Sunnittelin eilen laittavani kelkkoja tai meneväni nukkumaan. Koska oli vielä kova pakkanen ja aurinko paistoi, niin päätinkin lähteä ajelemaan sinne korpimökille katsomaan miltä se näyttää talvivarustuksessa. Olen veljeni kanssa puhunut paljon siitä suorittamisen ja suunnittelun ongelmasta. Siis siitä, että suunnittelu lisää painetta ja on vaikeaa olla suorittamatta tai ylipäätään olla tekemättä mitään. Hän oli lukenut blogistani, että aion touhuilla kelkkojen kanssa tai nukkua. Kun lähestyin kapeaa mökkitietä, niin aloin herjoiksi soittaa auton torvea. Kun veli tuli kalsarit jalassa ovelle, niin sanoin että nyt herätys ja suorittamaan vapaapäivää. Kiire kiire.
Oli muuten luonto kauniina ja kirkkaana ympärillä. Kosken päällä oli lumikansi, mutta vaimennettu kohina kuuluin jos oikein tarkasti kuunteli. Puut olivat valkoisena tykkylumesta. Valon määrä oli aivan mieletön. Join kahvit lämpimässä tuvassa, mutta sitten lähdin jo vähän käppäilemään tietä pitkin. Vaikka täällä on lunta vähemmän kuin etelässä, niin silti metsään ei ole asiaa ilman metsäsuksia tai lumikenkiä. Tai tottakai on, jos tykkää joka askelella upota munia myöden. Keskity jokaiseen askeleeseen!
Pyysin veljeäni lähtemään avukseni kelkkojen käynnistämiseen sekä niiden peräkärryyn laittamiseen. Eli törkeästi varastin hänen aikaansa. Hänellä oli hyvä suunnitelma, että aamiaisen jälkeen hän jatkaa Hemingvayn lukemista ja sitten aivan rauhassa nukkuu vielä. Ei ei laiskajaakko. Ylös ja töihin sanoo pikkuveli. Suunnittelematon ajatuksenihan onkin näköjään, että itse toimin sponttaanisti, mutta samalla suunnittelen muiden ajankäyttöä. Sanoin jo hänelle, että huomenna on sitten huussin tyhjennys. Minusta on hyvää vauhtia tulossa erakkonatsi. Tänne saa kyllä tulla vieraita, mutta itse määrään kuinka toimitaan. Näinhän helposti voi käydä. Mitä suurenpi sakki, niin sitä varmemmin, joku suunnittelee toisten ajankäyttöä.
Mutta oikeasti hyvässä hengessä saatiin kelkat vaikeuksienkin kautta käyntiin. Välillä veljeni soitti kelkkakorjaamoon neuvoja pyytääkseen. Sieltä tulikin hyvä neuvo, kun ei saatu toisessa kelkassa bensaa oikein virtaamaan kaasariin noin sadasta kuudestakymmenestä vedosta huolimatta. Rukkanen ilmanottoaukon päälle ja vetäisy. Lähti ensimmäisellä käyntiin. Koska kone ei saa ilmaa, niin alipaine kohdistuu bensatankin suuntaan ja kas kaasariin tulee ainetta, joka syttyy ja kone on käynnissä. Hauskaahan tässä meidän konehommassa on, että minä en ymmärrä moottoreista mitään ja tämä veljeni vielä vähemmän.
Kuten ehkä jo edellisestä huomaa, niin olin energinen kuin mikä ja touhusin kaikenlaista hirveällä innolla. Ei väsyttänyt yhtään. Jotenkin tämä pohjoinen ilmanala ja vapaus aikatuluista antaa voimaa ja paljon. Tänään täältä vähenee kaksi henkeä ja huomenna yksi, joten sunnuntaista eteenpäin ollaan vaimoni kanssa vähän aikaa kahden. Siirrymme huomenna pikkumökille, mutta tänään jo mennään sinne oleilemaan koko päiväksi ja sitten lopuksi lämmitetään puusauna ja kylvetään kunnolla. Tarkoitus on myös ajaa kelkoilla uria maastoon. Kelkkakeli on aikalailla haastava, sillä täällä ei ole ollut suojaa koko talvena. Eilisen testiajon perusteella, lumi on pientä liukasta raetta. On kuin veden päällä surffailisi. Kelkka kaatuu helposti ja jyrkkien ylämäkien kanssa voi tulla vaikeuksia. Siitä huolimatta meininki on mennä metsään. Näin siis ajatus aamulla, mutta miten päivä sitten menee onkin aivan eri juttu. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti