Maalikyliltä tulon jälkeen söimme valmistamaani hirvenlihapataa. Aloitin sen valmistelun jo eilen illalla leikkaamalla puolijäistä lihaa ohuiksi suikaleiksi. Itseasiassa en ollut ollenkaan varma mikä paisti se oli. Siis mistä kohtaa hirveä. mutta näin siivuttelemalla varmistelin sen helpon ja mukavan syötävyyden. Hain ehkä jotain poronkäristystyyppistä ratkaisua, mutta ei kuitenkaan aivan niin pientä silppua. Eilen paistoin pinnat kiinni ja heittelin sekaan vähän nauriinlohkoja, porkkanaa, sipulia ja valkosipuliakin. Mustapippuria ja suolaa. Aamulla lurautin päälle punaviiniä ja sitten ennen puu-uuniin laittoa olutta ja vettä. Pata uuniin ja sitten kohti kirkonkylää. Palatessamme kuorin puikulaperunoita ja keittelin niitä. Ei se ihan kympin pata ollut. Jäin vielä kaipaamaan jotakin jota en tiedä, mutta kokeilen seuraavan kerran. Se oli siis ihan hyvää ja tärkeintä oli, että hiukan nirso tyttäremme söi sitä halulla ja kehui hyväksi. Sitähän jäi vielä toisellekin aterialle. Jospa tuunaisin sitä vielä jollakin?
Aterian jälkeen päätin ottaa pienet tirsat. Pienet tirsat venyivätkin niin, että herätessäni aurinko jo oli laskemassa. Hoitelin tekstiviestillä parit pienen pienet työasiat. Pyysin tytärtäni kanssani lumikenkäkävelylle järven jäälle. Kävelimme vastapäisen saaren rannalle ja sieltä takaisin. Loppurutistukseksi vielä uppuroimme niemen kärjestä mökille todellisessa upottavassa hangessa. Hiki tuli niinkuin olisi zumbaamassa ollut. Kas kun kukaan ei vielä ole tainnut lumikenkäzumbaa keksiä. Vai onko?
Katselimme pimeällä jäällä jo hiukan tähtiä ja yhtä vilkkuvaa tähteä osoitin ihmetellen. Tytär kertoi sen olevan lentokone. Minä sanoin, että kyllä tähdet joskus vilkkuvat, mutta hän sanoi, että ei kuitenkaan punaista ja vihreää valoa. Päätin tämän nöyryytyksen jälkeen aloittaa tähtitaivaaseen tutustumisen tarkemmin. Naisväki meni saunaan ja minä sammuttelin valoja mökistä ja menin ulos tuijottamaan tähtitaivasta. Kylläpäs se näyttikin aivan mahtavalta. Ajatus lähtee mukavasti lentoon, kun miettii kuinka vanhaa valoa näkemämme tähdet ovat. Milloin se valo on syttynyt, jonka minä täältä pohjoiselta pallonkulmalta juuri nyt näen. Hommaan kyllä jostakin tähtikartan ja iltojeni ratoksi opettelen tähtiä. Jos vaikka yhden opettelisi tähtikirkkaana yönä, niin vuoden päästä jo olisi varmaan sata tähteä plakkarissa.
Muutamat ovat kysyneet aionko kirjoittaa tänne rehellisesti myös ikävistä jutuista. Aion ehdottomasti. Siis jos tästä alkaa viehätys hävitä tai tulee vaikka hirveä tappelu vaimon kanssa.
Pari päivää sitten oli ensimmäinen särähdys. Sellainen tehokas riita. Käytettiin nopeasti kaikki lyhyen matkan aseet. Tehtiin kyllä kymmenen minuutin päästä jo rauha ja lähdin metsään yksikseni. Tappelu muistutti koirien räsähdyksiä. Tiedättehän kuinka tututkin koirat aina välillä ottaa pienen matsin. Sen jälkeen ollaan taas kuin mitään ei olisi sattunut. Haistellaan pyllyjä ihan niin kuin ennenkin.
Tylsyys ei ole kyllä vielä vaivannut ollenkaan. Enemmänkin olen yrittänyt vähän rauhoitella itseäni. Yksinäistä aikaa pitää järjestää vähän lisää. Minulla on myös pari sellaista kirjoitettavaa juttua joihin tarvitsen pari kokonaista päivää yksinoloon ja kirjoittamiseen. Voi olla että jään yöksi korpimökkiin huomenna. Menemme sinne joka tapauksessa huomenna koko porukalla. Metsään möyrimään suksella, kelkalla ja lumikengillä. Nuotiomakkaratkin pitää kyllä paistaa ja oikeasti istahtaa suonlaitaa nautiskelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti