Presidentti Guggenheim

Käsillämme on presidentinvaalit. Valituksi tulee tasavallan päämies, jota suurin osa kansasta ei ensisijaisesti ole pitänyt parhaana mahdollisena henkilönä hoitamaan tätä vaativaa tehtävää. Ei edes Mauno Koivisto onnistunut valituttamaan itseään ensimmäisellä kierroksella. Demokratia on tälläistä eikä parempaakaan järjestelmää ole pystytty kehittelemään. Toki aina silloin tällöin tulee itse itseään niin nerokkaana pitävä henkilö, joka on sitä mieltä, että hänellä on kaikki viisaus ja voima johtaa kansakuntaa. Joissakin maissa tämä viisaus menee myös monessa sukupolvessa saman suvun keskellä, niin kuin Pohjois-Koreassa olemme nähneet.

Olin nuorempana innokas väittelemään. Jos oli tilaisuus väitellä, niin vaihdoin mielipiteenikin vastaiseksi ihan vain väittelemisen riemusta. Jos kaupunkilaiset alkoivat moittimaan maalaisia, niin sisältäni löytyi maajussi, joka puolusti sormi pystyssä maalaisten oikeutta harjoittaa maalaiselämää. Maalaisten joukossa olin niin kaupunkilaista että. Kun keskustalaisia haukutaan, niin olen niin kepulaista että. Vieläkin Mäntässä monet luulevat minun olevan kepulainen. Olen myös ollut aika vasemmistolainen tarvittaessa. Jos seurassa on Tapparan kannattaja, niin kannatan Ilvestä. Helsingissä olin niin Jokereita, kun IFK:lainen oli vastassa.

Tällä hetkellä käydään presidentinvaalia ja Guggenheimväittelyä. Presidentinvaalien suhteen voisin sanoa, että tulee valituksi kuka hyvänsä, niin valtakunta ei syöksy tuhoon. Venäjä ei julista sotaa, eikä Suomikaan julista sotaa Venäjälle. Kauppaa käydään niin kuin ennenkin, eikä maailma kovin radikaalisti muutu. Aatteeseensa uskovia ihan järki-ihmisiähän nämä ovat kaikki. Viimeistä sijaa tässä lajissa pitävä Sari Essayah on ainut, jonka oikeasti olen tavannut ja jo lukiossa hän oli aivan kelpo ihminen, niin kuin näyttäisi olevan vielä nykyäänkin. Vaaleissa asioita mustavalkoistetaan, mutta sitten toisaalta joutuu myös pehmentelemään jyrkkiä reunoja. Tuntuukin, että kannattajat harjoittavat sitä mustavalkoistamista ja itse ehdokkaat ovat oikein hyvää pataa keskenään. Vähän niin kuin saman joukkueen tai teatteriryhmän jäseniä. Toisten lyöminen vaalitentissä on monelle selvästi hiukan kiusallistakin.

Katselin taas tänään Facebookista erinäisiä Guggeliin liittyviä keskusteluja. Kuten viime vuosina kaikissa asioissa, niin tässäkin lyödään koko ajan kovemmin ja kovemmin. Molemmin puolin. On ikään kuin barrigadi, jonka yli heitellään. Ihmisten pitää ensin valita puoli ja sitten osallistua herjan heittoon ja loan syytämiseen laidan yli. Ei kai sen tarvitse näin jyrkkää olla? Vaikka nyt on selvää, että Guggenheim- museo, joko rakennetaan tai ei, niin silti sen jälkeen täällä yhdessä pitää jotenkin elellä. Ei kannata siltoja poltella ja lyödä niin, että siitä ei sitten oikein voida toipua. Yhdessähän sitä voisi rakentavasti miettiä, että mikä tälle Suomelle ja sen kulttuurielämälle on parasta. Jos se on Guggenheim, niin hemmetti rakennetaan. Jos ei, niin tästä viisastuneena tehdään sellainen pytinki, että Guggenheimin väki on kateudesta vihreänä.

Nykyään myös helposti naureskellaan vanhalle konsensussuomelle. Kyllä silloin oli monet asiat paljon mukavammin. Jos yhteinen päämäärä löytyi, niin sitten sitä kohti. Muistan kun Mäntässä alettiin puuhaamaan kuvataideviikkoja taantuvaan teollisuuskaupunkiin. Vaikka kylässä kukaan ei nykytaiteessa mitään tiennyt ja osa jopa inhosi tai naureskeli, niin apuun tuli tarvittaessa jokainen kadunmies. Naureskellen meille taidehörhöille, mutta vilpittömästi auttaen.

Vanhaksi taidan olla tulossa, kun haikailen näitä menneitä hyviä aikoja. Mitä tulee Guggenheimiin, niin en ole puolesta enkä vastaan. Pikemminkin päin vastoin. Pidetään vaan pää kylmänä ja ajetaan Suomen etua. Mitä taas tulee Presidentin vaaleihin, niin kävin jo äänestämässä Pekka Haavistoa. Nyt homofobiset ystäväni, jotka lukevat tätä ajattelevat, että nyt Samposta on tullut homo. Kerron teille, että minusta ei myöskään tullut naista, vaikka aikoinani äänestin Elisabet Rehniä.