pitää olla kuvauslupa. Menimme EMMA:n vahtimestarin juttusille. Anoimme kuvauslupaa. Hän soitti puhelun ja paikalle tuli virkailija. Hän kysyi ystävällisesti mihin kuvaamme ja minä sanoin, että pääasiassa isä tytärtä ja tytär isää. Saimme luvan kuvata ja jos käyttäisimme kuvia, niin sitä lupaa pitäisi anoa vielä yhtä pykälää korkeammalta virkamieheltä. Saimme luvan kuvata, mutta yksittäistä teosta lupa ei koske. Siis turistikuvia.

Kuvastimme ensin lätkiä kaulassamme. Molemmilla myös alkoi patterit huveta kamerasta.(Laura on muuten kuvannut jo viikon ilman sitä laturia) Katselimme Italian Futuristeja, mutta jotenkin se ei lämmittänyt kuitenkaan. Informaatiota oli hyvin ja minulle tulikin tunne kuin olisin taidekirjan sisällä. Selailimme tätä kirjaa ja siirryimme kohti kokoelmia. Matkalla oli Sophie Callen näyttely ja se oli oikeasti erittäin kiinnostava. Sama kokonaisuus oli 2007 Venetsian biennalessa. (Ei en nähnyt sitä siellä. En ole koskaan päässyt käymään ko. näyttelyssä. ) Ihailin myös kehittyntyttä videokuvan laatua. Nykyään pystyy helposti ja tyylikkäästi samaan tilaan laittamaan sekä skreenejä, monitoreja, että valokuvia. Hieno kokonaisuus ja vaikuttava teema. "Pidä huolta itsestäsi" Näyttelystä löytyy informaatiota EMMA:n sivuilta.

Saastamoisen kokoelmat ovat erittäin hyvät ja kiinnostavat. Mukana on paljon myös tuttuja taiteilijoita ja facebookkavereita. Tuttuja töitäkin löytyy. Kokoelmien kyljessä oli Juhani Harrin näyttely ja tunnistin sieltä pari työtä jotka olivat Honkahovissa 90- luvun alussa.

Matkalla poikkesimme Sellossa syömässä ja sitten tulin kämpille lepäämään. Illaksi pitää parantua, sillä oopperalippu on jo taskussa. Ei ole kuumetta, mutta hömelö olo. Saattaa johtua niistä kävelyretkistä. Koska täällä olen saanut pakokaasua päähäni, niin olen kävellyt avopäin.

Laura katsoo dokumenttiä Juhani Harrista

Blogissa olevat kuvat eivät varmasti aiheuta älämölöä vaikka kaksi niistä on otettu sisällä.

Turistina Helsingissä kolme ja neljä.

Täällä on helppoa olla erakkona. Toissapäiväisellä pitkällä kävelyreissulla en jutellut yhdenkään ihmisen kanssa. Väärin. Kävin seuraavan keskustelun: "Päivää". "Mitä saisi olla?". "Big Mac ateria." "Laitetaanko kolalla?" "Kyllä kiitos." "Hampurilainen tuodaan teille pöytään." "Kiitos." Muuten ei tarvinnut keskustella eikä kukaan häirinnyt. Erakkona kaupungissa.

Eilinen päivä olikin jo  sosiaalisempi. Vaimon kanssa liikuskelimme ja Laurakin liittyi joukkoon. Illalla kävimme illallisella ystäviemme luona Tehtaankadulla. Maukasta oli ruoka sekä viinit. Seura oli myös parasta a-luokkaa. Kävin myös isännän kanssa saunassa. Heillä on yksi oudoimmista saunoista. Jalat ovat lauteilla istuessa kahden metrin korkeudella ja nurkimmainen löylyttelijä istuu jääkaapin päällä. Löylyt ovat kyllä erinomaiset ja saunominen on aina kokonaisvaltainen elämys.

