Pajunkissa kokee valaistumisen.

Aina laiturilla istuskellessani otin myös kuvia pajunkissasta, joka näytti hyvin inhimilliseltä. Tai oikeastaan ehkä eläimelliseltä. Jotenkin ajattelin sitä koko ajan elävänä olentona.

Erilaisissa valoissa pajunkissa näytti aina vain kurkkivan oksan takaa samaa maisemaa kuin minä itsekin.

Aurinko jo viimeisillä säteillään värjää maailman buddhalaisen oranssiksi, mutta pajunkissa vain jaksaa meditoida järvimaisemassa.

Meditointikaverin palatessa muutaman päivän matkalta pajunkissa on valaistunut.

Vene, euroviisut ja hevosia

Perjantain ja lauantain välisenä yönä tulin Mänttään. Marketta jäi Lapinlahdelle äitinsä luokse. Tarkoituksenani oli käydä katsomassa Marttaa Hattulan telakalla. Selvennyksenä vielä, että on kaksi Marttaa. Joskus sanon Markettaa Martaksi. Veneeni, jota myös uhossa joskus laivaksi kutsun on myös vaimoni lempinimen mukaan kastettu Martaksi. Lukija joutuu aina pohtimaan asiayhteydestä kummasta on kyse. "Heitin Martan veteen." voi tietenkin tarkoittaa kumpaa hyvänstä.

Lauantaina otin molemmat vanhempani Mäntästä kyytiin kesäretkelle Hattulaan. Kävimme Sonjan luona Tampereella kahvilla ja samalla hän lähti mukaan telakalle. Tämä veneveistömö sijaitsee todella keskellä maalaismaisemia ja mielestäni yhtenä erikoisuutena on, että se ei ole veden äärellä ollenkaan. Toisaalta eihän veneenveistämiseen järveä tarvita. Veneenveistäjä Ensio Karonen on jo kolmannen polven veistäjä. Isoisä on jo karjalassa veistellyt paatteja.

Martta olikin jo sillälailla hyvässä mallissa, että uusi hytti oli paikoillaan. Vielä jonkin verran osia ja Ensio pääsee pintakäsittelytöihin. Ensin vaneriin imetetään jotain pohja-ainetta niin paljon kuin imee ja sitten lakkakerrokset päälle. Hytistä tulee saman värinen kuin kuvassa näkyvä kannen pinta, joka on jo  käsitelty aivan viimeistä silausta vaille.

Samassa yhteydessä koneelle tehdään huolto ja kaikki sähköjohdot uusitaan. Ension pojat auttavat tässä tehtävässä. Juhannuksen seutuun käydään koeajamassa jossakin lähijärvessä ja sitte vene kuljetetaan Kuusamoon.

Sonja vei isovanhempansa takaisin Mänttään ja minä jäin Sonjan kämpille huilailemaan. Kävin myös Jopolla Tampereen keskustassa. Nautiskelin kesäisestä kaupungista ja sen hulinasta. Näin erakkona kiinnitin huomiota muun muassa nuorisojoukkoon, joka huusi koko ajan jotain He he he he huutoa. Mikäs bändi se laulussaan kertoi, että: "Anna määkin huudan. Määkin olen kännissä." Osuvasti sanottu.

Lauantai-iltana pidettiin Sonjan kanssa euroviisustudiota ja äänestettiin peukku ylös tai peukku alas kaikkia biisejä. Vain muutamaa poikkeusta (ehkä 4-5) lukuunottamatta, kun avasimme silmämme, niin peukut osoittivat samaan suuntaan. Voittaja Ruotsille molemmilla oli peukut ylhäällä.

Ihmiset odottavat vanhoja autoja kuin kanat orrella

Sunnuntaina kävimme munkkikahvilla Pyynikin näkötornilla. Sonja sanoi, että nämä ovat maailman parhaita munkkeja. Todella hyviä munkit olivatkin. Mietin myös ääneen, että kuinkahan monessa paikassa Suomessa on maailman parhaita munkkeja? Sotkun munkit ovat maailman parhaita ja ja ja...

Pyynikillä oli todella paljon ihmisiä koska aurinko paistoi. Siellä oli myös joku historiallisten autojen ajo. Siinä ulkona istuskellessa näimme, kun joku tyttö lähti liikkeelle 650 kuutioisella Kawasakilla. Lähes nollavauhdissa hän kaatui asfaltille. Pää kopsahti pamahtaen asfalttiin, mutta onneksi oli kypärä. Ilman kypärää olisi varmasti kallo haljennut. Vauhti oli oikeasti varmasti 1 kilometri tunnissa. Tyttö keräili vähän aikaa ja sitten lähti valuttelemaan hitaasti alaspäin. Liian pieni tyttö ja liian iso moottoripyörä sanoisin minä. Hitaasti ajaminen onkin paljon vaikeampaa kuin nopeasti, niin kuin me pyöräilijät tiedämme.

Lapsuuden kaverini Huttusen Timo pitää vaimonsa kanssa Tampereen ratsastuskeskusta. Timo on muutaman kerran pyytänyt käymään. Soitin Timolle ja hän toivotteli tervetulleeksi. Menimme talleille, jossa he hoitavat noin 50 hevosta.Timo esitteli paikkoja ja tallien tekniikkaa. Tutustuimme muun muassa laitokseen, jossa hevosen lannasta tehdään lämpöenergiaa. Toiseen päähän kipataa lantaa ja toisesta päästä sama lanta tulee viikon päästä multana ulos ja se on luovuttanut matkalla lämpöenergiaa, jolla tallirakennus ja Timon asunto lämpiävät. Nerokas keksintö.

Käynnissä oli esteratsastuskilpailut ja harjoituksen vuoksi otin noin sata kuvaa. Tässä muutama. Ratsastuskilpailun kuvaaminen on aika kiehtovaa. Hevonen on erittäin kuvauksellinen eläin.

Osoitteesta löytyy lisätietoja www.horseforte.fi tallin toiminnasta.

Timo ratsastuskentan laidalla. Timo asui lapsuudessani muutaman sadan metrin päässä ja olemme tunteneet niin kauan kuin ihmiset voivat toisensa tuntea.

Hups. Joskus voi käydä näinkin.

Läheltä piti ilmatilassa

Tänään sahailin vähän puita, joita Marketta sitten halkoi. Pesin myös pari mattoa. Alan siis toipua flunssasta pikkuhiljaa. Loivia liikeitä kun tekee, niin hyvin menee. Aivan samahan se on muutenkin elämässä. Liikaa ei pidä riuhtoa. Vai?

Tämän miniahkeroinnin jälkeen siirryin laiturille lempiharrasteeni pariin. Istuin ja katselin järvelle kamera sylissä. Jonkin aikaa istuskeltuani kuulin kuinka lokit alkoivat päästellä hälyytysääniä. Tarkentelin katsettani ja näinkin lokeista noin kilometrin päässä merikotkan liitelevän ja keräävän korkeutta. Seurailin ja kuvailin kotkaa, joka näkyi etsimessä pienenä pisteenä. Näissä tilanteissa toivoisin, että omistaisin pidemmän putken. 200 millinen riittää sellaisille haulikkoetäisyyksille, eli linnun pitää olla siinä 25-50 metrin etäisyydellä. Silti saa tietokoneella vielä leikellä liikoja reunoja pois, mutta toisaalta aina voi tähdätä keskelle ja sommitella sitten kotona koneella istuskellessa. (kotka lenteli minusta 150- 250 metrin etäisyydellä)

Seurailin kymmeniä minuuttejakotkaa. Siinä tihrustellessa pikkuhiljaa silmä väsyy ja lepuutin välillä katsettani järven aalloilla. Kun palasin katselemaan lintua, niin se oli hävinnyt. Haarukoin katseellani sinitaivasta useita minuutteja, kunnes käänsin pääni takaviistoon. En meinannut penkillä pysyä.

Yläpuolella liiteli kolme kotkaa. Yritin saada niitä samanaikaisesti kuvaan, mutta se oli liian haastavaa. Tähtäilin kuitenkin kahta lintua ja kun ne olivat lähellä painoin sarjatulella. Kuten kuvista näette, niin pitkä putki olisi mukava lisä tälläisiin tilanteisiin. Nämä kuvat ovat siis leikattu suunnilleen postimerkin kokoiseksi A4 kokoisesta kuvasta. Siksi laatu on mitä on, mutta ikuistin kuitenkin mielenkiintoisen leikin ja melkein lento-onnettomuuden.

Onko toinen näistä kotkista maakotka? Tuo oikeanpuolimmainen.

Prinsessa Madeleinelle mielekästä tekemistä.

Ruotsin tuleva kuningatar Estelle on nyt saanut nimensä pitkissä seremonioissa. Hän sai myös Ruotsin korkeimman kunniamerkin ilmeisesti tulevista ansioista? Barak Obama sai myös Nobelin rauhanpalkinnon tulevista rauhantöistään jo etukäteen heti kohta presidentiksi valintansa jälkeen.

Kuningashuoneet ovat mielenkiintoinen jäänne historiasta. Mikäs siinä jos on varakas maa ja haluaa tälläistä instituutiota ylläpitää. Minun puolestani lempiprinsessani Madeleine voitaisiin nimittää Suomen omaksi herttuattareksi. Me suomalaiset kun niin kovasti pidämme näistä kuninkaallisista menoista.

Yhtä asiaa olen täällä kannolla istuessani usein miettinyt. Madeleinehan on sen kuningatar Silvian perustaman hyväntekeväisyysjärjestön työntekijä. Tämä järjestö auttaa lapsia Yhdysvalloissa New Yorkissa. Mitenkähän se Silvia on aikoinaan päätynyt perustaa järjestön juuri tänne maailman rikkaimpaan maahan? Olisi nimittäin niitä hoidettavia lapsia tässä paljon lähempänäkin. Vaikka joissakin entisen itäblogin kaupungeissa. Toki aivan kaikki uuden muotivirtaukset eivät ensimmäisenä näissä kaupungeissa liiku.

Tämänkaltainen  hyväntekeväisyys on vähän sama asia, jos minä ilmoittaisin Nalle Wahlroosille, että voinko tulla auttamaan kevättöissä kartanon pellolla.

Olisi siis jotenkin mukavampaa, jos Silvia lopettaisi säätiön siellä ja lahjoittaisi varat vaikka jollekin paikalliselle lastensuojelujärjestöllä ja Madeleinelle hommia löytyisi täältä Suomesta herttuattaren edustustehtävistä. Madde ja Jenni voisivat vaikka käydä aina välillä bailaamassa Helsingin yössä, niin seiska ja iltapäivälehdet voisivat repia mukavia otsikoita.

Sammakkoprinssi odotta Prinsessa Madeleinea

Näin merikotkan

Varmaan blogin lukijoita jo kyllästyttää nämä elukoitten kuvat. Viime päivinä ei ole kirjoituttanut ollenkaan ja siksipä olen istunut kameran kanssa milloin missäkin. En pidä itseäni ollenkaan luontokuvaajana. En rakentele koppeja metsiin, enkä haaskojakaan tee. Istahdan normaalille istumapaikalle kamera sylissä. Tänään istuin reilun tunnin iltapäivällä laiturilla ja mm. tälläiset otukset tarttuivat kameran kennolle. Kaikki on kuvattu normaalilta laiturilta muovisella puutarhatuolilla istuen. Mieluiten kuvaisin ihmisiä, mutta eihän täällä metsässä ihmisiä ole. Vaimoakaan ei koko ajan voi kuvata.

Merikotka

Piisami

Sinakko lähtee

Kuikka

Mikähän lokki tämä on?

Ja jottei aivan pelkiksi eläinten kuvaamiseksi menisi, niin tässä on lopuksi kuva pajunkissoista.

Ajan tappamista sairaspäivänä

Olin pitkän viikonlopun eräkämpillä erakkona. Käytännössä sairastelin siellä itsekseni. On se ihmeellistä, että kun olin työmaailmassa en juuri koskaan ollut kipeänä. Täällä rennommalla meiningillä eläessäni tämä on jo toinen kunnon flunssa. Ehkä kiire ja stressi pitää flunssan loitolla.

Mökillä istuin yhtenä iltana nuotiolla ja kuinka ollakaan silmiini osui hiekassa makaava sammakko. Kamera oli käsillä ja pakkohan niin hyvin paikallaan pysyvää mallia oli kuvattava. Tässä omasta mielestäni paras osuma.

Sammakko maastopuvussa.

Yhtenä iltana saunaa lämmittäessä näin purossa uimassa jotain suurta. Onneksi terassin pöydällä oli kamerani pisimmän (200 mm) putken kanssa. Vaikka oli jo hämärää, niin otin muutaman heittolaukauksen. Tästä kuvasta ainakin erottaa, että purossa asustelee majava.  Se varmaan suunnittelee padon rakentamista johonkin kohti puroa.

Majava

Marketta ajoi eilen pyörällä 32 kilometriä ja tuli sairaan avuksi siivoamaan mökin ja ajamaan auton pois tänne lähemmäksi kirkonkylää. Auto menee tänään korjattavaksi, kun siitä on hajonnut nelivedonohjausyksikkö. Pikkusen ottaa pannuun, kun autot eivät nyt meinaa millään kestää täällä olemista. Marketta lähti kouluun ja vei auton pajalle. Jäin koirien kanssa sairastelemaan tänne järvimökille. Aurinko paistaa ja ajattelinkin, että samahan minun on istuskella laiturilla ja katsella elävää luontoa, kuin katsella televisiosta luonto-ohjelmaa. Näinkin kahden linnun parittelevan, sekä uivan piisamin. Aamulla laiturin vieressä oli myös kuikkapariskunta. Linnuista ja piisamista sain kuvankin, mutta laatu ei ole hyvä, joten en julkaise niitä. Riittäköön tuo suttuinen majavan kuva tätä suttulajia.

Tähän loppuun laitan muutaman telkkäkuvan, jotka nappasin puutarhatuolissa istuen ja sairastamisesta
nauttien karvahattu päässä.

Muodostelmalentoa

Eläimellistä menoa

Vaikka lunta on vielä maassa runsaasti, niin tälläinen kesän eläjä oli ottamassa aurinkoa laiturilla. Sota sen löysi, mutta ei sentään napannut suuhunsa. Haisteli vain ja antoi olla.

Sota. Tämä entinen karkulainen istuu nykyään vieressäni kun katselemme virtaavaa vettä. Koira on oppinut meditoimaan. Siis en edelleenkään pidä koiraa narussa muuta kuin aivan poikkeustapauksissa. Tällä lailla me vettä tuijottelemme.

Puuhailin tänään pieniä rakentelutöitä. Olin joen puolella ja kun tulin pihalle, niin oikein säikähdin. Sepelin päällä oli kuvassa näkyvä poronsarvi. Koirat eivät olleet reagoineet mihinkään. Oliko poro käynyt pudottamassa tämän sarven juurikin meidän pihalle. Mielikuvitukseni myös pohti ajatusta, josko tämä olisi joku paikallisten poromiesten viesti, että mene sinä etelän mies takaisin sinne kaupunkiin.

Porasin sarven tyvipäähän reijän ja löin naulan mökin nurkkaan. Siinä se sarvi nyt koristaa mökkiä.

Halkoja ja tulvaa ilmassa

Tulvivia vesiä äitienpäivänä

Aloitimme eilisen äitienpäivän vieton päivänsankarin toiveesta keräilemällä pihalta koirankakkia. Kolme koiraa x kaksi kakkaa x 200 päivää = 1200 koirankakkaa tontilla. Aloitan ja päätän tähän tämän jokakeväisen koirankakkakeskustelun.

Pihan siistimisen jälkeen lähdimme retkelle Kiutakönkäälle. Kiutaköngäs on väännös saamenkielestä ja se tarkoittaa tulvivaa jokea. Valitettavasti joki ei ollut vielä aivan tulvahuipussaan, mutta silti se on aina näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kovilla -38 asteen pakkasilla sain könkäällä istuskella ihan omassa  rauhassani, mutta nyt aurinkoisenä äitienpäivänä ihmisiä oli kymmenittäin liikenteessä. 

