Mökillä Bill Haleyn ja Armstrongin Louissin kanssa.

Tuossa meidän pihassa on ollut yli vuoden pystyyn kuivunut todella suuri ja vanha koivu. Olen pyytänyt yhtä metsurikaveria kaatamaan sen. Toimitukset ovat olleet hitaita, mutta nyt minua alkoi jo hirvittää, että se kaatuu itsestään talon päälle. Tai vielä pahempaa että joku jää sen alle ja loukkaantuu. Herra Murphy oli tällä kertaa suosiollinen, kun soitin. Tämä kaveri oli juuri kaatamassa konkeloon mennyttä puuta 300 metrin päästä meistä. Hän tulikin kaverinsa kanssa 20 minuutin päästä soitostani. He jyräyttivät puun nurin ja sahasivat tyvipäästä kiekkoja ammattilaissahoillaan ja minä lupasin mökkisahallani hoidella puun loppuun. Pyysin vielä nätisti ja he viilasivat sahani terän hyvään kuntoon.

Yksi valtava pihakoivu ja siinähän sitä keväistä kuntosalia sitten riittääkin. Kaiken lisäksi nyt tämä pieni moottorisahani ei ole suostunut käynnistymään, mutta lämmittelyksi olen sitä vetänyt käyntiin parina iltana viisi minuuttia. Nyt tuli mieleen, että olisikohan metsurien koekäytössä muuten bensa loppunut? Puiden halkominen kirveellä on oikeasti mukavaa puuhaa. Jotenkin se tuntuu paljon järkevämmältä kuin kuntosalilla rehkiminen. Tuollaisesta koivusta tulee todella kauniita halkoja. Olen niitä pinonnut saman tien talon kivijalan viereen. Pyrin myös, että pinosta tulee esteettisesti kelpo talonkoristus. Kun halot siinä eteläseinustalla kuivuu kesän, niin ehkäpä niillä jo syksyllä leivinuunia lämmittää. Takkapuiksikinhan koivuhalot ovat mitä parhaimpia.

Tänään päivällä yllättäin tuli käymään eräs paikallinen tuttavani. Hän tuli ihan vain silleen vanhanaikaisesti kysyäkseen, että mitäpä meille kuuluu. Juotiin kahvia ja rupateltiin. Tuli puhetta heidän kesämökistään, joka on noin 30 kilometrin päässä täältä meiltä. 20-luvulla rakennettu sahanhoitajan talo piharakennuksineen. Kiinnostuin rakennuksista ja hän ehdotti, että lähdetäänkö katsomaan. Sanoin ensin, että en voi kun on kaikenlaisia töitä, niin paljon ja pihassa on kaadettu puukin joka pitäisi karsia ja halkoa. Sitten vähän aikaa mietittyäni ajattelin, että paskat. Kyllä se puu siinä odottaa. On perjantai ja aurinko paistaa. Sanoin, että mitäs jos sittenkin lähdettäisiin iltapäivällä.

Tein vielä yhden varastokeikan ja sitten lähdimme. Ajelimme asfalttipintaisia mutkittelevia maalaisteitä jutustellen ja maisemia katsellen. Sitten saavuimma perille. Pysäköin auton ja heti näin, että tämä on hyvä paikka. Rakennukset olivat aikaa nähneet, mutta selvästi hyvin suunniteltuja. Vähän seinät vinossa sinne tänne, mutta ennen kaikkea henki oli hyvä. Aikaisemmin kerroin blogissa ihailevani lännenelokuvien koko talon mittaisesta etuterassista. Kaveri oli hankkinut siihen vielä kahden istuttavan keinutuolinkin. Täydellinen idylli. Huoneet oli sisustettu mukavasti vanhoilla tavaroilla. Kaveri keitteli kahvit ja joimme ne ja söimme rinkelit. Ennen mökille lähtöä kaveri sanoi järjestävänsä minulle ennen kokemattoman musiikkiesityksen. Huomasin kammarissa gramafonin. Hän kaivoi esille vanhan savikiekon ja antoi sen käteeni. Se tuntui painavalta  kun katsoin etikettiä. Bill Haley.. Rock around the clock. Tunsin kädessäni koko rockhistorian alkupisteen. Tästähän se Rockmusiikki lähti liikkeelle. Join kahvia kun kaverini laittoi levyn grammariin. Kuulin vieterin vetämisen äänen. Levy jäi ensin paikalleen soimaan, mutta pienen kiroilun jälkeen se alkoi soida. Oikeasti fossiilinen jäänne livenä soitetusta hetkestä viisikymmentäluvun alkuvuosilta. Kerralla purkkiin veretty ja saman tien puristettu savikiekkolevy. Yksi mikrofoni bändin keskellä ja minä kuuntelen sitä yli 60 vuoden päästä keskisuomalaisella jo levytystä vanhemmalla mökillä. Kovimpia musiikkielämyksiä pitkään aikaan.

Joimme vielä toiset kupit kahvia ja grammarista soi Louis Armstrongin jazz-orkesterin todella tiukka jazzbiisi. Hieno oli sekin. Nuoremmalle väelle tiedoksi, että grammarissa ei ole mitään sähköistä. Ei volyyminappulaa. Jousi pyörittää levyä ja musiikki tulee kuin taika, jostain neulanvarresta.

Ihmeellistä.