Pakkasviikonlopun seikkailuja.

Viikonloppuna olimme metsätöissä eräkämpän ympäristössä. Metsästä otettiin harvennuspuita ja niistä on tarkoitus tehdä sitten ensi keväänä halkoja. Koska maassa oli lunta, niin otimme jo moottorikelkankin käyttöön. Vikuri hevonen on kelkka reen kanssa näin vähillä lumilla. Sain vedettyä ehkä neljä tällaista vajaata kuormaa pihalle, mutta sitten piti lopettaa. Mies ja kelkka ei kumpikaan meinaa kestää sellaista röykyytystä. Loput puut pinottiin sinne ajouran varrelle odottelemaan lisälunta. Parikymmentä senttiä olisi vielä hyvä sataa, jotta puun ajo onnistuisi paremmin. Aatos kaatoi puita, Lasse karsi niitä ja Marketta teki kuormia ja pinoja. Harmi, että vaimo ei nuorena valinnut tuota painonnostajan uraa. Niin komeasti hän heitteli puita kasaan. Minulla loppuivat voimat ennemmin kuin häneltä.

Vanha Lynx 

Sununtaiaamuna heräilimme mahtavaan kuulaaseen pakkasaamuun. Miinusasteita oli liki viisitoista. Halusin lähteä kuvaamaan jäätyvää virtaavaa vettä joelle. Otin omat koirani mukaan. Marketta lähti matkan varrelle polttelemaan hakkuujätteitä. Nautin hiljaisessa valoisassa metsässä kulkemisesta. Koirat juoksivat innoissaan. Rauhallehan tämä on ensimmäinen talvi ja lumikin siis aivan uusi tuttavuus. Joen alavirrassa on sellainen aivan pieni lampi. Lammelle vesi laskee pientä kohisevaa koskikohtaa pitkin. Nyt pakkasella virtaavakin vesi meinaa jäätyä ja jäämuodostelmat olivat hyvin kauniita. Yritin taltioida näitä kameralla.

Osa lammesta on myös jäässä, mutta käskin koirat pois. En halunnut niiden tippuvan hyiseen veteen. Jatkoimme matkaa ja lammen jälkeen kuulin joenuomasta loiskahduksen. Vilkaisin äänen suuntaa ja näin Wilman koskessa. Sen verran on tullut valokuvaajan vikaa, että ennen kuin aloitin pelastustoimet, niin otin heittämällä yhden kuvan. En kuitenkaan alkanut erityisesti säätämään kameraa vaan roiskaisin kuvan automaatilla ja heitin sen jälkeen valokuvauskojeen koivunoksaan. Koira yritti omin avuin nousta, mutta ei päässyt. Samalla kun aloin mennä jään reunalle huusin vaimoani apuun. Hän oli noin kahden sadan metrin päässä yläjuoksulla. Pidin tärkeänä huutaa koska olin itse myös vaarassa pudota veden varaan. Tässä joessa on paikka paikoin vettä vain joitakin kymmeniä senttejä, mutta aivan vieressä voi olla syvää puolitoista kaksikin metriä. Yleensä siellä missä on jäätä on myös enemmän vettä.

Kiitin mielessäni, että viime viikon lääkärissä käynnin vuoksi koiralla oli panta kaulassa. Wilmahan on aina pitkiä aikoja ilman pantaa, koska en pidä sitä myöskään kytkettynä. Huusin siis vaimoa ja kontillani lähdin kurkottamaan koiraa kohti. Koira ulisi apua ja selväsi odotti minun hänet pelastavan. Sain otteen pannasta ja hetkessä koira oli kuivalla maalla. Pakkasta oli vielä viisitoista astetta ja niin lähdin koiran kanssa juoksemaan kohti lämmintä mökkiä. Matkalla vaimo juoksi vastaan ja selitin mitä oli käynyt. Koiran turkki alkoi jäätyä, mutta koiralla ei näyttänyt olevan mitään muuta hätää. Pääsimme lämpimään mökkiin ja jätin koiran sinne sulamaan. Itse palasin kameran kanssa nauttimaan kauniista talven ensipakkasaamusta.

Wilma rukka veden varassa