Röykkyyttelimme siis noin kuusikymmentä kilometriä Pääjärvelle. Kun metsäosuus päättyi, niin tienvarressa oli mainoskyltti ja metsässä suuri värikäs teltta. Ravintola. Pysähdyimme siihen istahtamaan ja joimme virvokkeet. Aivan telttaravintolan vieressä oli todella kaunis koski. Vesi kuohui kallioiden välissä. Kosken yli meni myös kaarisilta. Todella mukava ja siisti paikka.
Pääjärvi on seitsämänkymmentäluvulla suomalaisten rakentama pieni kaupunki. Betonielementtikerrostaloja pääasiassa. Ajelimme vähän ristiin rastiin ja katselimme kaupungia. Tauno oli selvittänyt, että keskustassa on L-muotoinen ostoskeskus, jossa on myös ruokala. Löysimme paikan ja pysähdyimme tauolle. Kävimme vessassa ja menimme ruokalaan. Ruokala oli siisti ja yhdessä pöydässä istui kaksi sotilasta. Henkilökunta oli hyvin nuorta, mutta ystävällistä.
Saimme ruokalistat ja Tane käänsi meille sitä. Päätimme tilata kaikille possua. Tarjoilija meni keittiöön ja palasi kertoen, että possua on vain yksi annos. Siispä Tane tilasi haukea, Paulille alkuperäinen possu ja minä otin jauhelihapihvin. Kyytipojaksi oluet. Kaikkiin annoksiin kuului perunamuusi ja pari palaa kurkkua ja tomaattia. Perunamuusi oli erinomasta, melkein kuin olisin itse sen tehnyt. Oma annokseni oli erittäin maukas eikä pojatkaan valittaneet yhtään. Koko komeus maksoi meiltä yhteensä 515 ruplaa, joka on kutakuinkin 15 euroa. Viisi euroa mieheen ruoka ja olut. Ei paha ollenkaan.
Join vain puolikkaan oluen, koska Venäjällä on nollan promillen alkoholiraja. Lähdimme käppäilemään kylille ja pojat pyörähtivät kaupassa ja minä odottelin pihalla ja otin valokuvia. Siinä seisoskellessamme tuli nainen ja pyysi saada ottaa meistä valokuvan kaupan edessä. Hymyillen suostuimme. Hän kysyi mistä olemme ja mitä täällä teemme. Kerroimme tulevamme Kuusamosta ja hän sanoi myös käyneensä siellä. Kysyi meiltä, että kuinka me tänne tulemme kauppaan, kun Kuusamossa on kauppoja kaupan vieressä. Magasin, magasin, magasin hän sanoi ja kädellä vielä näytti. Tauno koitti parhaansa mukaan selvittää, että tulemme Lönnrothin ja I.K. Inhan jäljillä. Hyvin ystävällinen nainen oli ja varmaan esittelee meidän kuvaa, että tänne tulevat tsuhnat ostoksille. Tämä nainen oli syntyperältään venäläinen samoin kuin ruokalan henkilökunta. Eivät siis karjaloa bagisseet.
Pääjärveltä lähtiessämme pysähdyimme kaupungin laidalla olevalla hautausmaalla. Hautapaikat oli ympäröity rauta-aidoilla ja kukkaloisto oli valtava. Lähemmässä tarkastelussa totesimme, että lähes kaikki kukat olivat muovisia. Täällä hautakivissä oli myös vainajan kuva. Osa on nykytekniikalla laserilla kiveen piirretty ja olsa on jotenkin emaliin tai vastaavaan siirretty. Risteistä päätellen kaikki olivat myös ortodokseja. Hautausmaalla oli myös pöytä ja pari penkkiä. Pöydän päällä oli kaksi kuppia nurin ja pöydän jalan juuressa vodkapullo. Siinä on mahdollista siis muistella vainajaa ja ottaa kuppi vodkaa.
Matka jatkui kohti Uhtuaa eli Kalevalaa. Yhdessä tienhaarassa oli kylä, joka oli täynnä harmaita taloja. Poikkeuksena muista kylistä, niin tässä näytti olevan ruutuasemakaava. Se oivallettiin vasta myöhemmin. Tauno kävi kysymässä tietä, joka hänelle ystävällisesti neuvottiin. Koiria pyöri kylällä irtonaisina ja näyttivät olevan rodultaan jotain Laikatyyppisiä.
Tiet ovat täällä sorapäällysteisiä ja erittäin leveitä. Arvelisin, että ne on suunniteltu myös palvelemaan armeijan joukkojen siirtoa. Leveyttä on niin paljon, että kolonna voi pysähtyä reunaan ja silti jää kaksisuuntainen kulkuväylä reilusti. Varsinainen ajoreitti mutkittelee tällä leveällä uralla. Irtokiviä on ja mäet ovat kivilouhikkoa. Satunnaisesti siellä täällä on kuoppaisen tien merkkejä. Kuvasimme niitä, koska ne ovat kaikki yksilöitä. Käsin maalattuja samalla idealla kuin meilläkin, eli mustat rintaliivit.
Tien poikki meni silloin tällöin jokia ja puroja ja pysähdyimme näille usein. Sillat olivta lankkusiltoja ja osassa oli soraa vielä päällä. Joistakin oli lankut irti. Varmaan ne ovat jääneet auraan kiinni talvella. Matkalla juttelimme , että minkähänlaisia uria pitkin se Lönnroth on kulkenut? Pysähdyimme yhdelle sillalle ja lähdimme Paulin kanssa metsään katsomaan miltä se näytti. Maasto oli tosi kuivaa kangasmaastoa. Jäkälikköä. Löysimme pian sieltä polun. Mietimme että mikä sen on aikaansaanut, vai olisiko se kuiva puro. Seurasimme uraa ja se laski kukkulalta alas. Se ei siis voinut olla puro koska meni sekä ylä, että alamäkeen. Päättelimme, että se on varmastikin sellainen kävelypolku kahden kylän välillä. Joten teimme johtopäätöksen, että Elias Lönnroth on kävellyt juurikin siitä.
Joskus viiden kuuden maissa saavuimme Kalevalaan. Tarina jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti