Viime päivinä olemme kuskailleet tavaroitamme varastolle. Paljon on heitetty pois, mutta paljon perheemme historiaa on myös laitettu talteen. En tiedä kuka sen varaston joskus tyhjentää, mutta toivottavasti varaa siihen hiukan aikaa, eikä heitä laatikkoja avaamattomina roskalavalle. Olemme myös käyneet kaappeja läpi kotona ja voi sitä vaatteiden paljoutta. Kirjoitin joskus keväällä, että en tänä vuonna osta mitään vaatteita. Olen niitä reinojen ja rukkasten hankintaa lukuunottamatta pitänytkin lupaukseni. Välillä olin jo vähällä ostaa muutaman parin sukkia, mutta en ostanut. Onneksi. Nyt kun kävimme sukkalaatikoita läpi ja aloitimme lajittelun, niin minulla on sukkakorissa 40 paria sukkia. Siis neljäkymmentäpariaehjiäsukkia!
Perheen sukkien lajittelu parista korista on vähän niin kuin muistipeliä. Sukkia käännellään niin kuin kortteja. Laitetaan syrjään ja kun pari löytyy, niin kietastaan ne yhteen ja heitellään eri kasoihin. Vaimon kasa, oma kasa ja tyttöjen kasa. Tytöt muuten. Älkää ostako sukkia koko vuonna. Täältä löytyy.
Olemme siis roudailleet laatikoita kellarista autoon, autosta varastoon ja sitten taas uudestaan ja uudestaan. Olen tuntenut itseni väsyneeksi ja haluttomaksi. Vaimon on pitänyt raahata minua perässä ja se on selvästi hiukan harmittanut häntä. Olen kuitenkin kuin uskollinen koira kulkenut perässä. Sanoin myös hänelle, että mieti sinä, niin minä vain kannan. Olen ajatellut, että minua vain laiskottaa. Tiedän että nämä rojut on täältä selvitettävä, mutta en millään vain ole meinannut jaksaa.
Eilen oli pyhäpäivä ja kaveripariskunta pyysi meitä pelaamaan golfia yhdelle pienelle yksityiselle kentälle. He ovat aloittelijoita ja tarkoitus oli pelata minun mailoilla koko porukalla. Golf on aikalailla rentouttavaa hommaa ja ajattelin, että hyvä syy välttää roudaaminen. Vaimo lähti mukaan myöskin. Vaimoni muuten oli kerran 80-luvulla kanssani golfrangella. Hän löi palloa viisi kertaa ohi ja sanoi: Paska peli. En pelaa enää ikinä.
Hän pyörsi päätöksensä eilen. Pelailimme opetellen neljästään. Olin päättänyt, että en opeta, koska tasoitukseni on parhaimmillaan ollut vain 29.5. Mutta pakkohan pienen pieniä vinkkejä oli antaa. Pelailimme mukavasti pari väylää ja sitten vaimoni lopetti. Ei mitenkään suutuspäissään, vaan ihan vain sanoi, että ei tämä huvita. Hän meni lukemaan iltapäivälehteä aurinkoon.
Jatkoimme kolmestaan ja pelini kulki paremmin kuin koskaan. Tein muun muassa kahdella peräkkäisellä väylällä parin. Sellaista bogey/par tahtia. Avaukset meni greenille ja lyönnit oli tikkusuoria. Yhtään täysin epäonnistunutta lyöntiä ei ollut. Pelaaminen tuntui hyvältä. Neljännellä väylällä muljautti rinnasta kummasti. No ainahan se välillä muljauttelee ajattelin. Tuli hiukan väsynyt olo, mutta peli kulki edelleen hyvin. Pelasimme kaikkiaan kahdeksan väylää ja sitten lähdimme pois.
Nälkä oli hirmuinen kun tulimme kotia. Söimme vaimoni tekemää tomaattikeittoa, jota söin todella tuhdisti. Menin ottamaan päiväunet. Nukuin vajaan tunnin ja heräsin kun tuntui vähän oudolta tuolla sydänalassa. Minulla on vähän ollut korkeaa verenpainetta ja siksi sängyn vieressä on mittari. Laiton mansetin käteen ja mittasin. Alapaine oli koholla kuten yleensäkin. Taisi olla 96. Mutta lepopulssi oli 102. Mittailin neljään kertaan maaten, välillä kättä vaihtaen, mutta alapaine pyöri 90-96 välillä ja syke 98- 102 välillä. Makailin puolitoista tuntia sängyssä ja välillä mittailin. Vähitellen syke siitä laskikin lähelle 80, mutta sekin on paljon normaalia korkeampi.
Kävin välillä suihkussakin, jos pitää vaikka sairaalalle lähteä, mutta en lähtenyt. Illalla sitten käveleksin puistossa koirien kanssa ja istuskelin. Mietin, että tämä muutosvaihe taitaa sittenkin ottaa ja stressata aikalailla. Uskon kuitenkin, että tämä tilanne paranee kun pääsen sinne pohjoiseen. En tiedä, mutta uskon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti