Kuvanveistokaraokea baareihin

Joku viikko sitten sekoilin jotenkin tämän tietokoneen taustakuvan kanssa. Sitten löytyi hanikka, jossa sanottiin, että vaihda taustakuva puolen tunnin välein omista kuvakansioistasi. Painoin namiskaa ja ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Koneellani on tallessa tuhansia kuvia. Pääasiassa ihan turistikameralla otettuja kuvia reissuiltamme. Koko tämän löytämisen jälkeisen ajan on pyörinut kuvia meidän kahden vuoden takaiselta Egyptin matkalta. Taustakuvassa on usein meidän perhe tai jompi kumpi tytöistä tai perheen osa. Tämän päivän taustoissa ollaan oltu pyramideillä. Vietimme joulukuun 24. päivää vuonna 2009 siellä. Kaksi kamelilla ratsastavaa ukkoa pyramidit taustalla oli ennen kirjoittamaan ryhtymistäni. Tyttöjen kuvat ruudulla aina satunnaisesti vähentävät ikävää kummasti. No onhan meillä skypekin ja välillä voidaan olla kuvapuhelin yhteydessä täältä metsästä joko Helsinkiin tai Tampereelle.

Tällä viikolla koulussa on ollut plastista sommittelua. Opetellaan hahmottamaan maailmaa kolmiulotteisesti. Oikeasti me tehdään vähän niin kuin kuvanveistäjän juttuja. Savea muotoillaan ja muitakin tekniikoita kokeillaan. Tein veistoksen, jossa on spagettia ja lihapullia. Ei ehkä jokaisen kodin kaunistus, mutta itse pidin tästä askartelemastani veistoksen kaltaisesta objektista. On olemassa taiteilijoita. Siis taidemaalareita, kuvanveistäjiä, taidegraafikoita ja valokuvataiteilijoita. Sitten on harrastajataiteilijoita.Usein  on vaikeaa tai kiusallistakin vetää raja harrastajan ja taiteilijan välille. Jotkut henkilöt yhden työväenopiston kurssin käytyään alkavat nimittää itseään taiteilijaksi. Mitäs jos olisikin ihan oma nimi heille, jotka rehellisesti ovat amatöörejä, eivätkä aiokaan taiteilijoiksi.  Minä olen askartelija! Nautin suunnattomasti siitä itse tekemisestä. Välillä salaa ihailenkin omia tahattoman naivistisia töitäni. Mutta se tunne, kun saa muotoiltua jotain pysyvähköä. Se tunne käden ja aivojen välillä. Se riittää askartelijalle.

Taiteen harrastaminen voi olla myös niin kuin karaokelaulua. Sitä voi myös tehdä vaikka ei osaakaan. Silti se tuo tyydytystä. Jotkut karaokelaulajat laulavat paremmin kuin toiset, jotkut ovat jopa monen mielestä surkeita, mutta silti he molemmat ovat  karaokelaulajia ja molemmat tykkäävät siitä yhtä paljon. Pitäisikö baareihin järjestää esimerkiksi kuvanveistokaraokea? Eikös ison tuopin kanssa baarissa olisi mukavaa veistää tai muotoilla vaikka savea tai laminoida tapettiliisterin kanssa sanomalehtisilppua vaikka kaljapullon päälle. Jollakin voi olla karaokeillan jälkeen hämäriä muistikuvia laulun laadusta, mutta kuvanveistokaraoken jälkeen voi herätä vaikka saviveistos kainalossa.

Saimme Sammy -Danielilta lahjaksi vuonna 51 painetun Veikko Tarmion kirjoittaman kirjan Kesäretkien Kuusamo. Olen lukenut sitä puoleen väliin ja olen aivan innoissani. Hän on kolunnut Kuusamoa ristiin rastiin ennen ja jälkeen sotien. Kirja kertoo ajasta ennen Rukan laskettelukeskusta. Mutta kosket virtaavat edelleen samoissa uomissa nyt 60 vuotta myöhemmin. Silloin hänellä vain oli varma ennustus, että Jyrävä ja sen yläpuoliset joet padotaan ja otetaan voimalaitoskäyttöön. Ei ole otettu. Turismia hän myös vähän arvostelee, mutta syystäkin. Ei sinänsä turismia, vaan sotkemista. Rukalle on ilmeisesti siinä vaiheessa kuitenkin suunniteltu tanssilavaa. Tästä hän sanoo: "Tanssilava tunturissa! Se sopii yhtä hyvin kuin peruna pianon päälle."

Kirjasta kirjoittelin tänään blogin Kuusamoprojektiin. Se julkaistanee lähipäivinä.