Tänään heräsin kuudelta halvaantuneena. Nukkuessa niska jäykistyy, niin että päätä nostamalla tahdonvoimalla ei pääse ylös. Kierähdin sängystä ja aloin venyttelemään niskaa kuntoon. Niska notkistuikin mukavasti ja köllähdin takaisin. Sanoin vaimolle, että nyt jos ei uni tule, niin lähden kirjoittamaan jutun näyttelykirjaan. Näin sanottuani käynnistin ajatustyön ja nousin sängystä minuutin kuluttua, puin päälle ja kävelin työmaalle ja kirjoitin jutun. Se kävi tällä kertaa helposti. Muistaakseni aikaisemmin kirjoitin, että kirjoitan sen ruohonleikkuun jälkeen, mutta en siis kirjoittanut.
Eilen kävin luottofysioterapeutillani( OMT). Hän teki tarkat tutkimukset ja tilanne ei ole niin paha kuin miltä se on tuntunut joitakin päiviä. Hän venytti hiukan kaulaani ja olo olikin illalla lähes terve. Aamujäykkyyttä siis oli, mutta nyt tässä tunnin valvottuani ei tunnu enää ollenkaan pahalta. Pelkäsin jo, että Jukolan viesti jää väliin, mutta nyt olen luottavainen.
Näyttely on lähes valmis. Ulkotyö on tuossa pihalla kesken, mutta sisätilat ovat hyvässä mallissa. Jotenkin on mennyt hirveän stressittömästi tämä rakentamisvaihe. On suorastaan ollut mukavaa puuhailla täällä kaikenlaista rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Kipeä käsikään ei ole muuta kuin koskenut. Siis sekään ei ole stressannut, mutta kipua antanut sitäkin enemmän. Taiteilijat ovat mukavia ja tänään alkaa vielä helleaaltokin. Mikäpäs tässä on koko kesä olla kun näyttely on todella hyvä ja kiinnostava kokonaisuus.
Menisköhän vielä nukkumaan vai nauttisiko kesäaamun rauhasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti