Onkohan se jotenkin niin, että mitä pidempään ja kovempaa juoksee, niin sitten pysähtymisen jälkeen on aina vaan syvemmin väsynyt. On siis juostava koko ajan, koska pysähtyminen alkaa pelottaa. Johtuuko tästä joidenkin ihmisten lomastressi ja lomamasennus?
Eilen menin töihin ja sainkin tehtyä asioita eteenpäin. En vielä kaikkea, mutta sain vietyä papereita tilitoimistoon, josta ne matkaavat sitten tilintarkastajalle. Jossain vaiheessa alkoi töitä kasautua paljon ja meinasin hermostua. Normaalioloissa hoitelen todella monia asioita yhtä aikaa. Projekteissa nimenomaan on tuhansia pikkujuttuja, jotka pitää hoidella aina eteenpäin. Näistä pikkujutuista sitten syntyy se lopullinen tuote. Nyt kun meinaa palaa kiinni, niin muutamakin päällekkäinen tehtävä tuntuu vaikealta, ja alkaa oudosti oireilla silmissä. Tuntemus on tällä hetkellä nimenomaan silmäkuopissa. Outoa.
Puristin sitten väkisin hommat valmiiksi ja suosiolla jätin osan tekemättä. Menin kotiin ja otin tirsat. Heräsin jotenkin ahdistuneena ja väänsin itseni ylös ja lähdin hakemaan polttopuita. Jotenkin perusasiat kuten uunin lämmittäminen ja puiden kantaminen tuntuvat hyviltä. Yksinkertaiset työt joita voi tehdä yksinään ja mietteissään. Lämmin leivinuuni tuo jotain perusturvaa. Mitä ihminen oikeasti tarvitsee elääkseen? Lämpöä, ruokaa ja juomaa. Pitäisikö siirtyä Maslowin tarvehierarkian alimmalle tasolle ja aloittaa sieltä? Pitäisikö palata alkujuurille?
Latasin suuren leivinuunimme täyteen koivuhalkoja ja lähdin hiihtämään. Ensi alkuun hiihto sujuikin hyvin ja ehkä sen vuoksi aloitin liian lujaa. Meinasin väsähtää jo ensimmäisellä kierroksella, mutta jatkoin vain. Huonosti kulkeva hiihtokin tuntuu tällä hetkellä paremmalta kuin sohvalla makaaminen ja murehtiminen. Outoa on että vaikka on väsynyt ja tuntuu voimattomalta, niin silti, jos itsensä saa ladulle tai metsään, niin jaksaa tätä 90 kiloista kroppaa liikutella tunnin kaksi tai vaikka neljäkin. Väsymys on siis psykosomaattista laatua. "Toivo ilman voimaa on vain toivottomuutta." Kuuntelen hiihtäessäni rauhallista pääasiassa suomenkielistä musiikkia. Tuo edellä oleva lainaus oli yhdestä biisistä. Niinhän se taitaa olla. Joskus jossain määränpäässä on haave. Siis elää toivo. Koska ei ole voimaa repäistä irti, niin muuttuu toivottomuudeksi.
Tällä hetkellä kerään voimia, jotta jaksan repäistä irti. Mielikuvaharjoitteilla, hiihtämällä, lepäämällä ja rauhallisesti töitä tekemällä. En muuten ota mitään uusia lisäprojekteja. Hoidan sovitut kunnialla, mutta ei mitään uutta eikä mitään lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti