maanantai 14. toukokuuta 2012

Tulvivia vesiä äitienpäivänä

Aloitimme eilisen äitienpäivän vieton päivänsankarin toiveesta keräilemällä pihalta koirankakkia. Kolme koiraa x kaksi kakkaa x 200 päivää = 1200 koirankakkaa tontilla. Aloitan ja päätän tähän tämän jokakeväisen koirankakkakeskustelun.

Pihan siistimisen jälkeen lähdimme retkelle Kiutakönkäälle. Kiutaköngäs on väännös saamenkielestä ja se tarkoittaa tulvivaa jokea. Valitettavasti joki ei ollut vielä aivan tulvahuipussaan, mutta silti se on aina näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kovilla -38 asteen pakkasilla sain könkäällä istuskella ihan omassa  rauhassani, mutta nyt aurinkoisenä äitienpäivänä ihmisiä oli kymmenittäin liikenteessä. 

Päivänsankari Kiutakönkäällä

Illalla pakkasimme romppeet ja lähdimme eräkämpälle itärajan pintaan. Odotin myös tämän meidän puron jo vähän tulvehtivan. Kun käänsin autoa kärryn kanssa pihassa, niin Marketta huudahti vieressäni: "Kyllä nyt ainakin vettä riittää purossa." Joki tekee mökkimme kohdalla sellaisen kaksinkertaisen ässämutkan ja nyt joki oli vetänyt mutkat suoriksi ja se oli muuttunut voimakkaasti virtaavaksi lammeksi. Joen yli on kaksi siltaa ja toinen hipoo vettä ja toisen runkopuut ovat veden alla ja vain lankut enää pinnan yläpuolella. 

Tulvasillat

Metsissä on vielä lunta niin, että noin 70 % pinta-alasta on vielä lumen vallassa. Uskonkin, että tulvahuippu on vielä edessäpäin. Olen aina haaveillut olevani täällä Kuusamossa tässä vaiheessa kun vedet virtailevat voimalla. Ja kun tarkemmin miettii... niin.... Täällähän minä nyt saan ollakin. 

2 kommenttia:

  1. Otahan kuva ässämutkasta vuosien vertailun vuoksi; esim. terassilta otettuna.

    VastaaPoista
  2. Otin arkistoon muutaman ja varmaan otan lisääkin. Tänään vesi oli laskenut kymmenen senttiä, mutta se varmaan johtuu yöpakkasista. Eiköhän taas illalla nouse vähintään eilisiin lukemiin.

    VastaaPoista