Venäjän tullissa.

Kirjoitan vasta nyt kotiin palattuamme. Venäjältä en löytänyt internettiä.

Heräsimme eräkämpillä suunnitellusti seitsämältä ja aamupalan jälkeen siirryimme rajalle. Ensinhän vastassa on suomen tulli. Hymyilevät tullimiehet kyselivät minne aiomme mennä. Katsoivat paperit ja tutkivat autonkin. Kysyivät muun muassa, onko mukana valmistamattomia elintarvikkeita. Kysyimme teiden kunnosta, niin tullimies sanoi, että tiet on huonon ja helvetin huonon väliltä. Kaikki oli ok. ja niin lähdimme kohti venäjän tullia. Lähtiessä tullimies huikkasi. Pojat! elekäähän särkekö autoonne!

Jännitys tiivistyi. Ensimmäisenä näkyi tullinainen. Pysähdyimme jonoon, jossa oli ilmeisesti Kuusamolaisia menossa tankkaamaan. Näimme myös toisen naisen jolla oli univormun kanssa korkokengät ja hiukset tiukasti ranskalaisella letillä. Koppalakkimieskin vilahti, sekä sotilas huumekoiran kanssa. Kultainen noutaja näytti olevan. Paperit mukaan ja sisälle tulliasemalle. Minä menin auton papereiden kanssa ensimmäisenä. Lettipäinen tullinainen sanoi: Pikkulappu? Ei ole pikkulappua vastasin. Hän antoi käteeni A 6 kokoisen pikkukupongin, joka oli täynnä tosi pientä tekstiä venäjäksi. Hienoa. Olen ihminen jolla kaikkien lomakkeiden täyttäminen aiheuttaa kylmiä väreitä selkäpiissä. Olen lottoamisnkin lopettanut kun en halua täyttää lottokuponkia.

Niinpä kaikki kolme matkalaista menimme pienen pöydän ääreen ja aloimme täyttää kuponkia. Paikalliset ihmiset neuvoivat, että tuosta seinältä löytyy suomennos. hitaasti täyttyi kuponki ja kun tekstikohdat olivat vielä pieniä, niin ei meinannut nähdä edes kunnolla. Tullinainen tuli vielä Taunon taakse neuvomaan ja siitä kurkimme mekin. ja kun kuponki oli valmis, niin sitten sama toiseen kertaan.Viimein kupongit olivat valmiina. Takaisin lasin taakse ja siellä nainen tutki passia ja näpytteli jotain piilossa olevalle tietokoneelle. Viimein alkoi kuulua leimasimen pauketta ja siitä päättelin että läpi mennään. Seuraavalle luukulle.

Olimme internetistä etsineet kaikki mahdolliset kupongit ja mökillä lähtiessä Tauno täytti vietävää omaisuutta koskevan lomakkeen. Koska auton arvo ylittää rajan, niin sellainen oli täytettävä. Tällä luukulla vastassa oli iso koppalakkinen Pepposen näköinen mies. (siis Peppone isä Camillosta) Hän kysyi vakuutuskirjaa. Da sanoin minä. Ja sitten viimein tämä omaisuuspaperi. Da sanoin minä ja iskin voitonriemuisena pöytään. Njet sanoi mies ja antoi minulle kaksi uutta lomaketta ja sanoi, että täytä nämä.Yritin vielä työntää valmiiksi täytettyä, mutta ei kelvannut. Hienoa ajattelin. Kaksi venäjänkielistä lomaketta. Pyysin pojat apuun. Lomake oli sama, mutta vähän erilaisella taitolla tehty. Samat tiedot kyllä, mutta puhtaasti venäjäksi. Aloimme täyttää, mutta eihän siitä mitään tullut, vaikka Tane osaa jonkun verran Venäjää ja Paulikin kirjaimet. Ei auttanut kuin pyytää koppalakilta apua. Hän tulikin ja ystävällisesti, mutta vähän turhautuneesti neuvoikin. Nämä virkailijat osaavat suomea auttavasti. Siis ainakin suomalaisia sanoja. Mitään pitkiä lauserakenteita en kuullut heidän sanovan.

Kun kuponki oli valmis, niin takaisin tiskille ja sitten alkoi taas leimasimet paukkua. Pääsemme siis Venäjälle, vaikka vaimoni arvelikin meidän jäävän tulliin. Menimme autolle ja sinne tulikin sitten se ensimmäinen näkemämme nainen, koppalakkimies sekä sotilas huumekoiran kanssa. Luukut ja ovet auki. Mietin, että mitähän huumekoira miettii, kun haistaa meidän koirien hajut. Kyllä se innolla nenäänsä työntelikin joka kohtaan. Kasseja auottiin ja lääkepurkkeja tutkittiin. Särkylääkkeet koppalakkimies tunsikin kun sanoi ääneen niiden vaikuttavat aineet, siis ipubrofeiini, parasetamol ym. Sitten hän otti käteensä minun Somacin. (happosalpaaja) pyöritteli sitä ja katsoi. Laittoi pois, mutta otti uudelleen. Onneksi vaimoni neuvoi, että reseptilääkkeisiin pitää olla reseptit mukana. Hirveällä itsevarmuudella laitoin miehen nenän eteen reseptin. Se oli sillä selvä. Ovet kiinni ja matkaan. Venäjän tullissa vietimme aikaa tasan tunnin.

Asfaltti loppui välittömästi ja kivinen kynnöspelto alkoi. Meiltä meni aikaa Pääjärvelle 60 kilometrin matkaan vähän yli kaksi tuntia. Muutamia tupakkitaukoja ja valokuvaustaukoja pidettiin, mutta vauhdit olivat 20- 50 kilometritunnin välillä.  Noin 12 kilometriä rajasta oli se tankkiasema, jossa Kuusamolaiset käyvät tankkaamassa. Minäkin olen ajatellut, että hommaan vuosiviisumin kun muutan Kuusamoon. Mutta tankilla en kyllä viitsi käydä. Sellaista röykyytystä on mennen tullen. Tämä huoltoasema muuten on sellainen, että siinä on kaksi ruostunutta säiliöautoa ja toimiston virkaa tekee ruppainen parakki.
Tarina jatkuu seuraavassa blogissa.