Miten täällä kaupungissa väsyttää näin paljon. Menin eilen nukkumaan kymmeneltä. Heräilin neljältä ja valvoin pari tuntia. Sitten nukuin taas pari tuntia. Yhdet yli tunnin päiväunet, mutta silti vain koko ajan väsyttää. Syynä ei ole matalapaine, koska aurinko on paistanut koko päivän. Mikä ihmeellistä, niin vaimollani on aivan sama tilanne. Ihmetellään yhdessä tätä väsymyksen määrää.
Tänään puhaltelin puistossa pari tuntia lehtipuhaltimella. Ajelin päältäajettavalla leikkurilla lehtiä silpuksi. Kunnes yhtä-äkkiä rinteessä kone sammui eikä hievahtanut mihinkään. Moottori ei edes pyörähtänyt kun käänsin virta-avaimesta. Koska olen näin väsynyt, niin jätin sen sinne minne se hyytyi. Katsotaan sitten huomenna paremmalla energialla. Tai sitten: " Älä tee tänään sitä minkä huomenna voi jättää tekemättä."
Väsymys myös aikaan saa sen, että ajatuskaan ei oikein kulje. Minulla on pyörinyt jotkut kirjoittamista vaativat jututkin päässä, mutta ne eivät jäsenny oikein miksikään tekstiksi. On vain tyhjä humiseva pää. Näitäkin rivejä kirjoitan vain päiväkirjamerkinnäksi, ilman sen kummempaa tarkoitusta. Ikäänkuin selitykseksi ja tulevaisuudessa luettavaksi. Kirjoitan, koska en jaksa kirjoittaa. Kirjoitan, koska en osaa kirjoittaa. Kirjoitan, koska en pysty kirjoittamaan.
Eilen kävin iltarasteilla. Tähtäimessä on kesäkuun puolessa välissä oleva Jukolanviesti. Otin 3,3 kilometrin radan ja suunnistus menikin ihan mukavasti. Yhtä rastia etsin pari minuuttia, mutta muuten rastit löytyivät helpohkosti. Tyttäreni otti saman radan. Ensimmäisellä rastilla olin emitin mukaan johdossa, mutta sitten jäin joka rastivälillä. Hävisin hänelle 8 minuuttia... Ja kymmenen euroa. Kilpailuhenkisenä lupasin 10 euroa jos hän voittaa. En muuten ole tainnut montaa kertaa omia lapsiani voittaa suunnistuskisoissa.
Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Menen huomenna tunniksi viinakaupan nurkalle keräysmuki kädessä keräämään rahaa veteraaneille. En olekaan koskaan ennen tehnyt moista. Kun kaveri pyysi, niin suostuin. Mikäpäs siinä, yksi kokemus lisää tärkeään asiaan. Muistui hyväntekeväisyydestä mieleen yksi juttu. Aikoinaan savossa järjestettiin niin sanottuja lähetyslounaita. Ideana oli, että lahjoituksena seurakunta sai ruokatarvikkeita ja emännät talkoilla teki runsaan pitopöydän. Ihmiset maksoivat sitten tietyn hinnan ja rahat menivät lähetystyön hyväksi. Tästä sitten kehkeytyi seuraava sanonta: " Pitääpäs nyt syödä oikein paljon, kun se menee niin hyvään tarkoitukseen."
Olen pohtinut aika paljon tuota erakoksi siirtymistä ja todennut , että siellä pohjoisessa on hyvä olla ja täällä kaupungissa ei tunnu oikein hyvälle. Ihmisen kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen tilaan, missä tuntuisi hyvältä. Myös tästä syystä se siirtyminen tuntuu entistäkin tärkeämmältä ja pidän sitä myös erittäin todennäköisenä.
Vapuksi lähdemme vaimoni kanssa pohjoiseen. Viemme Rovaniemelle perjantaina loppuvan näyttelyn. Lähdemme aamuvarhaisella ja Rovaniemeltä sitten jatkamme vielä 300 kilometriä eräkämpälle, jossa vietämme vapun aaton ja vappupäivän. Maanantaina sitten takaisin kohti kotia. Vappu on jotenkin täällä raskasta viettää. Viimeinen perinteinen vappu oli kaksi vuotta sitten. Siihen liittyy niin paljon muistoja, kun poikamme vielä eli. Vapun jälkeen 26 päivää ja hän oli kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti