Paljon lukemista ja vähän kirjoittamista.

Päivä on jo selvästi pidentynyt, mutta vastaavasti nyt lomalla huomaan nukkuvani pidempään. Tänäänkin nousin ylös sängystä vasta puoliltapäivin. Hukkasin siis kaksi tuntia valoisaa aikaa. Toisaalta ensimmäisen kerran heräsin jo viiden aikaan aivan virkeänä. Minulla oli niin selkeä ja kirkas olo, että. Kaikki maailman asiat olivat kirkkaana päässä. Päällimmäisenä kuitenkin idea valokuvasarjasta jonka teen oppilastyönäyttelyymme maaliskuussa. Olikohan se 6-10 A4 kuvaa per opiskelija. Kuusamon kirjastoon tulee tämä spektaakkeli.

Lomilla en ole kirjoitellut kovinkaan paljon. En oikein tiedä mitä olen tehnyt. Aika on rientänyt puuhastellessa ja täytyy sanoa, että koulupäivien rytmiä on jo ikävä. Nyt kun vielä valoisuus lisääntyy kunnes joskus keväällä ei käytännössä enää tule pimeää juuri ollenkaan. Olen lueskellut jonkun verran enemmän kuin normaalisti. Minulla on koko ajan useita kirjoja kesken yhtä-aikaa. Luen maailmanhistoriaa, koirankoulutusopasta, buddhalaisia tekstejä, buddhalaisia runoja, olen lukenut pari novellikokoelmaa, Linkolan kirja on pahasti kesken ja hänen soutajansa mietteitä olen myös lukenut. Novellikokoelmaa lukuunottamatta kaikki on vielä kesken. Ei. Ei sittenkään, luenhan Ikkyuun Riehaantunutta pilveä ja luurankounta jo kolmatta kertaa.

Herätessäni viideltä makailin pimeässä tovin kirkkaiden ajatusteni valossa. Jostain syystä sytytin yhtä-äkkiä valon ja otin yöpöydältä Ikkyuun kirjan. Avasin summassa sivun ja luin:

Heitä mielestä
ajatus "olen minä",
ole vain pilvi,
joka leijuu taivaalla
tuulten kuljettamana.

Jatkoin lukemista ja seuraavaksi sain lukea:

Tämä maailma on
uni, jota näemme
vaikkemme nuku-
kun havahtuu, ällistyy
ihmisen hetkellisyyttä.

Siinäpä sitä olikin taas pohtimista vähäksi aikaa. Nousin ylös ja menin hiljaiseen tupaan. Istuskelin siellä pari tuntia ja palasin nukkumaan. Herättyäni erittäin syvästä unesta olen koko päivän ollut raukean onnellisen virkeä. Suomennokset on kirjaan tehnyt Kai Nieminen, joka mainittakoon tässä.

Täällä on ollut viikon Sonjan ruotsalainen kaveri Linda. Olemme olleet sekä ruotsin, että englannin intensiivikurssilla. Tytöt toki ovat olleet paljon keskenään, mutta ulkomaankielellä kommunikointi on aika uuvuttavaa, mutta antoisaa. Varmasti tämä ympäröivä lumi ja hiljaisuus on eksoottista myös keskiruotsista kotoisin olevalle tytölle. Ainakin hän tuntuu viihtyvän ihan hyvin.  Tänään tänne tulee vielä veljeni tytär Tuulia poikaystävänsä kanssa. Aika sosiaalinen vaihe erakolla, mutta uskon, että hiljaakin keskenämme olemme vielä tässä talven sydämessä, kun lomakausi loppuu. Olen myös joka päivä puuhastellut joitakin tunteja aivan yksin. Vain koirat seuranani.

Minulla on myös nyt oma koira. Valkoinen karkurikoira siirtyi viikko sitten minun omistukseen. Mukavaahan on että on yksi omakin koira. Wilma nimittäin on Lauran omistuksessa, Rauha Sonjan ja nyt Fluffy siis minun.

Koska valokuvauksessa on ennen kaikkea kyse valosta, niin kaamoksessa olen nyt vähän harjoitellut pimeäkuvausta. Alla eilen ottamani harjoitelma mökistä pimeässä. Edellinen blogi olikin pelkkä valokuva erakon eräkämpästä. Tässä siis järvimökki: