Ei mitään mieltä

Tänään aamupäivällä olin sitä mieltä, että autoni pitäisi käynnistyä. Autoni oli eri mieltä. Laitoin akun laturiin ja vielä sisätilalämmittimen puhaltamaan konehuoneeseen, menin sisälle istuskelemaan aikani ja tulin autolle. Sanoin sille, että olen nyt sitä mieltä, että sinun tulisi nyt käynnistyä. Autoni pohdiskeli vähän aikaaa: Nau nau nau nau ja sitten sanoi, että ei en lähde käyntiin. Ei auttanut lahjonta ja maanittelu, että hän saisi mahan täyteen Venäläistä bensaa. Ei. Kun ei huvita, niin ei huvita. Kävimme siis toisella autolla naapurimaassa täyttämässä massun hyvällä slaavilaisella bentsiinillä.

Nykyään koko ajan pitää olla jotakin mieltä. Tänään yhtäkkiä minun piti olla jotakin mieltä siitä onko asevelvollisuusarmeja hyvä vai olisiko palkka-armeija parempi. Meidän pitää omata mielipide siitä olisiko parempi, että Guggenheim rakennetaan Helsinkiin vai eikö rakennettaisi. Ensin piti olla mielipide siitä kuka olisi paras kahdeksasta presidenttiehdokkaasta ja nyt pitää olla mielipide kumpi on parempi Pekka vai Sauli. Juuri äskettäin vaimo kysyi, että annanko koirille ruokaa nyt vai myöhemmin. Mutisin jotakin epämääräistä, koska en jaksa koko ajan olla jotakin mieltä.

Tällä hetkellä pakkasta on sen verran paljon, että ei tarvitse miettiä laittaako päälle farkut vai toppahousut. Olisinko avopäin vai karvahattu päässä. Koiratkin ovat sitä mieltä, että sisällä on kivempi olla kuin ulkona. Karkumatka ei kiinnosta karkulaisia enää ollenkaan. Kylmä oikein hohkaa sisälle. Menisikö saunaan vai ei? Laittaisiko takkaan tulen vai ei? Helppoja päätöksiä.

Yritän seuraavan viikon olla olematta mistään mitään mieltä. Onko se mahdollista?

Tähän perään laitan kaksi ottamaani valokuvaa. Valitkaa mielessänne kumpiko niistä on parempi.

Tämmöisiä valintoja joudumme tekemään päivittäin.