Päivänsankari Kiutakönkäällä

Illalla pakkasimme romppeet ja lähdimme eräkämpälle itärajan pintaan. Odotin myös tämän meidän puron jo vähän tulvehtivan. Kun käänsin autoa kärryn kanssa pihassa, niin Marketta huudahti vieressäni: "Kyllä nyt ainakin vettä riittää purossa." Joki tekee mökkimme kohdalla sellaisen kaksinkertaisen ässämutkan ja nyt joki oli vetänyt mutkat suoriksi ja se oli muuttunut voimakkaasti virtaavaksi lammeksi. Joen yli on kaksi siltaa ja toinen hipoo vettä ja toisen runkopuut ovat veden alla ja vain lankut enää pinnan yläpuolella. 

Tulvasillat

Metsissä on vielä lunta niin, että noin 70 % pinta-alasta on vielä lumen vallassa. Uskonkin, että tulvahuippu on vielä edessäpäin. Olen aina haaveillut olevani täällä Kuusamossa tässä vaiheessa kun vedet virtailevat voimalla. Ja kun tarkemmin miettii... niin.... Täällähän minä nyt saan ollakin. 

Karhunjäljillä

Karhu ja erakko

Viime yönä oli pakkasta. Illalla jo päätin, että aamulla lähden moottorikelkalla ajelemaan ja katsomaan, josko karhuista näkyisi merkkejä. Lähdin maastoon yhdeksän jälkeen ja oli tulossa lämmin aurinkoinen päivä. Lumi kantoi kelkkaa vielä erittäin hyvin ja näytti, että voin ajella missä hyvänsä. Ajoin kuitenkin varmanpäälle rajavartioiden moottorikelkkauraa pitkin pientä metsäosuutta lukuunottamatta.

Mies ja karhu

Kun tulin ns. etelätielle, niin kukas se olikaan käyttänyt samaa reittiä? Herra tai rouva karhu. Onneksi taskussani oli tulitikkurasia, jotta sain vähän mittakaavaa mukaan. Jäljen leveys oli 15 senttimetriä. Soitin vielä Mikolla ja laitoin havaintotiedon tekstiviestillä. Jossakin rekisterissä on kohta nämäkin jäljet. Sammutin moottorikelkan ja kävelin jälkien perässä. Karhu oli käynyt sammuttamassa janoa pienehkön puron varrella. En tiedä oliko se säikähtänyt jotakin, kun oli oikein loikalla hypännyt ojan penkalle vai oliko se vain keväistä riemuhyppelyä.

Kun ajelin takaisin päin, niin näin vielä ahmankin jäljet. Jos jotain, niin tänä keväänä olen oppinut erottamaan ahman ja karhun jäljet toisistaan. Tai ainakin nyt siltä tuntuu.

Ahman jälki

Suunnitelma

Koulu loppui perjantaina. Kevätjuhlassa laulettiin suvivirren ensimmäinen säkeistö ja jaettiin stipendit. Vaikka kuinka vanhaksi opiskelee, niin aina jään ilman stipendiä. Hyvälle hävisin kun Siru, joukkomme nuorin sai ansaitusti tämän Osuupankin lahjoittaman kannustimen.

Viikonloppu vietettiin eräkämpillä puidentekotehtävissä. Minä sahasin pätkiksi ja Marketta halkoi hitaalla mutta varmalla sähkötoimisella halkomakoneella. Onneksi Martta teki pidempää päivää kuin minä halkoessaan kaikki pätkimäni puut, sillä lauantai-iltana alkoi sataa lunta ja sitä satoikin oikein reilusti. Pyhäaamuna maassa ja halkojen päällä oli 20 senttiä puhdasta uutta lunta. Lokakuussa odotin lunta kuin hullu puuroa, mutta nyt lumimäärä, joka olisi puoli vuotta sitten saanut minut hyppimään riemusta sai hiukan alakuloiseksi. Outoa?

Koulu loppui ja nyt palaan siihen, joka oli alkuperäinen suunnitelmani kun alkoitin tämän blogin. Tavoitteena on olla enemmän yksin ja vähemmän kontakteissa ihmisten kanssa. Tällä hetkellä olen yhden koiran kanssa eräkämpillä. Istun ja tuijotan, saunon ja mietin. Vaikka kuinka mietin, niin en tule viisaammaksi. Kunhan mietin aikani kuluksi.

Minulla on kuitenkin suunnitelma, jota toteutan koko ajan. Askel askeleelta teen sitä mitä olen suunnitellut tekeväni jo pidemmän aikaa. Olen sopinut askelmerkkejä ja tehnyt yhteistyösopimuksia. Mitä teen tästä jouluun saakka on jotenkin äärettömän selkeää. Aika sisältää paljon istumista ja meditointia. Istumista tulen ja veden äärellä ja istumista näyttöpäätteellä. Istumisten välillä kävelen metsissä ja jokien varsilla. Suon laidoilla ja soilla. Kaupungillakin kävelen ja kahvilassa istuskelen. Määrittelen kuitenkin rytmini aivan itse.

Juhannuksen jälkeen pitäisi tuoda Martta tänne Kuusamoon. Heinäkuussa istuskelen ja mietiskelen varmasti paljon veneessä. Aion kuitenkin tehdä veneeseen sähköjärjestelmän, jolla voin käyttää tätä konettani myös siellä. Missä vain liikun, on tämä koneeni mukanani. Kuulostaa suunnitelmalta.

Lofooteilla

Olimme valokuvauslinjan kanssa viikon reissussa. Etäisin piste oli Å i Lofoten, joka sijaitsee siellä Lofoottien eteläisessä kärjessä kohdassa, johon golfvirta törmää suoraan etelästä. Yllä olevassa kuvassa olen juuri eteläisimmässä pisteessa aamulla seitsemän jälkeen. Erakkona yksin Atlantin rannalla.

Tottakai matkustaminen ja oleskeleminen yhdessä kahdeksan ihmisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa aiheuttaa pientä pinnan kiristymistä. Mutta koska tämä oli tiedossa ja kaikilla hyvä matkafiilis, niin pieniä kiristelyjä lukuunottamatta matka meni oikein mukavasti. Kaikilla oli myös mahdollisuus ottaa omaa tilaa suuren luonnon eri kulmilla. Itse lähdin useana aamuna yksin kävelemään ja meditoimaan mahtavien maisemien äärelle.

Auringon jo laskiessa vuorten taakse menin yksin aallonmurtajalle istuskelemaan. Kutakuinkin kuvan keskellä oli meidän asumuksemme. Tämä on paikka nimeltä Å.

Yllä olevan meritaistelun kuvasin samaiselta aallonmurtajalta. Merikotka yritti ilmeisesti aterioida lokkien leirissä. Parhaimmillaan viisi lokkia oli puolustustehtävissä. 

Norjassa olen ihaillut ennenkin sitä, että käytössä olevat kalastajaveneet ovat pääasiassa puurunkoisia. Näin puuveneen omistajana pidän Norjalaisia erittäin fiksuina ihmisinä.

Meren äärellä kun ollaan, niin tämän tyyppiset linnut ovat erittäin yleisiä. 

Turskat laitetaan kuivumaan maaliskuussa ja kuivina kerätään kuulemma kesäkuussa. Siinä sitä joulun lipeäkalaa valmistuu. Näitä telineitä oli kaikki niemet ja notkot täynnä. Ilmeisesti suola pitää lokit ja varislinnut poissa. 

Tässä tämä hurja joukko on. Sami taitaa olla jo autossa ja Petrin pää näkyy tuolla takana.... ja ja ja.. niin yhdeksäs olen minä itse ja kameran takana.

Otin matkalla yli 1300 valokuvaa. Tässä on siis vain aivan pieniä maistiaisia. Jotenkin reissusta tuli valokuvaähky ja en mitenkään ole vielä saanut arkistoitua näitä järkevästi.  Varmaan ensin pitäisi raaskia poistaa noin kolmannes kuvista.

Tätä kirjoittaessa on matkasta vierähtänyt jo melkein kaksi viikkoa. Tässä välissä Kuusamossa on vieraillut Laura ja vävykokelas Joel. Menimme vielä porukalla vapunviettoon Mänttään. Asuimme neljä päivää Art Hotel Honkahovissa. Matalassa siivessä, joka oli seitsemän ensimmäistä Mäntän vuottamme meidän koti. Vappuaattona Metsäliitto Mäntänkonttori teki myös Comeback keikan.

Näistä kirjoittelen vielä lähipäivinä.