Jos joku huomasi kuvissani kohinaa alkupäivien otoksissa, niin se johtui siitä, että ISO arvo oli jäänyt 1600:aan. Tämän vuoksi minulla oli myös hiukan taistelua valotuksen kanssa. Tällä Canonilla olen kuvaillut aika vähän ja jotenkin se ISO jäi huomaamatta. Olenhan vasta puoli vuotta opiskellut valokuvausta. (= Urpo)

Tähän mennessä en ole vielä käynyt yhdessäkään galleriassa tai museossa. Olen vain kuljeksinut ja katsellut aurinkoista kaupunkia. Tänään kävelin Pukinmäestä tänne tyttären luokse Metsälään. Radan varsia kuljin ja sitten Puu-Käpylän kautta koukaten perille. Kävelin asuinlähijoiden läpi ja esimerkiksi Savelassa en nähnyt yhtään ihmistä. Ei leikkiviä lapsia, ei koiran kusettajiakaan. Hiljaisia on myös kaupungin kylätiet.

Maanantain kävelyreissulla kävin myös ostamassa lipun oopperaan. Menen torstaina katsomaan ja kuuntelemaan Rusalkan. En olekaan koskaan ennen mennyt yksin oopperaan. Odotan tätä esitystä kovasti vaikka en ole sitä koskaan kuullutkaan. En varmaan tunne edes yhtään aariaa. Puhtaalta pöydältä lähden tähän kokemukseen.

Huomenna Marketta lähtee aamulla Barselonaan. Vien hänet varhain kentälle. Päivän voisinkin viettää sitten galleriakierroksella. Tulossa kunnon gyldyyripäivä.

Tässä postauksessa ei ole yhtään kuvaa. Kirjoitan tätä Lauran koneella samalla kun Marketta tekee Lasagnea. Illalla sohvaperunointia ja voimien keräämistä huomista varten.

Ehkä eilinen saunominen ja syöminen vei terän tältäkin kirjoitukselta. Mutta on kuitenkin tallessa joitakin tapahtumia. Kävellessä tulee aina juttuja mieleen, mutta ne sitten haihtuu jos ei heti kirjoita. Toisaalta se voi olla hyväkin asia.  Huomenna sitten kuvia ja vähän parempia juttujakin. 

ps. Kuusamon kirjaston näyttelystä on kadonnut yksi Heli Sandstömin kuva. Joku on ehkä varastanut sen kotiansa. Olen vähän kateellinen. Ennakkoon jo sanoin, että koska kuvani eivät ole myynnissä, niin olisi iloinen yllätys jos joku edes varastaisi yhden kuvan. Ei osunut kohdalleni tämä onni.

Turistina Helsingissä 2.

Aamulla Marketta lähti pikkuserkkunsa hautajaisiin Saloon. Päätin lähteä päämäärättömästi kävelemään keskustaan. Ajatuksissa oli kyllä Olympiastadion ja ehkä Tilkkakin. Musiikkitalossa päätin myös pistäytyä. Kuljin keskustassa pelkästään kävellen ja siksi en jaksakaan kirjoittaa kuvatekstejä kummempaa. Kävelin niin pitkälle kun jaksoin ja sitten vielä meren jäätä pitkin takaisin. 

Kävelin junalta Sanomatalon läpi ja kävin myös kuolaamassa Rajala Pro shopissa. Kuolasin vain, mutta en ostanut mitään. Yllä olevassa kuvassa näkyy viisi julkista rakennusta. Kiasma, Kansallismuseo, Musiikkitalo, Finnlandiatalo ja Olympiastadion. Kaksi jälkimmäistä sulautuvat yhteen komeasti.

Otin useita ruutuja stadionista, mutta päädyin tähän. Samalla pohdin, että ennen rakennuksilla oli ulkoinen identiteetti. Kaikki tietävät miltä näyttää Olympiastadion ulkoa vaikka ei olisi siellä koskaan käynytkään. Miltä näyttää viereinen jalkapallostadion? Miltä näyttää itäkeskus? Mielikuvat näistä ovat sisältä päin. Ulkoa ne näyttävät vain... ei miltään. Tai no joo. Mainostelineiltä.

Jäähallia kuvatessani keksin muka hauskan vitsin. Otin kuvan, jotta voin sanoa Helsingissä olevan niin paljon lunta tänä talvena, että latojen katot ovat jo notkollaan. Itseasiassa tämä vanha jäähalli näytti oikein mukavalta näin lumisena aurinkoisena päivänä.

Keskussotilassairaala Tilkka on aina kiehtonut minua, kun olen ajanut vierestä katua kohti keskustaa. Halusin kuvata sitä samaan tyyliin kuin kuvasin aikaisemmin stadikkaa. Sinivalkoisuus alkaa nousta pintaan.

Tilkan jälkeen pudottauduin meren rantaan ja viimein lähdin kävelemään jäätä pitkin kohti keskustaa. Helsingin kaupungin Meilahden taidemuseon kohdalla huomasin ihmisiä lumitöissä museorakennuksen seinustalla. Tulkitsin että museosta tehdään Wow-museota lumesta. Meilahden taidemuseo on muuten harvinaisen ruma rakennus ainakin mereltä päin katsoen.  Yllä olevassa kuvassa on kaikkien tuntema Tamminiemi. Urho Kekkosen viimeinen asumus. Edessä olevassa saunassa tehtiin paljon valtakuntaa koskevia päätöksiä.

Aikalailla rauhassa saa kuljeskella Suomen presidentin virka-asunnon rannassa. Ehkä minua katseltiin monitoreista ja siellä todettiin, että ei tuollainen pyylevä maalaismies voi mikään terroristi olla. Tai sitten sisällä vain juotiin kahvia. 

 Joku on jo kevään merkiksi vetänyt lipun veneen perään.

Päivän teemaan oli pakko katsoa myös taivaalle.

Tämä isänmaallinen marssi päättyi Kiasman eteen ja oli pakko ottaa kuva myös Marsalkasta. Tulee muuten aina kesä Purnussa mieleen kun näen tämän ratsastajapatsaan.

Kävin myös Musiikkitalossa ja sisällä näin jotain todella tuttua. Portaikon yläpuolella leijui Kirsi Kaulasen suuri veistos. Tunnistin sen samaksi kuin Kuvataideviikoilla oli vuonna 2003, mutta tämä versio oli ruostumattomasta teräksestä tehty. Mäntässä teos oli yhtä suuri, mutta materiaalina oli ohut vaneri. Etsin taiteilijan nimeä ympäriinsä varmistaakseni, mutta sitä ei löytynyt. Kysyin musiikkikaupan myyjältä ja hän sanoi, että Kirsi Kaulasen työhän se on. Minä vastasin, että sitähän minä kysyin.

Ps. Harjoitin myös tuota valokuvaamisen syntistä puolta. Olin Paparazzina. Kävelin Hietaniemen hautausmaalla meren puoleista käytävää. Kävelytiellä näin tutun hahmon jouksevan vastaan. Tein nopean päätöksen. Otan salaa kuvan. Kuka alla olevassa kuvassa juoksee? Arvauksia voi laitta kommentteihin.

Kuka se tässä juoksee?

Turistina Helsingissä 1.

Eilinen päivä menikin kokonaan tänne Helsinkiin siirtymiseen. Lapinlahdella käytiin anoppia morjestamassa ja maittavan aterian jälkeen tein normaalit: Menin kuuntelemaan naisten juttuja sohvalle selälleni ja nukahdin siihen. Anoppi on ollut virassaan jo yli kolmekymmentä vuotta ja on tottunut vävyn käytökseen. Olen ehdottamasti kuitenkin anoppini paras vävy. Kisaa helpottaa kyllä huomattavasti se, että olen myös ainoa.

Koirat jätettiin Orivedelle kaverille hoitoon. Hän on hoitanut näitä koiria ennenkin. Elisa ei oikein vielä tykännyt nimenvaihdosta valkoiselle koiralle. Sanoi nauraen, että ei aio pihalla Sotaa huudella. Loppumatka meni oikein mukavasti. Marketta nukkui ja minä ajelin haukotellen. Jotenkin tuntuu, että tänne Helsinkiin on pidempi matka kuin Kuusamosta Mänttään ja takaisin.

Illalla ajoimme tyttäremme Lauran luokse ja hän heitti meidät tänne residenssiimme. (veljeni ja hänen perheensä koti). Laura otti auton ja lähti ajelemaan ... rallia. Mitä rallia ne tytöt ajaa, kun pojat ajaa sitä tiettyä rallia? Laura myös lupasi lainata minulle kameraansa, jotta saan tuntumaa tulevaan kameraani (Nikon D7000). Aamulla soiteltiin tyttären kanssa ja hän lupasi tulla hakemaan minut ja tuoda kameran tullessaan. Kamera tulikin, mutta laturi oli jäänyt toisen tyttären kämpille Tampereella ja akku jo hälyytteli tyhjää. Se siitä kokeilusta sitten.

Heitin tyttären takaisin pesäänsä ja lähdin kuvailemaan ja katselemaan tätä kiinnostavaa turistikaupunkia. Aurinko paistoi ja koska täällä on lunta, niin valon määrä oli aivan uskomaton. Olin koko päivä vaikeuksissa valotusten kanssa. Koska en siis saanut sitä Nikonia, niin otin mukaan Canon Powershot SX20 IS kamerani. (anteeksi teiltä joita nämä ei kiinnosta pätkääkään, mutta kun jotenkin itsellenikin haluan muistuttaa, millä mikäkin kuva on otettu). Tähän blogiin on tulossa muutama kuva.

Katsomo ja velodromi

Ajelin Lauran kämpiltä kohti keskustaa. Ajoin puukäpylän kautta ja ihailin vanhoja puutaloja. En kuitenkaan kuvannut niitä. Yht´äkkiä muistin velodromin. Päätin kurvata sinne ja käydä katsomassa mitä sille kuuluu. Valkoinen rakennus. Valkoinen hanki. Sininen taivas. Jos joku lukijoista ei tiedä mikä on velodromi, niin esimerkiksi Wikipediasta löytyy tietoa kohdasta Helsingin velodromi. Tämä rakennelma on erittäin kiehtova ja sai minut myös innostumaan muista tuon ajan funktionalistisista rakennuksista, joita käyn ehkä tällä reissulla katselemassa.

Jatkoin matkaani kohti keskustaa ja ajoin puu-Vallilan läpi. Kauniita rakennuksia, mutta ei sen enempää. Liian kauniita tähän mielentilaan. Pyörittelin rattia ja ajattelin kuvata kaasusäiliön, joka myös on kiehtova. Risteykset eivät käyneet kohdalleen, joten jatkoin matkaa. Vasemmalla näkyi suuri voimalaitos suurine kivihiilikasoineen. Pysähdyin ja otin pari kuvaa. Mahtava teollisuuskolossi. Sitten näin sivuvalossa jotain todella komeaa. Aivan kuin Manhattan olisi tullut Helsinkiin. Ehkä Suomen rumin kerrostalokeskittymä. Merihaka. Nyt se vain näytti kauniin urbaanilta. Otin kuvia. Vasemmalla taustalla siintää Uspetskin katedraali.

Merihaka

Matka jatkui ja päätin pistäytyä Tervasaaressa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Katselin venelaitureita ja näin jo yhden innokkaan veneen. Se oli valmiiksi laiturissa. Miksi se oli sinne jäänyt? Onko omistaja vain unohtanut sen? Onko hän vaikka sairastunut? Kuollut? Vene näyttää oikein hyvältä ja perässä oli ehkä 20-40 hevosvoimainen Yamaha. Tällainen paketti maksaa yli 10 000 euroa. En nähnyt veneen merkkiä, mutta jospa se on yhtä vahva kuin Mänttäläisen kaverini vene ja moottori. Kaverin vene on venäläinen ja moottori amerikkalaisen. Yhdessä ovat liennyttäneet talvia jäissä jo kahdeksan vuotta. Joka kevät on kuulemma kone lähtenyt käyntiin vaivattomasti. Toisaalta kun kohta jäät lähtee, niin tämä syksyn viimeinen vene on  kuitenkin kevään ensimmäinen.

Kyllä se kesä vielä tulee

Olemme kuvausopiskeluissa kuvanneet kaiken muun lisäksi myös todella paljon toisiamme. Siis kuvaavia kuvaajia. Jotenkin refleksit ovat herkkinä. Kun kävelin Tervasaaren siltaa, niin näin jäällä jotain liikettä. Vaistomaisesti käänsin kameran ja zoomasin ja painoin nappia. Etsimestä en edes oikein nähnyt mitä siellä kuvattiin. Hahmot irtautuivat hienosti valkoisesta jäästä. Vasta täällä kämpillä näin mitä siellä kuvattiin. Tästä näette tekin.

Ensimmäinen päivän jälkeen:

Kiitämme:

auringon valoa
kauniita rekennuksia
mukavaa residenssiä

Moitimme:

syrjäistä sijaintia (Helsingin)
epäluotettavaa kameran vuokraajaa

Suurehko pienkaupunki.

Viime viikolla täällä oli vipinää. Neljä aikuista, kolme lasta ja kolme koiraa. Oli kyllä todella mukavaa, sillä omat lapset ovat jo maailmalla ja aikuisia. Aivan kuin aikamatkalla olisi ollut. Kysymyksiin sai vastailla vähän väliä. Piirustuksia sai katsella ja arvioida. Itse sai myös piirtää prinsessan linnoja ja autoja pienimmäisen ihmeteltäväksi. Ulkona olimme ja retkiä teimme. Moottorikelkassa ja reessä kulki koko sakki välillä. Vieraat olivat parina päivänä Rukalla ja minä kävin koulua normaalisti.

Bändikaverini Hannu tyttäriensä kanssa Pantherin selässä.

Viime viikolla avattiin Kuusamon kirjastossa meidän oppilastyönäyttely. Maanantaina tulostin omat kuvani, tiistaina laitoin ne pahveihin, keskiviikkona pidin vapaapäivän ja torstaina ripustettiin. Näyttelystä olen kirjoittanut blogin kuusamoprojectiin. www.kuusamoproject.com  Sosiaalinen erakko.

Koirien pyöriessä lapset kutsuivat niitä usein. Pienimmillä oli vaikeuksia lausua Fluffyn nimeä (lausutaan flafi) Heillä oli myös vaikeuksia muistaa sitä aina välillä. Muutenkin se nimi on kuulostanut sellaiselta, joka ei kuulu joukkoon. Päätin vaihtaa koiran nimen. Nykyään koiramme ovat siis Wilma, Sota ja Rauha.
Lapset muistivat nimen heti ja olikin mukavaa kun lapset huusivat Venäjän rajalla. Sota... Soootaaaaaa.
Välillä Sota ja Rauha tappelevat. Joskus Sota menee ulos ja Rauha tulee sisälle. Sota on hyvä napakka koiran nimi. Se myös on jo alkanut muuttua erisnimeksi ja siitä häviää sen Sotaisa alkuperä.

Helsinki nimettiin maailman toiseksi kiinnostavimmaksi matkailukohteeksi loppuvuonna. En muista kuka nimesi ja mitkä olivat perusteet, mutta lähden sinne lomailemaan viikoksi. En myöskään muista mikä oli  kiinnostavin, mutta tällä opiskelijabudjetilla ei sinne kuitenkaan ole mahdollisuutta matkustaa. Onhan silti etuoikeus, että kaikista maailman matkailukohteista minulla on mahdollisuus matkustaa tähän toiseksi kiinnostavimpaan. Olen myös asunut Helsingissä 80-luvulla neljä vuotta. Tulevalla matkalla on yritys katsoa Helsinkiä nimenomaan turistinäkökulmasta. Otan koneen mukaan ja pyrin kirjoittamaan matkakertomusta tästä eksoottisesta, syrjäisestä pienestä suurkaupungista. Olisiko kuitenkin suurehko pienkaupunki parempi ilmaisu?

Riisin valloitus suksilla

Sukulaiset lähtivät lauantaiaamuna. Eilen pyhäpäivän kunniaksi lähdettiin hiukan ajelemaan Pohjois-Kuusamoon ja tarkoitus oli myös hiihtää Korpihillasta Riisitunturille ja takaisin (14 km)
Oli kaunis aurinkoisen utuinen päivä. Pakkasta vähän yli kymmenen astetta. Autolla ajaminen oli jo nautinto ja välillä laiskuus hiipi ajatuksiin ja suunnittelin hiihtämisen sijasta ruokailua jossakin Rukan lukuisista ravintoloista.

Päätimme kuitenkin käydä Korpihillassa kahvilla ja sitten hiihtää ainakin jonkin matkaa kohti Riisitunturin majaa. Edellisellä viikolla Marketta oli vieraiden kanssa tehnyt samaa reissua. Voitelemattomat aina luistavat ja pitävät Nanogripit eivät kuitenkaan toimineet kymmenen asteen pakkasella. Hän joutui keskeyttämään, koska sukset luistivat takaperin paremmin kuin etuperin. Oli siis aika uuden yrityksen. Marketta otti toiset sukset ja veti niiden keskelle kunnolla pitovoiteita. Minullakin oli toiset sukset, mutta valitsin silti Nanogripit.

Parempi suksivalinta Marketalla

Lähdössä sukset tuntuivat pitävän jotenkin, mutta pian huomasin että jään Marketalle kuin tikku p....n. Voimat alkoivat huveta, mutta jatkoin matkaa kuitenkin hartiapankista voimaa hakien. Jossain vaiheessa oli pakko ottaa pipo päästä kun pannu alkoi keittää. Marketta pysähtyi välillä odottelemaan ja noin kolmen kilometrin kohdalla sanoin, että mene vaan. Minä hiihtelen hitaasti ja pysähdyn välillä luontoon seisoskelemaan. Minä siis luovutin. Fyysinen väsymys oli kova, mutta mieli oli hyvä. Marketta hidasti tahtia ja siinä jutellessa menimme koko ajan ylöspäin. Kun matkaa ylös oli enää kaksi kilometriä, niin peruin keskeytykseni. Katselimme kauniita tykkypuita ja alhaalla näkyvää Kitkajärveä. Se on todella suuri järvi ja näyttää kauniilta ja kiehtovalta. Tähän järveen siis tuon Martan ensi kesänä.

Saavuimme majalle ja otimme siellä hörpyn vettä. Pistäydyimme myös majassa, jossa makasi englantia puhuva nuorimies. Hän oli tullut lumikengillä tunturiin.  Takaisin olikin helpompi tulla pääasiassa alamäkeä. Autolle tullessa olin todella väsynyt mutta onnellinen. Hyvä reissu ja tänne palaamme vielä keväämmällä ja leudommalla kelillä. Nanogripit ovat parhaimmillaan muutaman pakkasasteen kelillä ja jopa plussalla pitävät ja luistavat uskomattoman hyvin.

Kuvat on otettu puhelimen kameralla. Tätä valotin tarkoituksella yli.