Neljän aikaan heräsin kun makuuhuoneessa pörräsi joku lentävä otus kuin taisteluhelikopteri Vietnamissa. Pörriäinen veti aina pari kierrosta huonetta ympäri ja hävisi jonnekin. Tämä toistui puolen tunnin välein, kunnes viimein kuudelta päätin nousta ylös aurinkoiseen aamuun. Viimeinen näköhavainto häiriköstä oli, kun hän rauhallisesti hiipi ylösalaisin olevan avoimen kirjan sivujen väliin. Hyvää yötä unenpilaaja.
Näyttelyn pitäisi valmistua aikataulun mukaan sunnuntaina. Nyt on perjantaiaamu, enkä näe mitään estettä etteikö näin myös tapahtuisi. Pihalla oleva monumentaaliteos varmaan saa lopullisen muotonsa vasta myöhemmin, mutta muilta osin olen toiveikas.
Kädessäni oleva vaiva ei ota parantuakseen. Välillä se tuntuu melko hyvältä, mutta toisena hetkenä ja varsinkin näin aamulla olo on kuin Notre Damen kellonsoittajalla. Meinaa vetää hartioita kyyryyn. Vika on paikallistettu kaularankaan ja näyttääkin että siellä on hermot pahasti nalkissa. Eli hermot menee näin näyttelyä rakentaessa.
Nyt olisi hyvä aamu kirjoittaa teksti tulevaan näyttelykirjaan. Mutta minä vain kirjoittelen täällä kaularangasta ja nalkissa olevista hermoista. Mehiläisestä olen jo kirjoittanutkin, mutta kukista en vielä sanaakaan. Osaakohan juhannusruusut taas ajoittaa kukintansa juhannusaattoon? Tulppaanit lakastuu ennen avajaisia. Taidan kuitenkin lähteä leikkaamaan nurmikkoa. Usein olen tekstejä miettinyt ruohoa leikatessa. Joskus on jopa ollut pakko lopettaa niittäminen ja rientää kirjoituskoneen ääreen. Jospa tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti