Kannoin tuoleja tänään alkavaa konserttia varten. Venäjältä tulee ryhmä, jossa on 13 soittajaa. Samalla ryhmällä on myös äitienpäiväkonsertti samassa kaupungissa huomenna. Jännittää, että tuleeko ihmisiä. Itseasiassa aina kun näitä tilaisuuksia järjestää, niin jännittää. Joskus jännittää myös se, että ihmisiä tulee liikaa ja kaikki halukkaat ei mahdu sisään ja kahvilassa ei riitä tarjoamiset.
Vaikka olen kirjoittanut tätä blogia ikään kuin salaisesti tai anonyymisti, niin käsittääkseni kaikki lukijat tietävät kuka olen. Tästä eteenpäin sitten kirjoittelenkin hiukan tarkemmin ja saatan jo mainita nimeltäkin joitakin henkilöitä.
Olen siis järjestänyt taidenäyttelyitä, konsertteja ja teatteria ym. kulttuuritapahtumia yli 20 vuotta. Taidenäyttelyissä olen ollut sekä kuraattorina, että tuottajana. Pääasiassa kuitenkin sillä tuotantopuolella. Olen siis paininut talouden, tekniikan, rakennustekniikan ja taas sen talouden kanssa, joka näissä kulttuurijutuissa on aina se eniten stressiä aiheuttava tekijä. Ei ole mikään ongelma järjestää vaikkapa Miina Äkkijyrkän kaikkia autoista tehtyjä lehmiä tänne kaupungiin, jos on rahaa. Kaikki muu on vain sopimista ja miettimistä ja riskien ottamista. Organisointia.
Palkkaahan tällä puolella ei saa kuin puoli satunnaisesti, mutta silti asioita tehdään jostain syystä. Joku motiivi on varmasti olemassa? Tähän mennessä olen aina nauttinut suunnattomasti kun näyttely alkaa valmistumaan. Se hetki on edelleen voimanantaja viime hetken tai viimeisten viikkojen rutistukseen. Samoin konserteissa, oli ne sitten rock-, jazz- tai klassisen musiikin keikkoja, niin ensi tahtien soidessa on palkkapäivän aika.
Vuosien varrella olen tavannut satoja taiteilijoita kulttuurin eri aloilta. Kuvataiteilijoiden kanssa luonnollisesti olen toiminut eniten. Uusia taiteilijoita on tullut joka vuosi ja joidenkin kanssa törmäillään useammankin näyttelyn yhteydessä. Tulevan näyttelyn taiteilijatapaamiset ovat aina myös positiivinen kohtaaminen ja antaa uskoa tulevaan näyttelyyn. Antaa myös voimia järjestelytehtäviin.
Mutta kun on tehnyt näitä yli kaksikymmentä vuotta, niin siihen ensitahtiin tai näyttelyn avajaisiin on koko ajan pidempi matka. Uuvuttavampi matka. Ja mikä pahinta, niin ennen ensitahtia miettii jo konsertin jälkeistä roudaamista ja siivoamista. Ennen avajaisia miettii jo näyttelyn purkamista ja takaisin kuljettamista. Silloin on ehkä jo aika siirtyä syrjään. Urheilijoillakin on aikansa ja uransa. On lyhyt matka urheilusankarista kehäraakiksi.
Kuten edellä kirjoitin, niin nautin edelleen näyttelyn valmistumisesta ja konsertin alusta. Näin aion tehdä vielä tämän kesän. Minun vastuullani on yksi näyttely ja kolme konserttia. Ne hoidan kunnialla ja nautiskellen ja sitten teen jotain aivan muuta. Mitä se sitten on, kai selvinnee helpohkosti noista aikaisemmista kirjoituksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti