Venehjärvellä. Hautausmaan ympäristövaikutukset puhuttavat.

Eldankajärveltä jatkoimme matkaa kohti Venehjärveä. Opaskirjan mukaan matkan varrella on Vojnican eli Vuonnisen kylä. Kylässä on myös kahvila josta saa blinejä sekä kylmää olutta. Aamiaisesta olikin kulunut tovi, joten blinit tuntuivat hyvältä idealta. Tulimme kylään, jossa ei kovin montaa taloa ollut. Nainen käveli maitokarryjen kanssa vastaan ja pysäytimme auton ja Tane meni ulos. Paikalle käveli myös mies ämpäri kädessä. Olivat marjaan menossa. Kysyimme kahvilaa ja sanoivat sen ketjuuntuneen ja muuttaneen Kostamukseen. Nämä ihmiset puhuivat Karjalan murretta jota on aivan helppo meidän suomalaistenkin ymmärtää. Jotkut sanat ovat erilaisia, mutta minulle tuttuja vaimoni karjalaisista sukujuurista johtuen. Olen kuullut puhetta vaimon mummon ja muiden sukulaisten puhumana. Taunolta oli tupakat loppu ja hän osti pari irtotupakkaa parin askin hinnalla. Mies olisi antanut ne ilmaiseksikin, mutta Tauno ei kehdannut ottaa. Saattaa myös olla kohtuullisen pitkä matka tupakkakauppaan täältä. Kauppaa en ainakaan nähnyt katukuvassa.

Jatkoimme matkaa mahat kurnien ja blinien kuvat poksahtelivat mielestämme pikkuhiljaa. Ajoimme taas eteenpäin, kunnes Tauno alkoi sanoa, että näillä main pitäisi kyllä jo kääntyä oikealla. Juuri sillä hetkellä olikin pienen pieni kyltti, jossa luki Vehehjärvi. Tie kapeni, mutta oli kaunis kuin mikä. Tie meni harjua pitkin ja hiekka oli punertavaa. On kuin olisi vain lanalla vedetty ura harjanteen korkeinta kohtaa. Välillä oli vettä näkyvissä oikealla puolella ja välillä vasemmalla. Metsä oli hyvää kangasmetsää. Metsästäjänä näin jo itseni kävelemässä koirien kanssa kanalintumetsällä.

Tie on 12 kilometriä pitkä ja tulimme viimein kyltille, jossa tervattu vene on nostettu ylös ja isolla lukee Venehjärvi. Otimme muutamia kuvia ja jatkoimme matkaa. Alkoi näkyä vettä ja harmaita taloja. Ei paljon, mutta jos arvelisin, että kymmenkunta rakennusta harvakseltaan. Olin joskus nähnyt dokumentin täältä ja Tauno kertoi myös tästä. Hän tuntee myös näiden dokumenttien tekijät aikemmilta Karjalan reisuiltaan. Täällä Venehjärvellä asuu Lesosia ja Santeri Lesonen on kyläpäällikkö. Kun tulimme erään talon viereen, niin Tane sanoikin, että tuossahan se Santeri on.

Nousimme autosta ja tervehdimme. Kerroimme olevamme tutustumismatkalla näillä seuduilla ja pyysimme lupaa vähän katsella. Hän sanoi, että katselkaa toki. Vähän aikaa juteltuamme, hän sanoi, että pitää mennä jatkamaan muurausta, ettei laasti kuivu. Kävelimme ja katselimme ja otimme vähän kuvia. Paulin kanssa vaihdoimme pari sanaa ja molemmilla oli vähän kiusaantunut tunne. Tulimmehan ihmisten pihoihin pällistelemään. Olimme lähtöä jo tekemässä, kun Santeri sanoi, että ettehän te mitään katselleet. Käykää tuolla kalmistoa katsomassa.

Siis jo tämä kohta, jota olimme ujona katselleet oli todella kaunis ja rauhallinen. Lähdimme kävelemään eteenpäin ja vastaan tuli lisää harmaita taloja. Luonnon harmaa rakennushan on oikeasti erittäin kaunis. Me suomalaiset vain emme millään malta odottaa, että se harmaus syntyy rakennukseen. Aina on niin kiire. Täällä ehkäpä maalinpuutteenkin vuoksi on aikanaan jätetty rakennukset maalaamatta ja Lesoset ovat ymmärtäneet myöskin nyt jättää ne aidoiksi. Siitä syntyy mieletön harmonia luonnon kanssa.

Menimme talojen välistä ja vastaan tuli nuori poika sekä tyttö. Tervehdin heitä ja jatkoin matkaa. Takaani kuului puhetta, kun mökistä astui ulos suuri ystävällisen oloinen mies. Pojat jo tervehtivät häntä kädestä ja minäkin palasin. Hän oli myöskin Lesonen. Santerin isä. Hän kertoi, että on kiertänyt maailman meriä ja asunut muun muassa Kanadassa. Ollut ensin laivan kapteenin opissa Murmanskissa ja siitä sitten ensin perämiehenä ja sitten kapteenina rahtilaivoilla ja viimeiset vuodet pelastusaluksen päällikkönä. Sanoi, että kun kiersin kaikki paikat, niin päätin tulla vanhuuspäiviä viettämään maailman parhaaseen paikkaan. Venehjärvelle. Ymmärrän hyvin.

Kalmisto on tämän paikan kaunein kohta. Pieni harjanne joka pistää järveen. ehkä sata metriä pitkä ja korkeimmalta kohdalta kymmenkunta metriä vedenpinnasta. Viimeinen leposija on laitettu kauneimmalle paikalle. Se osoittaa vainajien kunnioittamista. Hautoja ei ollut kovin paljoa jäljellä, koska ilmeisesti on sellainen tapa, että haudan päällä on hirsistä tehty kansi ja vieressä puuristi. Kun kansi ja risti lahoaa, niin on aika kadota lopullisesti. Maasta olet sinä tullut.. ja maaksihan se sinun ristisikin muuttuu. Mutta kaunis ja ajatuksia herättävä paikka kertakaikkiaan.

Palasimme takaisin ukkosen jyristessä. Isäntäkin oli siirtynyt sateensuojaan. Juttelimme hetken ja kysyin, että tuonnekkos sinutkin sitten aikanaan haudataan. Hän sanoi, että ei haudata. Laki kieltää ympäristösyistä. En olisi uskonut, että Venäjällä joku on kerennyt miettiä tämmöistä asiaa. Hautausmaan ympäristövaikutukset. Isäntä kyllä vitsaili, että jos johonkin muovikoteloon pakattaisiin, niin ei saastuttaisi vesistöjä.

Kävimme vielä tsasonassa, joka on juuri rakennettu. Tauno yritti myös etsiä kylttiä, jossa on sodassa kuolleiden miesten nimiä. Sellainen kuulemma pitäsi olla. Olikohan kyltissä 43 miestä, joiden kaikkien nimi on Lesonen.