Facebook ja brunetiksi muuttunut blondi.

Olen ollut Facebookissa ehkä reilut puoli vuotta. Olin todella pitkään facebookvastainen. Sitten yhtenä iltana liityin. Minulla on suunnilleen 385 facebookkaveria. Ainakin 97 % ovat oikeasti tuttuja, jotka olen joskus tavannut ja muutaman sanankin vaihtanut. Olen päivittänyt statusta noin kerran päivässä. Seuraillut kuulumisia aina kun ollut joku pieni tauko. Olen odottanut vaimoa tai lapsia  autossa, niin kulutan aikaa katselemalla mitä muut puuhaa. 

Kun siirryin tänne koe-erakoksi päivitin statukseksi - Piilossa maailmalta- . Tämän jälkeen en ole vilkaissutkaan naamakirjaan. Minulla on sekä puhelimessa( joka muten on tällä hetkellä enemmän musiikkisoitin), että tässä tietokoneessa helppo mahdollisuus päästä katsomaan, mutta olen kevyesti voinut hillitä itseni. Ajattelin, että vaikeaa on olla erakkona 385 kaverin kanssa. 

Ilmeisesti myös tämä maailmalta pako on aiheuttanut sen, että puhelin ei soi kovinkaan paljon. Ehkä kerran päivässä. Pääasiassa puhelin onkin äänettömällä ja lojuu jossakin pöydällä. Vastaajassa on epämääräinen viesti, joka kehottaa lähestymään mieluiten tekstiviestillä. Kiitos siitä. Puhelimen sointi on edelleen joka kerta verenpainetta nostava ääni. Kyllä erakoilla ennen vanhaan oli paljon helpompaa. 

Tällä hetkellä kotona oleva tyttäremme kertoi puuhelimessa, että suihkusta tuli ruskeaa vettä. Hän oli käynyt saunan suihkussa ja oli huomannut värin vasta kunnolla suihkuteltuaan. Onkohan blondi tyttäreni nyt ruskeaverikkö? 

Tähtitaivasta ja koiratappelua.

Maalikyliltä tulon jälkeen söimme valmistamaani hirvenlihapataa. Aloitin sen valmistelun jo eilen illalla leikkaamalla puolijäistä lihaa ohuiksi suikaleiksi. Itseasiassa en ollut ollenkaan varma mikä paisti se oli. Siis mistä kohtaa hirveä. mutta näin siivuttelemalla varmistelin sen helpon ja mukavan syötävyyden. Hain ehkä jotain poronkäristystyyppistä ratkaisua, mutta ei kuitenkaan aivan niin pientä silppua. Eilen paistoin pinnat kiinni ja heittelin sekaan vähän nauriinlohkoja, porkkanaa, sipulia ja valkosipuliakin. Mustapippuria ja suolaa. Aamulla lurautin päälle punaviiniä ja sitten ennen puu-uuniin laittoa olutta ja vettä. Pata uuniin ja sitten kohti kirkonkylää. Palatessamme kuorin puikulaperunoita ja keittelin niitä. Ei se ihan kympin pata ollut. Jäin vielä kaipaamaan jotakin jota en tiedä, mutta kokeilen seuraavan kerran. Se oli siis ihan hyvää ja tärkeintä oli, että hiukan nirso tyttäremme söi sitä halulla ja kehui hyväksi. Sitähän jäi vielä toisellekin aterialle. Jospa tuunaisin sitä vielä jollakin?

Aterian jälkeen päätin ottaa pienet tirsat. Pienet tirsat venyivätkin niin, että herätessäni aurinko jo oli laskemassa. Hoitelin tekstiviestillä parit pienen pienet työasiat. Pyysin tytärtäni kanssani lumikenkäkävelylle järven jäälle. Kävelimme vastapäisen saaren rannalle ja sieltä takaisin. Loppurutistukseksi vielä uppuroimme niemen kärjestä mökille todellisessa upottavassa  hangessa. Hiki tuli niinkuin olisi zumbaamassa ollut. Kas kun kukaan ei vielä ole tainnut lumikenkäzumbaa keksiä. Vai onko?

Katselimme pimeällä jäällä jo hiukan tähtiä ja yhtä vilkkuvaa tähteä osoitin ihmetellen. Tytär kertoi sen olevan lentokone. Minä sanoin, että kyllä tähdet joskus vilkkuvat, mutta hän sanoi, että ei kuitenkaan punaista ja vihreää valoa. Päätin tämän nöyryytyksen jälkeen aloittaa tähtitaivaaseen tutustumisen tarkemmin. Naisväki meni saunaan ja minä sammuttelin valoja mökistä ja menin ulos tuijottamaan tähtitaivasta. Kylläpäs se näyttikin aivan mahtavalta. Ajatus lähtee mukavasti lentoon, kun miettii kuinka vanhaa valoa näkemämme tähdet ovat. Milloin se valo on syttynyt, jonka minä täältä pohjoiselta pallonkulmalta juuri nyt näen. Hommaan kyllä jostakin tähtikartan ja iltojeni ratoksi opettelen tähtiä. Jos vaikka yhden opettelisi tähtikirkkaana yönä, niin vuoden päästä jo olisi varmaan sata tähteä plakkarissa.

Muutamat ovat kysyneet aionko kirjoittaa tänne rehellisesti myös ikävistä jutuista. Aion ehdottomasti. Siis jos tästä alkaa viehätys hävitä tai tulee vaikka hirveä tappelu vaimon kanssa.
Pari päivää sitten oli ensimmäinen särähdys. Sellainen tehokas riita. Käytettiin nopeasti kaikki lyhyen matkan aseet. Tehtiin kyllä kymmenen minuutin päästä jo rauha ja lähdin metsään yksikseni. Tappelu muistutti koirien räsähdyksiä. Tiedättehän kuinka tututkin koirat aina välillä ottaa pienen matsin. Sen jälkeen ollaan taas kuin mitään ei olisi sattunut. Haistellaan pyllyjä ihan niin kuin ennenkin.

Tylsyys ei ole kyllä vielä vaivannut ollenkaan. Enemmänkin olen yrittänyt vähän rauhoitella itseäni. Yksinäistä aikaa pitää järjestää vähän lisää. Minulla on myös pari sellaista kirjoitettavaa juttua joihin tarvitsen pari kokonaista päivää yksinoloon ja kirjoittamiseen.  Voi olla että jään yöksi korpimökkiin huomenna. Menemme sinne joka tapauksessa huomenna koko porukalla. Metsään möyrimään suksella, kelkalla ja lumikengillä. Nuotiomakkaratkin pitää kyllä paistaa ja oikeasti istahtaa suonlaitaa nautiskelemaan.

Hiihtokatastrofi?

Herään luonnonmukaisesti itsestään auringon noustessa. Menen nukkumaan joskus yhdentoista jälkeen, joten lähes poikkeuksetta nukun 7-8 tuntia yhtämittaista unta. Viime yönä koirat pitivät meitä valveilla. Vanhemmalla koiralla oli varmaan virtsarakontulehdus, kun se pyysi vähän väliä ulos ja kohta taas sisälle. Nyt aamun tarkkailussa vaivaa ei enää tunnu olevan. Pätkäunen vuoksi olo on vähän nuutunut, mutta siitä huolimatta nousin auringon noustessa. Käpsehdin tässä tuvassa ja tein aamupalaksi pekonia ja munia.

Äskettäin lueskelin sängyssä ja nukahdin puoleksi tunniksi. Makealta maistuu päiväunet. Kun herää kuolan valuessa suusta, niin tietää käyneensä jossain nirvanan porteilla.

Aivan kohta lähdetään hakemaan tytärtämme lentokentältä. Hän lentää hiihtolomaksi tänne. Lento Helsingistä maksoi 67 euroa. Ovh. vastaavallle on noin 250. Välillä hyvällä tuurilla lentäminen on ehdottomasti halvin matkustusmuoto.

Norjassa on hiihdon MM- kilpailut. Jotenkin ei kyllä jaksa yhtään kiinnostaa. Puhutaan katastrofista kun ei mitaleita tule. Höpö höpö. Jotkut vain hiihtävät kovempaa kuin suomalaiset. Eihän siinä mitään katastrofin aineksia ole. Kukaan ei ole kuollut eikä loukkaantunut.

Sohjo on vain sohjoa (3)

Kävelin juuri lumikengillä noin tunnin jäällä. Ensin lähdin mökiltä selän yli vastakkaiseen saareen. Saaresta viistosti erääseen lahteen ja siitä sitten takaisin mökkiä kohti. Rantojen läheisyydessä on paljon lunta, mutta keskellä selkää vain 10 -15 senttiä. Koirat juoksivat mukanani ja sinkoilivat iloisesti pitkin järveä. Pentukoira laajempia kaarroksia ja vanhempi rouva maltillisesti nautiskellen. Tai oikeastihan hän ei ehkä olekaan rouva vaan vanhapiika. Yhdeksän vuoden iästä huolimatta ei sopivaa kumppania ole löytynyt. En ole montaa kertaa kävellyt lumikengillä mutta mukavasti homma kulki. Olin jo kolmion viimeisellä sivulla ja hymyilin leveästi. Keli on mitä mainioin, pieni pakkanen ja lähes tuuleton sää. Paita kastui terveellisesti ja elämä hymyili. Pieni onnellisuuden pilkahdus virtasi kehossani ja sielussani. Näin nautiskellen huomasin kuinka askel alkoi nopeasti painaa ja kun sitä ihmettelin, niin huomasin, että lumikengän jäljet takanani alkoivat kostua. Vettä jäällä ja märkä sohjo painoi jaloissani. Suuntasin askelia rantaa kohti ja lumi alkoi olla kuivempaa, mutta kengät painoivat varmaan melkein viisi kiloa kappaleelta. Yhtä äkkiä olin aivan puhki eikä elämä niin herkulta tuntunutkaan. Hakkailin jäitä irti ja jatkoin matkaa. Väsyneenä ja ihan hyvillä mielin saavuin mökillä ja voimia oli vielä hakea pari kopallista polttopuitakin sisälle.

Elämässäkinhän usein käy niin, että juuri kun tuntuu kaikki menevän hyvin ja on onnellinen olo, niin tapahtuu jotakin, joka vie mielen maahan ja hyvänolon tunne katoaa. Joskus se on vain jonkun väärin valikoitu lause tai muu pieni loukkaus. Useinhan se on myös väärin ymmärretty lause. Voi tapahtua myös jotain ylitsepääsemätöntä tai ainakin se sillä hetkellä siltä tuntuu. Yksi lempiohje Zen-budhalaisuudessa on "Muta on vain mutaa." Voisin sen ehkä muuttaa paremmin näitä pohjoisia oloja vastaavaksi. "Sohjo on vain sohjoa." Siellä sohjossa tarpoessa tuntui raskaalta ja pahalta, mutta kohta sen jälkeen taas elämä jatkuu normaalisti.

Yövyttiin viime yönä erämaakämpällä. Sauna siellä on kyllä erinomainen. Olimme veljeni kanssa rämpineet moottorikelkoilla pitkin metsiä. Jäin kiinni monta kertaa ja kelkkaa nostaessa meinasi voimat loppua totaalisesti. Kelkkaani tuli vielä jotain vikaa ja se ei meinannut pysyä käynnissä. Sammuessaan se ei myöskään meinannut millään lähteä käyntiin. Niinpä vedin moottoria käyntiin varmaan satakuusikymmentäkaksi kertaa. Kun palaan täältä, niin oikea käteni on kuin Arnold Swarzeneggerin käsi. (tuo ei varmasti ole oikein kirjoitettu, mutta tiedät ketä tarkoitan.) Vasen käsi saattaa sitten ollakin enemmän kuin Stan Laurellilla.

Yksi teema tällä erakkoharjoituksella on myös, että sen lisäksi, että treenaan sielua hyvään kuntoon, niin fyysisen kunnon kohottaminen on myös tavoitteena. Ei päivää ilman fyysistä aktiviteettia. Tänään olen kelkkaillut pari tuntia ja lumikenkäkävellyt tunnin. Kelkkailu täällä on hiukan eri laji, kuin se laskettelukeskuksissa tapahtuva lanattua uraa pitkin ajelu. Umpihanki on kaikissa lajeissa se juttu.

"Ken tietä kulkee, tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki."

Erakkonatsi (2)

Sunnittelin eilen laittavani kelkkoja tai meneväni nukkumaan. Koska oli vielä kova pakkanen ja aurinko paistoi, niin päätinkin lähteä ajelemaan sinne korpimökille katsomaan miltä se näyttää talvivarustuksessa. Olen veljeni kanssa puhunut paljon siitä suorittamisen ja suunnittelun ongelmasta. Siis siitä, että suunnittelu lisää painetta ja on vaikeaa olla suorittamatta tai ylipäätään olla tekemättä mitään. Hän oli lukenut blogistani, että aion touhuilla kelkkojen kanssa tai nukkua. Kun lähestyin kapeaa mökkitietä, niin aloin herjoiksi soittaa auton torvea. Kun veli tuli kalsarit jalassa ovelle, niin sanoin että nyt herätys ja suorittamaan vapaapäivää. Kiire kiire.

Oli muuten luonto kauniina ja kirkkaana ympärillä. Kosken päällä oli lumikansi, mutta vaimennettu kohina kuuluin jos oikein tarkasti kuunteli. Puut olivat valkoisena tykkylumesta. Valon määrä oli aivan mieletön. Join kahvit lämpimässä tuvassa, mutta sitten lähdin jo vähän käppäilemään tietä pitkin. Vaikka täällä on lunta vähemmän kuin etelässä, niin silti metsään ei ole asiaa ilman metsäsuksia tai lumikenkiä. Tai tottakai on, jos tykkää joka askelella upota munia myöden. Keskity jokaiseen askeleeseen!

Pyysin veljeäni lähtemään avukseni kelkkojen käynnistämiseen sekä niiden peräkärryyn laittamiseen. Eli törkeästi varastin hänen aikaansa. Hänellä oli hyvä suunnitelma, että aamiaisen jälkeen hän jatkaa Hemingvayn lukemista ja sitten aivan rauhassa nukkuu vielä. Ei ei laiskajaakko. Ylös ja töihin sanoo pikkuveli. Suunnittelematon ajatuksenihan onkin näköjään, että itse toimin sponttaanisti, mutta samalla suunnittelen muiden ajankäyttöä. Sanoin jo hänelle, että huomenna on sitten huussin tyhjennys. Minusta on hyvää vauhtia tulossa erakkonatsi. Tänne saa kyllä tulla vieraita, mutta itse määrään kuinka toimitaan. Näinhän helposti voi käydä. Mitä suurenpi sakki, niin sitä varmemmin, joku suunnittelee toisten ajankäyttöä.

Mutta oikeasti hyvässä hengessä saatiin kelkat vaikeuksienkin kautta käyntiin. Välillä veljeni soitti kelkkakorjaamoon neuvoja pyytääkseen. Sieltä tulikin hyvä neuvo, kun ei saatu toisessa kelkassa bensaa oikein virtaamaan kaasariin noin sadasta kuudestakymmenestä vedosta huolimatta. Rukkanen ilmanottoaukon päälle ja vetäisy. Lähti ensimmäisellä käyntiin. Koska kone ei saa ilmaa, niin alipaine kohdistuu bensatankin suuntaan ja kas kaasariin tulee ainetta, joka syttyy ja kone on käynnissä. Hauskaahan tässä meidän konehommassa on, että minä en ymmärrä moottoreista mitään ja tämä veljeni vielä vähemmän.

Kuten ehkä jo edellisestä huomaa, niin olin energinen kuin mikä ja touhusin kaikenlaista hirveällä innolla. Ei väsyttänyt yhtään. Jotenkin tämä pohjoinen ilmanala ja vapaus aikatuluista antaa voimaa ja paljon. Tänään täältä vähenee kaksi henkeä ja huomenna yksi, joten sunnuntaista eteenpäin ollaan vaimoni kanssa vähän aikaa kahden. Siirrymme huomenna pikkumökille, mutta tänään jo mennään sinne oleilemaan koko päiväksi ja sitten lopuksi lämmitetään puusauna ja kylvetään kunnolla. Tarkoitus on myös ajaa kelkoilla uria maastoon. Kelkkakeli on aikalailla haastava, sillä täällä ei ole ollut suojaa koko talvena. Eilisen testiajon perusteella, lumi on pientä liukasta raetta. On kuin veden päällä surffailisi. Kelkka kaatuu helposti ja jyrkkien ylämäkien kanssa voi tulla vaikeuksia. Siitä huolimatta meininki on mennä metsään. Näin siis ajatus aamulla, mutta miten päivä sitten menee onkin aivan eri juttu. Ja hyvä niin.

Perillä ollaan. -" Erakko tunnustaa." (1)

Eilinen aamu ei mennyt ihan, niin kuin suunnittelin. Jotenkin siinä lähdössä on aina kaikenlaista hermostuttavaa hässäkkää. Pääsin kitenkin matkaan 11.20. Ajelin ensimmäiset 100 kilometriä ja viimeiset 150 kilometriä radiohiljaisuudessa. Jos radio on koko ajan päällä, niin ajatukset kulkevat vähän liikaa miten sattuu. Toki on välillä hyviäkin juttuja, mutta kanavapujotellen huomaa, että aikalailla suuri osa ns. radio-ohjelmista on aikalailla ala-arvoista löpinää. On vähän niin kuin vahingossa kuuntelisi teinien lörpöttelyä.

Yksinäisyys ei nyt ihan heti alkuun mene täysin putkeen. Hiihtolomasesongista johtuen vietän retriittiä yhdessä vaimoni, kahden veljeni, valjeni vaimon ja kolmen koiran kanssa. Onhan niitä joukkoretriittejäkin, joten miksipä tämä homma ei toimisi näinkin. Olemme kyllä jakaantuneet ja yksi veljistäni on kahden koiran kanssa siellä erakkomajallani Venäjän rajalla ja me muut täällä varustellummalla mökillä. Kello on 8.00 ja olen täällä tuvassa yksin koirani kanssa. Veljeni lähtee hoitamaan yhden työasian nyt aamupäivällä kirkonkylän keskustassa. Hänelle tulee joka hiihtoloma pyyntö tulla käymään eräässä firmassa, koska: "sinähän muutenkin olet täällä päin". Vaikea ehkä sanoa ei, mutta minusta olisi hiukan ärsyttävää, jos viikon loma joka vuosi keskeytyisi ja aivot pitäisi laittaa työasentoon vaikkakin vain muutamaksi tunniksi. Tätä tapahtunutta häiriötä täytyy hoitaa kokouksen jälkeen joko hiihto- tai jänispassiterapialla. Jänispassissa olo on todella hyvä terapiamuoto. Siinähän seisotaan paikallaan muutamia tunteja kerrallaa ja kuunnellaan koiran ääntelyä metsässä. Tänään minä olen luvannut olla koirana eli hiihdellä metsässä jäniksen jälkiä seuraten. Siitä sitten jänis lähtee surman suuhun, eli passimiesten eteen. Todennäköisyys että tänään saadaan jänis on kyllä aikalailla pieni. Metsästyksessä ei olekaan aina tarkoitus saada sitä jänistä vaan koiralle hiki ja passimiehille kylmät varpaat ja puhdas sielu.

Normaalioloissa kirjoittaisin tänne, että pakkasta on nyt aamulla -26 ja ajattelisin, että etelässä lukijat ajattelisivat että onpa siellä kylmää. Nyt kaikki on tottuneet koko suomessa näihin lukemiin, joten sekin pullistelu menee pieleen. Toinen juttu on, että täällä on lunta vähemmän kuin esimerkiksi Helsingissä.

Kohta lähden tuonne ulos ja alan irrottelemaan moottorikelkkoja syväjäästä. Jos saan kelkan käyntiin, niin ajelen tuohon viereiselle harjulle latu-uran. Mukava korkea harju kahden järven välillä. Siellä hiihdellessä on lepo parhaimmillaan. Nyt lähden etsimään anorakkiani komeroista. Anorakki on muuten loistava vanha keksintö. Etupussissa saa kuljetettua varapipot ja kamerat ja kännykät. Anorakki päällä myös saa hiihdellä ihan rauhallisesti yleisemmälläkin ladulla. Vedäppä päälle hiihtotrikoon, niin pakko painaa lujaa mummojen ohi.

Tunnustus: Ostin eilen tulomatkalla vaatteita. Hyvin alkoi tämä en osta vaatteita tänä vuonna kampanjani. Nyt selitykset perään. Ostin Reinot yöllisiä vessakäyntejä varten. Kuten kerroin aikaisemmin, niin pikkumökillä on ulkohuussi. Toinen hankinta oli nahkarukkaset. Siis sellaiset rumat rukkaset joiden sisälle voi laittaa lisälämmittimiksi vaikka lapaset. Ilman näitäkin olisin toki selvinnyt, mutta tuli ostovimma ja kun sattui kohdalle ja kun sain halvalla. Reinot olivat kakkoslaatua.

Viimeinen ilta normielämää. (-1)

Ilta meni taas toimistossa paperihommissa. Jotenkin pitää hoidella asioita niin, että voi olla poissa viisi viikkoa yhtä kyytiä. Miten käy pienille firmoille jossa toimitusjohtaja ja hallintojohtaja ajavat vaikka kolarin ja joutuvat viideksi viikoksi sairaalaan. Kai maailma ei kuitenkaan kaadu siinä ajassa. Vanha hyvä juttuhan meni jotenkin niin, että: Pienessä firmassa oli postia varten kaksi laatikkoa. Toisessa luki, että on aika hoitaa ja toisessa luki, että aika on jo hoitanut. Kun joku asia viipyi pitkään ensimmäisessä laatikossa, niin se siirrettiin toiseen laatikkoon. Niinhän se taitaa monen asian suhteen olla. Turhaan hätäillään pienistä asioista jotka ovat oikeasti merkityksettömiä. Joskus ei kerkeäkään esimerkiksi hoitaa jotakin mainosasiaa ja deadline menee ohi. Oikeasti vain säästää sen mainoksen hinnan kun ei mainosta saa aikaiseksi. Uskon, että näin on aika monessa tapauksessa. Kaikkiin hienoihin kampanjoihin ei oikeastikaan ole hyvä ehtiä mukaan. Sorry vaan mainosmyyjät.

Auto on puoliksi pakattu. Aamulla vain johonkin kassiin pinot t-paitoja ja kalsareita. Sukkia ja muuta vaatesälää. Kengät on jo kyydissä ja työkoneet ja työ- ja erävaatteet. Aamulla vielä puoli kymmeneltä yksi tapaaminen viranomaisen kanssa ja sitten baanalle. Kun jätän tämän pienen kaupungin rajan olen jo perillä. Olen viime vuosina noudattanut ajatusmallia, jossa olen perillä jo kun matkustan kohteeseen. Helposti vetää jollakin aikataululla kohti lomakohdetta. Kuitenkin jo siinä ajellessa ajatukset virtaavat mukavasti jo kevyemmissä aiheissa. Matkalla voi jo pysähdellä katsomassa nähtävyyksiä. Ihan rauhassa. Kyllähän sinne määränpäähän kerkeää sitten aikanaan. Eikös se ole aikalailla sama onko perillä ilta kahdeksalta tai kymmeneltä. Saunoo sitten ihan rauhassa ja menee nukkumaan kun nukuttaa. Seuraavana aamuna herää kun herää.

Jotenkin näin olen ajatellut ajattelevani. Huomenna on siis ensimmäinen päivä erakkona. Ehkä voisin nimetä sen päivä nollaksi.

En muista olenko maininnut, että ajelen huomenna yksinäni. Vaimo tulee perässä henkilöautolla. Hän tulee viikon jälkeen viikoksi kotia hoitelemaan vanhempieni lääkärireissuja ym. juttuja.

Huomenna on päivä nolla. Alan otsikon jälkeen  laittamaan juoksevan numeron päivien kulusta.

Tarina kolmesta potkurista.

Huomenna sitten lähden kohti pohjoista. Matkaa on sellaiset karvan verran alle 700 kilometriä. Olenkin ensin pari päivää sillä paremmin varustellulla mökillä ja keräilen sieltä kamoja. Kelkat pitää myös saada käyntiin ja ajettua peräkärryyn siirtoa varten. Ne ovat varmasti syväjäässä, koska pakkanenhen on paukkunut jo yli sata päivää yhtä kyytiä.

Tänään olin lähes koko päivän kokouksessa. Siellä suunniteltiin yhteistoimintaa toisten firmojen kanssa. Mukavaa ideointia ja herjanheittoa oli ilmassa. Osalle olinkin kertonut tästä pienestä breikistä ja olipa yksi osallistuja jo löytänyt tämän bloginkin. Terveisiä vain sinne. Kyllä kiitos sitä kyyttöä voisin ottaa jonkun pokaleen.

Nyt pitäsi hakea neliveto transportteri tallista ja aloittaa muuttokuorman teko. Olen aina ollut laiska pakkailemaan, mutta nyt taidan vetää kaikki kamppeet suoraan autoon. Jos se auto olisikin ikäänkuin yksi iso matkalaukku, jossa on sulassa sovussa, niin kalsarit kuin moottorisahatkin. Vessapaperit ja sarkapuvut sekä raivaussahat. Otan mukaan myös pari potkukelkkaa. Potkukelkkoja on kolme. Ne on meille tulleet sillä lailla, että vaimoani oli pyydetty muuttoavuksi eräälle ystävättärelleen. Sehän tarkoitti myös sitä, että hän oli luvannut minutkin sohvankantajaksi. Viimeisenä tehtävänä tyhjennettiin autotallia ja siellä oli kolme potkuria, jotka pitäisi viedä kierrätyskeskukseen. Minähän siitä aivan järkytyin, että ei nyt ehjiä potkureita minnekään roskikseen viedä. Niinpä otin ne meille. Potkureilla ei ole ajettu metriäkään, vaan ne ovat olleet tiellä koko ajan meidän autotallissa. Odottamassa sopivaa hetkeä. Nyt se hetki on. Otan potkurit mukaan ja potkuttelen siellä yhdessä vaimoni kanssa. Siitä vaimoni ystävättären muutosta on varmaan jo neljä vuotta aikaa. Aika tavaran kaupitsee.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja lähden pakkaamaan. Nyt!

Ahkerasti laiskana.

Ajatukset pyörivät jo suurelta osalta tulevassa. Kesän projektia olen vienyt eteenpäin ja viestitellyt olevani poissa maaliskuun. Olen myös mietiskellyt mitä se hiljaisuus ja retriitti siellä voivat olla.

Ennalta on jotenkin tullut selväksi erottaa, että en ole siellä suinkaan lomalla. Siis ei mitään lomarituaaleja ja lomasyömisiä ym. Tiedättehän miten viikon hiihtolomalla ollaan. Lomalla otetaan bisseä silloin tällöin. Syödään vähän leveämmin ja jos on keittiö, niin tehdään parempaa ruokaa paremmista raaka-aineista. Rahahan ei myöskään lomalla polttele siinä määrin kun normaalisisti. Ostanpa tuollaisen hassun hatun, kun kerran lomalla ollaan. Syödäänpäs nyt oikein kunnolla pihviä, kun on niin mukavaa. Eiköhän oteta pienet napanterit loman kunniaksi. Eikös kuulosta ihan tutulta?

Eli kyseessä ei ole loma. Pitääkö nyt aloittaa tekemättömyyden suorittaminen. Pitääkö ehkä suunnitella, että perjantaina en kyllä tee mitään? Osittain näin on varmasti. Olen jo joitakin vuosia kiireisinä(kin) aikoina ottanut ruuan jälkeen päiväunet. Siis kesken kaikkea hässäkkää olen vetäytynyt johonkin rauhalliseen paikkaan, mennyt selälleen ja ottanut tirsat. Tärkeää tässä on ehdottomasti, että laittaa puhelimen äänettömälle.
Ajatellaanpa tilannetta, että teet aamuvarhaisesta töitä ja lounaalla vedät pottua ja leipää napaan. Sinua alkaa nukuttaa ihan hirveästi. Työt painaa päälle ja Luterilainen moraalisi sanoo, että ei nyt ainakaan voi mennä nukkumaan. Teet töitä pää puuroisena. Mikään ei suju, mutta virheitä saa jotenkin aikaiseksi. Niitä korjaillessahan se loppupäivä meneekin, mutta olet ollut ahkerana. Tai sitten lounaan jälkeen menet nukkumaan ja juuri kun olet nukahtamassa, niin puhelin soi. Heräät ja velvollisuudesta vastaat puhelimeen. Joku kysyy mitä kuuluu ja onko kiireitä pidellyt. Nouset ylös ja menet töihin pää puuroisena kuten ensimmäisessä kokonaan nukkumattomassa vaihtoehdossa.

Mitäs jos lounaan jälkeen oletkin tehokas. Puhelin äänettömälle. Kaikille ympärillä oleville ilmoitus, että nyt otan rirsat, ei saa häiritä. Sohvalle tai punkkaan selälleen ilman että on edes herätystä laitettu tai pyydetty. Mahdollista on siis, että voi nykkua vaikka kuinka pitkään. Nukahdat ja heräät 5-15 minuutin päästä. Hyppäät töihin ja koko loppupäivä menee paljon paremmin. Mitä jos nukutkin vaikka 2 tuntia? Olet sen kyllä silloin ansainnut. Mikäänhän ei ole niin makeaa kuin hyvät päiväunet. Kokeileppas joskus.

Edellä kerrotussa siis levätään tehokkaasti. Suoritetaan lepoa. Mitä muita tällaisia kulkuja voisi olla? Suorittaa boheemiutta. Huolitellun rento. ... Helvetin kylmä!

Viiden viikon aikana on siis tarkoitus aktiivisesti olla tehokkaasti laiska. Jäänee nähtäväksi.

Maailmassa on lukemattomia kirjoja. Minulla on siis lukematon määrä lukemattomia kirjoja. Tarkoitan, että olen ajatellut lukea jakson aikana monia sellaisia kirjoja, jotka ovat olleeet listallani lukemattomista kirjoista. Ajattelin muutaman elämänkerran jälkeen ottaa työn alle Volter Kilven Alastalon salissa. Tämä kirjahan on kaikissa luetteloissa merkitty suomalaisen kirjallisuuden merkkkiteokseksi, mutta käsittääkseni aika harvat ovat sen lukeneet.

Wikipedia:

Alastalon salissa on kirjailija Volter Kilven pääteoksena pidetty romaani vuodelta 1933. Tätä tajunnanvirtatekniikkaa soveltavaa romaania pidetään yhtenä suomalaisen kirjallisuuden vaikeimmista mutta myös merkittävimmistä teoksista. Kilven modernistista romaania verrataan muun muassaMarcel Proustin ja James Joycen klassikkoteoksiin.

Alastalon salissa kertoo kuudesta tunnista, joiden aikana kustavilaiset kylänmiehet neuvottelevat Alastalon Herman Mattsonin parkkilaivaan sijoittamisesta. Kaikkiaan noin kahdeksansataa sivua vaativan kokouksen kuvailun yksi tunnetuimmista jaksoista on piipunvalinta, jossa Härkäniemen isäntä kävelee salin perällä olevalle piippuhyllylle ja valitsee sieltä itselleen soveliaimman piipun. Tämän harkinnan sekä siihen liittyvien ja liittymättömien ajatuskulkujen kuvailuun teoksessa tarvitaan noin seitsemänkymmenen sivun verran tekstiä (3. luku).

Erakon tukikohta

Tukikohta johon olemme menossa hiljentymään on pienen pieni mökki metsänlaidassa. Mökissä on neliöitä muistaakseni 28. Sauna vie tästä varmaan 3-4 neliötä. Siis käytössä on noin 5 x 5 metrin tila. Tässä tilassa on yksi parivuode, yksi yksittäinen sänky. Pöytä ja neljä tuolia. Kamiina ja pieni keittiö seinällä. Ikkunat aukeavat etelään jossa 30 metrin päässä solisee koski. Pihalla on puuliiteri, jossa on huussi ja aittarakennus, jossa voi kesällä ja syksyllä vaikka pari henkeä yöpyä. Mökissä on sähköt ja sähkölämmitys, mutta olen ymmärtänyt, että sähköllä mökki ei pysy lämpimänä tällaisissa pakkasissa, vaan lämpötila laskee lähelle nollaa. Kaminassa siis pitää pitää tulta yötä päivää. Lähimpään kauppaan on noin 50 kilometriä. Kirkolle pääsee linja-autolla koulupäivinä. En ole ottanut selvää, kuinka lähellä on lähin bussipysäkki. Ehkä kilometri tai 4.  Mökissä ei ole televisiota eikä kai radiotakaan. Kännykät välillä kuuluvat ja välillä eivät. Yritän saada mokkulalla yhteyden internettiin kirjoitellakseni tänne.

Kolmekymmentä kilometriä lähempänä kirkonkylää on toinen isompi mökki, jossa on kaikki mukavuudet. Eli mahdollisuus pestä pyykit silloin tällöin. Täällä on myös televisio. Uskon kuitenkin, että enemmän aikaa   vietän tuolla metsämökillä. Mökithän ovat suvun yhteismökkejä, joten väistelemme aina tarpeen mukaan, jos muita tulee mökille. Eli olemme siellä missä muut ei ole. Jos molemmat mökit ovat varattuna, niin menen yöpymään laavulle. Vai meniskö Hotelliin kirkonkylälle?!

Nuo kauppamatkat ovat jo sellaisia, että tarvikehankintoja pitää jo miettiä etukäteen. Jos hiiva unohtuu, niin se on 100 kilometrin reissu, jos sen käy hakemassa. Eikä se ole ihan halpaakaan.

Hyvät olosuhteethan nämä ovat. Mutta kun pakkanen paukkuu ulkona, on pimeää ja tiedät, että lähimaillakaan ei ole ihmisiä, niin silloin tiedän olevani erakkona. Ai niin. Mökiltä itään muutama sata metriä alkaa Venäjä.  Siellä sitä metsää riittää.

Viiden viikon retriitti.

Luin juuri juttua Kabbalasta käteeni osuneesta Voi hyvin -lehdestä. Juttu alkoi jotenkin niin, että pelkistetty juhlasali oli täynnä ihmisiä. Ihmiset lauloivat eriaikaisesti. Lapsia pyöri jaloissa ja rabbit kiersivät siunailemassa ruokia ja juomia. Jutusta sai sen kuvan, että paikalla vallitsi aivan hillitön älämölö. Kuitenkin tämän(kin) uskonnon ajatuksena on itsensä löytäminen ja rauhan etsiminen. Miten itsensä voi löytää tällaisessa metelissä. Uskonnoissa usein kokoonnutaan yhteen suureen joukkoon. Onko jotenkin paremmin lähempänä jumalaa, jos on vaikkapa hervottomassa teltassa yhdessä tuhansien samoin uskovien kanssa? Onko siinä ajatus, että jumala on niin tehokas, että se menee sinne, missä samalla voi hoidella paljon ihmisiä? Jumala on ikäänkuin kehittänyt prosessit kuntoon. Budhalaisuushan leviää tällä hetkellä myös länsimaissa. Siddhartha Gautama mietiskeli itsekseen vuosikausia ja viimein keksi mikä tässä elämässä on ideana. Jälkipolvet sitten ovat tarinaa kertoneet ja nyt budhalaiset kokoontuu suurina joukkoina ja vaeltavat myös tungoksessa katsomaan jotain budhan (Siddharthan) hammasta. Menisivät viidakkoon yksin miettimään.  Ihmiset menevät kirkkoon hiljentymään. Kirkossa hiljennytään kuuntelemalla saarnoja ja veisaamalla virsiä. Eihän siellä ole hiljaista hetkeä ollenkaan. Kanttori vielä vetelee uruilla niin lujaa kuin vehkeistä irtoaa. Kanttori päästelee urut auki menemään. Minulla on sellainen teoria, että jos jumala on olemassa, niin kyllä hänkin varmaan mieluummin kuuntelee jonkun yksin suonlaidalla istuskelevan pohdiskelijan mietteitä, joita rukouksiksikin kutsutaan.

Vesputtous

Olen hankkinut ensimmäisen kännykän vuonna 1995. Siitä lähtien se on ollut tärkeä työväline. Kun ensimmäisen kerran alettiin puhua siitä, että kännykkä voi aiheuttaa vaurioita aivoissa, niin jotkut kaverit sanoivat, että ei tarvitse kuin tarkkailla minua, niin huomaa sitten ensi oireet, koska olin koko ajan puhelin korvalla. Itseasiassa sähköpostin yleistyminen ja tekstiviestien käyttö ovat sitten viimein vähentäneet luuri korvalla olemista. Viime vuosina olen myös tietoisesti vähentänyt puhelimeen vastaamista. Laitan puhelimen äänettömälle, kun otan päivänokoset, tai olen kokouksessa tai kun muuten vain en halua olla tavoitettavissa. Vanhemman polven ihmisillä on muuten tapana aina vastata puhelimeen. Siis vaikka olisi tärkeä kokous käynnissä tai muu neuvottelu. Mielestäni se on erittäin epäkohteliasta. Se on varmaan jäänne lankapuhelin ajoilta, jolloin aina vastattiin puhelimeen. Ihmiset myös hätääntyvät nopeasti, jos joku ei vastaa puhelimeen. Kyse ei ole edes siitä, että joku ei vastaa päivän aikana vaan jos ei vastaa heti, niin on jo hätä. Isäni saattaa soittaa minulle 5 kertaa kymmenen minuutin aikana vaikka olen sanonut, että puhelimeen jää jälki ja soitan aina takaisin kun vapaudun.

Kun nyt siirryn erakoksi, niin pidän puhelinta koko ajan äänettömällä. En soita takaisin jos puhelimeen on tullut soitto. Jos on tärkeää asiaa, niin sitten voi laittaa tekstiviestin. Vastaan tekstiviesteihin illalla saunan jälkeen, en ennen sitä. Eikös olekin tylyä? Ei ole. On vain aika turhaa mennä rauhoittumaan 5 viikoksi, jos puhuu puhelimessa päivät pitkät. Puheluissa esitetyt kysymykset myös sekoittavat ajatuksia. Joutuu miettimään vääriä asioita.  Tai oikeammin ajatukset lähtevät kulkemaan erilaisia uria.

Kun nyt menen erakoitumaan, niin samalla tämä on eheytymistesti. Menen sinne siis parantumaan tai tulemaan vielä hullummaksi. Ylipäätään kestänkö yksinäisyyttä. Nyt täytyy myös tässä vaiheessa huomauttaa, että suurimman osan aikaa mukanani on vaimo, Veljeni käy siellä lähes joka viikonloppu jne. Mutta toivon totisesti, että joka ikinen päivä voin olla yksinäni useita tunteja ja mikä tärkeää voin olla myös vaimon kanssa yhdessä yksin ja hiljaa. Tiedättehän painostavan hiljaisuuden. Se hetki kun istut vaikkapa autossa jonkun kanssa ja on tunne, että pitäisi jotakin puhua, mutta ei keksi mitä sanoisi. On hiljaisuus joka käy piinaavaksi. Sitten puhutaan yleensä säästä. Hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta voi myös mitata sillä, että pystyy ajelemaan satoja kilometrejä ilman että puhutaan mitään. Siitä huolimatta ei ole painostavaa hiljaisuutta. On vain rauhoittavaa hiljaisuutta.

Tarkoituksena siis on mennä 5 viikoksi retriittiin.

ps. Katsoin kirjoittamisen jälkeen wikipediasta, mitä retriitti onkaan. Aika hyvin osuu kyllä:

Retriitti eli retretti (< ransk. retrait ’vetäytyminen’ < lat. retraho, ’noutaa takaisin’) on vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. Länsimaiden kristillisistä, hiljaisuutta korostavista retriiteistä käytetään usein sekaannusten välttämiseksi nimityksiä hiljaisuuden retriitti ja hiljentymispäivät, sillä on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle.

Ihmisiä on kuin muurahaisia.

Tänään olen ollut koko päivän koulutuksessa. Minut valittiin joku aika sitten luottamustehtävään ja sen vuoksi olin koulun penkillä aamu yhdeksästä puoli neljään. Ihmisiä oli tungettu samaan tilaan 80-100. Istuttiin kuin sillit suolassa. Luennoitsija oli hyvä ja opin paljon kaikenlaista. Välillä kyllä uni meinasi voittaa ja välillä ajatus karkaili jo yksinäisyyteen. Ajattelin, että vielä muutama päivä ja ei tarvitse istuskella ihmispaljoudessa.

Mikähän tässä ihmiskunnassa muuten on, että kaikki haluaa mennä samaan kasaan. Kuin muurahaiset samassa keossa. Suomessakin maalta muutetaan kaupunkiin. Kaupungista suurempaan kaupunkiin. Olen käynyt kolmessa yli 10 miljoonan asukkaan kaupungissa ja muutamassa muussa parin miljoonan kaupungissa. Ihmisiä muuttaa viikottain näihin jättiläisiin suomalaisen kirkonkylällisen verran. Kaupungin laidalle muotoutuu slummeja. Jätteet haisee ja ruuasta kamppaillaan. Tavaraa kaupataan ja jos ei tavaraa ole, niin sitten myydään itseä, tyttäriä ja poikia. Kaikki maailman ihmiset mahtuisivat Inarinjärven jäälle. Jos ihmiset jakaantuisivat hiukan tasaisemmin tänne pallolle, niin onnellisuus varmastikin lisääntyisi. Tai en minä tiedä. Todennäköisestihän nämä ihmiset ovat onnellisia saadessaan asua muurahaispesässä.  Minulla olisi nyt siis mahdollisuus lähteä viettämään aikaa joko johonkin suureen kaupunkiin tai sitten lumiseen kylmään pimeään metsään. Valintani on tämä metsä. Tuleekohan jossakin vaiheessa kaipaus ihmisvilinään? Karkaanko salaa jonnekin laskettelukeskukseen. Hiippailenko ruuhka-aikaan paikallisessa kaupassa ja nautiskelen jonossa olemisesta. Ehkä menen paikallisen koulun juhlasaliin kun siellä on maalaisliiton vaalitilaisuus.  Sekin mahdollisuus on onneksi olemassa.

Alkuviikko meneekin työasioiden järjestelemiseen. Laitanko sähköpostin lomavastaajaan: "Olen siirtynyt määräaikaiseksi erakoksi. Palaan 1.4 takaisin ihmisten ilmoille." 1.4 on muuten Aprillipäivä, joten paluukinhan saattaa olla aprillipila. Vai laitanko vain tylsästi: " Olen lomautettuna 1.4. saakka."

Määräaikainen erakko. Se kuulostaa hyvältä.

Nyt sain juuri tyttäreltäni puhelun. Lähdetään kymmenen minuutin päästä teatteriin. Ei muuta kuin menoksi. Pitää muuten joskus muistaa kirjoittaa aikavarkaista. Kuinka helposti me kaikki varastelemme toistemme aikaa. Todella helposti. Ja taas iski muuten kiire... kiire... kiire.

Erakoksi.. vaihe 1.

Kokous päättyi noin tunti sitten. Kaikki meni hyvin ja uskokaa tai älkää. Suunnitelmani ensimmäinen osa toteutuu. Ensi viikolla lähden yli kuukaudeksi erakoksi pohjoissuomeen. Johan nämä leudot etelän talvet vähän kyllästyttääkin.
Esittelin budjettia ja kerroin tervehdyttämisohjelmasta, jossa väkeä on vähennettävä. Kerroin myös, että tämä ei tarkoita pelkästään sitä, että palkanmaksu lakkaa, vaan että oikeasti lähdemme vaimon kanssa pois kuukaudeksi. Tämä tulee niin sopivaan saumaan.. niin sopivaan saumaan. Tarkentelin vielä tuossa aikatauluja ja totesin, että lähden hiihtolomalle ja sen perään lomautukselle. Yli viisi viikkoa erakkona.
Tekisi mieli nyt kirjoittaa hienoja ja syvällisiä lauseita. En pysty. Olen vain riemuissani. Onnellinen. Naurattaa. Höpötyttää. Hihityttää.

Nyt lähden vielä käymään töissä hoitamassa yhden homman huomista varten. Sitten saunaan. Ihme juttu... kertakaikkiaan.. ihme juttu.

Erakko, terapeutti vai taiteilija?

Erakoksi riuhtaisu vaatii aivan uskomattoman määrän mietintää, aprikointia, suunnittelua ja pohdintaa. Pelkästään pohdintaa siitä, onko tässä mitään järjeä. Yksi pohdinnan paikka on se että mikä merkitys statuksella on. Mikä ero mielikuvassa on jos joku on toimitusjohtaja ja toinen on erakko? Lapsilta kysytään usein vanhempien ammattia. Onneksi meidän lapset on jo aikuisia, mutta ajatelkaa ekaluokkalaista jonka isän ammattia kysytään. Minun isi on erakko. Onko erakkous ammatti vai sairaus?

Voisin myös keksiä jonkun ammatin joita voi vapaasti ottaa. Kuten terapeutti, taiteilija, kirjailija. Hiljaisuusterapeutti. taiteilija, joka suunnittelee suunnatonta projektia rauhassa. Kirjailija joka odottelee esikoiskirjansa aiheen idean puhkeamista.  Eikös joku terapiamuoto ollut sellainen, että poltetaan kynttilää korvassa? Voisi olla sellainen terapia, että laitetaan vanhanaikaiset joulukuusen kynttilät molempiinkorviin. Tämän terapian nimi on "poltetaan kynttilää molemmista päistä. Kynttilöiden annetaan palaa loppuun asti ja tämä kipu opettaa sen että:" Ei kannata polttaa kynttilää molemmista päistä."

Luin vähän aikaa sitten, että kuka vaan voi alkaa terapeutiksi. Pelottavaa.

Tänään on yhtiön vuosikokous ja otan siellä esille tiettyjä asioita ja mahdollisuuksia, jotka edesauttavat tätä projektiani. On myös mahdollisuus, että projekti etenee ja saan jättää avaimet ja firman luottokortin saman tien pöydälle välittömästi.

Minkäslaiset hiitokelit sinne pohjoiseen on luvattu?

Lunta ja pakkasta, rahaa kansantalouden rattaisiin.

Eilinen päivä meni suunnitelmien mukaan. Rauhallisesti eteni kuin höyryjuna. Mukavaakin oli ja hetkittäin ammattini hyvät puolet tulivat esiin. Tulin kotia joskus kahdeksan jälkeen. Söin hiukan jotakin ja lähdein koiran kanssa ulos kävelemään. Viime viikot koko suomessa on ollut kirpakkaa pakkassäätä. Tai ainakin kaikki vaahtoavat tästä pakkasesta. Muutama vuosi sitten kun oli lauhoja talvia, niin ihmiset tottuivat siihen. Media paasasi kasvihuoneilmiöstä ja lehdissä oli artikkeleita, joissa kerrottiin kuinka nykyiset lapset eivät saa kokea lumisia talvia ja pakkasen pauketta. Käsittääkseni tutkimukset kasvihuoneilmiöstä pitävät edelleen paikkansa, mutta jostakin syystä mediassa ei aiheesta enää puhuta ollenkaan.

Olen nyt useina iltoina mennyt ulos koiran kanssa. Karvahattu päässä ja kaulaliina kaulassa. Olen kävellyt metsäpolkuja kuunvalossa hiljakseen. Mieli lepää ja pakkanen tuntuu mukavasti poskissa. Olen myös ajatellut, että pitäähän elimistöä totuttaa pakkasiin, joita kasvihuoneilmiön toteutuessa on toivottavasti vielä siellä pohjoisessa, jonne olen siirtymässä.  Suurin osa ihmisistä toivoo, että pakkanen loppuisi, mutta minusta se saa jatkua. Kansantaloudellisestihan sähkön kulutus lisääntyy voimakkaasti, mutta pärjääpähän se ruotsalainen firma sitten mukavasti.
Sähkön hintahan varmaan nousee, kun kulutus lisääntyy? Sähkön hinnoitteluhan on sellainen jännä ilmiö. Se nousee aina kun: Kulutus lisääntyy, kulutus vähenee, on sateinen kesä tai on kuiva kesä. Eikös yleensä jos tavaran myynti lisääntyy, niin hinta pikkuhiljaa laskee? Mutta ei se laske, koska sähköyhtiöt joutuvat ostamaan lisää kallista sähköä toisilta sähköyhtiöiltä.  Oikeasti en tiedä yhtään miten sähkön hinnoittelu menee, mutta muistan kuinka on ollut niin kuivia, sateisia, kylmiä ja lämpimiä talvia. Lunta on ollut paljon ja vähän, mutta aina vakava sähköyhtiön asiantuntija televisiossa kertoo kuinka hinnoissa on korotuspaineita.

Toinen asiahan on tämä luminen talvi. Lumien kuljetus maksaa yhteiskunnalle paljon. Olen tässä pehmeällä päällä miettinyt, että eihän se raha minnekkään lumenkaatopaikalle mene. Raha menee kuorma-autokuskeille, kauhakuormaajakuskeille ja näiden koneiden omistajille. Työpaikkoja on syntynyt lumenpudottajille  ja muille kolamiehille. Moni joka olisi kotona kattoon syljeksimässä siirtelee nyt lunta paikasta a paikkaan b. Raha kiertää ja kansantalous saa öljyä rattaisiin. Eihän raha tästä yhteiskunnasta mihinkään häviä siihen saakka, kunnes joku piilottaa sen sukanvarteensa odottamaan parempia aikoja.
Onkohan tässä minun kansantaloustieteen puoskarin ajatuksessa joku virhe? Moni ennen työttömänä ollut perheenisä on nyt lastensa silmissä sankari. Minun isä on lumenpudottaja. Kaikkien kerrostalojen sankari. Tällä on vaikutusta lasten ja näiden miesten itsetuntoon pitkäksi aikaa.

Illalla olin juuri menossa nukkumaan noin puoli kaksitoista. Puhelin soi. Isäni soitti ja kertoi, että äitiä pakataan paareille, koska pumpusta ottaa. Lähdin käymään paikalla ja äiti olikin aika heikossa kunnossa ja sydän hakkasi lujaa. Palomiehet tulivat kantamaan paareja portaissa ja niin äitiä taas vietiin. Sanoin isälleni, että menee rauhassa nukkumaan ja voi soittaa kun kuuluu sairaalalta jotakin. Tulin kotia ja lueskelin. joskus ennen kahta isä soittikin ja sanoi, että äitiä lähdetään viemään suurempaan sairaalaan. Taas nukahdin ja nukuinkin kuuteen saakka jolloin puhelin soi ja isäni soitti. Mummolla on sydän saatu rauhoittumaan. Sovittiin, että lähdetään aamupäivällä katsomaan sairaalalle. Nukahdin taas pariksi tunniksi. Kymmenen maissa isäni soitti, että mummo pääseekin pois. Hieno homma. Ei muuta kuin autoon.

Kävimme hakemassa äitini pois ja saimme tarkkoja ohjeita uudesta lääkityksestä. Heti sairaalalle tullessani näin että äiti oli hyvän värinen ja terveen oloinen. Pilpatteli minulle juttujaan autossa aivan entiseen malliin. Teräsmummo.

Lehdistötilaisuus

Tänään on pieni lehdistötilaisuus kesän projektista. Esitellään sitä ja kertoillaan ketkä siihen osallistuu. Onneksi vieraileva projektipäällikkö hoitaa pääasiassa shown. Avaan tilaisuuden ja vastailen jos kysellään. Hyvin nukutun yön jälkeen tässä ei ole mitään ongelmaa. Ainakin uskon nyt näin. Illalla vastaava prjojektin esittely on sitten yleisölle. Päivä meneekin tämän projektipäällikön kanssa kesän yksityiskohtien hieromiseen ja säätämiseen.  Välillä käydään syömässä ja käydäänpä ehkä virkistykseksi katsomassa yksi taidenäyttely museossa.

Lehdistötilaisuus alkaa 25 minuutin päästä minä olen vielä kotona ja kirjoitan tätä rennosti divaanilla loikoillen.

Hermoromahduksia.

Alan selvästi toipumaan. Viime yönä nukuin melkein 8 tuntia ilman dopingia. Heräsin kyllä joskus viiden jälkeen, mutta nukahdin uudestaan. Tästähän on tulossa unipäiväkirjakin, mutta uni on kaikista tärkein asia ihmisen jaksamisen kannalta. Unen häviäminen on myös vakavasti otettava hälytysmerkki, joka kertoo, että kaikki ei ole nyt kunnossa ja jotain pitää tehdä.

Kijoitin tuossa, että alan toipumaan, mutta täytyy itse pitää mielessä, että en ole toipunut. En heti ryntää suunnittelemaan uusia projekteja. No eilen tein yhden sopimuksen, joka tarkoittaa puuhakasta päivää heinäkuun 16. Sehän tässä sopimus- ja suunnitelmataloudessa on stressaavaa. Olen siis sopinut jotain heinäkuun 16. päivälle. Mitä jos silloin olenkin aivan puhki, enkä jaksakaan tehdä mitä pitäisi. Toki on tehtävä, mutta väkisin punnertamalla, ehkä ilottomasti. No totta kai ymmärrän, että ei yhteiskunta voi pyöriä siten, että kaikki herää milloin huvittaa ja tekee päivän siten kuin huvittaa. Mutta veikkaanpa, että joillakin aloilla, vaikkapa joku esiintyjä tuntee väsyvänsä ja kaipaa lepoa. Katsoo kalenteria jossa on valmiina yli 200 keikkaa vuodeksi eteenpäin. On vain hoidettava kaikki pois ja toisesta päästä keikkamyyjä myy lisää keikkaa. Sanoo vielä, että "Silloin on taottava, kun rauta on kuumaa."

Muistatteko ennen... ehkä joskus -70, -80 -luvuilla? Iltapäivälehdissä oli otsikoita, että joku taiteilija oli saanut hermoromahduksen. Hieno dramaattinen sana. Hermoromahdus! Oikeastihan tuo kuvaa totaalista väsähtämistä erittäin hyvin. Uskon kuitenkin, että joidenkin taiteilijoiden kohdalla kyse oli myös siitä, että viinan kanssa vahvistettu kiertue-elämä sai elimistön piiputtamaan ja siinähän myös hermot ovat kireällä ja uupumus iskee totaalisesti. Mutta ei toki kaikilla. Usein myös samainen artisti palasi keikkalavoille muutaman viikon kuluttua.  Olisi muuten hienoa lähettää työnantajalle lääkärintodistus jossa lukisi: Hermoromahdus.

Eilen arvelin, että pitää käydä lääkärissä uniongelmien takia, mutta eipä ehkä tarvitsekaan. Onneksi tähän taudin kuvaan kuuluu myös sellainen, että ei saa aikaiseksi tilata aikaa lääkärille. Tämä on muuten varmasit syy siihen, että joskus ihmisten masennut syvenee ja syvenee. Ei jaksa hakea apua.

Aikaansaako pieni toipumisen merkki luopumista suunnitelmasta erakoitumisesta? Ei saa. Tämä vain vahvistaa suunnitelmaa ja teen koko ajan sekä henkisiä että myös käytännöllisiäkin valmisteluja projektin toteuttamiseksi. Eilen olin yksikseni ja lämmittelin uunia ja lepäilin. Uskon että eilinen yksinäisyys ja puolentoista tunnin päiväunet mahdollistivat hyvät yöunet. Olin rauhallinen.

Päätin myös tänä aamuna, että aloitan jo nyt kuluttamisen vähentämisen. En ole aiemminkaan ollut mikään shoppailija, mutta vuonna 2011 en osta yhtään vaatekappaletta. Jos hairahdan, niin tunnustan sen tällä sivustolla. Edelliseen muistamattomuutta käsittelevän jutun pohjalta voi kyllä päätellä, että en tätä lupausta muista. En muista että lupasin olla ostamatta tai en muista tänne kirjoittaa.

Tänään vielä puuhastelen kutakuinkin aikataulutta, mutta huomenna on kalenterissa kaksi tärkeähköä tapahtumaa, jossa joudun kohtaamaan ihmisiä. Joudun myös avaamaan suuni julkisesti. Joudun siis menemään ihmisten ilmoille. Mutta se on huomenna. Tänään puuhastelen ilman aikataulua ja uskon, että moni asia kohenee ja siistiytyy. Moni asia puhdistuu. Tärkeimpänä omat aivot.

Elokuvia ja vähiä unia.

Olen katsonut kahden päivän aikana elokuvateattereissa kaksi elokuvaa. Ensin käytiin kaupungissa katsomassa Clint Eastwoodin Hereafter ja eilen kävin kotipaikkakunnan pikkuteatterissa katsomassa uuden Vareksen. Kaksi täysin erityyppistä elokuvaa. Molemmat olivat aikalailla hyvin tehtyjä ja molemmat pitivät hyvin otteessaan.
Kun nykyään katson elokuvia, niin katson niitä selkeäästikin kahdella tasolla. Ensimmäinen on elokuvallinen taso, eli miten elokuva liikuttaa elokuvana. Miten se liikauttaa tunteita ja mitä samaistumisen kohteita löytää tai kokee. Ehkä kokee on parempi, koska löytäminen viittaa etsimiseen. Hereafterissa esimerkiksi huomasin samaistuvani naispääosan esittäjään, kun hän päätti vaihtaa varman tutun leipätyönsä toistaiseksi toiseen työhön. Päätti kokeilla jotain josta oli haaveillut. Hän ensin koki voimakkaan järkytyksen, eikä sen jälkeen pystynytkään jatkamaan entisessä työssä. Kaikissa elokuvissa kosketuspinnat löytyvät usein oman elämän kautta. Joskus ehkä kuvitellun oman elämän tai haaveen kautta. Joskus saattaa haluta samaistua elokuvan rohkeaan sankariin vaikka itse olisi tavallinen vellihousu. Ujo mies saattaa ihailla  sankarihurmuria ja mielikuvissa olla yhtä rohkea ja nokkela kuin James Bond. Elokuviin mennään usein itkemään. Samaistutaa suruun tai romanttisen herkkiin hetkiin. Välillä haluaa nauraa elokuvissa vaikka oma elämä ei paljon naurata, korkeintaan saattaa olla hiukan naurettava.
Elokuviin mennään kokemaan tunteita.

Molemmissa edella mainituissa elokuvissa kuoli lapsi. Elokuvat eivät kertoneet suoraan lapsen kuolemisesta, mutta molemmissa olin tilanteessa, jossa samaistuminen tunteeseen tulee suoraan syliin. Molemmissa on repliikkejä, joita olen kuullut omassa elämässäni. Molemmissa näyttelijät näyttelevät tunteita joita olen myös itse kokenut. Ensimmäisessä elokuvassa toki oli myös kohtaus, jossa jo kuolleeksi todettu ihminen palaa vielä takaisin ja siinä kohti huomasin ajattelevani, että näinhän voi käydä elokuvassa, mutta ei oikeassa elämässä.

Kello on nyt kuusi maanantaiaamuna. Nukahdin luomusti noin kello 01.30. Heräsin ennen viittä ja aloin taas pohdiskelemaan elämää ja työelämää. Tämä viikko ratkaisee paljon. Perjantaina minun pitäisi tietää varmasti voinko olla maaliserakko ja varmaan antaa jo viitteitä syksystä ja mahdollisuudesta siirtyä silloin pysyvämpään erakkouden tilaan. Eilen kävin vanhempieni luona. Olen heille kertonut myöskin tästä suunnitelmasta. Äitini oli pohtinut asiaa ja sanoi, että hän haaveili nuorempana välillä erakkoudesta. Hän sanoi, että on hänen vikansa kun on tällainen vaiva. Tuntui hassulta, että erakkous olisi ikään kuin sairaus joka on perinnöllinen. Nyt ainakin ajattelen, että jos vain saan palikat kohdalleen, niin olen erakkona terve. Joskin lauantaina elokuvan jälkeen syödessämme juteltiin ystäväpariskunnan kanssa aiheesta, niin oli puhetta, että voihan se myös olla, että erakkona ei viihdykään. Voihan olla, että viikon päästä tulen suolta pois ja haluan ihmisten pariin. En usko, mutta sekin mahdollisuus on. Ja ehkä onneksi sekin mahdollisuus on olemassa.

Tällä viikolla minun on myös tehtävä jotain tälle unettomuudelle. En esimerkiksi nyt ole yhtään ahdistunut enkä väsynyt ei vaan nukuta yhtään. Tiedän myös kokemuksesta, että jos valvominen kestää pitkään, niin se muuttuu ahdistukseksi. Olen kyllä huomannut, että on ollut joitakin viikkoja aika puuromainen olo päässä. Olen hidastunut, en jaksa keskittyä, välillä tunnen itseni tyhmäksikin. (jos nyt ajattelet, että ainahan sinä olet ollut, niin pidä se omana tietonasi) Yksi pahimpia juttuja on kuitenkin, että muistini on heikentynyt todella paljon. Ajantaju on aikalailla kateissa. On vaikea hahmottaa onko jostakin tapahtumasta kulunut viikko, kaksi.. kuukausi vai kolme kuukautta. Tapahtuiko joku asia vuosi sitten vai toissa vuonna. Siksikin on ehkä hyvä että kirjoitan näitä muistiinpanoja.

Kirjoitinkohan tämänkin jutun jo aikaisemmin? Jos kerron samoja juttuja joka päivä, niin sitten kannattaa jo hälyttää valkotakkiset miehet paikalle. Mutta ehkä ei aikaisemmin.

Mitäs jos kaikki maailman kenkätehtaat räjähtäisivät.

Levotonta unta oli viime yönä. Lopetan nyt nukahtamislääkekokeilun. Ensimmäisenä yönä toimi, mutta seuraavina ei.

Lukijat ehkä ajattelevat, että kuinka taloudellisesti tulen toimeen erakkovuotenani. Siinä on hyvä kysymys. Yksi perusjuttu on se että lasken kuluttamista radikaalisti. Vaatteita ja varusteita minulla on lopuksi elämää. Erilaisia ympäri vuoden maastoon tarkoitettua vaatetustakin on monta eri vaatekertaa. Farkkuja ym. varmaankin 10 kappaletta. T-paitoja ehkä 50. Erakkoudessahan on se hyvä puoli, että muoti ei vaihdu ollenkaan. Huopakumisaappaat löytyy. Samoin maastokengät. Lenkkikenkiä sekä talvi että kesäkäyttöön. Työvaatteet sekä oksanraivaukseen, että moottorisahatöihin löytyy. Samoin kuin niihin tarvittavat erittäin vähällä käytöllä olevat koneet. Mökiltä löytyy veljeni sinne hankkimia virveleitä, verkkoja, pilkkejä ym. kalastusvälineistöä vaikka kuinka paljon. (Aion lainata niitä salaa) (ain niin, tämä veli taitaa lukea tätä blogia). Löytyy venettä ja kanoottia ja surffilautaa.Aseita löytyy metsästykseen pyystä karhuun ja hirveen. Kaksi moottorikelkkaa ja rekeä ja rensseliä.
Kokeilun tarkoituksena on myös siis lopettaa/ vähentää ostamista. Ajatelkaapa kuinka paljon nykyihmisillä on vaikkapa kenkiä. Käykääpä katsomassa omasta eteisestä ja varastostanne kuinka monet ehjät kengät siellä on. Mutta teillä on vain yhdet jalat. Jos nyt kaikki maailman kenkätehtaat räjähtäisivät, niin menisi ainakin 20 vuotta ennen kuin vastaan tulisi ensimmäinen avojaloin kävelevä ihminen.

Siis ostamisen vähentäminen on yksi lisätulolähde. Keräileminen toinen. Siis sienestys, metsästys, marjastus ja polttopuiden, eli lämmön keräileminen. Säästöjä on piilossa pikkuisen ja jos erakkous maistuu, niin onhan meillä talokin, josta on velkaa huomattavasti vähemmän kuin sen myyntihinta on. Sen voisi ehkä myös vuokrata jollekin. Auton voisi vaihtaa halvempaan. Kotiin kertyneitä taideteoksia myydä. Keinojahan on vaikka kuinka paljon. Niin. Ja jos rahat loppuu, niin sellaista aion kokeilla kuin työnteko. Siellä pohjoissuomessa on työttömyydestä huolimatta aika paljon töitä tekevälle. Tykkään tehdä kaikenlaisia hommia. Laskettelukeskuksessa voisi päästä hissipojaksi. Ravintolaan tiskaajaksi. On minulla myös olemassa alkoholinmyyntilisenssit. Mieluummin kyllä tiskaan kun olen tiskillä. Tiskillä joutuu olemaan asiakaspalvelussa ja se kiintiö on nyt hiukan täynnä.
Mutta vielä on yksi ässä hihassa. Vaimo voi mennä töihin ja tuoda tilipussin kotia.

Eiköhän siellä pärjätä, kun pitää mielessä, että erakko ei lähde Leville skimbaamaan ja aftrer skihin bailaamaan. Erakko hiihtää umpihankea, juo teetä ja tuijottaa tulta takassa.

Nokian muutokset eivät yllättäneet.

Pakkasta ilmassa. Kävin hiihtämässä, mutta lipsui, eikä oikein luistanutkaan. Päättelin kuitenkin, että kuntoilun kannalta on ihan sama luistaako ja pitääkö. Elimistö on vain kiinnostunut rasituksesta. Hiihdin tunnin hissun kissun lipsutellen ja hikoillen.

Ajattelin eilen toistaa edellisen yön taktiikan. Lueskelua ensin ja sitten nappi suuhun ja lukemista taas päälle. No tulihan se uni viimein, mutta yllättävän pitkälle sain kirjaa lukea.

Heräsin ja katsoin kelloa. Mitä ihmettä olin nukkunut vain viisi ja puoli tuntia. Yritin uudelleen, mutta ei tullut uni. Siirryin olohuoneen sohvalle ja pyörin levottomana. Kuuntelin televisiosta uutisia kuinka Mubarag ei olekaan eronnut Egyptin presidentin virasta. Nokian uutisia odotellaan myöskin kuumeisesti ja spekulantit spekuloivat.
Vaimoni oli muuten jo pari viikkoa sitten kuullut, että Nokia neuvottelee Microsoftin kanssa. Tai hän sanoi, että kuuli, kuinka tuttavan sukulainen oli kiireinen neuvottelujen kanssa. Vielä yhdessä aprikoitiin, että varmaan Microsoftin, koska Ellop (vai mikä se nyt oli) oli ennen siellä töissä. Kun alkuviikosta alkoi tulla juttua, että Nokia tiedottaa perjantaina, niin arvasimme, että näistä jutuista on kyse. Minä vielä sanoin eilen että pitäisi ottaa lainaa ja ostaa Nokiaa. Onneksi olin laiskalla päällä enkä rahanahne, sillä nyt olisin 14% käyhempi. Sen verran Nokian kurssi putosi tänään. No nyt ennustan, että Nokian kurssi nousee huomenna. Tältä sivustolta kannattaa siis seurailla myös pörssikurssispekulointeja.

Mutta yö siis meni huonosti ja kun ei uni tullut sohvallakaan, niin lähdin töihin viimeistelemään vuosikertomusta ja virittämään uudelleen budjettia. Budjetin virittämisessä tarvitsin jostakin säästöjä. Pohdittuani hetken laadin budjetin, jossa syksyllä lomautetaan sekä vaimoni, että minut. Firman tulos alkaa muuten kummasti kohenemaan, jos poistaa firmasta kaksi parhaiten palkattua henkilöä. Kun yhtiön kokonaisvahvuus vakinaisen henkilöstön osalta on kolme henkeä, niin hyvällehän se tuntuu. Innostuin laskelmistani vielä niin, että päätin lomauttaa nämä kaksi henkilöä myös maaliskuuksi. Yhtiökokous on perjantaina ja uteliaana katson kuinka käy. Haaveilen nimittäin kokeilevani kuukauden erakkoutta. Maaliskuu pohjoissuomessa on ehkä aika mukavaa aikaa.

Sain kaikki paperit tehtyä ja laitoin jo hallituksen jäsenille ennakkotietoa mahdollisista lomautuksista. Huomasin olevani aivan poikki. Päätin lähteä hiihtämään, mutta en jaksanutkaan. Menin taas sohvalle ja makailin siellä. Ehkä nukuin ehkä en. Illan jo pimetessä kömmin ylös ja suksin kuuseen. Kaksi kierrosta kuten kerroin ja sitten sauna ja vichy. Nyt kun tämä on kirjoitettu, niin sohvaperunoimaan ja ajoissa nukkumaan. Huomenna on tarkoitus lämmitellä uunia ja siivoilla kotona. Rauhallisesti.
 Illalla mennään kaupunkiin elokuviin pariskunnan kanssa, joilla on samanlainen onnettomuus perheessä kuin meillä oli. Myös heidän poikansa on kuollut onnettomuudessa.

Aurinko paistaa sekä ulkona, että pään sisällä. (sisältää onnellisen lopun)

Eilen tunsin itseni vielä entistäkin väsyneemmäksi. Mietin jo välillä, että pitäisikö mennä lääkäriin. Mittailin verenpaineita ja sykkeitä, mutta ne näyttivät erittäin hyviltä. 120/ 70 ja sykekin lepotilassa oli alle 60 ja välillä jopa 54. Siis eihän minulla näin hyviä lukemia ole ollut terveenäkään. Aloin jo miettiä, että olenkohan hajamielisyydessäni ottanut vahingossa verenpaineeseeni määrättyä betasalpaajaa useaan kertaan. Siis niin kuin dementikko, joka toistaa samaa toimintaa kerta toisensa jälkeen: " ai niin, pitääpä ottaa lääke....Ai niin pitääpä ottaa lääke... pitääpäs muistaakin ottaa päivän lääke." No en vieläkään tiedä olenko toiminut näin, mutta olo oli uupunut, mutta arvot kohdallaan. Halusin vain levätä. Lapseni lähtivät kaupunkiin elokuviin ja vaimoni kysyi, oliko minulla mitään sitä vastaan, jos hän pistäytyisi ystävättärensä luona. Hän katsoi ilmettäni ja totesi, että taidat toivoa, että hän pistäytyisi kylässä ja minä saisin olla yksin. Hymyilin ja nyökkäsin.

Talo tyhjentyi illaksi. Laitoin saunan lämpiämään, makailin ja lueskelin. Katsoin televisiota välillä ja välillä olin hiljaisuudessa. Yritin meditoida, mutta pää oli liian levoton. Käpsehdin edestakaisin. Kun sauna oli lämmin, niin menin sinne. Rauhassa makasin lauteilla ja tuijotin hämäryyttä. Yritin olla miettimättä tulevaisuutta, mutta mietin silti. Yritin olla etsimättä ratkaisuja, mutta ratkoin silti. Aikaisemmin selailin päivän iltasanomaa ja luin päivän horoskoopin: "Perusteellinen katsaus omaan elämääsi on tarpeen. Olet nimittäin tekemässä ratkaisua, joka vaikuttaa moniin asioihin pitkällä aikavälillä." Olen aina sanonut, että en usko horoskooppeihin ja jatkanut pilke silmäkulmassa, paitsi iltasanomien horoskooppeihin.

Saunassa on hyvä olla ja istuin siellä ja join Vichyä. Normaalisti joisin ehkä keskiolutta, mutta nyt kun on voimat pois, niin on parempi pysyä vesilinjoilla. Mietin kovasti miten osaisi olla miettimättä mitään. Miten pysäyttää pää. Kone kiertää vaikka ei haluaisi.

Ilta meni mukavasti. Vaimo tuli parin tunnin päästä ja kun kerroin mitä kaikkea olen tehnyt, niin hän hämmästyi miten olin ehtinyt. Siis olin istuskellut nojatuolissa, makaillut sängyssä, katsonut sohvalla televisiota, ollut saunassa, syönyt, lukenut. Siis yhdellä sanalla olin ollut kaksi tuntia levoton. Vaimon tullessa tunsin kyllä itseni rauhalliseksi ja vaimo jopa kysyi olenko juonut jotakin?

Katselin vielä televisiota ja mietin miksi sitä katson. Kaikenlaista höpö höpöähän sieltä taas tuli. Kanavia pujottelin, mutta ei mitään mihin pysähtyisi. Nyt en edes muista mitä katsoin. Ai niin Mariassa oli yksi kaverini, mutta ei hänelläkään nyt mitään niin uutta kerrottavaa ollut normaaliin.

Menin sänkyyn lueskelemaan joskus ennen puolta yötä. Lapset tulivat elokuvista niihin aikoihin myös. Sanottiin hyvää yötä ja jatkoin lukemista. Sammutin valot ja nukahdin. Pim. Heräsin kun aivot surrasi työasioita. Oli kulunut vain kymmenen minuuttia. Olin päättänyt, että seuraavana päivänä kirjoitan pakollisen tekstin. Siis yhtiön vuosikertomuksen. En miettinyt vuosikertomusta, vaan kaikkea muuta. Ajattelin, että taas yö menee valvoessa ja päivällä on väsynyt eikä voi kirjoittaa.

Nousin makuuhuoneen nojatuoliin ja yritin lukea Pekka Herlinin muistelmia. Alkoi väsyttää ja menin jatkamaan sänkyyn. Sammutin valot ja pim. Taas heräsin. Hermostuin ja sanoin ääneen vaimolle, että en saa nukuttua. Juteltiin ja sitten päätettiin kokeilla nukahtamislääkettä. Olen eläessäni syönyt kaksi sellaista. Ne olivat toimivia. Mutta säännöllisesti en sellaisiin koske. Hätä ei lue lakia. Vaimo lupasi valvoa vierestä kun nukahdan. Otin lääkkeen jonka parasta ennen päivämäärä lähestyy loppuaan. Vaimo luki kirjaa ja minä odotin vaikutusta. Meni puoli tuntia ja valvoin yhä. Vierestä kuului vaimoni unihyrinä. Hymyilin, koska olin arvannut että tämä vahti nukkuu ennen potilasta.

Herään. On valoisaa. Katson kelloa ja se on 09.25, Olen nukkunut 8 tunnin yhtämittaiset yöunet. Päätän noudattaa erästä hyvän päivän ohjetta. En nouse heti ylös. Makaan hiljaa vuoteella ja heräilen rauhassa. Koti on hiljainen. Nousen hitaasti ylös ja menen keittiöön. Kahvia on valmiina ja lehdet pöydällä. Laitan vaimolle viestin, että olen hereillä, mutta nousen hitaasti. Juon kahvia, luen lehteä ja samalla kuuntelen televisiota. Mutta rauhassa. Vaimon viestiin laitan myös, että älä tee minulle kysymyksiä.

Menen töihin ja alan heti kirjoittaa vuosikertomusta. Vaimo kerää samalla tilastoja ja tausta-aineistoa. Kaikki sujuu. Tunnen olevani terve. Nauran vaimolle, että pää alkaa jo suunnittelemaan uusia projekteja, mutta vastustan sitä. Nyt teen vain nämä työt ja sitten menen taas lepäämään. Töissä vierähtää reilut neljä tuntia ja saan tekstit siihen malliin, että viimeistelen huomenna ja se on valmis. Jätän sen lepäämään. Tänään myös kävi kesken työpäivän pari ilmoituskauppiastakin, mutta heidän kanssakin juttelin jo leppoisasti.  Alan toipua. Lähtiessäni töistä näytin vaimolle elekielellä, että leimaan ikäänkuin kellokortin ja lopetan tältä päivältä. Tänään en tee enää mitään pakollista. Ehkä käyn kävelyllä. Nyt kirjoitan tätä blogia rennossa asennossa lepotuolissa. Kuten huomaat, niin tekstiä tulee helposti. Vähän liian helpostikin.

Tänään paistaa aurinko. Ulkona ja pään sisällä.

"Toivo ilman voimaa on vain toivottomuutta"

Onkohan se jotenkin niin, että mitä pidempään ja kovempaa juoksee, niin sitten pysähtymisen jälkeen on aina vaan syvemmin väsynyt. On siis juostava koko ajan, koska pysähtyminen alkaa pelottaa. Johtuuko tästä joidenkin ihmisten lomastressi ja lomamasennus?

Eilen menin töihin ja sainkin tehtyä asioita eteenpäin. En vielä kaikkea, mutta sain vietyä papereita tilitoimistoon, josta ne matkaavat sitten tilintarkastajalle. Jossain vaiheessa alkoi töitä kasautua paljon ja meinasin hermostua. Normaalioloissa hoitelen todella monia asioita yhtä aikaa. Projekteissa nimenomaan on tuhansia pikkujuttuja, jotka pitää hoidella aina eteenpäin. Näistä pikkujutuista sitten syntyy se lopullinen tuote. Nyt kun meinaa palaa kiinni, niin muutamakin päällekkäinen tehtävä tuntuu vaikealta, ja alkaa oudosti oireilla silmissä. Tuntemus on tällä hetkellä nimenomaan silmäkuopissa. Outoa.

Puristin sitten väkisin hommat valmiiksi ja suosiolla jätin osan tekemättä. Menin kotiin ja otin tirsat. Heräsin jotenkin ahdistuneena ja väänsin itseni ylös ja lähdin hakemaan polttopuita. Jotenkin perusasiat kuten uunin lämmittäminen ja puiden kantaminen tuntuvat hyviltä. Yksinkertaiset työt joita voi tehdä yksinään ja mietteissään. Lämmin leivinuuni tuo jotain perusturvaa. Mitä ihminen oikeasti tarvitsee elääkseen? Lämpöä, ruokaa ja juomaa. Pitäisikö siirtyä Maslowin tarvehierarkian alimmalle tasolle ja aloittaa sieltä? Pitäisikö palata alkujuurille?

Latasin suuren leivinuunimme täyteen koivuhalkoja ja lähdin hiihtämään. Ensi alkuun hiihto sujuikin hyvin ja ehkä sen vuoksi aloitin liian lujaa. Meinasin väsähtää jo ensimmäisellä kierroksella, mutta jatkoin vain. Huonosti kulkeva hiihtokin tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin sohvalla makaaminen ja murehtiminen. Outoa on että vaikka on väsynyt ja tuntuu voimattomalta, niin silti, jos itsensä saa ladulle tai metsään, niin jaksaa tätä 90 kiloista kroppaa liikutella tunnin kaksi tai vaikka neljäkin. Väsymys on siis psykosomaattista laatua. "Toivo ilman voimaa on vain toivottomuutta." Kuuntelen hiihtäessäni rauhallista pääasiassa suomenkielistä musiikkia. Tuo edellä oleva lainaus oli yhdestä biisistä. Niinhän se taitaa olla. Joskus jossain määränpäässä on haave. Siis elää toivo. Koska ei ole voimaa repäistä irti, niin muuttuu toivottomuudeksi.

Tällä hetkellä kerään voimia, jotta jaksan repäistä irti. Mielikuvaharjoitteilla, hiihtämällä, lepäämällä ja rauhallisesti töitä tekemällä. En muuten ota mitään uusia lisäprojekteja. Hoidan sovitut kunnialla, mutta ei mitään uutta eikä mitään lisää.

Varovaista yrittelyä.

Eilen aamupäivällä siivoilinkin aikalailla mukavasti. Lounaan jälkeen otin tirsat ja jotenkin sen jälkeen en enää jaksanutkaan mitään. Väkisin koitin vääntää ja autella vaimoa, joka tulikin sieltä töistä kolmen tunnin pistäytymisen jälkeen. Tänään olen koittanut aloittaa aamua rauhallisesti ja kohta siirryn työmaalle. Pari työtä on jotka nyt on pakko laittaa eteenpäin, jotta ne voi sitten ottaa vastaan reilun viikon päästä. Eli paperit pitää toimittaa tilintarkastajalle, jotta vuosikokouksessa on tarkastukset esittää.

Lunta sataa ja olisi tosi mukava keli mennä hiljakseen hiihtelemään metsään. Lumisateella metsä on vielä tavallistakin hiljaisempi.  Menen töihin, mutta teen asian kerrallaan, enkä hermostu mistään. En mistään.

Vaadin lisää vapautta.

Kun töissä on kiireiset ajat, niin kodin laittaminen ja ihan perussiivouskin on se kohta, josta aikaa revitään. Siis jätetään siivoamatta. Kotia tullaan vain rättiväsyneenä ja maataan ilta sohvalla ja sitten taas aamulla töihin. En ole mikään siivousintoilija, mutta osaan arvostaa siistiä ja järjestyksessä olevaa kämppää. Olen myös oppinut nauttimaan siivoamisesta silloin kun sitä saa tehdä rauhassa.

Tänään on maanantai ja päätin jo, että tänään en mene työpaikalle ollenkaan. Siivoilen koko päivän pikkuhiljaa. Kuuntelen nappikuulokkeista musiikkia kun imuroin. Järjestelen paikkoja ja makailen jos siltä tuntuu. En vastaa edes puhelimeen, jos puhelu vähänkin vaikuttaa työasialta. Lauantai meni taas töissä, joten kai on ihan oikeutettua pitää kaksi peräkkäistä vapaapäivää.

Tavallisilla työssä käyvillä ihmisillä on muuten 104 vapaapäivää vuodessa pelkkiä viikonloppuja. Sitten vielä kai noin 40 päivää lomia. Se on aika hurja määrä. Vaadin itselleni myös yhtä paljon vapaata. Alan lakkoon oikeuksieni puolesta. Tästä eteenpäin pidän vähintään kaksi kokonaista vapaapäivää viikossa, jolloin en käy työpaikalla ollenkaan, enkä vastaa puhelimeen.

Vaimoni aikoo tänään pitää myös vapaapäivää. Hän meni kuitenkin pistäytymään työmaalla. Aikaa on jo kulunut tunti. Veikkaan, että hän on vilkaissut sähköpostia. Siellä on ollut joku hoidettava juttu ja sitten on tullut toinen. Saa nähdä palaako hän koko päivänä. Eikö ole ihmeellistä, että nykyään kaikkiin kysymyksiin pitäisi saada vastaus heti? Ei ole pitkä aika kun tarjouksia pyydettiin kirjeillä. Nyt kun aamupäivällä tulee tarjouspyyntö sähköpostiin, niin oletus on että vastauksen pitäisi olla melkein paluupostissa takaisin. Viimeistään seuraavana aamuna. Nämä nykyvälineet lisäävät kiirettä, eivätkä vähennä sitä.  En siis tästä alkaen lue sähköpostia joka päivä enkä vastaa puhelimeen joka päivä.

Umpihankea ja huonoja vitsejä.

Huh huh. Umpihankihiihto olikin todella raskas. Hiihsimme neljä tuntia pehmeässä lumessa. Kilometrejä tuli kaverin gpssän mukaan 13.5. Teoriassahan on helppo hiihtää aivan suoraan neljä kilometriä metsässä, mutta käytäntö on, että välillä joutuu hiihtämään myös takaisin päin. Pehmeässä lumessa pusikot ja ojat ovat haastavia esteitä. Yritimme mennä linjaa niin hyvin kuin pystyimme, mutta toki hiukan soveltaen. Näimme ja merkkasimme todella paljon hirvien ja jänisten jälkiä. Näimme ketun jäljet ja näädäksi tunnistimme yhdet. Elämää ja liikettä metsissä kyllä riittää. Yhtään elävää nisäkästä emme nähneet poislukien sivuamaamme hiihtoreittiä, jolla hiihteli sekä uros että naaras homo sapienseja.

Mitähän afrikkalaiset tekevät hiihtolenkin jälkeen kun heillä ei ole saunaa? Ai niin. Eihän heillä ole luntakaan. Olipa tämä todella huono vitsi. Keksin tuolla hiihtoreissulla yhden vitsin ja sen maailman ensi-ilta on kirjoitettuna tässä:

Miksi savossa on niin paljon Näätiä?

No kun kolmen hengen riistalaskentaryhmä hiihtelee savossa, niin yksi huutaa että: "Täällä on jälki" toinen ryhmästä hiihtää kohti ja sanoo: "Näätä." ja kolmas jäsenistä kirjaa tämän.

Puhelimet pois ja umpihankeen!

Tukholmasta tultiin lentämällä pois. Auto-laiva-auto-kävely-juna- lentokone-auto metkahan se oli ja kesti kutakuinkin vuorokauden.

Loppu viikko menikin näyttelyn rakentamisessa. Lauantaina tuli taloon noin sata henkeä valmista näyttelyä katselemaan. Puhekin piti pitää ja sen heitin hatusta, enkä oikein tiedä miten se meni, mutta ehkäpä ihan kelvosti. Tuttavia jäi vielä istuskelemaan ja maailmaa parantamaan, joten nukkumaan päästiin vasta yöllä.

Eilen sattui tähän erakoitumiseen liittyvä hauskahko tapaus. Veljeni on tällä hetkellä siellä metsäpalstalla kaukana kaikesta. Hän meni yksin mökille, jotta saa olla rauhassa. Hänellä on kaksi puhelinta. Vanhempani alkoivat hätäillä, kun hän ei vastannut puhelimeen ja hälyttivät jo katsojankin, että onko siellä sattunut jotakin. No ei ollut. Puhelimet eivät vain kuuluneet, koska oli joku linkkivika.

Kännykäthän ovat nykyään aiheuttaneet sen, että ihmiset pitää tavoittaa aina ja heti. Jos ei vastaa, niin ajatellaan, että jotain kauheaa on sattunut. Miettikääpä kuinka ennen vanhaan vaikkapa 60-luvulla miehet lähti metsätöihin syksyllä ja palasivat joskus kesän koittaessa. Tai poromiehet läksivät porojen perässä tunturiin ja tulivat kuin tulivat. Ja silloin kun siltä tuntui. Puhelimen sointi on väsyneenä yksi eniten stressaava tekijä. Kun siirryn erakoksi, niin oikeasti en vastaile. Ja jos en vastaile, niin se ei tarkoita, että on tapahtunut jotain pahaa. Päin vastoin. Kun puhelin ei soi, niin silloin on kaikki hyvin.

On sunnutaiaamu ja aamun olen aloittanut rauhallisesti. Puolen päivän aikaan lähden parin kaverin kanssa tekemään riistakolmiolaskentaa. Nyt kun lunta on maastossa todella paljon, niin se on aika raskas urakka. Siinä hiihdetään neljän kilometrin suora ennalta määrätty matka ja lasketaan kaikki eläinten jäljet jotka menevät reitin poikki. Hiihdetään siis umpihankea neljä kilometriä ja sitten vielä takaisin. Eipä siinä mitään kun satun metsästä pitämään.

Pikavisiitti Tukholmaan

Tiistaiaamu alkoi pakettiauton pakkaamisella. Meillä on sellainen vuoden 93 mallinen Transportteri, jolla on ajettu jo 630 000 kilometriä. Se lastattiin täyteen Ruotsiin menevää tavaraa ja kolmen maissa käytiin vanhempieni luona lähtökahvilla ja sitten ei muuta kuin menoksi. Pimeän tullessa näkyvyys maantiellä heikkeni kovasti ja märkä tie imi valot kokonaan. Todella raskasta oli ajaa Turkuun, mutta määräaikaan mennessä kuitenkin ehdittiin.

Laivalla heitimme repun hyttiin ja lähdimme buffetpöytään syömään. Laivalla oli todella vähän väkeä, mutta ravintolaan mennessä saimme pöydännumeron. Kuinka ollakaan sen pöydän jakoi meidän kanssamme kaksi puheliasta miestä. Jotenkin ei oltu aivan samalla aaltopituudella ja miehet höpöttelivät koko ajan kaikenlaista. On kuin olisi näytelmässä ollut. Ehkä kohtalo ohjasi meille jotain poikkeavaa ohjelmaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja söimme hitaasti mutta varmasti. Ruuan jälkeen kävimme yhdellä lasillisella ja samalla kuunnteltiin Puolalaista trubaduuria, joka soitti ja lauloi todella hyvin. Sitten hyttiin nukkumaan.

Meille oli vähän epäselvää, moneltako laiva on Tukholmassa. Laitoimme illalla kellon herättämään arvelemaamme aikaan, jolloin ehtisimme käydä myös aamupalalla. Heräsimme jo ennen kellon soittoa ja menimme aamiaiselle. Kun lautaselle oli lastattu ruokaa ja menimme pöytään, niin silloin laiva tuli jo satamaan. Kuulutus myös kertoi, että autonkuljettajien pitää välittömästi mennä autokannelle. Hotkaistiin ruuat, mutta esim. kahvia ei ehditty juoda ollenkaan. Haimme repun ja muut kamat hytistä ja menimme autolle. Kun istuimme autossa niin herätyskello alkoi soida ja hetki sen jälkeen ajoimme laivasta ulos. Jos olisimme nukkuneet kellon soittoon, niin tarina olisi vielä kaoottisempi. Nyt riennän töihin tuonne hallin puolelle, mutta jatkan jossakin välissä tätä Tukholmaraporttia.

Ajomeditaatio toimii hyvin.

Olen juuri jalka oven välissä lähdössä tukholmaan. Parin päivän ajomeditaatio Rovaniemelle ja takaisin toimi oikein hyvin. 1300 kilometriä hyvin liukkaalla tiellä ja hitaasti ajaen rauhoittaa mieltä kummasti. Jotta meditaatio toimii, niin ei pidä miettiä milloin on perillä. On ikään kuin perillä silloin kun on matkalla. Molempiin suuntiin meni noin kymmenen tuntia eikä se ollut yhtään liikaa.

Nyt lähden kohti Turkua ja sitten kokeilen Ruotsinlaivameditaatiota. Joskus viime vuonna istuin laivan keulassa matkalla Tukholmasta Helsinkiin. Siis laivan sisällä, mutta keskellä laivan keulaa pimeässä katsoen ikkunasta eteenpäin. Oli kuutamoinen sää ja ajelin kuunsiltaa pitkin hiljaisuudessa. Se tuntui hyvälle. Löydänköhän nyt hiljaisen laivan etuosassa olevan ikkunan?