Isä, olen täällä maailman toisella puolen.

Jossakin aikaisemmissa teksteissä laitoin kiintopisteeksi Juhannuksen. Siihen mennessä on näyttelyt tehty ja avattu, Jukolat juostu ja koira haettu. Pari päivää Jussin jälkeen olo onkin tyhjä. Nuorempi tytär lähti vielä neljän viikon kielikurssille Los Angelesiin. Kävin eilen saattamassa hänet Helsinki-Vantaan kentälle ja sinne pieni tyttömme hävisi turvatarkastuksen taakse. Kun olin itse pieni, niin koko suvulla aina mentiin matkalaisia saattamaan ja vastaanottamaan. Silloin vielä katsoimme kuinka lentokone nousi ilmaan ja siinä sitten vielä viimeiset kyynelet tirautettiin. Nyt sinne  samalle kiitotielle ei näy. Vastaanotettaessakin katsotaan vain sitä suurta taulua ja siitä sitten nähdään koneen jo laskeutuneen.

Toki ihmiset matkustavat nyt paljon enemmän ja siinä enää mitään kovin  ihmeellistä ole, mutta siltikin. Vanhassa oli lähtemisen ja tulemisen tunne. Nyt vain tyhjä tunne.
Kuin vanhoja hyviä aikoja muistellen veljeni tuli perheensä kanssa tytärtämme saattamaan. Hän myös muisteli, että olimme Elli-tätiä saattamassa Ameriikan matkalle kun olin aivan pieni. Muistien kätköistä kaivoin sen esille. Se oli jotain 60- 70- lukujen taitetta. Siskoa saatettiin myös Ameriikkaan ja veljeä Tukholmaan.

Tänäään kävimme viemässä yhden maalauksen Ähtäriin. Kävimme vaimoni kanssa syömässä paikallisella ABC:llä. Olimme kyllä päättäneet jo keväällä, että nyt suosimme pieniä yksityisiä kahviloita, mutta kun se ABC vaan tupsahti juuri kun nälkä yllätti reissulaiset. Istuimme vastakkain syömässä. Vaimoni kertoi kuinka hän ei olisi kestänyt tyttären saattamista, vaan olisi saanut hysteerisen itkukohtauksen. Samalla näin sanoen häneltä alkoi kyynelet valua silmistä. Hymyilin vienosti hänelle ja samalla tunsin kuinka kyynelkanavat alkoivat tulvia. Sanoin puoliääneen, että täällä me taas itkemme. Vastaava tilanne oli pari vuotta sitten kun aterioimme yhdessä itkien. Sanoin vielä välittämättä ihmisen katseista, että varmaan luulevat, että tarjolla on niin tulista ruokaa, että yksi pariskunta syö vedet silmissä.

Eilen  illalla oli jännittävät paikat kun ajatuksissa näin tyttären Chicagon suurella lentokentällä etsimässä oikeaa terminaalia. Kenttä on suuri ja terminaaleja ja portteja paljon. Helpotus oli suuri kun puolen yön aikaan tuli tekstiviesti. "CHICAGO! Matka meni nopeasti ja vaihto ehkä liiankin helposti. Löysin lähtöportin jo! Mua huolestuttaa tää helppous, ehkä en saa tavaroitani tai jotain sit? Ekat keltaiset taxit bongattu ja mäkkärissä käyty. On Kivaa". Kyllä helpotti ja hymyssä suin menin nukkumaan. Aamulla tuli vielä viesti, että hän on perillä Losissa ja perheen parissa. Perhe vaikuttaa mukavalta ja puhuvat paljon ja nopeasti.

Pujottelin juuri telkkarikanavilla ja sieltä tuli Haloo Helsingin kesäbiisi. " Isä, olen täällä maailman toisella puolen.. bap pa da du daa pappa da du da dam daa ... Äiti, älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen." bap pa da du daa pappa da du da dam daa ......... Niinpä.. Osui ja upposi.