Maanantaiaamuna katselin ikkunasta kuinka koirat viihtyivät kolmestaan laiturilla. Haistelivat laiturin alle ja olivat pitkään touhukkaita. Olin iloinen, että ovat selvästi tottuneet toisiinsa ja viihtyvät ja leikkivät keskenään. Pakkailin autoa koulupäivää varten ja huomasin kuinka pikkuinen viiden kuukauden ikäinen Rauha tuli nurkan takaa. Sillä oli suussaan karvahattu. Hämmästyin suunnattomasti ja kun tarkemmin katsoin, niin suussa olikin kuollut piisami. Nyt selvisi mitä ne koirat siellä puuhailivat. Tytöt olivat metsästämässä.
Ryntäsin sisälle hakemaan kameraa ja kun tulin takaisin, niin koira oli hävinnyt, menin nurkalle ja näin kaikki koirat, mutta piisamia ei missään. Etsin ja etsin, mutta se oli kadonnut. Koirat aina välillä häviävät jonnekin, mutta en tiedä minne. Niillä on omat salaiset juttunsa selvästikin. Nyt en enää olekaan varma, että oliko se sitten loppujen lopuksi kuollut ja pääsikö se karkuun. Vai onko koirilla jossakin montussa kypsymässä piisamipaisti. Kuka koirista tappoi piisamin? Pitänee kutsua CSI Kuusamo tutkimaan tätä tapausta.
Jotenkin on ollut hiukan alakuloa ilmassa. En tiedä onko syynä tämä matalapaine, vai joku muu. Olen nukkunut hyvin, syönyt hyvin, enkä ole kaljan kaljaakaan juonut yli kahteen viikkoon. Koulu maistuu, elämä maistuu ja vaimon kanssa menee hyvin. Viime yönä tosin näin painajaista edellisestä elämästä:
Tulin työpaikalle ja sain kuulla, että on juuri alkamassa tiedotustilaisuus. Se tuli minulle täytenä yllätyksenä. Tervehdin yhtä tuttua toimittajaa ja siinä oli pari tuntematontakin. Uusi toimitusjohtaja oli myös läsnä. Vaimo oli raapinut hätäisesti kasaan jonkinlaista tiedotenippuakin. Hän ilmeillään kertoi myös, että tämä on hänellekin tullut puskista. Uusi toimitusjohtaja kertoi, että taidenäyttelyä voisi rahoittaa tuomalla rekkalastillisen fasaaneja. Sitten fasaanit päästettäisiin irti ja myytäisiin kalliita metsästyspaketteja. Ajatus tuntui minusta aika oudolta, mutta en kehdannut sitä ääneen sanoa. Sitten oli minun vuoroni esitellä ensi kesän näyttely. Puhuin taustoja ja samalla tuli ajatuksiinti, että en tiedä yhtään mitään ensi kesän näyttelystä.
Entisenä puheammattilaisena puheeni ei katkennut vaikka ajatus alkoikin pätkiä. En millään saanut päähäni kuka on ensi kesän kuraattori. Jatkoin puhetta ja pinnistelin voimieni takaa ja hämmästelin itsekseni, miksi en voinut saada sitä mieleeni. Kesken puheen otin käteeni tiedotenipun ja selasin sitä kiihtyneenä, enkä löytänyt siitäkään kuraattoria. Nipussa sen sijaan oli yksi kuva Kiskis- kukkuloiden sotilaspatsaasta. Huomasin, että kuvaa oli manipuloitu voimakkaasti ja vähän kömpelösti. Jatkoin plaraamista ja olin todella uupunut kun en muistanut. Aloin mennä paniikkiin. Sitten heräsin.
En muistanut ensi kesän kuraattoria, koska minulla ei ole ensi kesänä kuraattorikaveria. Olin todella väsynyt ja hermostunut herättyäni. En saanut pitkään aikaan nukuttua. Kun nukahdin, niin heräsin kellon soittoon puoli kahdeksalta todella väsyneenä.
Vanha elämä kummittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti