Autolla kiveen ja nopeasti kohti kotimaata.

Aamulla varhain lähdin raitille kävelemään kameran kanssa. Aurinko paistoi ja ihmisiä ei näkynyt ollenkaan. Sain rauhassa ottaa kuvia taloista ja talojen pihoista. Kiertelin kylällä kaikessa rauhassa ja palatessani tapasin vanhan miehen. Juttelimme siinä kaikenlaista. Kertoi olleensa sähkömies ja nyt eläkkeellä. Eläke on 7 000 ruplaa kuukaudessa. Vaimon kanssa yhteensä saavat 11 000 ruplaa. Kysyin, että pärjääkö sillä. Hän sanoi , että kyllä sillä pärjää jos ei votkua juo. Pyysin saada ottaa kuvan ja hän suostui. Toki ota vaan. Sitten kysyin, että pahastutteko, jos annan teille vähän rahaa. Toki en pahastu sanoi hän. Annoin kaksisataa ruplaa. Juteltiin vielä hetki ja jatkoin matkaa.

Kävin vielä toisen kierroksen aamiaisen jälkeen. Silloin jututtelin paria kylän miestä. Kysyin heiltä, että kumpi on parempi Neuvostoliitto vai Venäjä. Molemmat yhteen ääneen sanoivat, että Neuvostoliitto. Kun oli Neuvostoliitto, niin meillä kaikilla oli töitä. Nyt ei ole kellään työtä. Kaupassa joitakin ja palokunnassa. Taimitarhalla pari henkeä, mutta muuten ei kellään. Aloin uskoa siihen 85% työttömyysasteeseen.

Lähdimme ajelemaan kohti Kostamusta. Olin ajanut pari päivää ja nyt oli Paulin vuoro. Pauli hyppäsi rattiin ja matka kohti suomalaisten rakentamaa metsäkombinaattia alkoi. Pauli ajeli vähän lujempaa kuin minä ja toki suurempaa kaupunkia lähestyttäessä tiekin oli hiukan parempi. Lana oli ehkä käynyt täällä päin useammin kuin kauempana. Yhtä-äkkiä tienmutkan takana tiellä oli iso kivi. Huusin, että varo kivi, mutta Pauli ajoi sen yli. Hirveä kolina auton alta, mutta auto pysyi tiellä. Kuljettaja pysäytti auton tienlaitaan. Menimme katsomaan ja oikea takarengas oli tyhjänä. Kolinasta päätellen, jotain muutakin oli saattanut rikkoontua.

Olin ostanut uudet renkaat juuri ennen lähtöä. Samalla katsoin myös missä vararengas sijaitsee tässä meille tuoreessa autossa. Ryhdyimme siis renkaanvaihtoon. Saimme renkaan vaihdettua helposti ja matka jatkui kohti Kostamusta. Auton alta kuului todella pahoja ääniä. Linkutimme kaupunkiin ja aloimme etsiä korjaamoa. Auto vinkui ja pörisi. Viimein pysäytimme erään miehen ja hän pohti ja pohti ja sanoi, että parempi varmaan kun ajatte Suomen puolelle. Venäjällä vissiin ladat korjataan itse. En tiedä.

Niinpä nilkuttelimme parikymmentä kilometriä kohti rajaa. Samat operaatiot tullissa. En löytänyt ensin rekisteriotetta ja jouduin jonon hännille. Kävin autosta etsimässä ja en löytänyt. Pauli sitten otti paperinipun ja siellähän se oli puoliksi taitettuna muovikelmun pohjalla. Taas jonoon ja viimein auton syynäykseen. Konepelti auki ja kaikki luukut taas syynättiin. Viimein kohti suomea. Suomen tullissa tullimies vilkaisi passin ja pääsimme nopeasti matkaan. Aloin heti soittelemaan korjaamoita matkanvarrelta ja viimein sain kiinni Ämmänsaaren teboilin, jossa huoltomies oli vielä töissä viiden jälkeen. Nilkuttelimme sinne vararenkaalla äänekkäästi. Auto nostettiin pukille ja näimme mitä kivi oli aikaansaanut. Vaikka tässä Volvossa on pakoputkisto koteloitu auton keskelle, niin silti putki oli saanut siipeensä pahasti ja se hankasi gardaaniin.

Korjaamomies teki siihen väliaikaisen virityksen sekä löysi vielä naapurirengasliikkeestä juuri samanlaisen renkaan kuin räjähtänyt oli. Rangas alle ja matkaan kohti Kuusamon mökkiä. Kun pääsimme isolle tielle, niin alustasta kuului taas melkoista murinaa. Ajoimme kuitenkin parisataa kilometriä mökille. Meiltä jäi se Kostamus oikeastaan näkemättä, mutta se ei niin harmita kun nämä Karjalaiskylät oli pääkohde. Meille tuli kiire päästä kotimaahan ja saada auto korjaukseen.

Seuraavana päivänä vielä veimme auton Kuusamon kirkolle syyniin ja siellä putkea viritettiin vielä uudelleen. Nyt ääni kuuluu 60 nopeudesta 80 nopeuteen. Auto on vietävä merkkikorjaamoon ja otettava se pakoputki kokonaan pois ja katsottava kokonaisvauriot. Toivottavasti vakuutusyhtiö tukee remonttikustannuksia.

Venäjän reissun jälkeen olimme vielä pari päivää mökillä ja vaeltelimme metsässä.  Hyvä reissu oli kaikkinensa ja aion mennä vielä uudestaan. Seuraava kohde saattaisi olla vaikkapa Solovetskin saaret Vienanmeressä. Siellä on luostareita ja jos erakkous ei Kuusamossa onnistu, niin ehkä siellä löytyy hiljainen nurkkaus.

Roosa Remsun majatalo

Bongasimme siis tämän majatalon nimen Karjalaoppaasta. Se vain kuulosti niin hyvältä. Kun tulimme pihaan tarkkojen ohjeiden jälkeen, niin minkäänlaista kylttiä ei näkynyt. Pusikossa nuori poika söi vadelmia ja häneltä sitten kysyttiin. Poika pinkaisi sisälle ja me kävelimme myös taloa kohti. Keltaiseksi maalattua taloa. Rappusille tuli ystävällisen näköinen vanha nainen. Kertoi olevansa Roosa. Kysyimme , että olisiko huoneita vapaana, mutta hän epäröi. Sanoi, että on sukulaisia kylässä ja pieni vauvakin. Huomenna on tulossa lisää sukulaisia. Kysyi kuinka pitkään olemme. Välillä sanoi, että taidan ohjata teidät naapurille. Lopulta sitten kysyi lähtöaikaamme ja kun sanoimme, että aamiaisen jälkeen, niin sitten hän suostui.

Menimme pihassa olevaan vanhaan harmaaseen päärakennukseen. Eteisen lattia vähän notkahti kävellessä. Roosa esitteli taloa, jossa oli museo. Vanhoja esineitä sekä karhuntalja seinällä. Huoneet olivat siistejä ja miellyttävän viileitä. Kaikissa huoneissa oli vain sänkyjä melkein vieri vieressä. Kaikkiaan neljätoista kappaletta. Sanoimme , että tämä kelpaa mainiosti ja kysyimme mitä maksaa? Iltaruoka, aamiainen ja sauna sekä majoitus. 30 euroa hengeltä. Ja halusi rahan nimenomaan euroina. Teimme kaupat. Kysyin vielä, että onko kyly musta, niin Roosa sanoi nauraen, että melkein musta.

Sovimme ruokailun seitsemäksi illalla. Väliajalla oleilimme, niin kuin edellä kerroin. Seitsemältä menimme syömään. tarjolla oli hyvää perusruokaa kauniisti laitettuna. Perunoita ei ollut, mutta makaroonia. Hyvää salaattia ja lihapullia. Roosa tuputti ja tuputti ruokaa, niin kuin karjalaisilla on tapana. Tarjoiluapuna oli Tamperelainen miniä, joka oli käymässä. Hän on inkerin suomalaisia ja hänellä on kaksoiskansalaisuus. Hän kertoi myös käyneensä Mäntässä ja , että hänellä on koulutuspaikka Ammattikorkeakoulussa Mäntässä, mutta pienen lapsen vuoksi haluaisi siirtää aloittamista vuodella. Pieni on maailma.

Syötyämme pidimme pienen sulattelutauon ja menimme saunaan. Sauna oli pihapiirissä ja se oli tosiaankin melkein musta. Katto oli matalalla ja matkakumppanini, jotka kumpikaan eivät ole mitään koripalloilijoita löivät päänsä kattoon. Selvästi näki ilmeestä, että se ilahdutti heitä. Saunoimme ja vilvoittelimme useaan otteeseen. Pesuvedet tehtiin vateihin vanhaan hyvään tyyliin. Kiuas oli muuten suomalainen Harvia.

Iltaa istuimme pihanurmikolla tarinoiden. Silloin tällöin saattoi auto mennä ja kylän koiratkin jolkottelivat ohi. Kyllä maalla on mukavaa. Meidän juttusilla kävi myös naapurimajatalon emäntä. Hän kysyi tiukkaan sävyyn, miksi tulimme Roosan majataloon eikä hänen. Hänellä myös hyviä huoneita. Selvästi asiakaskateutta oli ilmassa. Hänen majatalossakaan ei näkynyt minkäänlaista kylttiä. Eivät ole täällä varmaan kuulleetkaan kyltin voimasta. Pitäsi varmaan myydä heille neonputkia?

Aamupalalla oli riisipuuroa ja kananmunia. Leipää ja leikkeleitä. Oikein hyvä tuhti aamiainen. Kun tuli maksun aika, niin annoimme 100 euroa. Hän kysyi, että miksi, niin sanoimme, että oli niin hyvä palvelu ja hyvät ruuat. Minulta löytyy Roosan puhelinnumero, jos joku on menossa.

Kyläkaupasta loppuu leipä Vuokkiniemessä.

Vuokkineimeen ei ollut enään kovinkaan pitkä matka. 12 kilometriä sitä kaunista tietä ja sitten suunnilleen saman verran taas leveää, mutta kuoppaista valtatietä. Tulimme kirkonkylän risteykseen. Siinä oli hautausmaa. Vaikka satoi vettä, niin pysähdyimme kuvaamaan. Hautausmaalla oli yksi Sosialistista realismia edustava muistomerkki. Hautausmaa oli hyvin saman oloinen kuin aikaisempikin. Kuvissa oli nuorehkojen miesten kuvia, täällähän ei miesten keski-ikä ole kovin korkea alkoholismin takia. Vuokkiniemessä muuten työttömyysprosentti on jonkun tiedon mukaan 85.

Kello oli vähän vaille kolme iltapäivällä. Ajoimme kylän keskustaan, koska tiedon mukaan kuittipirtillä on jonkunlainen matkailuneuvonta. Löysimme tämän, mutta ovi oli lukossa. Yhtään ihmistä ei näkynyt koko kylässä. Ajelimme autioita katuja ja ei näkynyt yhtikäs ketään. Viimein näimme, että yksi mummo istuu talon tuulikaapissa ja ovi on auki. Tauno asialle ja kysymään. Paulin kanssa jäimme autoon odottamaan. Tauno jutusteli mummoa hetken aikaa ja tuli hymyillen takaisin. Tauno kertoo: Mummo oli sanonut, että hänelläkin on ollut tapana majoittaa suomalaisia, mutta eilen tuli ryypättyä, niin että nyt on paha kihti. Ei jaksa siivota huoneita. Mummo myös kertoi, että kauppa on ummessa, mutta aukeaa kolmelta. Meitä nauratti mummon rehellisyys ja se että kihti vaivaa. Ymmärsimme siis niin, että hän kutsui krapulaa kihdiksi.

Jo täällä lähtiessä kun valmistelimme matkaa, niin oppaassa kiinnitti huomiota Roosa Remsun majatalo. Kaupan aukioloa odotellessa etsimme kirjan ohjeen mukaan tätä majataloa. Viimein löysimme sen kylän laidalta ja varasimme huoneet. Tai kokonaisen talon. Roosa Remsusta ja hänen majatalostaan kirjoitan erikseen.

Kun kauppa aukesi, niin menimme sinne katsomaan tulisiko kylään ihmisiä. Ja sinnehän tuli. Kauppa oli samanlainen kuin pienet kaupat minun lapsuudessani 60-70-luvun taitteessa. Ei mitään itsepalvelua vaan molemmin puolin kauppaa oli palvelutiskit. Koska emme olleet syöneet aamiaisen jälkeen, niin ostimme pientä syötävää. Roosan majatalon hintaan kuuluu illallinen, mutta pientä palasta tarvitsimme.

Katsoimme makkaroita ja juustoja ja otimme pienet palat niitä. Sitten kun  kysyimme leipää, niin meille kerrottiin, että leipä on loppu. Täällä siis kommunikoidaan karjalankielellä, joten Pauli ja minäkin olimme taas kielitaitoisia. Siis meillä oli leivänpäälliset, mutta ei leipää. Leipäauto tulee huomenna, sanoi hiukan kiusaantuneen oloinen myyjätär. Sitten toinen myyjätär toi meille vaalean näkkileipäpaketin. Työ sanotta tätä näkkileiväksi sanoi hän. Otimme sen. Ostimme myös pullon vodkaa ja siinä peesasimme paikallista juopahtavan näköistä miestä. 160 ruplaa maksoi pullo, eli reilut neljä euroa. Olutta kylyreissulle ja kaupat oli valmiina. Kauppa oli kaikkinensa iloinen kokemus, vaikka tavarahelvettihän se ei ollut suomalaiseen tapaan.

Ajelimme Roosan majatalolle ja söimme välipalaa pöydän ääressä. Pauli meni ottamaan päiväunet ja minä lueskelin majatalon kirjastossa ollutta Rauno Meriön karjalakirjaa juuri näistä samoista kylistä. Aurinko paistoi ja pihalla oli mukava lueskella. Tauno kävi jututtamassa Roosan luona olevia lapsen lapsia, jotka asuvat Tampereella.! Täällä myös näimme ensimmäiset koneella leikatut nurmikot. Johtunee sukulaisista suomen puolella. Seuraavassa Roosan majatalosta.

Venehjärvellä. Hautausmaan ympäristövaikutukset puhuttavat.

Eldankajärveltä jatkoimme matkaa kohti Venehjärveä. Opaskirjan mukaan matkan varrella on Vojnican eli Vuonnisen kylä. Kylässä on myös kahvila josta saa blinejä sekä kylmää olutta. Aamiaisesta olikin kulunut tovi, joten blinit tuntuivat hyvältä idealta. Tulimme kylään, jossa ei kovin montaa taloa ollut. Nainen käveli maitokarryjen kanssa vastaan ja pysäytimme auton ja Tane meni ulos. Paikalle käveli myös mies ämpäri kädessä. Olivat marjaan menossa. Kysyimme kahvilaa ja sanoivat sen ketjuuntuneen ja muuttaneen Kostamukseen. Nämä ihmiset puhuivat Karjalan murretta jota on aivan helppo meidän suomalaistenkin ymmärtää. Jotkut sanat ovat erilaisia, mutta minulle tuttuja vaimoni karjalaisista sukujuurista johtuen. Olen kuullut puhetta vaimon mummon ja muiden sukulaisten puhumana. Taunolta oli tupakat loppu ja hän osti pari irtotupakkaa parin askin hinnalla. Mies olisi antanut ne ilmaiseksikin, mutta Tauno ei kehdannut ottaa. Saattaa myös olla kohtuullisen pitkä matka tupakkakauppaan täältä. Kauppaa en ainakaan nähnyt katukuvassa.

Jatkoimme matkaa mahat kurnien ja blinien kuvat poksahtelivat mielestämme pikkuhiljaa. Ajoimme taas eteenpäin, kunnes Tauno alkoi sanoa, että näillä main pitäisi kyllä jo kääntyä oikealla. Juuri sillä hetkellä olikin pienen pieni kyltti, jossa luki Vehehjärvi. Tie kapeni, mutta oli kaunis kuin mikä. Tie meni harjua pitkin ja hiekka oli punertavaa. On kuin olisi vain lanalla vedetty ura harjanteen korkeinta kohtaa. Välillä oli vettä näkyvissä oikealla puolella ja välillä vasemmalla. Metsä oli hyvää kangasmetsää. Metsästäjänä näin jo itseni kävelemässä koirien kanssa kanalintumetsällä.

Tie on 12 kilometriä pitkä ja tulimme viimein kyltille, jossa tervattu vene on nostettu ylös ja isolla lukee Venehjärvi. Otimme muutamia kuvia ja jatkoimme matkaa. Alkoi näkyä vettä ja harmaita taloja. Ei paljon, mutta jos arvelisin, että kymmenkunta rakennusta harvakseltaan. Olin joskus nähnyt dokumentin täältä ja Tauno kertoi myös tästä. Hän tuntee myös näiden dokumenttien tekijät aikemmilta Karjalan reisuiltaan. Täällä Venehjärvellä asuu Lesosia ja Santeri Lesonen on kyläpäällikkö. Kun tulimme erään talon viereen, niin Tane sanoikin, että tuossahan se Santeri on.

Nousimme autosta ja tervehdimme. Kerroimme olevamme tutustumismatkalla näillä seuduilla ja pyysimme lupaa vähän katsella. Hän sanoi, että katselkaa toki. Vähän aikaa juteltuamme, hän sanoi, että pitää mennä jatkamaan muurausta, ettei laasti kuivu. Kävelimme ja katselimme ja otimme vähän kuvia. Paulin kanssa vaihdoimme pari sanaa ja molemmilla oli vähän kiusaantunut tunne. Tulimmehan ihmisten pihoihin pällistelemään. Olimme lähtöä jo tekemässä, kun Santeri sanoi, että ettehän te mitään katselleet. Käykää tuolla kalmistoa katsomassa.

Siis jo tämä kohta, jota olimme ujona katselleet oli todella kaunis ja rauhallinen. Lähdimme kävelemään eteenpäin ja vastaan tuli lisää harmaita taloja. Luonnon harmaa rakennushan on oikeasti erittäin kaunis. Me suomalaiset vain emme millään malta odottaa, että se harmaus syntyy rakennukseen. Aina on niin kiire. Täällä ehkäpä maalinpuutteenkin vuoksi on aikanaan jätetty rakennukset maalaamatta ja Lesoset ovat ymmärtäneet myöskin nyt jättää ne aidoiksi. Siitä syntyy mieletön harmonia luonnon kanssa.

Menimme talojen välistä ja vastaan tuli nuori poika sekä tyttö. Tervehdin heitä ja jatkoin matkaa. Takaani kuului puhetta, kun mökistä astui ulos suuri ystävällisen oloinen mies. Pojat jo tervehtivät häntä kädestä ja minäkin palasin. Hän oli myöskin Lesonen. Santerin isä. Hän kertoi, että on kiertänyt maailman meriä ja asunut muun muassa Kanadassa. Ollut ensin laivan kapteenin opissa Murmanskissa ja siitä sitten ensin perämiehenä ja sitten kapteenina rahtilaivoilla ja viimeiset vuodet pelastusaluksen päällikkönä. Sanoi, että kun kiersin kaikki paikat, niin päätin tulla vanhuuspäiviä viettämään maailman parhaaseen paikkaan. Venehjärvelle. Ymmärrän hyvin.

Kalmisto on tämän paikan kaunein kohta. Pieni harjanne joka pistää järveen. ehkä sata metriä pitkä ja korkeimmalta kohdalta kymmenkunta metriä vedenpinnasta. Viimeinen leposija on laitettu kauneimmalle paikalle. Se osoittaa vainajien kunnioittamista. Hautoja ei ollut kovin paljoa jäljellä, koska ilmeisesti on sellainen tapa, että haudan päällä on hirsistä tehty kansi ja vieressä puuristi. Kun kansi ja risti lahoaa, niin on aika kadota lopullisesti. Maasta olet sinä tullut.. ja maaksihan se sinun ristisikin muuttuu. Mutta kaunis ja ajatuksia herättävä paikka kertakaikkiaan.

Palasimme takaisin ukkosen jyristessä. Isäntäkin oli siirtynyt sateensuojaan. Juttelimme hetken ja kysyin, että tuonnekkos sinutkin sitten aikanaan haudataan. Hän sanoi, että ei haudata. Laki kieltää ympäristösyistä. En olisi uskonut, että Venäjällä joku on kerennyt miettiä tämmöistä asiaa. Hautausmaan ympäristövaikutukset. Isäntä kyllä vitsaili, että jos johonkin muovikoteloon pakattaisiin, niin ei saastuttaisi vesistöjä.

Kävimme vielä tsasonassa, joka on juuri rakennettu. Tauno yritti myös etsiä kylttiä, jossa on sodassa kuolleiden miesten nimiä. Sellainen kuulemma pitäsi olla. Olikohan kyltissä 43 miestä, joiden kaikkien nimi on Lesonen.

Eldankajärven jää... On taakse jäänyttä elämää.

Kävimme tankkaamassa Uhtuassa. En millään meinannut saada bensapumppua käyntiin. En myöskään ollut yhtään varma ensin, että pitääkö ensin maksaa vai jälkikäteen. Kävin kysymässä sisällä, mutta poika ymmärsi ehkä suomea, mutta ei saanut tuotettua sanaakaan. Näytti, että paina nappia. Minä menin ja painoin, mutta ei lähtenyt pumppu käyntiin. Viimein poika tuli ja painoi samaa nappia. Ja pumppu käynnistyi. Ehkä me hipaisinkytkinhiplaajat, emme enää muista miten nappeja painellaan. Tankkasin auton täyteen ja hinnaksi tuli noin 67 senttiä litralta. Siis jotain 60-70 senttiä kurssista riippuen. Se on melkein euron halvempaa kuin Suomessa.

Lähdimme kohti kiskis -kukkuloita. Muistelette laulua Eldankajärven jää, niin siinä kerrotaan juuri tästä paikasta. Suomalaiset ja venäläiset olivat asemasotavaiheessa noin kilometrin päässä toisistaan. Venäläiset Munakukkulalla ja Suomalaiset makkarakukkulalla. Tanella oli tarkat ajo-ohjeet paikalle. Lähdimme siis Uhtuasta kohti Suomea. Täällä on vaikeaa arvioida kilometrejä, mutta ajoimme ehkä vajaan tunnin. Opaskirjassa kerrotaan, että koski menee tien ali. Se on kiskis- joki. Ajoimme ensin sen yli, mutta peruutin ja totesimme, että pakko olla tämä. Jatkoimme matkaa ja tien varressa olikin suuri kyltti sekä venäjäksi, että suomeksi. Teksti meni jotenkin näin: Historiallinen muistomerkki. Näille Kiskis-kukkuloille pysäytettiin saksalaisten fasistien sotajoukko vuosina 1941-1944. Nauroimme, että olemme Saksalaisten fasistien jälkeläisiä. En muuten tiedä miksi näillä on niin hassu nimi kuin kiskis-kukkulat. Onko kiskis-karkit saaneet nimensä täältä?

Vasemmalla puolella oli suuren rinteen päällä tykki, joka osoitti Suomeen. Rinteen puolivälissä oli Sosialistista realismia edustava veistos, jossa uljas Neuvostotaistelija on konepistooli vyötäröllä. En hölmöyksissäni lähemmin katsonut mitä materiaalia se oli, mutta se oli hopeoitu. Tai siis hopeamaalilla maalattu. Kukkulalle johti betoniportaat ja patsaalle polku jonka varteen oli laitettu pienii kivviii. Tuli mieleen Rokan Antti, joka kieltäytyi laittamasta pienii kivvii herroloitten polkujen varsiin. Joku ei ole kieltäytynyt.

Tutkailimme juoksuhautoja ja polkuja rinteen takana ja yritimme kuvitella minkälaista täällä on ollut 70 vuotta aikaisemmin. Kun olimme aikamme tutkaillut, niin oli Taunon esityksen aika. Taunon isä on sotaveteraani ja sen kunniaksi Tauno esitti tykin edessä Eldankajärven jään kolmannen säkeistön.
Sanat löytyy googlaamalla helposti.

Esityksen jälkeen käppäilimme vielä rauhallisesti alueella ja jatkoimme matkaa kohti makkarakukkulaa. Makkarakukkulalla oli myös pienen pieni Suomussalmen veteraanien laittama kyltti. Sortuneita juoksuhautoja löysimme helposti samoin kuin asemia. Kukkulan alla näkyi pieni järvi, joka on siis tuo legendaarinen Eldankajärvi.  Seuraava kohteemme on paratiisi maan päällä, eli Venehjärvi. Siitä kirjoitan seuraavassa blogissa.

Ilta Kalevalassa ja hieno hotelli-illallinen.

Uhtua eli Kalevala. Kalevalan nimen kaupunki on saanut joskus Neuvostoaikaan. Saavuimme kylän raitille ja ajellen etsimme ennakkoon etsittyä hotelli Velttiä. Tietojemme mukaan hotelli sijaitsee järven rannalla. Käytössämme oli myös Karjalan opaskirjanen, jossa on kaupungin kartta. Uhtua sijaitsee todella kauniilla paikalla Keski-Kuittijärven rannalla. Matalaa omakotiasutusta suurimmaksi osaksi, mutta aivan hotellimme vieressä oli myös valkotiilestä tehtyjä nelikerroksisia kerrostaloja. Lautasantenneja seinissä olevia vähän nuhjuisen oloisia taloja. Hotellille ajettiin näiden talojen pihan poikki. Nämä pihatiet olivat hyvin kuoppaisia ja sellaisia, joihin ei lana tai lapio ole varmasti koskenut koskaan näiden teiden valmistumisen jälkeen.

Hotelli Velt näytti pihalle päin hyvässä maalissa olevalta ja kaikin tavoin idylliseltä. Se on rakennettu 2004. Resepsuunissa kysyimme huonetta kolmelle hengelle ja sellainen löytyikin. Hinta oli 2100 ruplaa eli olisikohan se jotain 60 euroa. Hintaan ei sisälly aamiaista. Otimme huoneen. Pienessä huoneessa oli kolme sänkyä ja todella kaunis näkymä edellä mainitulle suurelle järvelle. Istuimme hetken sängynlaidalla turisemassa ja sitten lähdimme hotellin baarin kautta tutustumaan kävellen kaupunkiin. Aurinko paistoi ja kaikin puolin oli leppoisaa kävellä. Kävimme myös Hotelli Sampossa ottamassa kuvia minusta kyltin edessä. Siisti pikku hotelli oli tämäkin, joten seuraavan kerran saattaisin hyvinkin majoittua tässä. Löysimme myös kalmiston, jossa oli sankarihauta, jossa oli venäläisin kirjaimin paljon nimiä. Pojat tutkailivat niitä pitkään ja totesivat, että lähes kaikki olivat suomalaisia nimiä. Siis neuvostoarmeijan sotasankareita. Kalmistossa oli myös muistokyltti runonlaulajille, jotka ovat täällä viimeisessä leposijassa.

Menimme huoneeseen istuskelemaan ja juttelemaan ja sitten päätimme mennä illalliselle hotellin ravintolaan. Kello oli muutaman minuutin yli yhdeksän. Hotellin ravintola oli kiinni. Tane kysyi respan tytöltä toista ravintolaa ja tyttö soittikin sinne, mutta sekin oli juuri menossa kiinni. Nälkä kurni vatsassa. Lähdimme kaupungille etsimään ruokaa. Löysimme kaupan, joka oli vielä auki. Pauli hyvänä ruuanlaittajana sai valita meille ateriatarvikkeita hotellihuoneravintolaamme. Ostimme myös pullon punaviiniä ja toisen valkoviiniä.

Menimme huoneeseemme ja Pauli alkoi kokkaamaan. Ei ollut tarjoiluastiaa, mutta se tehtiin kaupan muovipussista kääntämällä se nurin. Ainut työkalu oli Tanen Sveitsin armeijan linkkari. Kattaus oli todella hyvä ja maukas ja söimme suurella halulla. Punaviini oli jotain makeaa viinijuomaa ja vaikka tämä sakki on myös aika lailla kaikkijuomaisia, niin se viini kyllä jäi juomatta. Kaikille riitti se ensimmäinen hammasmukillinen.

Istuimme koko illan hotellihuoneessa bagisten. Aamulla söimme hotelliaamiaisen, joka maksoi kai 2-3 euroa. Paistettuja munia, leipää, juustoa ja hyvää makkaraa. Kahvi oli murukahvia, mutta maistui hyvälle. Lisäksi aamiaisella oli joitakin pullan ja sämpylän välimuotoa olevia nöttösiä, joiden vieressä oli jugurttia. Mutta hyvä aamiainen. Seuraavaksi hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti Eldankajärveä ja muna- ja makkarakukkuloita. Tane on valmistellut tänne performanssin, jonka lupasi esittää.

Ja tarina jatkuuu....

Pääjärvi ja Lönnrothin polku.

Röykkyyttelimme siis noin kuusikymmentä kilometriä Pääjärvelle. Kun metsäosuus päättyi, niin tienvarressa oli mainoskyltti ja metsässä suuri värikäs teltta. Ravintola. Pysähdyimme siihen istahtamaan ja joimme virvokkeet. Aivan telttaravintolan vieressä oli todella kaunis koski. Vesi kuohui kallioiden välissä. Kosken yli meni myös kaarisilta. Todella mukava ja siisti paikka.

Pääjärvi on seitsämänkymmentäluvulla suomalaisten rakentama pieni kaupunki. Betonielementtikerrostaloja pääasiassa. Ajelimme vähän ristiin rastiin ja katselimme kaupungia. Tauno oli selvittänyt, että keskustassa on L-muotoinen ostoskeskus, jossa on myös ruokala. Löysimme paikan ja pysähdyimme tauolle. Kävimme vessassa ja menimme ruokalaan. Ruokala oli siisti ja yhdessä pöydässä istui kaksi sotilasta. Henkilökunta oli hyvin nuorta, mutta ystävällistä.

Saimme ruokalistat ja Tane käänsi meille sitä. Päätimme tilata kaikille possua. Tarjoilija meni keittiöön ja palasi kertoen, että possua on vain yksi annos. Siispä Tane tilasi haukea, Paulille alkuperäinen possu ja minä otin jauhelihapihvin. Kyytipojaksi oluet. Kaikkiin annoksiin kuului perunamuusi ja pari palaa kurkkua ja tomaattia. Perunamuusi oli erinomasta, melkein kuin olisin itse sen tehnyt. Oma annokseni oli erittäin maukas eikä pojatkaan valittaneet yhtään. Koko komeus maksoi meiltä yhteensä 515 ruplaa, joka on kutakuinkin 15 euroa. Viisi euroa mieheen ruoka ja olut. Ei paha ollenkaan.

Join vain puolikkaan oluen, koska Venäjällä on nollan promillen alkoholiraja. Lähdimme käppäilemään kylille ja pojat pyörähtivät kaupassa ja minä odottelin pihalla ja otin valokuvia. Siinä seisoskellessamme tuli nainen ja pyysi saada ottaa meistä valokuvan kaupan edessä. Hymyillen suostuimme. Hän kysyi mistä olemme ja mitä täällä teemme. Kerroimme tulevamme Kuusamosta ja hän sanoi myös käyneensä siellä. Kysyi meiltä, että kuinka me tänne tulemme kauppaan, kun Kuusamossa on kauppoja kaupan vieressä. Magasin, magasin, magasin hän sanoi ja kädellä vielä näytti. Tauno koitti parhaansa mukaan selvittää, että tulemme Lönnrothin ja I.K. Inhan jäljillä. Hyvin ystävällinen nainen oli ja varmaan esittelee meidän kuvaa, että tänne tulevat tsuhnat ostoksille. Tämä nainen oli syntyperältään venäläinen samoin kuin ruokalan henkilökunta. Eivät siis karjaloa bagisseet.

Pääjärveltä lähtiessämme pysähdyimme kaupungin laidalla olevalla hautausmaalla. Hautapaikat oli ympäröity rauta-aidoilla ja kukkaloisto oli valtava. Lähemmässä tarkastelussa totesimme, että lähes kaikki kukat olivat muovisia. Täällä hautakivissä oli myös vainajan kuva. Osa on nykytekniikalla laserilla kiveen piirretty ja olsa on jotenkin emaliin tai vastaavaan siirretty. Risteistä päätellen kaikki olivat myös ortodokseja. Hautausmaalla oli myös pöytä ja pari penkkiä. Pöydän päällä oli kaksi kuppia nurin ja pöydän jalan juuressa vodkapullo. Siinä on mahdollista siis muistella vainajaa ja ottaa kuppi vodkaa.

Matka jatkui kohti Uhtuaa eli Kalevalaa. Yhdessä tienhaarassa oli kylä, joka oli täynnä harmaita taloja. Poikkeuksena muista kylistä, niin tässä näytti olevan ruutuasemakaava. Se oivallettiin vasta myöhemmin. Tauno kävi kysymässä tietä, joka hänelle ystävällisesti neuvottiin. Koiria pyöri kylällä irtonaisina ja näyttivät olevan rodultaan jotain Laikatyyppisiä.

Tiet ovat täällä sorapäällysteisiä ja erittäin leveitä. Arvelisin, että ne on suunniteltu myös palvelemaan armeijan joukkojen siirtoa. Leveyttä on niin paljon, että kolonna voi pysähtyä reunaan ja silti jää kaksisuuntainen kulkuväylä reilusti. Varsinainen ajoreitti mutkittelee tällä leveällä uralla. Irtokiviä on ja mäet ovat kivilouhikkoa. Satunnaisesti siellä täällä on kuoppaisen tien merkkejä. Kuvasimme niitä, koska ne ovat kaikki yksilöitä. Käsin maalattuja samalla idealla kuin meilläkin, eli mustat rintaliivit.

Tien poikki meni silloin tällöin jokia ja puroja ja pysähdyimme näille usein. Sillat olivta lankkusiltoja ja osassa oli soraa vielä päällä. Joistakin oli lankut irti. Varmaan ne ovat jääneet auraan kiinni talvella. Matkalla juttelimme , että minkähänlaisia uria pitkin se Lönnroth on kulkenut? Pysähdyimme yhdelle sillalle ja lähdimme Paulin kanssa metsään katsomaan miltä se näytti. Maasto oli tosi kuivaa kangasmaastoa. Jäkälikköä. Löysimme pian sieltä polun. Mietimme että mikä sen on aikaansaanut, vai olisiko se kuiva puro. Seurasimme uraa ja se laski kukkulalta alas. Se ei siis voinut olla puro koska meni sekä ylä, että alamäkeen. Päättelimme, että se on varmastikin sellainen kävelypolku kahden kylän välillä. Joten teimme johtopäätöksen, että Elias Lönnroth on kävellyt juurikin siitä.

Joskus viiden kuuden maissa saavuimme Kalevalaan. Tarina jatkuu...

Venäjän tullissa.

Kirjoitan vasta nyt kotiin palattuamme. Venäjältä en löytänyt internettiä.

Heräsimme eräkämpillä suunnitellusti seitsämältä ja aamupalan jälkeen siirryimme rajalle. Ensinhän vastassa on suomen tulli. Hymyilevät tullimiehet kyselivät minne aiomme mennä. Katsoivat paperit ja tutkivat autonkin. Kysyivät muun muassa, onko mukana valmistamattomia elintarvikkeita. Kysyimme teiden kunnosta, niin tullimies sanoi, että tiet on huonon ja helvetin huonon väliltä. Kaikki oli ok. ja niin lähdimme kohti venäjän tullia. Lähtiessä tullimies huikkasi. Pojat! elekäähän särkekö autoonne!

Jännitys tiivistyi. Ensimmäisenä näkyi tullinainen. Pysähdyimme jonoon, jossa oli ilmeisesti Kuusamolaisia menossa tankkaamaan. Näimme myös toisen naisen jolla oli univormun kanssa korkokengät ja hiukset tiukasti ranskalaisella letillä. Koppalakkimieskin vilahti, sekä sotilas huumekoiran kanssa. Kultainen noutaja näytti olevan. Paperit mukaan ja sisälle tulliasemalle. Minä menin auton papereiden kanssa ensimmäisenä. Lettipäinen tullinainen sanoi: Pikkulappu? Ei ole pikkulappua vastasin. Hän antoi käteeni A 6 kokoisen pikkukupongin, joka oli täynnä tosi pientä tekstiä venäjäksi. Hienoa. Olen ihminen jolla kaikkien lomakkeiden täyttäminen aiheuttaa kylmiä väreitä selkäpiissä. Olen lottoamisnkin lopettanut kun en halua täyttää lottokuponkia.

Niinpä kaikki kolme matkalaista menimme pienen pöydän ääreen ja aloimme täyttää kuponkia. Paikalliset ihmiset neuvoivat, että tuosta seinältä löytyy suomennos. hitaasti täyttyi kuponki ja kun tekstikohdat olivat vielä pieniä, niin ei meinannut nähdä edes kunnolla. Tullinainen tuli vielä Taunon taakse neuvomaan ja siitä kurkimme mekin. ja kun kuponki oli valmis, niin sitten sama toiseen kertaan.Viimein kupongit olivat valmiina. Takaisin lasin taakse ja siellä nainen tutki passia ja näpytteli jotain piilossa olevalle tietokoneelle. Viimein alkoi kuulua leimasimen pauketta ja siitä päättelin että läpi mennään. Seuraavalle luukulle.

Olimme internetistä etsineet kaikki mahdolliset kupongit ja mökillä lähtiessä Tauno täytti vietävää omaisuutta koskevan lomakkeen. Koska auton arvo ylittää rajan, niin sellainen oli täytettävä. Tällä luukulla vastassa oli iso koppalakkinen Pepposen näköinen mies. (siis Peppone isä Camillosta) Hän kysyi vakuutuskirjaa. Da sanoin minä. Ja sitten viimein tämä omaisuuspaperi. Da sanoin minä ja iskin voitonriemuisena pöytään. Njet sanoi mies ja antoi minulle kaksi uutta lomaketta ja sanoi, että täytä nämä.Yritin vielä työntää valmiiksi täytettyä, mutta ei kelvannut. Hienoa ajattelin. Kaksi venäjänkielistä lomaketta. Pyysin pojat apuun. Lomake oli sama, mutta vähän erilaisella taitolla tehty. Samat tiedot kyllä, mutta puhtaasti venäjäksi. Aloimme täyttää, mutta eihän siitä mitään tullut, vaikka Tane osaa jonkun verran Venäjää ja Paulikin kirjaimet. Ei auttanut kuin pyytää koppalakilta apua. Hän tulikin ja ystävällisesti, mutta vähän turhautuneesti neuvoikin. Nämä virkailijat osaavat suomea auttavasti. Siis ainakin suomalaisia sanoja. Mitään pitkiä lauserakenteita en kuullut heidän sanovan.

Kun kuponki oli valmis, niin takaisin tiskille ja sitten alkoi taas leimasimet paukkua. Pääsemme siis Venäjälle, vaikka vaimoni arvelikin meidän jäävän tulliin. Menimme autolle ja sinne tulikin sitten se ensimmäinen näkemämme nainen, koppalakkimies sekä sotilas huumekoiran kanssa. Luukut ja ovet auki. Mietin, että mitähän huumekoira miettii, kun haistaa meidän koirien hajut. Kyllä se innolla nenäänsä työntelikin joka kohtaan. Kasseja auottiin ja lääkepurkkeja tutkittiin. Särkylääkkeet koppalakkimies tunsikin kun sanoi ääneen niiden vaikuttavat aineet, siis ipubrofeiini, parasetamol ym. Sitten hän otti käteensä minun Somacin. (happosalpaaja) pyöritteli sitä ja katsoi. Laittoi pois, mutta otti uudelleen. Onneksi vaimoni neuvoi, että reseptilääkkeisiin pitää olla reseptit mukana. Hirveällä itsevarmuudella laitoin miehen nenän eteen reseptin. Se oli sillä selvä. Ovet kiinni ja matkaan. Venäjän tullissa vietimme aikaa tasan tunnin.

Asfaltti loppui välittömästi ja kivinen kynnöspelto alkoi. Meiltä meni aikaa Pääjärvelle 60 kilometrin matkaan vähän yli kaksi tuntia. Muutamia tupakkitaukoja ja valokuvaustaukoja pidettiin, mutta vauhdit olivat 20- 50 kilometritunnin välillä.  Noin 12 kilometriä rajasta oli se tankkiasema, jossa Kuusamolaiset käyvät tankkaamassa. Minäkin olen ajatellut, että hommaan vuosiviisumin kun muutan Kuusamoon. Mutta tankilla en kyllä viitsi käydä. Sellaista röykyytystä on mennen tullen. Tämä huoltoasema muuten on sellainen, että siinä on kaksi ruostunutta säiliöautoa ja toimiston virkaa tekee ruppainen parakki.
Tarina jatkuu seuraavassa blogissa.

Luonnon kylpylässä.

Eräkämpillä ollaan. Matka meni oivasti. Kun tulimme kämpille, niin veljeni oli vastassa kolmen koiran kanssa. Sanoin kavereille, että veljeni yrittää kouluttaa chi hua huasta ja kääpiövillakoirasta seisovia lintukoiria. <tervehdysten ja tervetulomaljojen jälkeen lähdin Paulin kanssa tutkimaan tiluksia. Tane ja Lasse jäivät pitämään majaa ja nautiskelemaan tarassista ja kohisevasta koskesta.

Kävelimme Paulin kanssa itärajaa kohti laavua. Harjanteiden ja soiden yli. Helle oli melkoinen ja suo näytti parhaimpia puoliaan. Luonnon kauneus suorastaan tulvi aivojen sopukoihin. Pysähdyimme laavulle ja istuimme hetken. Kysyin Paulilta ymmärtääkö hän nyt miksi mieluummin siirryn tänne kuin painin nykyisten työmurheideni kanssa. Sanoi ymmärtävänsä. Lähdimme valumaan eri teittiä takaisin kämpille ja hämmästelin tulvia joita matkalla kohtasimme. Puron vartta palasimme mökille.

Istuimme terassilla Tanen ja Lassen kanssa ja näytimme kartalta juuri kävelemämme reitin. Pelkkää nautintoa. Perunat tulelle ja grilli päälle. Saunaan.

Saunottuamme hetken veljeni sanoi, että kuka lähtee uimaan? Koko parukka laiturille/sillalle. Lasse näytti esimerkkiä ja loiskautti pää edellä jokeen. Olin hämmästynyt. Hän nousi seisomaan ja näytti kuinka syvää on. Kaikki sukelsimme vuorollamme ja oikeasti siinä oli mahtava uima-allas/kylpylä. Uimme vastavirtaan lämpimässä virtaavassa vedessä.

Saunominen jatkui ja suunnittelimme myös syksyn karhujahtia. Nyt kutsu käy pöytään joten lopetan. Huomenna rajan yli Venäjälle. Kerroin tanelle kirjoittavani huomenna hotellin koneelta blogia. Tane nauroi.

Musta vai valgia kyly?

Kohti Vienankarjalaa. En ole muuten koskaan käynyt Venäjällä. Vuosi sitten kävin ensimmäisen kerran Virossa. Jotenkin vanha Neuvostojen maa ei koskaan käynyt matkareiteilleni. Kamppeet on nyt pakattuna. Käyn laittamassa autoon uudet renkaat kuluneiden tilalle ja sitten kohti rajaa. Ensimmäinen yö eräkämpillä ja sitten huomen aamulla rajan yli. Reissulle lähtee mukaan Tane ja Pauli. Pauli tulee kyytiin siilinjärven kohdalta. Hän on kierrelyt vähän itäsuomea viikonlopun aikana. Turneemme siis yhdistyvät savossa.

Alustava matkareitti vienassa on: Pääjärvi - Uhtua (Kalevala) - ?+? - ja sitten legendaarinen Kostamus. Näistä kohteistahan sekä Pääjärvi, että Kostamus on suomalaisten rakentamia puunjalostuskombinaatteja. Uhtua ja olikohan se Vuokkijärvi, ovat perinteisempiä vienalaiskyliä. Etsimme ja törmäilemme ehkä myös muihin alkuperäiskyliin. Etsinnässä on myös kyly. Olisipa hienoa jos pääsisi mustaan kylyyn. Miks ei valkeakin kyly kelpaisi? Kyly on siis sauna ja mustakyly on savusauna ja valgia kyly on uloslämpiävä.

Todennäköisesti Uhtualla yövymme hotellissa ja jos siellä on netti, niin kirjoitan tänne raporttia. Pikkukylissä ei välttämättä ole edes sähköäkään, joten niistä raportoin jälkikäteen. Tarkoitus on myös karsia mahdollisia ennakkoluuloja. Voihan olla että venäjän piilaakso onkin juuri täällä reittimme varrella?

Tähän reissuun on myös kohdistunut sellaisia epäilyksiä kuten: Teidät ryöstetään, Auto varastetaan, auton renkaat varastetaan, Eksytte kun siellä ei ole tienviittoja ym. Vähän samanlaista oli kun lähdimme Egyptiin joku vuosi sitten joulun viettoon. Kaikille tulee ripuli ja kaikilta varastetaan jotakin. Ei tullut ripulia eikä mitään varastettu. Kokemuksia tuli sitäkin enemmän.

Voihan olla, että kun tämän kirjoitan niin tulemme alasti kävellen takaisin, mutta se jää nähtäväksi.

Maailmankirjat ovat sekaisin.

Olen eilen ja tänään lueskellut tämän blogin vanhoja tekstejä. Täytyy sanoa, että silloin kun on rauhallisempaa, niin tekstit ovat huomattavasti parempia. Koe-erakkouden aikana ja sen jälkeen huhtikuun alussa on joitakin hyviä juttuja. Tai siis itse olen niihin tyytyväinen. Nyt kun on jotenkin kiire ja paine tai kiireen ja paineen tunne, niin nämä kirjoitukset ovat vain päiväkirjamerkintöjä. Selvästi ajatukset pyörivät vain oman navan ympärillä.

Eilen Norjassa tapahtui jotain todella käsittämättömän järkyttävää. Ensin räjähti pommi Oslossa ja joitakin tunteja sen jälkeen teloittaja meni nuorten kesäleirille ja tappoi ilmeisesti lähes sata nuorta. Näillä kahdella tapahtumalla on tämän hetkisen tutkimuksen mukaan yhteys ja minusta tuntuukin, että Oslon pommi oli vain hämäys tämän teloituksen toteuttamiseksi. Tapa päästä saarelle sisään ja saada joukot kasaan surmaamista varten. Tuhannet lähiomaiset ovat tällä hetkellä shokissa lapsen kuoleman johdosta. Juovat vettä kannu kaupalla ja hokevat, että ei voi olla totta. Ei meille voi käydä näin. Ei meidän lapsi ole voinut kuolla.

Tämä hirveä surmateko muuttaa satojen ihmisten ajattelua. Se muuttaa heidän tapaansa ajatella elämää. Osalla varmasti oma elämä lakkaa samanaikaisesti. On elämää ennen eilistä päivää ja elämää sen päivän jälkeen. Se ei ole sama elämä. Sumuinen vuosi edessä ja sen jälkeen palikoiden uudelleen miettiminen.

Meillä palikoita on mietitty nyt reilut kaksi vuotta. Keväällä päätettiin jättää tämä nykyinen elämä ja siirtyä pohjoiseen. Maaliskuussa kokeiltiin eloa metsässä ja todettiin se hyväksi. Viimeinen kesä entistä työtä ja sitten tulee muutos. Minne muutos johtaa, sitä ei kukaan tiedä. Kirjoitin maaliskuun 29. päivä blogin "Lähtölaskenta alkaa." jossa pohdin mitä tulisi tehdä. Siinä aprikoin päätöstä, joka nyt näyttää toteutuvan. Vaimokin sanoi tänään, että kyllä tämä jo riittää. Lähdetään pois.

Maailman talous on sekaisin. Terrorismi ja muut pommi-iskut lisääntyvät. Edessä on kaoottiset ajat maailmassa. Jotenkin maailmankirjat ovat sekaisin. Ihmiset ovat sekaisin. Ihmisillä on kaikki koneet ja laitteet, mutta ei kapasiteettiä käyttää niitä hyvään. Kreikkalaiset nousevat kaduille, koska heiltä viedään etuudet ja elintaso. Opettajat osoittavat mieltään kaduilla ja eivät ymmärrä, että kaikki se elintaso on velkarahalla hankittu.

Kansantalous on todella vaikea laji. Euroopan laajuinen yhteinen valuutta on huiman monimutkainen systeemi. Silloin kun euroon mentiin, niin tästä kyllä varoiteltiin myöskin. Yhdessä sinne kuitenkin mentiin ja itsekin sitä kannatin. Kannatan edelleen, mutta vaikealta tämä kyllä tuntuu. Mihin tämä vielä johtaa. Ehkä klapien hinta nousee? Puolukat menevät kaupaksi? Sienet viedään käsistä? Yksi ainakin on varmaa. Perusjutut kuten ruoka ja lämpö menevät aina kaupaksi. Ja vaikka ei menisikään kaupaksi, niin on hyvä osata itse etsiä ruokansa maastosta.

Kohta laitetaan firma kiinni ja lähdetään Helsinkiin. Aamulla tulee kone ja meidän reissaaja saapuu kotomaahan. Vietetään koko perheen voimin päivää pääkaupungissa ja illalla ajetaan kotia. Hyvältä tuntuu kun saa perheen kasaan.

Propuskat kuntoon ennen reissua.

Huh huh. Seminaari on ohi ja kaikki muukin ekstraohjelma tältä kesältä. Nyt vielä normaalia näyttelyn pyörittelyä elokuun puoliväliin asti. Olen kyllä ulkoistanut itseni pois näyttelyn aukipitämisestä, joten olen viraton. lauantaina lähdemme Helsinkiin tytärtämme vastaan. Lento yhdysvalloista tulee sunnuntaiaamuna ja me menemme jo lauantaina toisen tyttären kämpille odottelemaan. Tosi nopeasti on mennyt tämä neljän viikon jakso. Vasta oltiin lentokentällä saattamassa ja nyt jo vastaanottamassa samaa yksinäistä matkustajaa. Matkailijalle on tullut varmasti roppakaupalla kokemusta ja samalla kielitaito on varmasti kohentunut huomattavasti. Itse aikoinanani opin kielen Hollannissa. Jos englannin kieleni kuulostaa joskus oudolta, niin se johtuu varmaan flaamilaisesta aksentistani.

Viikonloppuna siis Helsinkiin ja heti maanantaiaamuna kohti pohjoista ja itää. Tiistaina rajan yli Venäjälle. Olemme koittaneet tarkkaan tutkia kaikki paperit, että rajan ylitys tapahtuisi mutkattomasti. Kun omalla autolla menee, niin kuponkeja (propuska ?) pitää olla mukana monenlaisia. Vakuutustodistuksia ja valtakirja, että vaimoni nimissä olevaan autoon on minulla lupa myöskin. Mutta uskon, että propuskat on kunnossa reissua varten. Ai niin, nyt muistin, että en ole vaihtanut vielä rahaa. Kaipa matkalta joku forex löytyy?

Kolmessa paikassa yhtäaikaa.

Eilen oli taas sellainen päivä, että olisi pitänyt revetä vähintään kolmeen kappaleeseen. Mäntässä on Kaija Saariaho /Amin Maalouf -seminaari ja samanaikaisesti kahdet eri vieraat on kaupungissa. Olen ollut seminaarin järjestelyissä mukana, joten paikallakin olisi hyvä olla. Yllättäen myös seminaarin aluksi minulta pyydettiin puheenvuoro. Kuulin myös, että joudun juontamaan illan konsertissa soittajan sisään. Hyppelin päivän aikana paikasta toiseen, mutta lopputulemana oli väsynyt mutta ihan mukava olo. Oloon saattoi vaikuttaa myös mukava illallinen klubilla luennoitsijoiden kanssa. Puhuttiin musiikista ja ylipäätään kaikesta taiteesta. illalla tulin vielä kotiin seurustelemaan vieraiden kanssa, joita olin laiminlyönyt täysin. Nyt on aamu ja kohta lähden takaisin seminaariin. Eilen luennoitiin Kaija Saariahosta ja tänään Ammin Maalouffista. Odotan mielenkiinnolla.

Kello on vähän yli yhdeksän ja on todella pimeää. Säätiedotukset ovat hehkutelleet, että koko viikon on hellettä. Nyt sataa kaatamalla ja ukkonen jyrisee. Salamat tuovat valoa pimeyteen. Tänä kesänä suomi on vähän kuin sademetstä. Hellepäiviä on ollut paljon ja vettä on tullut todella runsaasti. Nurmikko kasvaa ja muuttuu viidakoksi, kun ruohonleikkurit eivät meinaa toimia. Uskon myös että puskat ja pusikot kasvavat myös.

Nyt on riennettävä.

Mitäs se Nilsiän öljysheikki sanoikaan?

Voi hyvä tavaton mikä viikonloppu päättyi juuri. Mänttä oli täynnä tapahtumia, enkä itse kerennyt käydä kuin omissa. Lauantaina Honkahovin illan aloitti kello 21.00 Kirsti Tuokon vaatepuhetta. Vangitseva esitys kertakaikkiaan niinkin itselle epäkiinnostavasta asiasta kuin vaatteet. Huomasin myös, että paikalla ollut yleisö piti kuulemastaan ja kokemastaan. Puoli tuntia myöhemmin tärähtäneet ämmät olivat valkoisissa voimistelupuvuissaan mäntyjen alla nurmikentällä. Vilma lauloi versiota happy birthdaystä Marilyn tyyliin ja Katriina muuntui keinotekoiseksi Marilyniksi. Samanaikaisesti koominen, että traaginen esitys. Surumielinen ja hauska.

Tasan kello kymmenen lavalle astui Anssi 8 000 & Maria Stereo. Aikoinaan Pirkka-Pekka Peteliuksella ja Aake Kallialalla oli kahden miehen orkesteri Trio Erektus. Siinä kolmas jäsen oli Reiska, joka ei koskaan ollut paikalla. Anssin ja Marian bändi on aito kahden hengen trio. Anssi soittaa kitaraa ja rumpujen jalkaosia. Maria soittaa koskettimia ja lyö peltejä toisella kädellä. Rumpali on siis puolitettu. Uskomattoman hyvältä kuulostava toimiva trio siis. Biisit ovat omia, syvältä rokin historiasta leimaansa saavia kappaleita. Kuitenkin erittäin omintakeista ja helposti kuunneltavaa. Heidän mainoslauseensta taisi ollakin, että musiikki on hyvää, mutta yksinkertaista. Sitäpä se. Yleisö piti kokemastaan kovasti ja tunnelma terassilla oli lämmin ja iloinen. Paikallislehden toimittaja oli loppuun arvioinut, että kaikki yleisöstä ei ollut aivan pakasta vedettyjä. Tarkoittiko hän, että jotkut olivat juovuksissa? Vai että kaikki yleisöstä ei ollut aivan nuoria??

Hauskaa oli, että paikalla oli paljon Honkahovin kesän taiteilijoita ystävineen. Taiteilijoita kuvataideviikoilta ja molemmat kuraattoritkin. Siis meidän ja kuvataideviikkojen.

Ilta venyi pitkälle, mutta aamulla kello soi seitsemältä. Ei muuta kuin luut ylös ja laittamaan rakennusta brunssikuntoon. Paikalle tuli kaksi keittiömestaria ja he olivat laittaneet todella herkullisia ruokia. Väkeäkin kävi aika mukavasti syömässä. Ei se taloudellisesti ollut kannattavaa, mutta varmasti kokonaiselämyksen kannalta kyllä. Eräskin ryhmä tuli vartavasten Mänttään katsomaan kaikkia näyttelyitä ja aloittivat sen tuhdilla aamiaisella. Eilinen päivä menikin sitten seurustellessa taiteilijoiden ja ystävien kanssa. Leppoissaa kesäpäivän viettoa puolittain töitä tehden. Siis minä tein puolittain töitä ja vaimo teki rapean 12 tunnin työpäivän reilun tunnin unilla.

Legendaarinen Nilsiän öljysheikki sanoi Karpon ohjelmassa aikoinaan: "Vaimo on hyvä työntekijä. Vaimolle ei tarvitse maksaa palkkaa." Oli se kyllä melkoinen sheikki se öljysheikki.

Tulevaisuuden ala, klapiala.

Päältäajettava ruohonleikkuri on tänä kesänä toiminut jotenkin huonosti. Pari päivää sitten moottori sammui aina, kun leikkurin laittoi päälle. Viimein hihna putosi paikoiltaan. Asensin sen uudelleen ja sain kuin sainkin moottorin pysymään käynnissä leikkuuterän pyöriessä. Ajoin muutama sata metriä ja savua tuprahti hihnasta ja se meni tuhannen  ..... lun päreiksi. (tälle sanonnallekin on olemassa selitys).  Menin sitten kysymään uutta hihnaa sieltä, mistä sen koneen pari vuotta sitten ostin. Myyjä sanoi jotenkin niin, että hän ei ymmärrä näistä koneista mitään, mutta huomenna tulee myyjä joka ymmärtää. Sinänsä ihan rehellistä puhetta, mutta se mies on töissä liikkeessä, jossa myydään erilaisia koneita. Olisi edes yrittänyt auttaa.

Iso kone ei siis toimi, mutta nurmikkomme ei tunne armoa. Se kasvaa. Tänä kesänä on vielä ollut erittäin hyvät olosuhteet. Lämmintä ja runsaasti vettä. Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa tallista työnnettävä ruohonleikkuri ja aloittaa kuntoilu. Työnsin konetta neljä tuntia lähes yhtäkyytiä ja sain leikattua suurin piirtein 58% pinta-alasta. Mutta kyllä on todella siistin näköistäkin. Kyllä pikkukone tekee hyvää jälkea. Kunto myös kasvaa mukavasti konetta lykkiessä. Kuuntelen myös nappikuulokkeilla radiota samalla, joten puolen tunnin välein kuultavat uutisetkin pitävät tyhmimmänkin ajan hermolla. Uutisissa muuten oli yksi iloinen uutinen tulevalle erakolle. Klapien kysyntä kasvaa ja viime talvena puut jo loppuivat monin paikoin.  Tulisijosen määrä kasvaa koko ajan. Meillä on siellä metsässä juuri todella paljon juuri klapeiksi käyvää koivua. Klapin teko on yksi tulevaisuuden leiväntekoväline. Pieninä klapeina on leipä maailmalla.

Eilen menin aamulla viideltä töihin. Kirjoitin neljän sivun tulevaisuusvaihtoehtoluettelon hallitukselle. Siinä myös aivan selkeästi kerroin tai sanotaankö näin, että viidestä vaihtoehdosta vain yhdessä ei ollut siirtymisemme pois näistä tehtävistä. Erakoksi lähteminen on nyt oikeasti taas askelen lähempänä. Lähetin sen paperin myös sähköpostitse eilen, mutta en ole saanut siitä mitään kommenttia. Syvä hiljaisuus.

Ajatukset ovat taas siirtyneet kohti pohjoista. Ensin käyn rajan takana tutkailemassa miltä Vienan kylissä näyttää. Laitan erakkokämpän sijaintia keskemmälle tuntemaani maapallon osaa. Matkakuume kasvaa päivä päivältä. Käytän autoa huollossa ensi viikolla, jotta se kestää mahdolliset huonojen teiden röykytykset. Valmiustilaa nostetaan.

Tulevana viikonloppuna täällä on vaikka mitä ohjelmaa. On performansseja ja Anssi 8 000 ja Maria Stereo. Tänään paikallisessa kuppilassa Otso Kantokorpi soittaa Venäläisiä vinyylejä ja illalla samassa paikassa esiintyy Johanna Tukiainen. Mitähän se Johanna siellä esittelee? Perforamanssit ovat Kirsti Tuokon pitämää vaatepuhetta, jonka on tehnyt Helinä Hukkataival. Tärähtäneillä ämmillä on esitys tämän jälkeen. Huomen aamulla meillä on vielä brunssikin terassilla. Hulinaa piisaa. Aina hulinan jälkeen ja usein sen aikanakin ajatus siirtyy pohjoiseen ja hiljaisuuteen. Kaipaako hiljaisuudessa sitten hulinaa? En tiedä.

Kansalliseepoksen syntysijoja tutkimaan.

Olen aiemmin kertonut, että erakkomökki sijaitsee aivan kiinni Venäjän rajassa. Kuten rajat ja aidat yleensäkin saavat kiinnostuksen heräämään rajan takaiseen maailmaan. En ole koskaan käynyt Venäjällä, mutta tuo rajan läheisyys on herättänyt himon lähteä tutkimusmatkalle. Joskun keväällä juttelin aiheesta ystäväni kanssa, joka on käynyt Venäjällä kai noin neljäkymmentä kertaa. Hän on viettänyt kesiään Laatokan seudulla. Hän ei kuitenkaan ole koskaan käynyt Vienan karjalassa, joten innostuimme matkan suunnittelusta molemmat.

Tauno on siis kokenut karjalan kävijä ja hänellä on myös venäjänkielentaito, joka minulta puuttuu täysin. Kaverini on suunnitellut reittejä ja hommannut karttoja ja oppaita. Minä olen autonkuljettajana hänen toimiessaan suunnistajana.  Yksi vierailukohde on Kalevala. Ylipäätään tarkoitus on kuljeksia siellä Vienan runokylissä, samoilla paikoilla kuin Elias Lönnroth. Ehkä löydämme vielä vanhan runonlaulajankin. Kansalliseepoksemme on koottu pääosin näistä kylistä.

Katselin myös googlesta vähän tietoja vienankarjalasta. Mukavalta näyttää paikat siellä. Kalevalassa on myös hotelli Sampo. Niinköhän siellä pitäisi yöpyä? Tämän ensimmäisen matkan pituus on vain kolme päivää ja kaksi yötä. Kuusamosta mennään yli ja Kostamuksen kohdalta tullaan takaisin. Tiet siellä on kuulemma paikkapaikoin huonossa kunnossa, onneksi autossani on neliveto ja korkea maavara.

Kerroin suunnittelemastamme retkestä myös yhdelle toiselle kaverille. Hän innostui ja lähtee myös mukaan. Hänellä on voimassa oleva viisumikin valmiina.
Tarkoitus on lähteä reissuun täältä kotoa 25.7 ja rajan yli mennään 26. päivä. En yhtään tiedä onko siellä tietoliikenneyhteyksiä, mutta raporttia kirjoittelen sitten jälkikäteen.

Vaimoni on myös nyt karjalassa. Hän on siellä äitinsä kanssa tutkailemassa suvun juuria. He ovat siis paljon etelämmässä Suojärven ja Suistamon suunnalla. Mukavaa kuulla kokemuksista kun he maanantaina palaavat. Tekstiviestikommenteista päätellen reissu on ollut hyvä. mm. hienoin aamiaiskokemus ikinä. Jään odottamaan.

Viiden vuoden lakko loppui.

Kun hankin puuveneen ehkä viisi vuotta sitten, niin päätin lopettaa golfin peluun kokonaan. Kaksi kesäharrastusta ei mahdu yhdelle kesälle. Kun vielä kesällä on vähän vaikea pitää kunnon kesälomaa, niin ratkaisu tuntui järkevältä. En koskaan ole ollut mikään hyvä pelaaja, mutta olen nauttinut pelista suunnattomasti. Tasoitukseni on ollut alimmillaan 29,5 ja sillä tasolla pelailin ihan tasaisesti.

Nyt kun vene on telakalla tämän kesän, niin silloin tällöin on mielessä käväissyt, että jos kävisi kokeilemassa lyömistä. Tuohon parin kilometrin päähän avattiin juuri harjoitusrange, jossa on oikein palloautomaattikin, eli palloja voi mättää pellolle, eikä niitä tarvitse itse kerätä pois. Olen aina Vilppulassa käydessäni ajanut kentän ohi ja kasvattanut himoa.

Eilen pidin vapaapäivää, mutta käväisin pari kertaa työmaalla. Jotenkin levottomana pyörin kodin ja työpaikan välillä. Aamulla ennen heräämistä ajatuksissa oli pyörinyt golf. Kävin katselemassa valmiiksi välineitä ja niin tein päätöksen, että käyn rangella lyömässä ämpärillisen palloja. Bägi autoon ja kohti kenttää.

Rangella oli yksi pelaaja. Hänkin oli tuttu muista kuvioista. Juttelin hänen kanssaan golfista ja sen haasteista. Hän lähti pois ja niin jäin lyöntipaikalle yksikseni. Ämpärissä on kai noin 40 palloa. Laitoin ensimmäisen pallon alustalle ja otin vanhan luottomailani rauta ysin. Muistelin miten sitä lyödään. Vasen käsi suorana, katse pallossa, rauhallinen back swing, katse pysyy pallossa, käsi pysyy suorana ja pam. Täydellinen noin sadan metrin lyönti. Oho ajattelin. Löin edelleen ja vaihdoin välillä mailoja. Pelasin kaikki mailat läpi ja vain ehkä kaksi epäonnistunutta lyöntiä. Olin hämmentynyt kuinka jossakin aivojen sopukoissa säilyy viisi vuotta tieto golflyönnistä.

Kun olin lyönyt kaikki pallot alkoi pikkuhiljaa hiipiä ajatus kiertää kenttä. Rangella lyöminen on rangella lyömistä ja kentällä sitten näkyy osaako pelata vai ei. Vilppulan kentta on 6 reikäinen harjoituskenttä, jolla en ole koskaan pelannut. Aikoinaan kun kenttää suunniteltiin, niin olin yhdistyksen hallituksessakin. Jostain syystä vain en ole koskaan siellä pelannut. Taisin lopettaa juuri niihin aikoihin kun kenttä alkoi olla pelattavassa kunnossa.

Etuoikeus täällä maaseudulla on esimerkiksi se, että pelasin 12 väylää kentällä täysin yksikseni. Siis kentällä ei ollut yhtään muuta palaajaa ja oli sentään heinäkuinen sunnuntai. Ajattelin, että nyt tulisi edulliseksi lyödä elämän ensimmäinen hole in one. Siinähän perinne on että tarjotaan shampanjaa kaikille kentällä samanaikaisesti oleville. Ei tullut holaria, mutta peli kulki kohtuullisen hyvin. Pari bogeytä (yksi yli ihanne tuloksen) tuplabogeyta, mutta pari pariakin mahtui kierrokselle. Tuli tunne, että ei paljon tarvitse pelata, niin on entisellä noin kolmenkymmenen tasoitustasolla.

Pelasin muuten ensimmäistä kertaa eläessäni yksin. Se oli oikeastaan aika mukavaa. Vielä kun kenttä oli aivan tyhjä. Erakkogolfia.
Kentältä lähtiessä viestin vanhalle golfkaverille, joka myös on pitänyt neljän vuoden taukoa. Laitoin, että mukavaa oli ja että lähdetäänkö pelaamaan. Paluupostissa tuli viesti, että mennään joskus. Laitoin että mites jos mentäisiin ja tänä iltana?

Niinpä kävimme illalla lyömässä ämpärilliset mieheen ja pelasimme yksitoista väylää. Lähes tyhjällä kentällä. Taidan lunastaa kausikortin tälle harjoituskentälle ja käydä aamulla varhain tai päivällä varkain pelailemassa. En vielä haaveilekaan suurista kentistä. Pelailen vain naatiskellen. Golf on selvästi addiktoiva harrastus. Putki alkoi, kun otin vain yhden. Yhden ämpärillisen.

Ruhtinas pelastaa maailman!

Eilen iltapäivälehden kannessa oli kuva, jossa Monacon ruhtinas suutelee tulevaa ruhtinatarta. Ensi viikolla naistenlehdissä on suuret jutut näistä häistä. Toimittajat kuvailevat häävieraiden vaatteita ja kertovat kuinka onnellisilta sulhanen ja morsian näyttivät. Näitä hääkuvauksiahan on lähes jokaisessa kesäisessä lehdessä. Poikkeuksen tästä tekee se, että nämä häät myös televisioitiin ilmeisesti ympäri maailman.

Katsoin eilen hääseremoniaa keittiön televisiosta samalla kun laittelin ruokaa. (tunnustan, että välillä toki istuin ja katsoin ihan kunnollakin.) Olipa harvinaisen tylsät häät. Sulhanen oli kiusaantuneen näköinen ja yritti hymyillä väkisin. Siis tekohymyä. Morsian oli kyllä kaunis, mutta kylmä kuin jääpalikka. Morsian oli myös ahdistuneen oloinen ja välillä puhkesi vuolaisiin kyyneliin. Välillä mietin, että nuo kyynelet eivät taida olla pelkästään onnen kyyneleitä. Ehkä hänellä oli samanlainen fiilis kuin minulla nautakuskina: "Mitä hittoa minä täällä teen."

Oikeastihan tämä Ruhtinas Albert II on vain hemmoteltu Playboy (= häntäheikki, (toim. suom).) Monacohan on oikeasti pikkukaupunki. Historiallinen jäänne pitää huolen siitä, että he voivat leikkiä valtiota. Ruhtinas voi leikkiä kuningasta. Ruhtinas on varmaan kiusaantunut omissa häissään, kun itsekin tietää tämän teatteriksi. Hän vain on huono näyttelijä. Lapsiakin pitää tehdä kun sellainen tapa on. Valtaa ei voi siirtää playboyn lehtolapsille, joihin isä ei taida pitää yhteyttä. Jos omia virallisia lapsia ei tule, niin valta siirtyy siskon lapsille.

En tiedä kuka on Kauniaisten kaupunginjohtaja, mutta minusta olisi mukavaa, jos hänen häänsä televisioitaisiin ja lähetettäisiin ympäri maailman. Kauniainen on sentään pinta-alaltaan, vaikkei asukasluvultaa suurempi kaupunki. Monaco on maailman toiseksi pienin valtio. Se pienimmän valtion päämiehen häät ne vasta kiinnostavat olisikin. Ne katsoisin aivan  varmasti alusta loppuun. Vieläköhän koittaa se päivä, että voimme seurata suorana lähetyksenä Paavin häitä? Vielä jos paavi voisi mennä naimisiin rakastamansa henkilön kanssa.

Monacon ruhtinas Albert II on ottanut elämäntehtäväkseen ilmaston suojelun. Hääparia kuljetettiin vartavasten rakennetulla hybridi Lexuksella. Prinssi myös lentää ympäri maailmaa kiireisenä pelastamassa ympäristöä. Kiireisyyden päättelin siitä, että yksi näistä lehtolapsista on lentoemännän kanssa. Häävieraat myös lensivät häihin omilla koneillaan, jotta hääilon lisäksi voivat osallistua prinssin ympäristötalkoisiin.

Oikeasti meidän pitäisikin julistaa tämä oma pieni kaupunkimme ruhtinaskunnaksi. Joku hulivili valittaisiin ruhtinaaksi. Rahaa tukku mukaan ja ei muuta kuin yökerhoja kiertämään. Kyllä siinä kaupungin maine leviäisi ympäri maailmaa. Paparazzit kuiskisivat toisilleen, missä Mänttä -Vilppulan ruhtinas milloinkin on örveltämässä. Älkääkä naurako meidän kaupungin nimelle. Sissi, tuo kaikkien tuntema prinsessa oli sentään Itävalta -Unkarista! Sissi taisi olla ensimmäinen julkkisprinsessa maailmassa. (vai onko hän sitä vasta jälkikäteen?) Mutta jopa niin tunnettu, että Mäntän kuninkaan tytär kastettiin aikoinaan Sissiksi.  (Ja meillä Mikkelissä oli armeijassa myös sissikomppania)

Tämä kirjoitushan on selvä herjakirjoitus. Pilkkaan tässä sumeilematta viatonta pikkuprinssiä. Mikä motivoi kirjoittajia yleensä tämän tyylilajin kirjoittajaksi?  Viha, kauna katkeruus. Myynnin lisääminen? Minulla tämän motiivi on puhtaasti: Kosto!

Olimme vuonna -89 opiskelukavereiden kanssa Monacossa päivän retkellä. Kaverini Jarmo eksyi muusta porukasta. Hän viisaana henkilönä pysähtyi katukahvilaan ja ajatteli, että kyllähän joku tuttu tästä menee ohi. Hän tilasi kahvin. Nautti kahvia aivan rauhassa. Siitä sitten kävelikin opiskelutoveri ohi ja Jarmo tilasi laskun. Järkytys oli suuri. Kuppi kahvia maksoi enemmän kuin hän oli varannut koko päivän budjetiksi. Rosvojakin ovat vielä tuolla Monacossa.

Päässä on puuroa, mutta päätöksiä on tehtävä.

Toinen tyttäristäni on Casinolla töissä ja töinen Los Angelesissa kielikurssilla. Niinpä aika usein aamulla kuuden aikoihin keskustelemme facebookin chatilla (vai mitä se tsättäily oikein on?) L.A:ssa on ilta meidän aamulla. Helsingissä on aamu, mutta tyttären rytmi on tasan 12 tuntia väärässä.  (Tai mikäpä se on oikea rytmi? )

Ennen jos joku oli vaihto-oppilaana, niin sieltä tuli ehkä kortti kerran viikossa. "Hyvin menee, lähetä rahaa." Yhden tai kaksi vastapuhelua saattoi opiskelija soittaa. Nyt tuli viestiä, että lähettäisittekö vähän lisää rahaa. Siitä noin kymmenen minuutin kuluttua tyttärellä oli rahat käytettävissä visa elektonin ansiosta. Tämähän on kyllä toisaalta myös huono asia. Rahaa nimittäin sitten ehkä helpommin palaakin, kun on ikään kuin isän ja äidin ikävään perustuva takaportti. (mutta nyt olen jäpäkkänä! Sonja. Rahan on riitettävä nyt ainakin kaksi viikkoa: Mur)

Juhannus oli siis kevään suunnitelmien takalaita. Juhannuksesta on viikko ja olen ollut silleen jotenkin hitaasti ja pohdiskellen töissä. Toki välillä päivät ovat olleet täyttä hulinaa, mutta jos mahdollista, niin olen ottanut iisimmin ja kaikin tavoin rauhallisemmin. Olen tehnyt töitä ikään kuin lomalaisen tahdilla. Olen samalla pohtinut myös tätä tämänkin blogin alkuperäistä ajatusta. Siis erakoksi siirtymistä. (myöhemmin mukaan tulleet lukijat katsokaa pari ensimmäistä blogia tammikuulta.)

Näyttelyn rakentaminen meni todella hyvin ja mukavasti. Näyttelystä tuli ehdottamasti yksi parhaista, joita meillä on ollut. Ihmisiä käy tällä hetkellä paljon enemmän kuin vuosiin. Näppituntumalla arvelen, että noin 30 % enemmän kuin viime vuonna. Ehkä jopa vielä enemmän. Tässä pienessä kaupungissa on nyt hyvä draivi päällä. Tulevaisuudessa matkustajamäärät kasvavat. Nyt tästä on hyvä jatkaa.

Kaikesta tästä huolimatta nyt on vahvasti se tunne, että tähän kesään on hyvä myös lopettaa. Olen laittanut nyt takarajan, että viimeistään Heinäkuun lopulla asioiden on oltava selvillä. Mitä tapahtuu syksyllä ja mitä ensi kesänä. Asiat eivät ole pelkästään itsestäni kiinni, vaan firman pääomistajalla on myös sanomista miten asiat viedään eteenpäin ja mihin suuntaan. Mutta jos ei mitään ihmeitä satu, niin erakkous siintää ajatuksissani.

Oikeastaan yllättenkin suurimpana täydellisen erakkouden esteenä onkin yksi harrastukseni. Olen jo useita vuosia sitten lupautunut olemaan puheenjohtajana ja vetäjänä eräässä kerhossa tämän vuoden. Hoitelen osittain asioita sähköpostitse suon laidasta, mutta tulen myös vähintään kerran kuukaudessa tänne hoitamaan kokousasioita. Mutta ehkäpä erakon on hyvä välillä laskeutua vuorelta tänne ihmisten pariin? En tiedä.

Eilisen päivän olin osittain vapaalla, mutta liikuskelin tuolla työmaalla ja jutustelin välillä asiakkaiden kanssa. Tai sanotaan niin, että vaikea liikkua minnekkäään, kun tuttuja ja puolituttuja on näyttelyä katselemassa. Pentukoiran kanssa liikkuminen saa myös aikaan huomiota. Ihmiset tulevat aivan höperöiksi, kun näkevät koiranpennun. Pentu myös on hyvin ihmisläheinen ja antaa kyllä kaikkien hyväillä ja rapsutella. Olin siis jotenkin rennosti töissä. Iltapäivästä kuitenkin tuli kova väsymyskohtaus. Menin ja otin päiväunet. Palasin taas, mutta parin tunnin päästä väsytti jälleen. Nukuin hetken. Illalla pää oli jotenkin vähän puuroinen ja sumuinen. Istuin laiturilla ja katselin lähestyvää myrskyä. Olin myrskybongari. Jylinä kiihtyi ja tuntui lähenevän. Mutta vaikka kuinka odotin ja kutsuin myrskyä, niin se päätti kiertää.

Illalla katsoin elokuvaa televisiosta ja päänsärky alkoi. Migreeni! Sitä se väsymys ja puuroisuus oli. Lähes koko yön särki päätä ja nyt aamutuimaan on väsynyt olo. Kerran muuten kovassa migreenissä opastin ryhmän. Jotenkin sähköjärjestelmä on päässä sekaisin, mutta minulla on mielikuva, että opastus meni hyvin ja rennosti. Itsekin kuuntelin itseäni ihmeissäni, kuinka hyvin puhuin nykytaiteesta.

Tänään on lauantai ja aioin olla täällä kotona takapäivystäjänä. En mene töihin, ellei joku mene pieleen. Puuhastelen ja mietiskelen asioita.