torstai 17. helmikuuta 2011

Lunta ja pakkasta, rahaa kansantalouden rattaisiin.

Eilinen päivä meni suunnitelmien mukaan. Rauhallisesti eteni kuin höyryjuna. Mukavaakin oli ja hetkittäin ammattini hyvät puolet tulivat esiin. Tulin kotia joskus kahdeksan jälkeen. Söin hiukan jotakin ja lähdein koiran kanssa ulos kävelemään. Viime viikot koko suomessa on ollut kirpakkaa pakkassäätä. Tai ainakin kaikki vaahtoavat tästä pakkasesta. Muutama vuosi sitten kun oli lauhoja talvia, niin ihmiset tottuivat siihen. Media paasasi kasvihuoneilmiöstä ja lehdissä oli artikkeleita, joissa kerrottiin kuinka nykyiset lapset eivät saa kokea lumisia talvia ja pakkasen pauketta. Käsittääkseni tutkimukset kasvihuoneilmiöstä pitävät edelleen paikkansa, mutta jostakin syystä mediassa ei aiheesta enää puhuta ollenkaan.

Olen nyt useina iltoina mennyt ulos koiran kanssa. Karvahattu päässä ja kaulaliina kaulassa. Olen kävellyt metsäpolkuja kuunvalossa hiljakseen. Mieli lepää ja pakkanen tuntuu mukavasti poskissa. Olen myös ajatellut, että pitäähän elimistöä totuttaa pakkasiin, joita kasvihuoneilmiön toteutuessa on toivottavasti vielä siellä pohjoisessa, jonne olen siirtymässä.  Suurin osa ihmisistä toivoo, että pakkanen loppuisi, mutta minusta se saa jatkua. Kansantaloudellisestihan sähkön kulutus lisääntyy voimakkaasti, mutta pärjääpähän se ruotsalainen firma sitten mukavasti.
Sähkön hintahan varmaan nousee, kun kulutus lisääntyy? Sähkön hinnoitteluhan on sellainen jännä ilmiö. Se nousee aina kun: Kulutus lisääntyy, kulutus vähenee, on sateinen kesä tai on kuiva kesä. Eikös yleensä jos tavaran myynti lisääntyy, niin hinta pikkuhiljaa laskee? Mutta ei se laske, koska sähköyhtiöt joutuvat ostamaan lisää kallista sähköä toisilta sähköyhtiöiltä.  Oikeasti en tiedä yhtään miten sähkön hinnoittelu menee, mutta muistan kuinka on ollut niin kuivia, sateisia, kylmiä ja lämpimiä talvia. Lunta on ollut paljon ja vähän, mutta aina vakava sähköyhtiön asiantuntija televisiossa kertoo kuinka hinnoissa on korotuspaineita.

Toinen asiahan on tämä luminen talvi. Lumien kuljetus maksaa yhteiskunnalle paljon. Olen tässä pehmeällä päällä miettinyt, että eihän se raha minnekkään lumenkaatopaikalle mene. Raha menee kuorma-autokuskeille, kauhakuormaajakuskeille ja näiden koneiden omistajille. Työpaikkoja on syntynyt lumenpudottajille  ja muille kolamiehille. Moni joka olisi kotona kattoon syljeksimässä siirtelee nyt lunta paikasta a paikkaan b. Raha kiertää ja kansantalous saa öljyä rattaisiin. Eihän raha tästä yhteiskunnasta mihinkään häviä siihen saakka, kunnes joku piilottaa sen sukanvarteensa odottamaan parempia aikoja.
Onkohan tässä minun kansantaloustieteen puoskarin ajatuksessa joku virhe? Moni ennen työttömänä ollut perheenisä on nyt lastensa silmissä sankari. Minun isä on lumenpudottaja. Kaikkien kerrostalojen sankari. Tällä on vaikutusta lasten ja näiden miesten itsetuntoon pitkäksi aikaa.

Illalla olin juuri menossa nukkumaan noin puoli kaksitoista. Puhelin soi. Isäni soitti ja kertoi, että äitiä pakataan paareille, koska pumpusta ottaa. Lähdin käymään paikalla ja äiti olikin aika heikossa kunnossa ja sydän hakkasi lujaa. Palomiehet tulivat kantamaan paareja portaissa ja niin äitiä taas vietiin. Sanoin isälleni, että menee rauhassa nukkumaan ja voi soittaa kun kuuluu sairaalalta jotakin. Tulin kotia ja lueskelin. joskus ennen kahta isä soittikin ja sanoi, että äitiä lähdetään viemään suurempaan sairaalaan. Taas nukahdin ja nukuinkin kuuteen saakka jolloin puhelin soi ja isäni soitti. Mummolla on sydän saatu rauhoittumaan. Sovittiin, että lähdetään aamupäivällä katsomaan sairaalalle. Nukahdin taas pariksi tunniksi. Kymmenen maissa isäni soitti, että mummo pääseekin pois. Hieno homma. Ei muuta kuin autoon.

Kävimme hakemassa äitini pois ja saimme tarkkoja ohjeita uudesta lääkityksestä. Heti sairaalalle tullessani näin että äiti oli hyvän värinen ja terveen oloinen. Pilpatteli minulle juttujaan autossa aivan entiseen malliin. Teräsmummo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti