Maanantaiaamuna katselin ikkunasta kuinka koirat viihtyivät kolmestaan laiturilla. Haistelivat laiturin alle ja olivat pitkään touhukkaita. Olin iloinen, että ovat selvästi tottuneet toisiinsa ja viihtyvät ja leikkivät keskenään. Pakkailin autoa koulupäivää varten ja huomasin kuinka pikkuinen viiden kuukauden ikäinen Rauha tuli nurkan takaa. Sillä oli suussaan karvahattu. Hämmästyin suunnattomasti ja kun tarkemmin katsoin, niin suussa olikin kuollut piisami. Nyt selvisi mitä ne koirat siellä puuhailivat. Tytöt olivat metsästämässä.
Ryntäsin sisälle hakemaan kameraa ja kun tulin takaisin, niin koira oli hävinnyt, menin nurkalle ja näin kaikki koirat, mutta piisamia ei missään. Etsin ja etsin, mutta se oli kadonnut. Koirat aina välillä häviävät jonnekin, mutta en tiedä minne. Niillä on omat salaiset juttunsa selvästikin. Nyt en enää olekaan varma, että oliko se sitten loppujen lopuksi kuollut ja pääsikö se karkuun. Vai onko koirilla jossakin montussa kypsymässä piisamipaisti. Kuka koirista tappoi piisamin? Pitänee kutsua CSI Kuusamo tutkimaan tätä tapausta.
Jotenkin on ollut hiukan alakuloa ilmassa. En tiedä onko syynä tämä matalapaine, vai joku muu. Olen nukkunut hyvin, syönyt hyvin, enkä ole kaljan kaljaakaan juonut yli kahteen viikkoon. Koulu maistuu, elämä maistuu ja vaimon kanssa menee hyvin. Viime yönä tosin näin painajaista edellisestä elämästä:
Tulin työpaikalle ja sain kuulla, että on juuri alkamassa tiedotustilaisuus. Se tuli minulle täytenä yllätyksenä. Tervehdin yhtä tuttua toimittajaa ja siinä oli pari tuntematontakin. Uusi toimitusjohtaja oli myös läsnä. Vaimo oli raapinut hätäisesti kasaan jonkinlaista tiedotenippuakin. Hän ilmeillään kertoi myös, että tämä on hänellekin tullut puskista. Uusi toimitusjohtaja kertoi, että taidenäyttelyä voisi rahoittaa tuomalla rekkalastillisen fasaaneja. Sitten fasaanit päästettäisiin irti ja myytäisiin kalliita metsästyspaketteja. Ajatus tuntui minusta aika oudolta, mutta en kehdannut sitä ääneen sanoa. Sitten oli minun vuoroni esitellä ensi kesän näyttely. Puhuin taustoja ja samalla tuli ajatuksiinti, että en tiedä yhtään mitään ensi kesän näyttelystä.
Entisenä puheammattilaisena puheeni ei katkennut vaikka ajatus alkoikin pätkiä. En millään saanut päähäni kuka on ensi kesän kuraattori. Jatkoin puhetta ja pinnistelin voimieni takaa ja hämmästelin itsekseni, miksi en voinut saada sitä mieleeni. Kesken puheen otin käteeni tiedotenipun ja selasin sitä kiihtyneenä, enkä löytänyt siitäkään kuraattoria. Nipussa sen sijaan oli yksi kuva Kiskis- kukkuloiden sotilaspatsaasta. Huomasin, että kuvaa oli manipuloitu voimakkaasti ja vähän kömpelösti. Jatkoin plaraamista ja olin todella uupunut kun en muistanut. Aloin mennä paniikkiin. Sitten heräsin.
En muistanut ensi kesän kuraattoria, koska minulla ei ole ensi kesänä kuraattorikaveria. Olin todella väsynyt ja hermostunut herättyäni. En saanut pitkään aikaan nukuttua. Kun nukahdin, niin heräsin kellon soittoon puoli kahdeksalta todella väsyneenä.
Vanha elämä kummittelee.
tiistai 27. syyskuuta 2011
lauantai 24. syyskuuta 2011
Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla.
Aamulla Aatos soitteli, että ovat hirviporukan kanssa menossa meidän maalta ajamaan hirviä. Olin unen pöpperössä ja sanoin, että iliman muuta. Kun sitten rauhallisesti heräilin ja kaffetta keittelin, niin päätinkin ryhtyä puuliiterin siivousoperaatioon. Puuliiteriin on kertynyt kaikenlaista rakennusaikaista roipetta ja ne pitäisi vähän järjestellä uudelleen, jotta kevättalvella tekemämme puut saadaan talveksi sisälle.
Tehtiin siivousta pari tuntia ja sitten vasta söimme aamiaista. Syönnin jälkeen menimme ottamaan lauantain kunniaksi päiväunet. Otanhan toki arkenakin päiväunet aina koulun jälkeen. Lauantaiunet ovat vain pari tuntia varhemmin.
Heräsin todella syvästä unesta ja keittelin kahvit. Kahvin jälkeen päätin lähteä metsään veljeni koiran kanssa. Tämän jänisongelmaisen ja kaukohakuisen koiran olen päättänyt laittaa kanalintukuntoon tänä syksynä. Puin koiralle huomioliivit ja samalla juttelin mukavia. Rapsuttelin ja kertoilin, että nyt mennään kanalintuja jahtaamaan eikä jäniksiä. Eihän koira minun puheista mitään ymmärtänyt, mutta vaistosi varmaan, että nyt mennään johonkin erityiseen juttuun. Omat koirani katselivat sängyltä selvästikin kateellisena ja uteliaana.
Kun tulimme ulos, niin sanoin koiralle lempeästi että istu. Koira istui ja sitten sanoin: Vapaa. Koira käveli rinnallani sillalle ja siinä istutin koiran uudestaan. Odottelimme vähän aikaa ja sanoin: Hakuun. Koira lähti varovasti menemään ja annoin mennä sen noin kymmenen metriä ja sanoin tänne. Koira tuli ihmeissään luokseni ja hyvittelin sitä ja sanoin hakuun. Koira lähti menemään puolijuoksua ilmaa haistellen. Kun koira oli noin viidenkymmenen metrin päässä, niin kutsuin sitä kahdella vihellyksellä, joka on sama kuin tänne. Koira hävisi, mutta minä pysähdyin samoille jalansijoille ja vihelsin uudestaan. ajattelin jo, että sinne hävisi taas.
Ei hävinnyt. Koira tuli luokseni ja kehuin sitä ja päästin heti uudelleen hakuun. Toistin tätä vähän väliä. Siis pistin koiran hakuun ja jopa sain kädellä näytettyäkin mihin suuntaan hänen pitäisi mennä. Koira hävisi kyllä näkyvistä ja samalla itse etenin haluttuun suuntaan noin 50 - 100 metriä. Pysähdyin ja vihelsin kaksi kertaa. välillä koira tuli minuutin päästä välillä neljän, mutta itse en liikkunut mihinkään. Kun koira tuli, niin kehuin ja silittelin hetken ja sitten päästin koiran taas hakemaan. Etenimme näin noin puolen kilometrin päähän ja silloin takaoikealta tulikin.. Omat koirani. Vaimo oli päästänyt koirat normaalisti ulos pissille, mutta oma vanha koirani tietenkin kuuli viheltelyjäni ja vainullaan etsi meidät. Hyvin alkanut koulutus meni vähän sekaisin.
Päätin kuitenkin jatkaa samalla metodilla. Opetettavana oleva koira selvästikin menetti keskittymiskykyään, mutta edelleen odottelin aina siinä paikassa jossa vihelsinkin. Pisimmillään istuin kivellä kahdeksan minuuttia. Näissä tilanteissa tupakointi olisi hyvä keksintö. Vihellysten välillä odotellessa voisi poltella tupakkia.
Olimme jo palaamassa takaisin päin kun joen varresta kuului ajoonlähtöääni. Vihelsin välittömästi kaksi kertaa ja sitten vielä uudestaan. Parin minuutin päästä koira tulikin luokseni. Istutin sen viereeni ja juttelin taas leppoisasti ja opettavasti jänisten epäkiinnostavuudesta ja kanalintujen viehätyksestä. Koira tärisi, mutta rapsuttelin sitä lempeästi. Päästin koiran taas hakuun. Loppumatka menikin taas oikein mukavasti. Koira pysyi näköpiirissä ihan kohtuullisesti. Mielestäni kuten nuoret innokkaat koirat normaalistikin.
Tulimme sillalle ja olin jo iloinen hyvin menneestä harjoituksesta. Suunnittelin jo tekstiviestiä, jonka lähetän veljelleni. Omat koirani nousivat sillalle ja... Juuri vieressä ollut koulutettava hävisi jonnekin. Vihelsin. Vihelsin uudestaan, mutta koiraa ei näkynyt missään. Kävelin harmistuneena mökin terassille. Kuulin parin sadan metrin päästä ajoäänen. Se oli lyhyt. Pistin omat koirat sisälle ja pyysin vaimoltani kahvia. Viheltelin ja päätin lähteä hakemaan koiran pois metsästä.
Sanoin vaimolle, että koiria ei saa päästää ulos tuntiin. Otin haulikon ja lähdin kävelemään puronvartta. Vihelsin välillä. Metsästä ei kuulunut mitään. Pysähdyin katsomaan puron virtausta koskipaikassa. Silloin selkäni takaa kuulin pyyn lähtevän. Käännyin ja näin pyyn lentävän. Missä yksi pyy, siellä myös toinen pyy. Katsoin tarkkaavaisena metsää ja kuulin kuinka toinen pyy lähti pensaan takaa. Mutta missä kaksi pyytä, niin siellä kolmaskin.. Katsoin puita ja kuinka ollakaan oksalla istui lintu. Nostin haulikon ja ammuin. Lintu putosi kassakaappina maahan. Menin linnun lähelle ja vihelsin kaksi kertaa. Jäniskoira juoksi luokseni ja alkoi istumaan minusta viiden metrin päähän ja linnusta seitsemän. Odottelin kaikessa rauhassa ja mietin, että eikö todellakaan koira haista pyytä.
Meni hetki ja huomasin, että koiran nenä alkoi käydä. Sanoi sille, että hakuun. Koira lähtikin varovasti menemään ja käveli melkein linnun yli. Pysähtyi seisomaan lintu suunnilleen takapuolen alla ja sitten yhtä-äkkiä pyörähti 180 astetta ja iski nokkansa lintuun. Sanoi hyvä ja otin linnun pois. Sanoin koiralle, että näitä me ollaan täällä hakemassa, eikä jäniksiä. Kävelin lintu kädessä mökille ja koira ilman eri käskyä kulki perässäni. Saa nähdä oppiko se tällä reissulla jotakin. Hyvää tuuria oli kyllä tällä kertaa matkassa.
Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla.
Tehtiin siivousta pari tuntia ja sitten vasta söimme aamiaista. Syönnin jälkeen menimme ottamaan lauantain kunniaksi päiväunet. Otanhan toki arkenakin päiväunet aina koulun jälkeen. Lauantaiunet ovat vain pari tuntia varhemmin.
Heräsin todella syvästä unesta ja keittelin kahvit. Kahvin jälkeen päätin lähteä metsään veljeni koiran kanssa. Tämän jänisongelmaisen ja kaukohakuisen koiran olen päättänyt laittaa kanalintukuntoon tänä syksynä. Puin koiralle huomioliivit ja samalla juttelin mukavia. Rapsuttelin ja kertoilin, että nyt mennään kanalintuja jahtaamaan eikä jäniksiä. Eihän koira minun puheista mitään ymmärtänyt, mutta vaistosi varmaan, että nyt mennään johonkin erityiseen juttuun. Omat koirani katselivat sängyltä selvästikin kateellisena ja uteliaana.
Kun tulimme ulos, niin sanoin koiralle lempeästi että istu. Koira istui ja sitten sanoin: Vapaa. Koira käveli rinnallani sillalle ja siinä istutin koiran uudestaan. Odottelimme vähän aikaa ja sanoin: Hakuun. Koira lähti varovasti menemään ja annoin mennä sen noin kymmenen metriä ja sanoin tänne. Koira tuli ihmeissään luokseni ja hyvittelin sitä ja sanoin hakuun. Koira lähti menemään puolijuoksua ilmaa haistellen. Kun koira oli noin viidenkymmenen metrin päässä, niin kutsuin sitä kahdella vihellyksellä, joka on sama kuin tänne. Koira hävisi, mutta minä pysähdyin samoille jalansijoille ja vihelsin uudestaan. ajattelin jo, että sinne hävisi taas.
Ei hävinnyt. Koira tuli luokseni ja kehuin sitä ja päästin heti uudelleen hakuun. Toistin tätä vähän väliä. Siis pistin koiran hakuun ja jopa sain kädellä näytettyäkin mihin suuntaan hänen pitäisi mennä. Koira hävisi kyllä näkyvistä ja samalla itse etenin haluttuun suuntaan noin 50 - 100 metriä. Pysähdyin ja vihelsin kaksi kertaa. välillä koira tuli minuutin päästä välillä neljän, mutta itse en liikkunut mihinkään. Kun koira tuli, niin kehuin ja silittelin hetken ja sitten päästin koiran taas hakemaan. Etenimme näin noin puolen kilometrin päähän ja silloin takaoikealta tulikin.. Omat koirani. Vaimo oli päästänyt koirat normaalisti ulos pissille, mutta oma vanha koirani tietenkin kuuli viheltelyjäni ja vainullaan etsi meidät. Hyvin alkanut koulutus meni vähän sekaisin.
Päätin kuitenkin jatkaa samalla metodilla. Opetettavana oleva koira selvästikin menetti keskittymiskykyään, mutta edelleen odottelin aina siinä paikassa jossa vihelsinkin. Pisimmillään istuin kivellä kahdeksan minuuttia. Näissä tilanteissa tupakointi olisi hyvä keksintö. Vihellysten välillä odotellessa voisi poltella tupakkia.
Olimme jo palaamassa takaisin päin kun joen varresta kuului ajoonlähtöääni. Vihelsin välittömästi kaksi kertaa ja sitten vielä uudestaan. Parin minuutin päästä koira tulikin luokseni. Istutin sen viereeni ja juttelin taas leppoisasti ja opettavasti jänisten epäkiinnostavuudesta ja kanalintujen viehätyksestä. Koira tärisi, mutta rapsuttelin sitä lempeästi. Päästin koiran taas hakuun. Loppumatka menikin taas oikein mukavasti. Koira pysyi näköpiirissä ihan kohtuullisesti. Mielestäni kuten nuoret innokkaat koirat normaalistikin.
Tulimme sillalle ja olin jo iloinen hyvin menneestä harjoituksesta. Suunnittelin jo tekstiviestiä, jonka lähetän veljelleni. Omat koirani nousivat sillalle ja... Juuri vieressä ollut koulutettava hävisi jonnekin. Vihelsin. Vihelsin uudestaan, mutta koiraa ei näkynyt missään. Kävelin harmistuneena mökin terassille. Kuulin parin sadan metrin päästä ajoäänen. Se oli lyhyt. Pistin omat koirat sisälle ja pyysin vaimoltani kahvia. Viheltelin ja päätin lähteä hakemaan koiran pois metsästä.
Sanoin vaimolle, että koiria ei saa päästää ulos tuntiin. Otin haulikon ja lähdin kävelemään puronvartta. Vihelsin välillä. Metsästä ei kuulunut mitään. Pysähdyin katsomaan puron virtausta koskipaikassa. Silloin selkäni takaa kuulin pyyn lähtevän. Käännyin ja näin pyyn lentävän. Missä yksi pyy, siellä myös toinen pyy. Katsoin tarkkaavaisena metsää ja kuulin kuinka toinen pyy lähti pensaan takaa. Mutta missä kaksi pyytä, niin siellä kolmaskin.. Katsoin puita ja kuinka ollakaan oksalla istui lintu. Nostin haulikon ja ammuin. Lintu putosi kassakaappina maahan. Menin linnun lähelle ja vihelsin kaksi kertaa. Jäniskoira juoksi luokseni ja alkoi istumaan minusta viiden metrin päähän ja linnusta seitsemän. Odottelin kaikessa rauhassa ja mietin, että eikö todellakaan koira haista pyytä.
Meni hetki ja huomasin, että koiran nenä alkoi käydä. Sanoi sille, että hakuun. Koira lähtikin varovasti menemään ja käveli melkein linnun yli. Pysähtyi seisomaan lintu suunnilleen takapuolen alla ja sitten yhtä-äkkiä pyörähti 180 astetta ja iski nokkansa lintuun. Sanoi hyvä ja otin linnun pois. Sanoin koiralle, että näitä me ollaan täällä hakemassa, eikä jäniksiä. Kävelin lintu kädessä mökille ja koira ilman eri käskyä kulki perässäni. Saa nähdä oppiko se tällä reissulla jotakin. Hyvää tuuria oli kyllä tällä kertaa matkassa.
Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla.
torstai 22. syyskuuta 2011
Laiskat aivot ovat paholaisen työpaja
Laiskat aivot ovat paholaisen työpaja! Näin minulle on joskus opetettu. Nyt kun olen koittanut laiskistuttaa aivotoimintaa, niin ajatukset ovat alkaneet kiertämään aika lailla mukavasti. En kuitenkaan ole huomannut, että ajatuksiin olisi tullut paholaisen ajatuksia. En ole alkanut suunnittelemaan rikoksia, enkä muutakaan mitä paholaisen töiksi voisi helposti kuvitella. Ennemminkin kaikenlaista positiivista toimintaa olen alkanut pohdiskelemaan. Tulevaisuuden suunnitelmista en vielä tiedä mitään, koska en suunnittele tulevaa kovin pitkälle. Välillä kyllä näen selviä visioita, mutta heitän ne mahdollisimman pian romukoppaan. Mukavaa sinänsä on, että mietin tulevaisuutta. Siellä siintää moniakin aivan kelpo mahdollisuuksia. Olen vain oppinut, että kun ei turhia suunnittele, niin paine on pienempi.
Tänään katselin eduskunnan kyselytuntia. En ihmettele, että sitä joskus teatteriksikin sanotaan. Mitenkähän saisi sen politiikan vähän vähemmäksi politiikasta. Siis nyt kun on kriisi päällä, niin pitäisi miettiä enemmän yhdessä, että miten tästä selvittäisiin. Siis ensimmäisenä pitäisi sanoa, että: "Hei me ollaan kaikki kusessa." Entinen pääministeri, moittii entistä valtionvarainministeriä ja siis nykyistä pääministeriä, vaikka itse tietää aivan hyvin, että olisi toiminut aivan samalla tavalla vaikka olisikin nykyinen pääministeri tai valtionvarainministeri. Suomi vaatii vakuuksia, koska niin tuli ennen vaaleja Perussuomalaisten pelossa luvattua. Tämä keikuttaa koko maailmantaloutta ja Timo Soini kerää pisteet. Perussuomalaisilla on hyvä tilanne, sillä mitä enemmän venettä keinuttaa ja ennustelee Kreikan velkasaneerausta, niin sitä varmemmin Kreikka joutuu velkasaneeraukseen ja sitä enemmän Timo Soini voi sanoa olleensa oikeassa. Kannatus kasvaa.
Kreikassa oli tänään julkisten alojen lakko. Kansalaiset vastustavat säästöjä. Se on vähän sama kun meidän lapset ovat joskus pyytäneet jotakin ja kun olen sanonut, että emme voi ostaa, kun meillä ei ole rahaa. Lapset ovat sitten vähän aikaa murjottaneet, mutta lopulta kuitenkin ymmärtäneet, että jos ei ole rahaa, niin ei voi ostaa kaikkea kivaa. Mitenkähän lakkoilevat Kreikkalaiset ovat ajatelleet hoitaa tämän oman ongelmansa. Käsittääkseni he myös haukkuvat koko ajan muita euroopan maita, kun nämä eivät anna rahaa ja vaativat heiltä ikäviä säästötoimenpiteitä. Kreikka on vähän niin kuin pieni lapsi, joka ei ymmärrä. Demokratia on syntynyt Kreikassa. Jospa siellä nyt demokraattisella kansanäänestyksellä vaadittaisiinkin lisää rahaa muilta mailta ja elintason säilyttämistä entisellään. Sivistys on lähtenyt Kreikasta, eikä se ole sinne koskaan palannut.
Mutta ei tämä maailmantaloutta ravisuttava kriisi ole yksin Kreikan eikä kreikkalaisten vika. Me vaan ollaan vuosikausia elätelty ajatusta jatkuvasta kasvusta. Jatkuvaa kasvua on koko ajan ollutkin, mutta jos reaalikasvu on ollut x prosenttia, niin kaikkinainen kulutus on kasvanut x + yksi pronsenttia. Joskus se katto tulee vastaan. Nyt se on tullut Kreikassa ja lumipallona vyöryy myös muuhun eurooppaan. Nyt sitten kansantaloustieteen perusteet lukeneet sanovat, että kasvu on kaiken edellytys. Mutta missä on kasvun rajat? Pitääkö vielä ostaa yksi lisätelevisio? Ostanko vielä yhden tietokoneen? Auton? Vaatteita?
Mutta oli miten oli, niin keväällä ostan yhden uuden kameran. Ei muuten, mutta solidaarisuudesta Japanilaisia kohtaan. Jos ette muista, niin siellä oli juuri maanjäristys, tsunami ja käsittääkseni pari ydinvoimalaa savuaa edelleen. Että siksi vain ostan kameran, en itsekkäistä syistä. Eikös niin?
Tänään katselin eduskunnan kyselytuntia. En ihmettele, että sitä joskus teatteriksikin sanotaan. Mitenkähän saisi sen politiikan vähän vähemmäksi politiikasta. Siis nyt kun on kriisi päällä, niin pitäisi miettiä enemmän yhdessä, että miten tästä selvittäisiin. Siis ensimmäisenä pitäisi sanoa, että: "Hei me ollaan kaikki kusessa." Entinen pääministeri, moittii entistä valtionvarainministeriä ja siis nykyistä pääministeriä, vaikka itse tietää aivan hyvin, että olisi toiminut aivan samalla tavalla vaikka olisikin nykyinen pääministeri tai valtionvarainministeri. Suomi vaatii vakuuksia, koska niin tuli ennen vaaleja Perussuomalaisten pelossa luvattua. Tämä keikuttaa koko maailmantaloutta ja Timo Soini kerää pisteet. Perussuomalaisilla on hyvä tilanne, sillä mitä enemmän venettä keinuttaa ja ennustelee Kreikan velkasaneerausta, niin sitä varmemmin Kreikka joutuu velkasaneeraukseen ja sitä enemmän Timo Soini voi sanoa olleensa oikeassa. Kannatus kasvaa.
Kreikassa oli tänään julkisten alojen lakko. Kansalaiset vastustavat säästöjä. Se on vähän sama kun meidän lapset ovat joskus pyytäneet jotakin ja kun olen sanonut, että emme voi ostaa, kun meillä ei ole rahaa. Lapset ovat sitten vähän aikaa murjottaneet, mutta lopulta kuitenkin ymmärtäneet, että jos ei ole rahaa, niin ei voi ostaa kaikkea kivaa. Mitenkähän lakkoilevat Kreikkalaiset ovat ajatelleet hoitaa tämän oman ongelmansa. Käsittääkseni he myös haukkuvat koko ajan muita euroopan maita, kun nämä eivät anna rahaa ja vaativat heiltä ikäviä säästötoimenpiteitä. Kreikka on vähän niin kuin pieni lapsi, joka ei ymmärrä. Demokratia on syntynyt Kreikassa. Jospa siellä nyt demokraattisella kansanäänestyksellä vaadittaisiinkin lisää rahaa muilta mailta ja elintason säilyttämistä entisellään. Sivistys on lähtenyt Kreikasta, eikä se ole sinne koskaan palannut.
Mutta ei tämä maailmantaloutta ravisuttava kriisi ole yksin Kreikan eikä kreikkalaisten vika. Me vaan ollaan vuosikausia elätelty ajatusta jatkuvasta kasvusta. Jatkuvaa kasvua on koko ajan ollutkin, mutta jos reaalikasvu on ollut x prosenttia, niin kaikkinainen kulutus on kasvanut x + yksi pronsenttia. Joskus se katto tulee vastaan. Nyt se on tullut Kreikassa ja lumipallona vyöryy myös muuhun eurooppaan. Nyt sitten kansantaloustieteen perusteet lukeneet sanovat, että kasvu on kaiken edellytys. Mutta missä on kasvun rajat? Pitääkö vielä ostaa yksi lisätelevisio? Ostanko vielä yhden tietokoneen? Auton? Vaatteita?
Mutta oli miten oli, niin keväällä ostan yhden uuden kameran. Ei muuten, mutta solidaarisuudesta Japanilaisia kohtaan. Jos ette muista, niin siellä oli juuri maanjäristys, tsunami ja käsittääkseni pari ydinvoimalaa savuaa edelleen. Että siksi vain ostan kameran, en itsekkäistä syistä. Eikös niin?
maanantai 19. syyskuuta 2011
Erakkona on tylsää.
Erakkona on tylsää. Tänään kiipesin Riisitunturille koululuokkamme kanssa. Kun tulemme luontoon, niin ryhmä häviää kuin varpusparvi ympäri tunturia. Sain kävellä siellä aivan yksikseni ja omine ajatuksineni. Välillä törmäsin turisteihin ja välillä johonkin opiskelutoveriin. Kiroilin itsekseni valotuksen ongelmien kanssa, tai oikeammin sen kanssa kuinka saan teoriassa oppimani asiat käytäntöön. Tänään teemana ja tehtävänä oli käyttää manuaalia valotuksessa ja mitata valotus pistemittauksella. Mutta mitä tulee tuohon avauslauseeseen, niin se oli tarkoituksella laitettu siihen, jotta lukijat ajattelisivat, että nyt se on tylsistynyt ja kohta tulee maitojunalla takaisin. Tylsyys on väärä sana. Täällä on rauhallista. Tulen juuri mökkilaiturilta ja olen siellä katsellut maisemaa. On aivan tyyntä ja Lamposaaren kuva heijastuu peilityyneen pintaan. Näen kuinka joutsenperhe ui selällä. Telkkiä uiskentelee toisaalla. Tuijottelen maisemaa ja en tee mitään. En halua tehdä mitään muuta.
Tänään tunturissa kävellessäni mietin tämän Kuusamoon muuton mielekkyyttä. Toki jossain vaiheessa talous alkaa muuttua epävarmaksi. Hyvinkin epävarmaksi. Mutta tällä hetkellä vatsani on täynnä ja vaatteita on päällä. Kuitenkin kun ajattelen tätä hetkeä ja vertaan sitä kuukauden takaiseen, niin elämä tuntuu hyvältä. Olen kaivannut rauhaa ja tylsyyttäkin ja nyt rytmi täällä on kohdallaan. Ehkä hyvä, että muutos ei tullut rysähtämällä kiireestä hiljaisuuteen, vaan onneksi keksin tuon opiskelun. Se on sopivassa määrin aivoja liikuttavaa ja sopivassa määrin luonnossa liikkumista. Jos olisi viitenä päivänä viikossa pelkkää teoriaa, niin ei tuntuisi hyvältä. Nyt tuntuu.
Olemme olleet täällä vasta reilut kolme viikkoa, mutta ratkaisu tuntuu hyvältä. En ole sekuntiakaa katunut tätä. En ole sekuntiakaan kaivannut entiseen. En ole sekuntiakaan harmitellut tammikuussa syntynyttä ajatusta.
Menen katsomaan seitsemän uutiset. Sitten menemme järveen uimaan. (vaimo ui ja minä katson) Sauna on lämmin ja takassa tuli. Ajoissa nukkumaan ja ajoissa ylös.
Tänään tunturissa kävellessäni mietin tämän Kuusamoon muuton mielekkyyttä. Toki jossain vaiheessa talous alkaa muuttua epävarmaksi. Hyvinkin epävarmaksi. Mutta tällä hetkellä vatsani on täynnä ja vaatteita on päällä. Kuitenkin kun ajattelen tätä hetkeä ja vertaan sitä kuukauden takaiseen, niin elämä tuntuu hyvältä. Olen kaivannut rauhaa ja tylsyyttäkin ja nyt rytmi täällä on kohdallaan. Ehkä hyvä, että muutos ei tullut rysähtämällä kiireestä hiljaisuuteen, vaan onneksi keksin tuon opiskelun. Se on sopivassa määrin aivoja liikuttavaa ja sopivassa määrin luonnossa liikkumista. Jos olisi viitenä päivänä viikossa pelkkää teoriaa, niin ei tuntuisi hyvältä. Nyt tuntuu.
Olemme olleet täällä vasta reilut kolme viikkoa, mutta ratkaisu tuntuu hyvältä. En ole sekuntiakaa katunut tätä. En ole sekuntiakaan kaivannut entiseen. En ole sekuntiakaan harmitellut tammikuussa syntynyttä ajatusta.
Menen katsomaan seitsemän uutiset. Sitten menemme järveen uimaan. (vaimo ui ja minä katson) Sauna on lämmin ja takassa tuli. Ajoissa nukkumaan ja ajoissa ylös.
Aktiiviviikonloppu ja makeita pitkiä unia.
Lauantaiaamuna kello oli herättämässä 04.30. Heräsin kuitenkin jo vähän yli neljä ja aloin pukemaan. Suunnitelmana oli olla laavulla ennen auringonnousua. Marketta lähti mukaan katselemaan näkyisikö latvalintuja. Aamu oli lämmin, joten lintujen latvaan tulo oli epätodennäköistä. Olimme laavulla hyvissä ajoin ja viritimme naamioverkon. Istuimme verkon takana verkon silmistä välillä vilkuillen. Isuimme tunnin ja istuimme toisen, mutta mitään ei tapahtunut. Näin että Marketalla alkoi olla tylsää. Semmoista metsästys aina silloin tällöin on. Muistan että kerran sorsastuksen aloituspäivänä istuimme sorsapassissa Erkon kanssa kokonaisen päivän. Emme nähneet muuta kuin joitakin Kaakanoita. (Kaakana on liian kaukana lentävä tunnistamaton sorsalintu savoksi.) Erkko muuten oli pikkupojaksi rauhallinen passissa istuskelija. Koskaan hän ei häirinnyt tilannetta.
Kun viimein totesimme, että eipä taida teeret tulla puuhun, niin laavujen väliltä alkoi kuulua teeren soidinääntä. Tarkkailimme sitä jonkun aikaa ja päätin lähteä Wilman kanssa katsomaan tilannetta. Wilma autosta ja vaimo autoon ja matkaan. Suuntana oli toinen laavu ja Marketta tulee sitten autolla sinne ja pentukoira tulee mukana. Näin kaukaa lentävän teeren, mutta muuten oli rauhallista. Läävullä hörppästiin kahvit ja minä menin kävellen Wilman kanssa laavulta mökille reilun kilometrin matkan samalla metsästellen. Pari seisontaa olikin, mutta teeret lähtivät sen verran kaukaa, että ei päässyt ampumaan. Mökkiä lähestyttäessä Wilma juuri seisoi ja samalla lähti kaksi teertä. Toista ammuin perään, mutta se juuri meni oksiston taakse. Linnut voittivat yksi nolla.
Marketta ajeli mökille ja mökissä käymättä lähdimme jatkamaan matkaa. Koirat jäivät veljeni hoitoon mökkiin. Tulimme järvimökille ja täällä aamupalan jälkeen otimme vajaan tunnin päiväunet. Herättyämme pakkasimme retkikamppeet ja kamerat ym. ja lähdimme kohti Julma Ölkkyä. Minähän kävin siellä joku aika sitten koulun kanssa, mutta Marketta ei ole käynyt koskaan, Kävimme Kuusamossa kaupassa nopeasti ja tankkasimme auton. Matka kohti eteläkuusamoa alkoi.
Julma Ölkky on noin kaksi ja puoli miljardia vuotta sitten syntynyt rotkojärvi. Päätimme patikoida sen ympäri. Vain kymmenen kilometriä. Helppo juttu. Menomatkalla otin paljon kuvia Marketasta jylhissä maisemissa. Kokeilin kaikenlaisia koulussa oppimiani juttuja. Aikaa puolivälin laavupaikalle meni kolme tuntia. Lopussa oleva metsätaival ei meinannut loppua millään. Viimein saavuimme laavulle. Paistelimme makkaraa ja sinne alkoi kertyä ihmisiä. Ei mennyt kauaa kun laavulla oli ruuhkaa. Keskustelimme ihmisten kanssa, siitä kumpi puoli on raskaampi kävellä. Helsingistä tullut sauvakävelyporukka sanoi, että meidän seuraavalla puolikkaalla on paljon korkeuseroa. Siis mäkiä mennään koko ajan ylös ja alas. He siis tulivat lenkkiä meihin nähden vastakarvaan. Totta se olikin. Kävelimme takaisin päin vähemmän kuvaillen ja kunnolla patikoiden ja aikaa meni kaksi tuntia. Kun tulimme autolle, niin olimme molemmat aivan poikki. Mutta hyvällä tavalla väsyneenä.
Mökille tultuamme kävimme saunassa ja vähän katselimme televisiota. Yleleaksin jälkeen menimme nukkumaan. Nukuimme lähes yhteen pötköön 10 ja puoli tuntia. Enpä usein ole niin paljon nukkunut.
Sunnuntaina sitten lähdimme taas eräkämpän suuntaan. Minä lähdin Wilman kanssa metsästämään ja Marke meni katselemaan sieniä ja puolukoita. Kävelin koiran kanssa neljä tuntia ympäri metsiä, mutta en nähnyt kuin pyitä. Kaksi pyytä kiusasi minua mennen tullen. Olivat siis lähellä mökkiä ja olivat ampumapaikoillakin, mutta menomatkalla ammuin ohi ja tulomatkalla en kerennyt edes ampua. Ei tullut edes pyytä pivoon, niin kuin sanonnassa sanotaan.
Saalista ilman jäi tämä eräjorma. Metsästä tullessani olin aikalailla väsynyt. Vaimon kehotuksesta (=vaatimuksesta) lähdimme kuitenkin perunannostoon. Heiluin talikko kourassa vielä reilun tunnin ja voimat alkoivat hiipua. Perunat kuitenkin on nyt nostettu ja olen iloinen, että vaimo potki persuuksille. Muuten ne olisivat vieläkin maassa. Kävimme eräkämpillä puulämmitteisessä saunassa ja Marketta kävi vielä purossa uimassakin. Olin todella uupunut. Söimme kiukaalla paistetut makkarat ja lähdimme kohti järvimökkiä. Kanavapujoteltiin vähän televisiota ja nukkumatti alkoi taas kutsua.
Heräsin kello kuusi yli kahdeksan tunnin yöunien jälkeen. Onneksi pääsee kouluun lepäämään rankkojen vapaapäivien jälkeen. Ai niin. Lähdemme koulun kanssa uudelleen Riisitunturille tänään. Koska ensimmäinen reissu oli sumuinen tunturi, niin tänään menemme kuvaamaan tunturia kirkkaalla säällä. Patikointia tunturin päälle ja takaisin. Kunto kyllä täällä nousee ja aivan varmasti.
Kun viimein totesimme, että eipä taida teeret tulla puuhun, niin laavujen väliltä alkoi kuulua teeren soidinääntä. Tarkkailimme sitä jonkun aikaa ja päätin lähteä Wilman kanssa katsomaan tilannetta. Wilma autosta ja vaimo autoon ja matkaan. Suuntana oli toinen laavu ja Marketta tulee sitten autolla sinne ja pentukoira tulee mukana. Näin kaukaa lentävän teeren, mutta muuten oli rauhallista. Läävullä hörppästiin kahvit ja minä menin kävellen Wilman kanssa laavulta mökille reilun kilometrin matkan samalla metsästellen. Pari seisontaa olikin, mutta teeret lähtivät sen verran kaukaa, että ei päässyt ampumaan. Mökkiä lähestyttäessä Wilma juuri seisoi ja samalla lähti kaksi teertä. Toista ammuin perään, mutta se juuri meni oksiston taakse. Linnut voittivat yksi nolla.
Marketta ajeli mökille ja mökissä käymättä lähdimme jatkamaan matkaa. Koirat jäivät veljeni hoitoon mökkiin. Tulimme järvimökille ja täällä aamupalan jälkeen otimme vajaan tunnin päiväunet. Herättyämme pakkasimme retkikamppeet ja kamerat ym. ja lähdimme kohti Julma Ölkkyä. Minähän kävin siellä joku aika sitten koulun kanssa, mutta Marketta ei ole käynyt koskaan, Kävimme Kuusamossa kaupassa nopeasti ja tankkasimme auton. Matka kohti eteläkuusamoa alkoi.
Julma Ölkky on noin kaksi ja puoli miljardia vuotta sitten syntynyt rotkojärvi. Päätimme patikoida sen ympäri. Vain kymmenen kilometriä. Helppo juttu. Menomatkalla otin paljon kuvia Marketasta jylhissä maisemissa. Kokeilin kaikenlaisia koulussa oppimiani juttuja. Aikaa puolivälin laavupaikalle meni kolme tuntia. Lopussa oleva metsätaival ei meinannut loppua millään. Viimein saavuimme laavulle. Paistelimme makkaraa ja sinne alkoi kertyä ihmisiä. Ei mennyt kauaa kun laavulla oli ruuhkaa. Keskustelimme ihmisten kanssa, siitä kumpi puoli on raskaampi kävellä. Helsingistä tullut sauvakävelyporukka sanoi, että meidän seuraavalla puolikkaalla on paljon korkeuseroa. Siis mäkiä mennään koko ajan ylös ja alas. He siis tulivat lenkkiä meihin nähden vastakarvaan. Totta se olikin. Kävelimme takaisin päin vähemmän kuvaillen ja kunnolla patikoiden ja aikaa meni kaksi tuntia. Kun tulimme autolle, niin olimme molemmat aivan poikki. Mutta hyvällä tavalla väsyneenä.
Mökille tultuamme kävimme saunassa ja vähän katselimme televisiota. Yleleaksin jälkeen menimme nukkumaan. Nukuimme lähes yhteen pötköön 10 ja puoli tuntia. Enpä usein ole niin paljon nukkunut.
Sunnuntaina sitten lähdimme taas eräkämpän suuntaan. Minä lähdin Wilman kanssa metsästämään ja Marke meni katselemaan sieniä ja puolukoita. Kävelin koiran kanssa neljä tuntia ympäri metsiä, mutta en nähnyt kuin pyitä. Kaksi pyytä kiusasi minua mennen tullen. Olivat siis lähellä mökkiä ja olivat ampumapaikoillakin, mutta menomatkalla ammuin ohi ja tulomatkalla en kerennyt edes ampua. Ei tullut edes pyytä pivoon, niin kuin sanonnassa sanotaan.
Saalista ilman jäi tämä eräjorma. Metsästä tullessani olin aikalailla väsynyt. Vaimon kehotuksesta (=vaatimuksesta) lähdimme kuitenkin perunannostoon. Heiluin talikko kourassa vielä reilun tunnin ja voimat alkoivat hiipua. Perunat kuitenkin on nyt nostettu ja olen iloinen, että vaimo potki persuuksille. Muuten ne olisivat vieläkin maassa. Kävimme eräkämpillä puulämmitteisessä saunassa ja Marketta kävi vielä purossa uimassakin. Olin todella uupunut. Söimme kiukaalla paistetut makkarat ja lähdimme kohti järvimökkiä. Kanavapujoteltiin vähän televisiota ja nukkumatti alkoi taas kutsua.
Heräsin kello kuusi yli kahdeksan tunnin yöunien jälkeen. Onneksi pääsee kouluun lepäämään rankkojen vapaapäivien jälkeen. Ai niin. Lähdemme koulun kanssa uudelleen Riisitunturille tänään. Koska ensimmäinen reissu oli sumuinen tunturi, niin tänään menemme kuvaamaan tunturia kirkkaalla säällä. Patikointia tunturin päälle ja takaisin. Kunto kyllä täällä nousee ja aivan varmasti.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Perunanviljely kannattaa.
Tulen juuri perunannostosta. Oikein piti tarkastaa blogista, että milloin me ne siemenet maahan laitettiinkaan. Kesäkuun 22 päivän blogissa -Jukolan Jussina- kerron, että reissun tarkoituksena täällä on ollut laittaa perunat maahan. Niin muistelinkin, että ennen Juhannusta ne saatiin laitettua. Perunamaa on suunnilleen kuusi metriä leveä ja ehkä kymmenen tai kaksitoista metriä pitkä. Vakoja on kuusi kappaletta. Tänään nostimme puolet. Laitoimme siemeniä kesällä muistaakseni kaksikymmentä kiloa ja nyt satoa on jo nostettu vähintään tämä määrä. Eli perunan määrä ainakin tuplaantuu. Vai pantiinkohän me kymmenen kiloa? Joka tapauksessa todella hyvän näköistä perunaa on nyt säkillinen tuossa kellarin ovella.
Perunamaalle on tältä järvimökiltä 25 kilometriä, joten edestakainen matka on 50 kilometriä. Se tulee ajettavaksi nyt vielä toisenkin kerran. Perunan nostosta tulee kilometrejä sata. Autoni vie kymmenen litraa sadalle, joten polttoainekulu on 16 euroa. Ostin uuden talikon, joka oli suomalainen Fiskars. Ainut, että kaupasta kävellessäni huomasin, että se on valmistettu Puolassa. Hinta oli kuitenkin komeat 64 euroa. Talikko oli siis puolalainen, mutta hinta suomalainen. Siemenperunatkin maksoivat varmaan jotakin. (veljeni osti ne) mutta jos siemenet maksoivat kympin, niin päästään tulokseen. 16 + 64 + 10 + 8 (istutuksen bensat) = 98 euroa. Perunoita tulee siis n. 50 kiloa, joten hinnaksi jää euro 96 senttiä per kilo.
Toisaalta puolentoista tunnin kuntosamaksu saattaa kaupungissa olla varmaan kymmenen euroa? Perunat ovat varmasti luomua. Lähiruokaa. Niin ja vaikka talikko oli puolalainen, niin se kestää myös seuraavalle satokaudelle mainiosti. Eli kyllä tämä perunanviljely pitkällä tähtäyksellä on kannattavaa.
Yksi huono puoli on vain siinä, että me olemme vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja emme syö perunaa nyt laisinkaan. No jos salaa vaimolta jonakin iltana yhden perunan keittäisi?
Perunamaalle on tältä järvimökiltä 25 kilometriä, joten edestakainen matka on 50 kilometriä. Se tulee ajettavaksi nyt vielä toisenkin kerran. Perunan nostosta tulee kilometrejä sata. Autoni vie kymmenen litraa sadalle, joten polttoainekulu on 16 euroa. Ostin uuden talikon, joka oli suomalainen Fiskars. Ainut, että kaupasta kävellessäni huomasin, että se on valmistettu Puolassa. Hinta oli kuitenkin komeat 64 euroa. Talikko oli siis puolalainen, mutta hinta suomalainen. Siemenperunatkin maksoivat varmaan jotakin. (veljeni osti ne) mutta jos siemenet maksoivat kympin, niin päästään tulokseen. 16 + 64 + 10 + 8 (istutuksen bensat) = 98 euroa. Perunoita tulee siis n. 50 kiloa, joten hinnaksi jää euro 96 senttiä per kilo.
Toisaalta puolentoista tunnin kuntosamaksu saattaa kaupungissa olla varmaan kymmenen euroa? Perunat ovat varmasti luomua. Lähiruokaa. Niin ja vaikka talikko oli puolalainen, niin se kestää myös seuraavalle satokaudelle mainiosti. Eli kyllä tämä perunanviljely pitkällä tähtäyksellä on kannattavaa.
Yksi huono puoli on vain siinä, että me olemme vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja emme syö perunaa nyt laisinkaan. No jos salaa vaimolta jonakin iltana yhden perunan keittäisi?
torstai 15. syyskuuta 2011
Puolierakko haaveilee täyserakkoudesta.
Olen nyt ollut täällä pohjoisessa kutakuinkin kaksi viikkoa. Silloin tällöin tulee viestejä entisestä maailmasta. Minulla on käytössä entinen sähköposti, johon tulee kutsuja näyttelyn avajaisiin, seminaareihin ja koulutuksiin. Hoh hoijaa, miten tylsältä ja kaukaiselta ne tuntuvat. Sama asia on myös uutisissa olevaa maailmaa kohtaan. Hallitus on tehnyt budjetin. Hoh hoijaa. Deekut pitivät omat urheilukilpailunsa. Ei paljon kiinnosta. Katson kyllä aamulla uutiset ja illallakin, mutta miksi kaikki tuntuu niin kaukaiselta ja tylsältä? Jotenkin, niin kuin nämä asiat eivät enää koskettaisi ollenkaan. Suomessahan kyllä asustelemme edelleen, mutta täältä katselee maailmaa nyt jotenkin eri horisontista.
Varsinaista erakoitumista en ole päässyt suorittamaan oikeastaan ollenkaan. Koska on metsätyskausi, niin erakkokämppä on varattuna lähes koko ajan. Pari päivää alkuviikosta on kyllä vapaata, mutta silloin en ole jaksanut sinne mennä. Jostain syystä nyt kun olen luonnossa paljon muutenkin, niin metsästyskin on alkanut tuntua vähän samalta tylsältä kuin kaikki muukin. Kun ei asu metsässä, niin metsästyksestä haaveilee päivittäin, mutta nyt kun se olisi mahdollista milloin vain, niin ei maistukaan. Onneksi kuitenkaan kaupunkiin meneminen ei ainakaan vielä ole alkanut siintämään haaveissa. Kuusamokinhan on kyllä kaupunki ja siellä voin seisoskella liikennevaloissa jos huvittaa. Prisma ja CityMarket täältä löytyy, jos metsä alkaa ahdistamaan. Yksi hyvä puoli täällä on. Jos välttämättä tarvitsee käydä kaupassa, niin jonot eivät ole suurien kaupunkien veroisia. Kassalle voi kävellä aivan suoraan.
Tänään vanhempani ovat olleet naimisissa 60 vuotta. Se tuntuu aika pitkältä ajalta noin äkkiseltään. Mutta jos ajattelen, että olen ollut itse tuon saman naisen lakanoissa yli kolmekymmentä vuotta, niin puolessä välissähän tässä itsekin tavallaan ollaan. Me vain harkittiin kymmenen vuotta ennen kuin rohjettiin papin pakeille marssia. Viime kesänä tuli 21 vuotta naimisissa täyteen. Onneksi olkoon vanhemmilleni. On meissä pennuissa ollut kyllä välillä vähän kestämistä. Toisaalta se varmasti myös yhdistää.
Kuten tuossa alkuun kirjoitin, niin vanha maailma tuntuu kaukaiselta. Se myös tuntuu kaukaiselta siten, että en jaksa vastailla oikein puhelimeen. Tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Pitkät ajat puhelin on kokonaan äänettömällä ja jos joku on soittanut, niin kaipa hän soittaa myöhemmin uudestaan. Tekstiviesti on oikeastaan aika kätevä keksintö. Joskus kyllä tekstiviestitkin vähän rasittavat ja on mietittävä mitä niihin nyt sitten kirjoittaisi.
Ei oo helppoo tämä erakoksi yrittäminen. Maailma vyöryy päälle ihan väkisin. Kunhan nyt saan tämän talvenselän menemään puolierakkona, niin ensi kesänä vähennän kommunikointia edelleen ja seuraavana syksynä sitten vetäydyn johonkin kammiin kirjoittamaan. Blogia sitten kirjoitan vain kerran viikossa ja annan parran kasvaa. Samoan metsässä ja aamupäivät kirjoitan. Oikeastiko? En tiedä, mutta haluaisin kokeilla. Mitä kirjoittaisin? En tiedä, mutta kai jos istuu aamupäivät koneen äärellä, niin joku juuri alkaa irrota. Puolierakko haaveilee siis täyserakkoudesta.
Miten minulla on tunne, että haaveet saattavat joskus toteutua?
Varsinaista erakoitumista en ole päässyt suorittamaan oikeastaan ollenkaan. Koska on metsätyskausi, niin erakkokämppä on varattuna lähes koko ajan. Pari päivää alkuviikosta on kyllä vapaata, mutta silloin en ole jaksanut sinne mennä. Jostain syystä nyt kun olen luonnossa paljon muutenkin, niin metsästyskin on alkanut tuntua vähän samalta tylsältä kuin kaikki muukin. Kun ei asu metsässä, niin metsästyksestä haaveilee päivittäin, mutta nyt kun se olisi mahdollista milloin vain, niin ei maistukaan. Onneksi kuitenkaan kaupunkiin meneminen ei ainakaan vielä ole alkanut siintämään haaveissa. Kuusamokinhan on kyllä kaupunki ja siellä voin seisoskella liikennevaloissa jos huvittaa. Prisma ja CityMarket täältä löytyy, jos metsä alkaa ahdistamaan. Yksi hyvä puoli täällä on. Jos välttämättä tarvitsee käydä kaupassa, niin jonot eivät ole suurien kaupunkien veroisia. Kassalle voi kävellä aivan suoraan.
Tänään vanhempani ovat olleet naimisissa 60 vuotta. Se tuntuu aika pitkältä ajalta noin äkkiseltään. Mutta jos ajattelen, että olen ollut itse tuon saman naisen lakanoissa yli kolmekymmentä vuotta, niin puolessä välissähän tässä itsekin tavallaan ollaan. Me vain harkittiin kymmenen vuotta ennen kuin rohjettiin papin pakeille marssia. Viime kesänä tuli 21 vuotta naimisissa täyteen. Onneksi olkoon vanhemmilleni. On meissä pennuissa ollut kyllä välillä vähän kestämistä. Toisaalta se varmasti myös yhdistää.
Kuten tuossa alkuun kirjoitin, niin vanha maailma tuntuu kaukaiselta. Se myös tuntuu kaukaiselta siten, että en jaksa vastailla oikein puhelimeen. Tuntemattomiin numeroihin en vastaa ollenkaan. Pitkät ajat puhelin on kokonaan äänettömällä ja jos joku on soittanut, niin kaipa hän soittaa myöhemmin uudestaan. Tekstiviesti on oikeastaan aika kätevä keksintö. Joskus kyllä tekstiviestitkin vähän rasittavat ja on mietittävä mitä niihin nyt sitten kirjoittaisi.
Ei oo helppoo tämä erakoksi yrittäminen. Maailma vyöryy päälle ihan väkisin. Kunhan nyt saan tämän talvenselän menemään puolierakkona, niin ensi kesänä vähennän kommunikointia edelleen ja seuraavana syksynä sitten vetäydyn johonkin kammiin kirjoittamaan. Blogia sitten kirjoitan vain kerran viikossa ja annan parran kasvaa. Samoan metsässä ja aamupäivät kirjoitan. Oikeastiko? En tiedä, mutta haluaisin kokeilla. Mitä kirjoittaisin? En tiedä, mutta kai jos istuu aamupäivät koneen äärellä, niin joku juuri alkaa irrota. Puolierakko haaveilee siis täyserakkoudesta.
Miten minulla on tunne, että haaveet saattavat joskus toteutua?
keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Riisitunturilla on sumua.
Tänään olimme Riisitunturilla kouluporukan kanssa. Tiesimme jo eilen, että mahdollisesti tänään on sateista. Päätimme kuitenkin lähteä. Jos aina odottelee vain hyviä säitä ja auringonpaisteita, niin moni mukava asia jää tekemättä. Ajelimme Posiolla sijaitsevalle tunturille. Posio on Kuusamon naapurikunta, mutta kuuluu Lapinlääniin. Kävimme siis lyhyellä lapinreissulla. Lähes koko kiipeämisen ja laskeutumisen ajan tihuutti vettä ja oli sumuista. Linssejä sai pyyhkiä koko ajan, mutta kyllä sinne ruskakuviakin tarttui mukaan. Äskettäin vilkaisin nopeasti, niin saattaa siinä seassa joku hyväkin olla. Ajatuksenani olisi, että tälläiseltä reissulta onnistuisi yksi kuva hyvin ja sitten olisi muutamia kohtuullisia.
Taukopaikkana oli tunturin rinteellä sijaitseva autiotupa. Tuvassa oli lämmitä kun menimme sisään, mutta käännyin heti takaisin, koska se oli liian lämmitä ja kosteaa. Sen sijaan teimme ulkona olevalle tulipaikalle nuotion. Sadekin taukosi sopivasti ja niin istuimme tulilla rupattelemassa. Vaikka oli sateinen sää, niin tunturissa oli paljon ruskaturistejakin. Jotkut huomatessamme että olemme kuvausretkellä lähestyivät opettajaamme kysymällä mm. Millainen on hyvä kamera? Hmmm. No se vähän riippuu...
Laskeuduimme alas ja ajelimme muutaman kilometrin päässä olevalle vanhalle koululle rakennetulle kahvilalle. ( olipas paljon lleitä tuossa lauseessa?) Koulun sisusta oli rakennettu kartanomaisesti ja siellä oli myynnissä vaikka minkälaisia siirappeja ja hajuvesiä, jotka on tehty luonnontuotteista. Joimme siellä kahvit ja osa otti myös vohvelin kermavaahdolla ja siirapilla. (älkää kertoko vaimolleni, sillä olemme vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. ) Siis minäkin otin. Samalla kun nautimme tästä kielletystä hedelmästä, niin rakennuksen ikkunoista siilautui kaunis syksyinen auringonpaiste.
Huomenna käsittelemme kuvia ja viimeistään perjantaina on taas arviointien aika. Viimeksi arviointi meni oikein mukavasti ja on todella hauskaa katsella toisten kuvia samoilta reissuilta.
Taukopaikkana oli tunturin rinteellä sijaitseva autiotupa. Tuvassa oli lämmitä kun menimme sisään, mutta käännyin heti takaisin, koska se oli liian lämmitä ja kosteaa. Sen sijaan teimme ulkona olevalle tulipaikalle nuotion. Sadekin taukosi sopivasti ja niin istuimme tulilla rupattelemassa. Vaikka oli sateinen sää, niin tunturissa oli paljon ruskaturistejakin. Jotkut huomatessamme että olemme kuvausretkellä lähestyivät opettajaamme kysymällä mm. Millainen on hyvä kamera? Hmmm. No se vähän riippuu...
Laskeuduimme alas ja ajelimme muutaman kilometrin päässä olevalle vanhalle koululle rakennetulle kahvilalle. ( olipas paljon lleitä tuossa lauseessa?) Koulun sisusta oli rakennettu kartanomaisesti ja siellä oli myynnissä vaikka minkälaisia siirappeja ja hajuvesiä, jotka on tehty luonnontuotteista. Joimme siellä kahvit ja osa otti myös vohvelin kermavaahdolla ja siirapilla. (älkää kertoko vaimolleni, sillä olemme vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. ) Siis minäkin otin. Samalla kun nautimme tästä kielletystä hedelmästä, niin rakennuksen ikkunoista siilautui kaunis syksyinen auringonpaiste.
Huomenna käsittelemme kuvia ja viimeistään perjantaina on taas arviointien aika. Viimeksi arviointi meni oikein mukavasti ja on todella hauskaa katsella toisten kuvia samoilta reissuilta.
tiistai 13. syyskuuta 2011
Luontokuvia niin että piisaa. Metsästyskausikin on avattu.
Rakas päiväkirja. Anteeksi, että en ole kirjoittanut taaskaan moneen päivään. Erakolla on ollut niin kiirettä ja olen tavannut niin paljon ihmisiä, että olen sosiaalisen ähkyn vaivaama. Yritän nyt kuitenkin lyhyesti kirjata tapahtumia viikonlopulta.
Viikonloppu meni siis Nature Photossa Kuusamotalolla. Katselimme tuhansia ammattiluontokuvaajien ottamia kuvia. Kuulimme paljon tarinoita luontokuvaajan työstä ja saimme paljon vinkkejä kuvaamiseen. Vaikka vaimoni lähti alun perin vain joukon jatkoksi, niin hän nautti olostaan silminnähden. Paras juttu oli Kuusamosta kertovan luontodokumentin maailmanensi-ilta, joka oli lauantaiaamuna. Dokumenttiä on kuvattu kolme vuotta ja se kertoo vuodenajoista Kuusamon seudulla. Erittäin hienoa kuvaa ja hyvin tehty ohjelma. Se tulee joskus lähiaikoina joltakin yleisradion kanavalta.
Kun elokuva tulee DVD:lle, niin hankimme sen tänne ja pakkonäytämme kaikille mahdollisille vieraillemme. Kun olemme olleet täällä pohjoisessa, niin Marketta on usein sanonut, että olisi mukavaa olla täällä kokonainen vuosi, jolloin näkisi kaikki vuodenajat ja niiden siirtymät. Tämä dokumentti kertoi juuri samalla idealla Kuusamosta ja ennen kaikkea sen luonnosta. Elokuvaa katsoessamme, tulimme molemmat erittäin vakuuttuneiksi tästä meidän ratkaisustamme. Elokuvan nimi on Pohjoisen taivaan alla.
Avasin myös sunnuntai-iltana metsästyskauden. Kuten ennustelin, niin jätin aseen mökille pussiin ja otin mukaan kaksi kameraa. Helsingin veljeni oli mukanani pyövelinä. Pari seisontaa vanhalle jäljelle oli ensi alkuun. Illan jo alkaessa hämärtää lähestyimme mökkiämme. Ensin soi veljeni puhelin. Sitten omani. Vastasimme molemmat ja kailottelimme suureen ääneen ja samalla valuimme pikkuhiljaa mäeltä kapealle suolle. Kuulin puhuessani teeren lähtöäänen. Heti perään toisen ja sitten vielä muitakin. Löpetimme puhelut ja sanoin, että siinä niitä teeriä sitten olisi ollut. Puhelimessa pölisemällä ei metsästämisestä tule oikein mitään. Jos siis joskus olen puhelinhiljaisuudessa pitkään, niin tässä on myös yksi syy. Tästä lähtien en vastaa puhelimeen jos metsästän.
Kello on seitsemän aamulla ja lähden aamupalan tekoon. Tänään koulussa katsomme toistemme kuvia juhlasalin isolta skreeniltä ja arvostelemme niitä. Ei. Vaan arvioimme toistemme kuvia hyvässä hengessä.
Huomenna on luvassa pieni vaellusmatka Riisitunturille. Mukavaa käydä siellä, kun se on uusi tuttavuus. Olen kuullut siitä paljon hyvää. Sain myös eilen omat vaelluskenkäni, joita olenkin kaivannut. Ne olivat jäänet ystäväni Paulin autoon ja hän sitten lähetti ne matkahuollolla tänne.
Nyt on taas aika ottaa vähän rauhallisemmin ja iltaisin erakkoutta harrastaa yhdessä vaimon ja kolmen koiran kanssa. Kirjoittenkin toivottavasti taas jostain tapahtumasta vähän tarkemmin. Jos ottaisi mallia naapurikylän suuresta pojasta Kalle Päätalosta. En kyllä ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, mutta tarkasti hän kuulemma kirjoittaa.
Viikonloppu meni siis Nature Photossa Kuusamotalolla. Katselimme tuhansia ammattiluontokuvaajien ottamia kuvia. Kuulimme paljon tarinoita luontokuvaajan työstä ja saimme paljon vinkkejä kuvaamiseen. Vaikka vaimoni lähti alun perin vain joukon jatkoksi, niin hän nautti olostaan silminnähden. Paras juttu oli Kuusamosta kertovan luontodokumentin maailmanensi-ilta, joka oli lauantaiaamuna. Dokumenttiä on kuvattu kolme vuotta ja se kertoo vuodenajoista Kuusamon seudulla. Erittäin hienoa kuvaa ja hyvin tehty ohjelma. Se tulee joskus lähiaikoina joltakin yleisradion kanavalta.
Kun elokuva tulee DVD:lle, niin hankimme sen tänne ja pakkonäytämme kaikille mahdollisille vieraillemme. Kun olemme olleet täällä pohjoisessa, niin Marketta on usein sanonut, että olisi mukavaa olla täällä kokonainen vuosi, jolloin näkisi kaikki vuodenajat ja niiden siirtymät. Tämä dokumentti kertoi juuri samalla idealla Kuusamosta ja ennen kaikkea sen luonnosta. Elokuvaa katsoessamme, tulimme molemmat erittäin vakuuttuneiksi tästä meidän ratkaisustamme. Elokuvan nimi on Pohjoisen taivaan alla.
Avasin myös sunnuntai-iltana metsästyskauden. Kuten ennustelin, niin jätin aseen mökille pussiin ja otin mukaan kaksi kameraa. Helsingin veljeni oli mukanani pyövelinä. Pari seisontaa vanhalle jäljelle oli ensi alkuun. Illan jo alkaessa hämärtää lähestyimme mökkiämme. Ensin soi veljeni puhelin. Sitten omani. Vastasimme molemmat ja kailottelimme suureen ääneen ja samalla valuimme pikkuhiljaa mäeltä kapealle suolle. Kuulin puhuessani teeren lähtöäänen. Heti perään toisen ja sitten vielä muitakin. Löpetimme puhelut ja sanoin, että siinä niitä teeriä sitten olisi ollut. Puhelimessa pölisemällä ei metsästämisestä tule oikein mitään. Jos siis joskus olen puhelinhiljaisuudessa pitkään, niin tässä on myös yksi syy. Tästä lähtien en vastaa puhelimeen jos metsästän.
Kello on seitsemän aamulla ja lähden aamupalan tekoon. Tänään koulussa katsomme toistemme kuvia juhlasalin isolta skreeniltä ja arvostelemme niitä. Ei. Vaan arvioimme toistemme kuvia hyvässä hengessä.
Huomenna on luvassa pieni vaellusmatka Riisitunturille. Mukavaa käydä siellä, kun se on uusi tuttavuus. Olen kuullut siitä paljon hyvää. Sain myös eilen omat vaelluskenkäni, joita olenkin kaivannut. Ne olivat jäänet ystäväni Paulin autoon ja hän sitten lähetti ne matkahuollolla tänne.
Nyt on taas aika ottaa vähän rauhallisemmin ja iltaisin erakkoutta harrastaa yhdessä vaimon ja kolmen koiran kanssa. Kirjoittenkin toivottavasti taas jostain tapahtumasta vähän tarkemmin. Jos ottaisi mallia naapurikylän suuresta pojasta Kalle Päätalosta. En kyllä ole lukenut yhtään hänen kirjaansa, mutta tarkasti hän kuulemma kirjoittaa.
perjantai 9. syyskuuta 2011
Suis siunakkoon!
Kuulin juuri, että metsästysalueellamme liikkuu 3-5 sutta. En pelkää näiden omien koirien puolesta, sillä he kulkevat hyvin lähellä isäntää. Susi taas pelkää ihmistä sen verran, että en näe siinä vaaraa. Veljeni jäniksiä ajava koiran sen sijaan saattaa olla vaarassakin. Karhuja, susia ja ilveksiä on siis eläintarhassamme.
Kohta lähden kirkolle ja käyn ostamassa teeren kuvia ja käyn ripustamassa niitä uuden laavumme etumaastoon. en tiedä auttaako ne mitään. Onhan nimittäin niin, että noilla seuduilla teeret ovat istuskelleet puissa jo satoja vuosia ilman kuviakin. Mutta onpahan jotakin mitä hämärässä aina voi säpsähdellä.
Kohta lähden kirkolle ja käyn ostamassa teeren kuvia ja käyn ripustamassa niitä uuden laavumme etumaastoon. en tiedä auttaako ne mitään. Onhan nimittäin niin, että noilla seuduilla teeret ovat istuskelleet puissa jo satoja vuosia ilman kuviakin. Mutta onpahan jotakin mitä hämärässä aina voi säpsähdellä.
Kanalintukausi alkaa ja minä olen muualla.
Olen kohta kolmekymmentä vuotta varannut tämän syyskuun kymmenennen päivän seudun metsästykselle. Olen yli kaksikymmentä vuotta tullut lähes joka syksy tänne Kuusamoon aloittamaan kanalinnun metsästyskauden täältä. Nyt kun kausi alkaa huomenna lauantaina ja minä asustelen täällä, niin menenkin Kuusamotalolle kuuntelemaan luentoja ja katselemaan kuvia. Olen koko viikonlopun Nature Photo tapahtumassa vaimoni kanssa. Olemme tapahtumassa jopa niin tiiviisti, että asumme viikonlopun opiston asuntolassa. Tapahtuma sisältää näyttelyitä ja luentoja. Luontovalokuvaajia tulee luennoimaan ympäri maailmaa ja varmasti katselemme todella paljon kuvia.
Kun nyt asustelen täällä, niin metsästysmahdollisuuksia on luonnollisesti vaikka joka päivä. Uskon, että joskus aamuisin käyn ensin kyttäämässä latvalintuja ja sitten lähden vasta kouluun. Välillä voin koulun jälkeen käydä vielä koiran kanssa kiertelemässä suonlaitoja. Viikonloput ovat myös käytettävissä ja joka toinen perjantai on myös koulun liikuntapäivä, jonka voin käyttää suokävelyyn.
Kello on tätä kirjoittaessani 04.11 aamulla ja vinttihuoneen ovi on auki. Nautin luonnon hiljaisuudesta. Oikeasti joutsenet toitottavat kuin laivan sumutorvet. Tämä mökkihän sijaitsee kahden järven välissä ja molemmilla järvillä on joutsenia. Melkein joka yö kuuluu kovaa toitotusta. Ei se ovi kiinni häiritse, mutta nyt kun tuuletan ja otan raitista ilmaa, niin melu on kova. Luonnonmelusaastetta.
Vaikka minä en aloitakaan kautta, niin koirani aloittavat sen jo huomenna. Veljeni on tullut tänne Helsingistä ja veljenpoikani tulee vielä tänään illalla. Koirat pääsevät metsään kulkemaan. Vaikka veljenpoikani ei ole vielä kovin kokenut metsästäjä, niin koirani on. Eiköhän se johdata pojat lintujen äärelle. Täällä on myös toinen veljeni, joka metsästää omalla koirallaan.
Tätä lukee varmasti myös ihmiset, jotka eivät ymmärrä metsästystä. Tai siis ovat sitä mieltä, että viattomia luontokappaleita ei pitäisi ampua. Lihansyöjät syövät lihaa ja mikään ei ole niin luomulihaa kuin riista. Kanalinnun elinkaari on joka tapauksessa aikalailla lyhyt. Suurin osa kanalinnuista kuolee kettujen ja muiden petojen suihin. Veikkaanpa, että kanalintu kuolee ja elää onnellisempana kuin hänen yleisesti syöty serkkunsa tehotuotettu broileri.
Illalla Nature Photossa esiintyy myös Tuomari Nurmio. Hänen konserttiinsa on liitetty myös jotenkin kuvia. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia.
Kun nyt asustelen täällä, niin metsästysmahdollisuuksia on luonnollisesti vaikka joka päivä. Uskon, että joskus aamuisin käyn ensin kyttäämässä latvalintuja ja sitten lähden vasta kouluun. Välillä voin koulun jälkeen käydä vielä koiran kanssa kiertelemässä suonlaitoja. Viikonloput ovat myös käytettävissä ja joka toinen perjantai on myös koulun liikuntapäivä, jonka voin käyttää suokävelyyn.
Kello on tätä kirjoittaessani 04.11 aamulla ja vinttihuoneen ovi on auki. Nautin luonnon hiljaisuudesta. Oikeasti joutsenet toitottavat kuin laivan sumutorvet. Tämä mökkihän sijaitsee kahden järven välissä ja molemmilla järvillä on joutsenia. Melkein joka yö kuuluu kovaa toitotusta. Ei se ovi kiinni häiritse, mutta nyt kun tuuletan ja otan raitista ilmaa, niin melu on kova. Luonnonmelusaastetta.
Vaikka minä en aloitakaan kautta, niin koirani aloittavat sen jo huomenna. Veljeni on tullut tänne Helsingistä ja veljenpoikani tulee vielä tänään illalla. Koirat pääsevät metsään kulkemaan. Vaikka veljenpoikani ei ole vielä kovin kokenut metsästäjä, niin koirani on. Eiköhän se johdata pojat lintujen äärelle. Täällä on myös toinen veljeni, joka metsästää omalla koirallaan.
Tätä lukee varmasti myös ihmiset, jotka eivät ymmärrä metsästystä. Tai siis ovat sitä mieltä, että viattomia luontokappaleita ei pitäisi ampua. Lihansyöjät syövät lihaa ja mikään ei ole niin luomulihaa kuin riista. Kanalinnun elinkaari on joka tapauksessa aikalailla lyhyt. Suurin osa kanalinnuista kuolee kettujen ja muiden petojen suihin. Veikkaanpa, että kanalintu kuolee ja elää onnellisempana kuin hänen yleisesti syöty serkkunsa tehotuotettu broileri.
Illalla Nature Photossa esiintyy myös Tuomari Nurmio. Hänen konserttiinsa on liitetty myös jotenkin kuvia. Mielenkiintoista nähdä minkälaisia.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Julma-ölkyllä
Aamu alkoi jotenkin mukavalla kaaoksella. Keräilin tavaroita Julma-ölkyn kuvausretkeä varten. Olin ladannut kameran akut, tyhjentänyt oman muistikortin, koska eilen kuvasin koulun kortin täyteen Penningissä. Pistin kahvit tippumaan ja laitoin kortin koulun Nikoniin. Kortti hutkahti hienosti kameraan, mutta siinä kohti missä on jäljellä olevien kuvien määrä olikin joku kirjainyhdistelmä. Oliko se CRS tai joku vastaava. Tapojeni vastaisesti otin ohjekirjan käteen ja istuin keinutuoliin. En löytänyt ohjekirjasta neuvoa enkä kirjainyhdistelmää. Nousin ylös nähdäkseni, että en ollut laittanut kahvinkeittimeen pannua ollenkaan, vaan kahvit olivat valuneet lusikkalaatikkoon. Hieno homma ja fiilistä nostattava juttu kertakaikkiaan.
Paistelin munia ja nakkeja ja hotkaisin nekin samalla. Minun oli mentävä ajoissa koululle, jotta voin purkaa kortin kuvat koulun koneelle tai sitten yrittäisin saada sieltä uuden kortin. Menin koululle ja kyselin opettajaamme Ristoa. Hänet oli nähty. Miestä ei näkynyt missään, joten soitin hänelle. Ei hätiä mitiä. Risto sanoi antavansa minulle toisen kortin. Pihalle alkoi valua ryhmämme jäseniä ja kävimme ruokalassa tekemässä retkieväitä. Tapana on että retkipäivänä otamme eväät mukaan koululta. Tein pari voileipää ja otin pari makkaraa.
Koska Julma-ölkky on mökkimme suunnassa, niin lähdin omalla autolla siihen suuntaan ja jätin sen risteykseen, josta kääntyy tänne meidän mökkitiellemme. Tapio lähti mukanani. Odottelimme hetken sovitulla kohtauspaikalla ja siihen tulikin sitten Riston ajama koulun pikkubussi. Tämä Peugeut- merkkinen 9 hengen bussi tulee meille varmasti tutuksi tämän vuoden aikana. Linja-autossa kun on tunnetusti tunnelmaa.
Ajelimme kohteeseemme turinoiden. Tulimme parkkialueelle ja saimme tehtävän. Joku yksityiskohta pitäisi ikuistaa täältä. Kun lähdimme kävelemään polkua, niin otin kuvan oranssista merkkimaalista, joita oli polun varrella. Sen vain sitä varten, että yksityiskohtatehtävä unohtuisi. Tehtävä suoritettu, mutta ehkä huonoin arvosanoin.
Kyllä täytyy sanoa, että Julma-Ölkky on maineensa veroinen. Siis niin pelottavan kiehtovan jännittävä paikka. Kävelimme ja kuvailimme kanjonin yläosissa. Porukka hajosi ja tytöt painelivat jossain ja me pojat sitten jäimme kuvailemaan vähän rauhallisemmalla tahdilla. Suurin osa kuvista on varmasti kuvia opiskelukavereista hienoissa maisemissa. Ylhäältä näimme myös veneen ja siinä oli oransseihin liiveihin pukeutuneita leirikoululaisia, jotka vilkuttivat meille.
Otin myös tästä tilanteesta sen yksityiskohtatehtävän. Istuin kalliolla ja otin yksityiskohdan kalliolla olevasta puolukanvarvusta. Siis tarkensin läheltä varpuun ja sitten siirsin kameraa siten että varpu näkyy terävänä, mutta samassa kuvassa on suuri vene täynnä oranssiin pukeutuneita koululaisia epätarkkana. Kerkesin vetää ehkä kolme ruutua näin. En vielä tiedä onnistuiko ajatukseni, enkä onko se edes hyvä, mutta yritystä oli kuitenkin.
Vaeltelimme rauhallisesti kohti taukolaavua. Jossakin vaiheessa opettaja soitti ja kysyi missä olemme. Hänen äänestään olin kuulevinani, että olemme vielä aika kaukana. Hän oli saanut siirrettyä veneen hakuaikaa parikymmentä minuuttia. Petrillä oli kellossa gps- paikannin ja hän katsoi, että olimme tulleet vasta pari kilometriä. Taukopaikka oli kuulemma viiden kilometrin päässä. Kiristimme tahtia, mutta otimme kuitenkin kuviakin matkalla. Matka tuntui välillä loputtomalta, mutta viimein saavuimme perille. Tosi mukavan laavun oli metsähallitus rakentanut Ölkyn päähän. Laavulla oli myös toinen porukka tauolla. Istuimme siinä ja paistelimme makkaraa ja söimme eväsleipiä. Kuinka ollakaan reppuuni oli "unohtunut" yksi keskiolut. Olin vaistoavani pientä kateutta ilmassa sihauttaessani sen auki. Harvoin olut maistuu niin hyvältä kuin hikisen vaelluksen tauolla makkaran ja ruisleivän kanssa.
Luulimme jo olevamme melkein perillä olihan vene tilattuna lähelle laavua. Matkaa oli vielä kuitenkin noin kilometri ja edessä oli suhteellisen vaativa lasku jyrkänteeltä alas. Risto oli katsonut helpoimman kohdan ja se olikin varmasti turvallisin. Tämän reitin bonuksena oli sellainen sadan metrin siirtymä louhikkoa pitkin. Mutta kun varovasti eteni ja Zen-budhalaisittain keskittyin jokaiseen askeleeseen, niin turvallistahan se oli. Kivalle tuntui kuitenkin päästä veneeseen joka oli yksi suurimpia avoveneitä joita olen koskaan nähnyt. Puustahan se alus oli tehty, niin kuin hyvät alukset tehdään. Veneessä matka meni leppoisasti ja nopeasti. Kuvailimme lähinnä toisiamme, mutta toki myös seinämaalauksella pysähdyttiin.
Hyvä reissu kaikkinensa. Suosittelen lämpimästi. Tai tarkemmin mietittyäni en suosittelekaan. Sillä oli aikalailla mukavaa, kun liiat turistit ei ollut siellä ruuhkia aiheuttamassa.
Paistelin munia ja nakkeja ja hotkaisin nekin samalla. Minun oli mentävä ajoissa koululle, jotta voin purkaa kortin kuvat koulun koneelle tai sitten yrittäisin saada sieltä uuden kortin. Menin koululle ja kyselin opettajaamme Ristoa. Hänet oli nähty. Miestä ei näkynyt missään, joten soitin hänelle. Ei hätiä mitiä. Risto sanoi antavansa minulle toisen kortin. Pihalle alkoi valua ryhmämme jäseniä ja kävimme ruokalassa tekemässä retkieväitä. Tapana on että retkipäivänä otamme eväät mukaan koululta. Tein pari voileipää ja otin pari makkaraa.
Koska Julma-ölkky on mökkimme suunnassa, niin lähdin omalla autolla siihen suuntaan ja jätin sen risteykseen, josta kääntyy tänne meidän mökkitiellemme. Tapio lähti mukanani. Odottelimme hetken sovitulla kohtauspaikalla ja siihen tulikin sitten Riston ajama koulun pikkubussi. Tämä Peugeut- merkkinen 9 hengen bussi tulee meille varmasti tutuksi tämän vuoden aikana. Linja-autossa kun on tunnetusti tunnelmaa.
Ajelimme kohteeseemme turinoiden. Tulimme parkkialueelle ja saimme tehtävän. Joku yksityiskohta pitäisi ikuistaa täältä. Kun lähdimme kävelemään polkua, niin otin kuvan oranssista merkkimaalista, joita oli polun varrella. Sen vain sitä varten, että yksityiskohtatehtävä unohtuisi. Tehtävä suoritettu, mutta ehkä huonoin arvosanoin.
Kyllä täytyy sanoa, että Julma-Ölkky on maineensa veroinen. Siis niin pelottavan kiehtovan jännittävä paikka. Kävelimme ja kuvailimme kanjonin yläosissa. Porukka hajosi ja tytöt painelivat jossain ja me pojat sitten jäimme kuvailemaan vähän rauhallisemmalla tahdilla. Suurin osa kuvista on varmasti kuvia opiskelukavereista hienoissa maisemissa. Ylhäältä näimme myös veneen ja siinä oli oransseihin liiveihin pukeutuneita leirikoululaisia, jotka vilkuttivat meille.
Otin myös tästä tilanteesta sen yksityiskohtatehtävän. Istuin kalliolla ja otin yksityiskohdan kalliolla olevasta puolukanvarvusta. Siis tarkensin läheltä varpuun ja sitten siirsin kameraa siten että varpu näkyy terävänä, mutta samassa kuvassa on suuri vene täynnä oranssiin pukeutuneita koululaisia epätarkkana. Kerkesin vetää ehkä kolme ruutua näin. En vielä tiedä onnistuiko ajatukseni, enkä onko se edes hyvä, mutta yritystä oli kuitenkin.
Vaeltelimme rauhallisesti kohti taukolaavua. Jossakin vaiheessa opettaja soitti ja kysyi missä olemme. Hänen äänestään olin kuulevinani, että olemme vielä aika kaukana. Hän oli saanut siirrettyä veneen hakuaikaa parikymmentä minuuttia. Petrillä oli kellossa gps- paikannin ja hän katsoi, että olimme tulleet vasta pari kilometriä. Taukopaikka oli kuulemma viiden kilometrin päässä. Kiristimme tahtia, mutta otimme kuitenkin kuviakin matkalla. Matka tuntui välillä loputtomalta, mutta viimein saavuimme perille. Tosi mukavan laavun oli metsähallitus rakentanut Ölkyn päähän. Laavulla oli myös toinen porukka tauolla. Istuimme siinä ja paistelimme makkaraa ja söimme eväsleipiä. Kuinka ollakaan reppuuni oli "unohtunut" yksi keskiolut. Olin vaistoavani pientä kateutta ilmassa sihauttaessani sen auki. Harvoin olut maistuu niin hyvältä kuin hikisen vaelluksen tauolla makkaran ja ruisleivän kanssa.
Luulimme jo olevamme melkein perillä olihan vene tilattuna lähelle laavua. Matkaa oli vielä kuitenkin noin kilometri ja edessä oli suhteellisen vaativa lasku jyrkänteeltä alas. Risto oli katsonut helpoimman kohdan ja se olikin varmasti turvallisin. Tämän reitin bonuksena oli sellainen sadan metrin siirtymä louhikkoa pitkin. Mutta kun varovasti eteni ja Zen-budhalaisittain keskittyin jokaiseen askeleeseen, niin turvallistahan se oli. Kivalle tuntui kuitenkin päästä veneeseen joka oli yksi suurimpia avoveneitä joita olen koskaan nähnyt. Puustahan se alus oli tehty, niin kuin hyvät alukset tehdään. Veneessä matka meni leppoisasti ja nopeasti. Kuvailimme lähinnä toisiamme, mutta toki myös seinämaalauksella pysähdyttiin.
Hyvä reissu kaikkinensa. Suosittelen lämpimästi. Tai tarkemmin mietittyäni en suosittelekaan. Sillä oli aikalailla mukavaa, kun liiat turistit ei ollut siellä ruuhkia aiheuttamassa.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Puskaa nurin ja huomenna Jylmalle Ölkylle.
Heräilin auringon noustessa viiden aikoihin. Makailin sängyssä hiljaa ja pohdiskelin elämän menoa. Täällä sitä kulutellaan loppua elämää päivä kerrallaan. Jotenkin kuitenkin tuntuu elo nyt mielekkäältä. Opinnot maistuu ja arkipäivän rytmi tuntuu erittäin hyvältä. Aamulla kouluun, koulun jälkeen päiväunet, herättyä joku sopiva projekti. Sitten saunaan. Saunan jälkeen vähän telkkaria ja makkaran paistoa. Nukkumaan hyvissä ajoin.
Sunnuntaina kävimme hakemassa polttopuukuorman toisen mökin läheltä. Lastailimme peräkärryn täyteen puita ja köröttelimme tänne takaisin. Vaimoni alkoi purkaa kuormaa liiteriin ja minä aloin raivaamaan tonttia raivaussahalla. Tämä mökki sijaitsee niemessä. Vuosien mittaan rantapusikot ovat kasvaneet niin, että järveä ei meinaa nähdä muuta kuin laiturin kohdalta. Ajelin puskia nurin ja voi hyvänen aika miten hienosti järvimaisemat alkoivat löytyä. Taidan jatkaa vielä jonakin päivänä hiukan, mutta varovasti. Vaimo jo valitti, että kohta mökki on aukiolla. Miten minulla on mielikuva, että kun pienenä ollessani kesällä ajelimme ympäri suomea, niin suomi näytti tuhansien järvien maalta. Nykyään kun ajelee, niin navigaattori näyttää, että tien vieressä on järvi, mutta sitä ei näe puskilta. Oliko se ennen karja joka piti puskista huolta vai pitikö niistä huolta ne kaikki 300 000 pienviljelijää, joita suomessa oli vielä 70-luvun alkupuolella? Suomi. Tuhansien puskien maa!
Eilen koulussa opiskeltiin Lightroom kuvankäsittelyohjelmaa. Tänään jatkamme harjoituksia. Koska en ole mikään tietokonenörtti, niin ennakkoon vähän jännitin, kuinka opin tällaista ohjelmaa käyttämään. Meni yllättävän hyvin jakeluun, vaikkakin yhden kerran sain koneen sillä lailla jumiin, että opettajakaan ei meinannut saada sitä auki. Keskiviikkona on taas vuorossa materiaalin hankintaa. Lähdemme kuvausretkelle Julmalle Ölkylle. Julma Ölkky on syvä ja kapea kanjonijärvi noin 40 kilometriä Kuusamosta etelään. Odotan retkeä innolla. Viime viikon retkihän minulta jäi väliin. Näin syksyllä olemme paljon maastossa kuvaamassa. Syyskuun lopulla olemme käytännössä koko viikon erämaassa. Muutenkin vähintään yksi retki viikossa. Eräjorma viihtyy metsässä.
Sunnuntaina kävimme hakemassa polttopuukuorman toisen mökin läheltä. Lastailimme peräkärryn täyteen puita ja köröttelimme tänne takaisin. Vaimoni alkoi purkaa kuormaa liiteriin ja minä aloin raivaamaan tonttia raivaussahalla. Tämä mökki sijaitsee niemessä. Vuosien mittaan rantapusikot ovat kasvaneet niin, että järveä ei meinaa nähdä muuta kuin laiturin kohdalta. Ajelin puskia nurin ja voi hyvänen aika miten hienosti järvimaisemat alkoivat löytyä. Taidan jatkaa vielä jonakin päivänä hiukan, mutta varovasti. Vaimo jo valitti, että kohta mökki on aukiolla. Miten minulla on mielikuva, että kun pienenä ollessani kesällä ajelimme ympäri suomea, niin suomi näytti tuhansien järvien maalta. Nykyään kun ajelee, niin navigaattori näyttää, että tien vieressä on järvi, mutta sitä ei näe puskilta. Oliko se ennen karja joka piti puskista huolta vai pitikö niistä huolta ne kaikki 300 000 pienviljelijää, joita suomessa oli vielä 70-luvun alkupuolella? Suomi. Tuhansien puskien maa!
Eilen koulussa opiskeltiin Lightroom kuvankäsittelyohjelmaa. Tänään jatkamme harjoituksia. Koska en ole mikään tietokonenörtti, niin ennakkoon vähän jännitin, kuinka opin tällaista ohjelmaa käyttämään. Meni yllättävän hyvin jakeluun, vaikkakin yhden kerran sain koneen sillä lailla jumiin, että opettajakaan ei meinannut saada sitä auki. Keskiviikkona on taas vuorossa materiaalin hankintaa. Lähdemme kuvausretkelle Julmalle Ölkylle. Julma Ölkky on syvä ja kapea kanjonijärvi noin 40 kilometriä Kuusamosta etelään. Odotan retkeä innolla. Viime viikon retkihän minulta jäi väliin. Näin syksyllä olemme paljon maastossa kuvaamassa. Syyskuun lopulla olemme käytännössä koko viikon erämaassa. Muutenkin vähintään yksi retki viikossa. Eräjorma viihtyy metsässä.
lauantai 3. syyskuuta 2011
Viime viikko oli harjoittelua, nyt se alkaa.
Kävin Mäntässä. Hauskaa oli kun tapasin ihmisiä, niin useat sanoivat tyyliin: "Mukavaa nähdä sinua pitkästä aikaa." Vastasin heille, että olen ollut Mäntästä pois kolme päivää. Bensaa tankatessa entinen naapuri huikkasi, että olet tullut etelään lomalle. Hauskaahan se oli. Jouduin kuitenkin hoitelemaan joitakin entiseen työhön liittyviä juttuja. Ei paljon, mutta silti tuli välillä tunne, että monta juttua on vielä jäänyt kesken ja ne painoivat hiukan. Uuden toimitusjohtajan kanssa käytiin asioita läpi, mutta suurin osahan on aina sellaisia palokuntajuttuja, joissa eteen tulee ongelma tai ratkaistava asia ja siihen on vain keksittävä ratkaisu. Uusi toimitusjohtaja tekee alkuvaiheessa sekä vaimoni, että minun tehtävät ja hän sanoikin, että helppojahan ne sinun työt on, mutta Marken töissä on enemmän vaikeutta. Melkein loukkaannuin, mutta en kuitenkaan. Johtajalle johtaminen on helppoa, mutta se ruohonjuuritekeminen tuottaa vaikeuksia. Olenkin ollut onnellisessa asemassa useita vuosia, kun vaimoni on hoitanut kaiken sen paperityön, jota näihin hommiin liittyy.
Olin yötä vanhempieni luona. Eilisen aamupäivän hoitelin työasioita ja sitten iltapäivällä lähdin Hattulaan katsomaan miten veneeni Martta jaksaa. Marttahan on vuonna 1979 valmistunut puuvene, joka on ollut omistuksessamme noin viisi vuotta. Vene on nyt täydellisessä remontissa ja se oikeasti rakennetaan runkoa lukuunottamatta käytännössä uudelleen. Veneen kajuutta ja välikannet on nyt purettu ja katsoimme veneenveistäjän kanssa kuinka tästä edetään. Materiaalit on jo hankittuna ja Martasta tulee kuin uusi. Veneen nimi on Martta ja se tulee siitä, että kutsun myös vaimoani välillä Martaksi. Jos siis heitän Martan järveen, niin lukijoiden pitää asiayhteydestä koittaa päättää, kumpi Martta järveen lensi. Vene/laiva valmistuu ensi juhannukseen mennessä ja minulla on haave, että otan Martan Marttaan ja lähdemme seilaamaan kohti auringon nousua, sekä laskua. Se olkoon seuraava haave ja etappi.
Olen ollut facebookissa nyt joitakin vuosia. Maaliskuussa kun olin koe-erakkoudessa, niin olin kuukauden käymättä naamakirjassa. Juuri äskettäin laitoin sinne vistin, että Erakko Eräjorma poistuu sieltä toistaiseksi. Vaikka erakkouttani jo naureskellaan, koska olen niin paljon ihmisten kanssa, niin erakkona 450 facebookkaverin kanssa on vähän vaikea yhtälö. Muutenkin vähennän nyt kontaktointia ihmisten kanssa ja koitan elää pienempää elämää. Olen näitä blogeja aina statuksessani jakanut, mutta nyt tänne pitää löytää ilman vinkkejä ja linkkejä. Teitä lukijoita on päivittäin jotain 40 ja 150 välillä. Jos olen mainostanut, niin silloin paljon ja jos en niin vähän. Niin pitkään kun itse näitä jaksan kirjoittaa, niin aion kirjoittaa, sitten lopetan.
Viime viikko oli harjoittelua, koska tiesin, että palaan vanhaan jo torstaina. Nyt seuraava liikahdus etelään on vasta kuukauden päästä. Kuukausi täällä pohjoisessa on edessä. Tiivistä opiskelua ja metsissä samoilua. Olen jo keksinyt aiheen mitä kuvaan meidän lopputyönäyttelyä varten. Varmaan otan satoja kuvia, joista valitsen näyttelyyn kymmenen viiva viisitoista parasta. Yhtään ruutua ei ole vielä otettu, koska enhän vielä tiedä miten kuvia otetaan. Siksi kai koulua käyn? Vai?
Aamulla heräsin varttia vaille kolme ja pyörin vähän aikaa. Nousin ylös ja lähdin ajelemaan kohti pohjoista. Ennen puoltapäivää olin jo mökillä. Pienet unoset ja Taivalkoskelle taidenäyttelyn avajaisiin. Aika kivaa oli olla avajaisissa, kun ei itse ollut tarvinnut laittaa rikkaa ristiin.
Olin yötä vanhempieni luona. Eilisen aamupäivän hoitelin työasioita ja sitten iltapäivällä lähdin Hattulaan katsomaan miten veneeni Martta jaksaa. Marttahan on vuonna 1979 valmistunut puuvene, joka on ollut omistuksessamme noin viisi vuotta. Vene on nyt täydellisessä remontissa ja se oikeasti rakennetaan runkoa lukuunottamatta käytännössä uudelleen. Veneen kajuutta ja välikannet on nyt purettu ja katsoimme veneenveistäjän kanssa kuinka tästä edetään. Materiaalit on jo hankittuna ja Martasta tulee kuin uusi. Veneen nimi on Martta ja se tulee siitä, että kutsun myös vaimoani välillä Martaksi. Jos siis heitän Martan järveen, niin lukijoiden pitää asiayhteydestä koittaa päättää, kumpi Martta järveen lensi. Vene/laiva valmistuu ensi juhannukseen mennessä ja minulla on haave, että otan Martan Marttaan ja lähdemme seilaamaan kohti auringon nousua, sekä laskua. Se olkoon seuraava haave ja etappi.
Olen ollut facebookissa nyt joitakin vuosia. Maaliskuussa kun olin koe-erakkoudessa, niin olin kuukauden käymättä naamakirjassa. Juuri äskettäin laitoin sinne vistin, että Erakko Eräjorma poistuu sieltä toistaiseksi. Vaikka erakkouttani jo naureskellaan, koska olen niin paljon ihmisten kanssa, niin erakkona 450 facebookkaverin kanssa on vähän vaikea yhtälö. Muutenkin vähennän nyt kontaktointia ihmisten kanssa ja koitan elää pienempää elämää. Olen näitä blogeja aina statuksessani jakanut, mutta nyt tänne pitää löytää ilman vinkkejä ja linkkejä. Teitä lukijoita on päivittäin jotain 40 ja 150 välillä. Jos olen mainostanut, niin silloin paljon ja jos en niin vähän. Niin pitkään kun itse näitä jaksan kirjoittaa, niin aion kirjoittaa, sitten lopetan.
Viime viikko oli harjoittelua, koska tiesin, että palaan vanhaan jo torstaina. Nyt seuraava liikahdus etelään on vasta kuukauden päästä. Kuukausi täällä pohjoisessa on edessä. Tiivistä opiskelua ja metsissä samoilua. Olen jo keksinyt aiheen mitä kuvaan meidän lopputyönäyttelyä varten. Varmaan otan satoja kuvia, joista valitsen näyttelyyn kymmenen viiva viisitoista parasta. Yhtään ruutua ei ole vielä otettu, koska enhän vielä tiedä miten kuvia otetaan. Siksi kai koulua käyn? Vai?
Aamulla heräsin varttia vaille kolme ja pyörin vähän aikaa. Nousin ylös ja lähdin ajelemaan kohti pohjoista. Ennen puoltapäivää olin jo mökillä. Pienet unoset ja Taivalkoskelle taidenäyttelyn avajaisiin. Aika kivaa oli olla avajaisissa, kun ei itse ollut tarvinnut laittaa rikkaa ristiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)