Tänään tein rästiin jääneitä pöytäkirjoja kuukausi sitten pidetystä kokouksesta. Laadin myös esityslistoja ja kokouskutsuja tulevia tapaamisia varten. Tosi mukavasti häviää näyttelyn avauksen jälkeinen hype tällaisiin työtehtäviin. Paperinmakuisia paperitöitä.
Sain aamupäivällä kutakuinkin paperit kuntoon ja eteenpäin. Tulin kotia syömään ja pitämään hiukan taukoa. En kerennyt vielä lounasmenua miettiä, kun puhelin soi. En muista olenko aiemmin tällä forumilla kertonut, että omistan yhdestä ravihevosesta 2%? Hevosen kasvattaja ja ohjastaja soitti ja kysyi lähtisinkö mukaan raveihin Tampereelle. Hevonen on kyydissä ja ravit illalla. Kaiken byrokratiamäärän jälkeen ajatus tallirenkinä olemisesta tuntui hyvälle. Kysyin missä hän on tulossa ja hän kertoi olevansa Jyväskylän tällä puolella.
Sovimme treffit eräälle huoltoasemalle Orivedelle. Samalla kun laitoin luurin kiinni, muistin, että olin sopinut erään jutun töissä iltapäivälle . Soitin vaimolleni, että voisiko hän hoitaa asian puolestani. Hän oli niin mukava ja ymmärtäväinen että suostui. Kerrankos sitä mies pääsee oman hevosen kanssa raveihin. En siis ole koskaan nähnyt tämän hevosen juoksevan kilpaa. Itseasiassa olen nähnyt hevosen viimeksi pari vuotta sitten, kun hän vasta opetteli valjaisiin.
Ajoin Orivedella ja otin mukaani vain kumisaappaat. Arvelin tallirengin tarvitsevan sellaisia. Tulin huoltoasemalle ja soitin kaverille. Hän oli vain muutaman kilometrin päässä. Odottelin pihalla kun hän saapui. Menimme sisälle kahville ja siellä vaihdoimme vähän kuulumisia. Kyselin kaikenlaista hevosista ja raveista ja valmentamisesta ja jalostamisesta. Hirveä tarve tietää kaikenlaista hevosista. Olen oikeastaan aina pelännyt näitä isoja otuksia. Tämän saman kaverin kotona väistelin sujuvasti lehmiä nuoruudessa. Pelokkaan kunnioittaen seurailin maatalon töitä.
Hyppäsimme hevosenkuljetusautoon ja lähdimme kohti Teivoa. Kuljetusautossa oli myös kaksi mullikkaa. Siis kaksi ylämaankarja sonnimullikkaa! Tarkoituksena oli viedä hevonen raviradalle ja sitten käydä heittämässä mullikat laiduntamaan jonnekin lähiseudulle. Tunsin jotenkin oloni karjapaimeneksi.
Pääsimme raviradalle ja kun löysimme vierastallin, niin alkoi hevosen siirto karsinaan. Kuten kerroin, niin jotenkin olen pelännyt näitä hevosia ja muita isoja otuksia. Kuitenkin tämä kaveri kohteli minua niin kuin tallirenkiä kohdellaan. Siispä menin autoon hevosen etupäästä ja sain ohjeen ohjastaa hevosen takaperin pois autosta. Hevonenhan on siis hyvinkin tuttu kahden vuoden takaa (ei ole) ,mutta jotenkin sain kontaktin hevoseen ja hän peruutteli aivan mallikkaasti ulos ja minä pidin kiinni narusta. Kohta sitten olinkin raviradan tallialueella ja kävelin talutellen hevosta, samalla kun kasvattajaystäväni teki jotain muita valmistelevia tehtäviä. Mielessäni pyöri ajatus, että mitenkähän minä nyt taas tällaiseen tilanteeseen olen joutunut. Erittäin epätodellinen ole, mutta samalla ylpeys siitä, että tässä sitä vaan hevosta viedään kuin pässiä narussa. Jotenkin sain sitten viimein ohjailtua hevosen hänen vieraskarsinaansa. Vähän lopussa meinasi usko loppua sekä minulta, että hevoselta, mutta lopputulema oli onnellinen ja hevonen karsinassa.
Kun saimme hevosen pilttuuseen, niin lähdimme viemään nautoja maaseudulle. Tämän osan kirjoitan huomenna, sekä sen kuinka raveissa sitten kävikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti