Koirajuttuja

Viikonloppuna tuli temuttua koirien kanssa paljon ulkona. Yhtenä aamuna Marketta päästi kaikki koirat ulos yhtäaikaa ja taas kerran kaksi nuorinta päättivät ottaa ritolat, eli lähtivät karkuun. Olin juuri lähdössä jäljittämään niitä, kun puhelin soi. Isäni vanha työkaveri soitti ja kysyi, että onko koirat hukassa. Hänen vaimonsa oli ollut lumitöissä mökin pihalla, kun kaksi koiraa oli tullut pihaan. Heillä on ollut myös aikoinaan bretoni ja rouva oli ihmetellyt, että taivaastako uudelleen syntynyt koira tupsahti. Rauha on kuulemma saman näköinen kuin heidän edesmennyt koiransa. Oli vielä tuttavallisesti hyppinytkin samalla tyylillä. Isäntä oli arvellut, että eikös sillä Sampolla ole bretoneita ja siksi arvasi soittaa.

Sunnuntaina olin koirien kanssa taas jäällä ja kaikki kolme juoksivat vapaana. Taas nämä nuoret menivät pois päin koko ajan kauemmas ja viimein en enää niitä nähnyt. Sinne painoivat karkuun. Palasin takaisin ja lähdin autolla poikkitietä vastaan. Menin parin kilometrin päähän mökin pihaan ja soitin kelloa. Mökki sijaitsee mäen päällä. Kyselin koiria ja pyysin lupaa mennä heidän rantaan viheltelemään. Näin rannassa että koirat ovat painaneet rinta rinnan edelleen jatkaen matkaa. Viheltelin ja odottelin. Ei kuulunut mitään. Kiipesin mäen ylös ja jutustelin isäntää. Annoin puhelinnumeron ja juttelimme niitä näitä. Kohta valkoinen koira tupsahti pihaan. Viisi minuuttia siitä, niin nuorikin oli tallessa. Olivat siis lähteneet takaisin päin ja haistaneet jäljistäni, että olen mennyt ylös. Melkoisia velikultia. Vaikka siis narttuja ovatkin.

Nyt taas on voimassa sääntö, että en yhtä aikaa pidä vapaana. Niin hyvin kuin taas pari viikkoa menikin.

Liitän tähän pari kuvaa koirien painista. Jäällä vetävät lähes koko ajan peräkkäin ja välillä painivat ihan tosissaan. Lumi pöllyää. Mutta nyt on taas vähäksi aikaa painit painittu. Vapaus on vankila.

Ihan vaan leikillään

Lumipesu