Eilen illalla vähän ennen kuin tarkoitukseni oli mennä nukkumaan minulle iski päänsärky. Sellainen ikävä tunne, kun aivokalvolla olisi kutinaa ja kitinää. Otin ensin televisiota katsellessa 600 yksikköä Buranaa. Kömmin nukkumaan, mutta burana ei tuntunut vaikuttavan joten otin toisen saman vahvuisen napin. Yöllä parin tunnin nukkumisen jälkeen heräsin ja kipu oli edelleen. Tuntui pelottavalta. Jotenkin kuitenkin hetken pyörimisen jälkeen nukahdin herätäkseni auringon noustessa yhdeksän jälkeen. Edelleen päätäni särki.
Menin tupaan ja troppasin itseäni 1000 yksikön Panadolilla ja 600 Buranalla. Keittelin kahvit tai odottelin, että vaimo keittää. Katsoin mieltä ylentävää sunnuntaiaamun ohjelmaa, jossa kaksi keski-ikäistä naista kertoi elämästään miehensä kuoleman jälkeen. Kahvia hörppiessa kuitenkin tein suunnitelmaa lähteä jäälle kuvaamaan. Aamukuvausta sekä aamukävelyä vaimon kanssa rantoja seuraillen. Tavoistani poiketen otin jalustan mukaan kuvauksiin. Vaikeaa kun omassa päässä on selkeä kuva siitä millainen kuvasta pitäisi tulla. Se ei kuitenkaan olekaan aivan niin helppoa. Jos jotain on päähän tarttunut syksyn aikana, niin ainakaa minulle se hyvän kuvan ottaminen ei ole helppoa.
Kuvasimme aikamme järven jäällä ja kävin viemässä jalustan mökkiin ja vaihdoin sen kolmeen virkeään koiraan. Lähdimme kävelemään rantoja pitkin kohti itää. Koirat juoksivat jäällä ja metsän raunassa. Välillä pintajää petti, mutta pääasiassa kävely oli pelkkää nautintoa. Kävelimme useita kilometrejä ja sitten vielä takaisin. Takaisin kävellessä aurinko alkoi ensimmäistä kertaa paistaa tämän vuoden puolella. Vastarannan lumiset puut saivan auringon silauksen. Siniseen sävyyn tuli mukaan punaista ja keltaista. Tästä minä pidän ja tämän takia minä täällä olen sanoin ääneen.
Jatkoimme vielä valoisan ajan nautintoa lähtemällä pakkaspäivän ajelulle Iivaaran suuntaan. Pysähdyimme katsomaan erästä tyhjillään pitkään ollutta rakennusta. Jotenkin autiot talot täällä kiinnostavat edelleen. Josko jostakin joskus vielä tekisi itselleen projektin. Juupas, eipäs, juupas eipäs. Saa nähdä. Iivaaran seutu on jotenkin kiehtovan kaunista. Täällä ei turisteja näe. Pitkien lumisten teiden takana kuitenkin löytyy aina sieltä täältä asutusta. Aivan eläviä taloja. Kaikki eivät siis sittenkään ole muuttaneet suuriin kaupunkeihin eikä edes kirkonkylälle.
Palasimme mökille ja syönnin jälkeen tulin huilailemaan. Katselin facebookkia ja huomasin, että pressanvaalit ja guggenheim keskusteluttaa. Linkkejä löytyy molemmista aiheista. Katselin joitakin, mutta en provosoitunut mistään. Näin myös linkin ystäväni Janne Gallen-Kallela Sirenin luentoon. Menin pitkälleni sänkyyn ja kuuntelin sen. Sorry Janne, mutta ihan hetkeksi nukahdin. Mutta vain hetkeksi. Olen samaa mieltä kanssasi, että visuaalista lukutaitoa tulee kehittää ja opettaa myöskin. Jannen olen tuntenut viime vuosituhannelta saakka. Tapaamme aina satunnaisesti ja eri yhteyksissä. Vaikka olenkin kriittinen Guggiksen suhteen, niin vähän sääliksi käy se kovuus, jolla Jannea ja kumppaneita lyödään. Pakkohan hankkeen vetäjän on olla innostunut asiastaan. Toisaalta kritiikkiäkin aina tulee, mutta ei saisi mennä henkilökohtaisuuksiin.
Mitä sitten tapahtui päänsärylleni? Yleislääketieteen puoskari kun olen, niin lääkintä tehosi. Siis Panadol 1000 + Burana 600 + Valokuvaus + pitkä lenkki vaimon ja koirien kanssa + autoajelu + ruoka + Jannen luento + tirsat kesken luennon. Nyt ei päässäni ole enää mitään vikaa... mitään vikaa... mitään vikaaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti