Kävelin juuri lumikengillä noin tunnin jäällä. Ensin lähdin mökiltä selän yli vastakkaiseen saareen. Saaresta viistosti erääseen lahteen ja siitä sitten takaisin mökkiä kohti. Rantojen läheisyydessä on paljon lunta, mutta keskellä selkää vain 10 -15 senttiä. Koirat juoksivat mukanani ja sinkoilivat iloisesti pitkin järveä. Pentukoira laajempia kaarroksia ja vanhempi rouva maltillisesti nautiskellen. Tai oikeastihan hän ei ehkä olekaan rouva vaan vanhapiika. Yhdeksän vuoden iästä huolimatta ei sopivaa kumppania ole löytynyt. En ole montaa kertaa kävellyt lumikengillä mutta mukavasti homma kulki. Olin jo kolmion viimeisellä sivulla ja hymyilin leveästi. Keli on mitä mainioin, pieni pakkanen ja lähes tuuleton sää. Paita kastui terveellisesti ja elämä hymyili. Pieni onnellisuuden pilkahdus virtasi kehossani ja sielussani. Näin nautiskellen huomasin kuinka askel alkoi nopeasti painaa ja kun sitä ihmettelin, niin huomasin, että lumikengän jäljet takanani alkoivat kostua. Vettä jäällä ja märkä sohjo painoi jaloissani. Suuntasin askelia rantaa kohti ja lumi alkoi olla kuivempaa, mutta kengät painoivat varmaan melkein viisi kiloa kappaleelta. Yhtä äkkiä olin aivan puhki eikä elämä niin herkulta tuntunutkaan. Hakkailin jäitä irti ja jatkoin matkaa. Väsyneenä ja ihan hyvillä mielin saavuin mökillä ja voimia oli vielä hakea pari kopallista polttopuitakin sisälle.
Elämässäkinhän usein käy niin, että juuri kun tuntuu kaikki menevän hyvin ja on onnellinen olo, niin tapahtuu jotakin, joka vie mielen maahan ja hyvänolon tunne katoaa. Joskus se on vain jonkun väärin valikoitu lause tai muu pieni loukkaus. Useinhan se on myös väärin ymmärretty lause. Voi tapahtua myös jotain ylitsepääsemätöntä tai ainakin se sillä hetkellä siltä tuntuu. Yksi lempiohje Zen-budhalaisuudessa on "Muta on vain mutaa." Voisin sen ehkä muuttaa paremmin näitä pohjoisia oloja vastaavaksi. "Sohjo on vain sohjoa." Siellä sohjossa tarpoessa tuntui raskaalta ja pahalta, mutta kohta sen jälkeen taas elämä jatkuu normaalisti.
Yövyttiin viime yönä erämaakämpällä. Sauna siellä on kyllä erinomainen. Olimme veljeni kanssa rämpineet moottorikelkoilla pitkin metsiä. Jäin kiinni monta kertaa ja kelkkaa nostaessa meinasi voimat loppua totaalisesti. Kelkkaani tuli vielä jotain vikaa ja se ei meinannut pysyä käynnissä. Sammuessaan se ei myöskään meinannut millään lähteä käyntiin. Niinpä vedin moottoria käyntiin varmaan satakuusikymmentäkaksi kertaa. Kun palaan täältä, niin oikea käteni on kuin Arnold Swarzeneggerin käsi. (tuo ei varmasti ole oikein kirjoitettu, mutta tiedät ketä tarkoitan.) Vasen käsi saattaa sitten ollakin enemmän kuin Stan Laurellilla.
Yksi teema tällä erakkoharjoituksella on myös, että sen lisäksi, että treenaan sielua hyvään kuntoon, niin fyysisen kunnon kohottaminen on myös tavoitteena. Ei päivää ilman fyysistä aktiviteettia. Tänään olen kelkkaillut pari tuntia ja lumikenkäkävellyt tunnin. Kelkkailu täällä on hiukan eri laji, kuin se laskettelukeskuksissa tapahtuva lanattua uraa pitkin ajelu. Umpihanki on kaikissa lajeissa se juttu.
"Ken tietä kulkee, tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti