Luin juuri juttua Kabbalasta käteeni osuneesta Voi hyvin -lehdestä. Juttu alkoi jotenkin niin, että pelkistetty juhlasali oli täynnä ihmisiä. Ihmiset lauloivat eriaikaisesti. Lapsia pyöri jaloissa ja rabbit kiersivät siunailemassa ruokia ja juomia. Jutusta sai sen kuvan, että paikalla vallitsi aivan hillitön älämölö. Kuitenkin tämän(kin) uskonnon ajatuksena on itsensä löytäminen ja rauhan etsiminen. Miten itsensä voi löytää tällaisessa metelissä. Uskonnoissa usein kokoonnutaan yhteen suureen joukkoon. Onko jotenkin paremmin lähempänä jumalaa, jos on vaikkapa hervottomassa teltassa yhdessä tuhansien samoin uskovien kanssa? Onko siinä ajatus, että jumala on niin tehokas, että se menee sinne, missä samalla voi hoidella paljon ihmisiä? Jumala on ikäänkuin kehittänyt prosessit kuntoon. Budhalaisuushan leviää tällä hetkellä myös länsimaissa. Siddhartha Gautama mietiskeli itsekseen vuosikausia ja viimein keksi mikä tässä elämässä on ideana. Jälkipolvet sitten ovat tarinaa kertoneet ja nyt budhalaiset kokoontuu suurina joukkoina ja vaeltavat myös tungoksessa katsomaan jotain budhan (Siddharthan) hammasta. Menisivät viidakkoon yksin miettimään. Ihmiset menevät kirkkoon hiljentymään. Kirkossa hiljennytään kuuntelemalla saarnoja ja veisaamalla virsiä. Eihän siellä ole hiljaista hetkeä ollenkaan. Kanttori vielä vetelee uruilla niin lujaa kuin vehkeistä irtoaa. Kanttori päästelee urut auki menemään. Minulla on sellainen teoria, että jos jumala on olemassa, niin kyllä hänkin varmaan mieluummin kuuntelee jonkun yksin suonlaidalla istuskelevan pohdiskelijan mietteitä, joita rukouksiksikin kutsutaan.
 |
| Vesputtous |
Olen hankkinut ensimmäisen kännykän vuonna 1995. Siitä lähtien se on ollut tärkeä työväline. Kun ensimmäisen kerran alettiin puhua siitä, että kännykkä voi aiheuttaa vaurioita aivoissa, niin jotkut kaverit sanoivat, että ei tarvitse kuin tarkkailla minua, niin huomaa sitten ensi oireet, koska olin koko ajan puhelin korvalla. Itseasiassa sähköpostin yleistyminen ja tekstiviestien käyttö ovat sitten viimein vähentäneet luuri korvalla olemista. Viime vuosina olen myös tietoisesti vähentänyt puhelimeen vastaamista. Laitan puhelimen äänettömälle, kun otan päivänokoset, tai olen kokouksessa tai kun muuten vain en halua olla tavoitettavissa. Vanhemman polven ihmisillä on muuten tapana aina vastata puhelimeen. Siis vaikka olisi tärkeä kokous käynnissä tai muu neuvottelu. Mielestäni se on erittäin epäkohteliasta. Se on varmaan jäänne lankapuhelin ajoilta, jolloin aina vastattiin puhelimeen. Ihmiset myös hätääntyvät nopeasti, jos joku ei vastaa puhelimeen. Kyse ei ole edes siitä, että joku ei vastaa päivän aikana vaan jos ei vastaa heti, niin on jo hätä. Isäni saattaa soittaa minulle 5 kertaa kymmenen minuutin aikana vaikka olen sanonut, että puhelimeen jää jälki ja soitan aina takaisin kun vapaudun.
Kun nyt siirryn erakoksi, niin pidän puhelinta koko ajan äänettömällä. En soita takaisin jos puhelimeen on tullut soitto. Jos on tärkeää asiaa, niin sitten voi laittaa tekstiviestin. Vastaan tekstiviesteihin illalla saunan jälkeen, en ennen sitä. Eikös olekin tylyä? Ei ole. On vain aika turhaa mennä rauhoittumaan 5 viikoksi, jos puhuu puhelimessa päivät pitkät. Puheluissa esitetyt kysymykset myös sekoittavat ajatuksia. Joutuu miettimään vääriä asioita. Tai oikeammin ajatukset lähtevät kulkemaan erilaisia uria.
Kun nyt menen erakoitumaan, niin samalla tämä on eheytymistesti. Menen sinne siis parantumaan tai tulemaan vielä hullummaksi. Ylipäätään kestänkö yksinäisyyttä. Nyt täytyy myös tässä vaiheessa huomauttaa, että suurimman osan aikaa mukanani on vaimo, Veljeni käy siellä lähes joka viikonloppu jne. Mutta toivon totisesti, että joka ikinen päivä voin olla yksinäni useita tunteja ja mikä tärkeää voin olla myös vaimon kanssa yhdessä yksin ja hiljaa. Tiedättehän painostavan hiljaisuuden. Se hetki kun istut vaikkapa autossa jonkun kanssa ja on tunne, että pitäisi jotakin puhua, mutta ei keksi mitä sanoisi. On hiljaisuus joka käy piinaavaksi. Sitten puhutaan yleensä säästä. Hyvää ystävyyttä ja kumppanuutta voi myös mitata sillä, että pystyy ajelemaan satoja kilometrejä ilman että puhutaan mitään. Siitä huolimatta ei ole painostavaa hiljaisuutta. On vain rauhoittavaa hiljaisuutta.
Tarkoituksena siis on mennä 5 viikoksi retriittiin.
ps. Katsoin kirjoittamisen jälkeen wikipediasta, mitä retriitti onkaan. Aika hyvin osuu kyllä:
Retriitti eli retretti (< ransk. retrait ’vetäytyminen’ < lat. retraho, ’noutaa takaisin’) on vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä esimerkiksi hengellisistä syistä tai stressin välttämiseksi. Länsimaiden kristillisistä, hiljaisuutta korostavista retriiteistä käytetään usein sekaannusten välttämiseksi nimityksiä hiljaisuuden retriitti ja hiljentymispäivät, sillä on olemassa sellaisiakin retriittejä, joiden ajatus perustuu runsaalle keskustelulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti