Tänään ystäväni laittoi facebookiin, että on saanut uuden kukon ja uusia kanoja. Siitä sain ahaa-elämyksen, että minä haluan erakkotilalle myös kanoja. Tuoreita munia päivittäin. Kätevää. Illalla ajelin tämän ystäväni luokse tutustumaan kananviljelyyn.. siis varmastikin kanan kasvatus on oikea termi. Ihastuin heti kun näin kauniita ruskeita kanoja. Siinä ne väljässä tarhassa käppäilivät ja nokkivat maasta siihen heiteltyä ruokaa. Yksi kana söi ruokinta-automaatista innolla. Kaikin puolin kanat näyttivät onnellisiltä. Minulle tuli myös onnellinen olo ja ajatus omista kanoista vahvistui näiden touhuja katsellessa. Keskustelimme muninnasta ja oikeanlaisista lepo- ja munintapaikoista. Mahdollisuudesta antaa kanojen olla pihapiirissä aivan vapaastikin. Kaveri sanoi, että hänellä on jossain kananhoitokirjakin, jonka hän voisi lainata. Hyvästelin ja lähdin ajamaan kotia kohti. Kohta tuli tekstiviesti, että kirja oli löytynyt ja hän toimittaa sen minulle. Alan siis opiskelemaan kanankasvatusta.
Se uusi kukko muuten ujosteli ja näin hänestä vain vilauksen. Tai sitten hänellä oli pää sekaisin kun yhtä-äkkiä ympärillä on 15 kanaa ja hän on ainoana kukkona tunkiolla.. ei kun tarhassa.
Laitoin veljelleni tekstiviestin, että olen päättänyt ottaa kanoja. Sieltä tuli heti viesti, että hyvä idea. Pohdimme tarhan paikkaa ja mahdollista suojautumista kanahaukkoja vastaan. Siellä pohjoisessa pitänee myös mietiskellä susien, ilvesten ja karhujen kiinnostusta kanojen perään. Eläintarha siis kasvaa villieläimistä kasvatettaviin kotieläimiin. Pitäisköhän ottaa vielä jossain vaiheessa lehmä? Toisaalta voisin palata siihen, mitä olen opiskellutkin aikoinaan. Maitotaloutta.
Ystävälläni on ollut näitä kanoja jo useita vuosia aina kesäisin. Talven ne viettävät hänen ystävänsä navetassa. Kysyin myös, että syövätkö he koskaan näitä kanoja. Eivät syö. Ei kuulemma raaski. Kotieläimiä ja kavereita kun ovat. Kuinkahan on minun laitani. Toisaalta kyllä, mutta ymmärrän myös tuon toisen kannan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti